Mikä tuli yllätyksenä vauvan hoitamisessa?

Ennen sellaisia ei kokenut. TOisaalta ei myöskään niin valtavaa rakkauttakaan.

Kaiken sen pelottelun jälkeen..



Meillä on 4 lasta ja yhtään vaikeaa vauva-aikaa elämääni ei ole mahtunut :)

niin itselleni tuli ihan alussa yllätyksenä imetykseen menevä aika. Siis ihan alussa sairaalassa, kun alle 3kg painoista piti imettää kolmen tunnin välein ja yhteen kertaan meni suunnilleen tunti. Eli aina 2h vaan oli välissä ja sitten taas imetyspuuhiin. Mutta vauvahan alkoi sitten kasvaessaan juomaan tehokkaammin ja nopeammin ja muutenkin siihen tottui. Mutta tuo yllätti!



Samoin (ei niinkään lastenhoitoon vaan synnytykseen liittyen) minut todella kivuliaat jälkisupistukset, joista ei ollut oikein missään etukäteen mainittu. Ne olivat todella voimakkaita. Toinen juttu oli jälkivuoto, siitäkään ei ollut hirveästi puhuttu. Oletin myös, ettei kuukautiseni ala kun täysimetän, mutta ne alkoivat jo 5vkoa synnytyksestä. =)

eikä minkäänlaista halua oppia asioita, joita ei halua (kuten nukkua omassa sängyssä, nukahtaa itse, syödä jotain pahaa, syödä pullosta jne.)

Mulla ei ollut yhtään kokemusta vauvoista ja pelkäsin etten osaa, mitä pukee milläkin ilmalla ja noin....



Lisäksi rakkauden-, vihan- ja syyllisyydentunteiden voimakkuus yllätti.

minutkin kuitenkin yllätti se vauvanhoidon helppous!

eikä enää ihastella, mulkoillaan vain...



1-vuotiaan äiti

Ekan kohdalla minullakin se miten helppoa se olikin, vaikka ei ollut mitään kokemusta vauvoista etukäteen. Miten vaivaton voikin vauva olla.



Tokan kohdalla oli iso yllätys että eri vauvaan ei toimikaan YHTÄÄN ne samat jutut jotka olivat toimineet ensimmäiseen kuin tanssi. Olin paljon avuttomampi toisen kuin ensimmäisen kanssa.

ja sitä syyllisyyden ja riittämättömyyden tunnetta. sitä kuinka vihaiseksi sitä voikaan tulla uhmaikäiselle lapselle vaikka hän onkin vielä niin pieni. :(

En pidä siitä että tisseihini puututaan.

Silti vauvalla oli jotenkin erilainen ote.

Kun aina annetaan ymmärtää, että elämä muuttuu totaalisesti lapsen syntymän jälkeen. Ei muuttunut, enkä minä itsekään.



Ja se, kuinka helvetillisesti imetys sattui muutaman ensimmäisen viikon ajan...

Esikoinen oli helppo lapsi, ainoastaan huono nukkuja. Vauvan hoitotoimenpiteet oppii jokainen normaalilla järjellä varustettu ihminen nopeasti, se tunne-elämän voimakkuus oli tosiaan yllättävää.

ollenkaan.. :(



molemmilla on esikoiset edillisistä suhteista, ymmärsin kai jotakin väärin..



ei anna vapaata hetkeä koskaan.... jne...

ja ne eläimelliset tunteet joita oli vaikea hillitä... olin varmaan lähellä psykoosia aluksi koska näin jatkuvia painajaisia. Aina ne pari tuntia jotka sai nukkua. Jatkuva hiki oli myös yllätys. Se, ettei vauvan synnyttyä ollutkaan onnellinen, vaan pikemminkin tosi maassa.



Se, miten järkyttävän vastenmielistä paskavaipan vaihto oikeasti on ja pesussa käden tunkeminen sinne paskaiseen perseeseen. Se, että se vauvankakan haju jäi käsiin. Pakotus kun maito pakkautui. Jälkivuodon MÄÄRÄ.

vauvavuoden aikana ilmenneet maha- ja nukkumisongelmat, joihin ei saannut niin paljon kehutusta neuvolasta mitään apua :( Toisen kohdalla se, että pullolapsen ruokkimiseen menee kerralla puolitoista tuntia, jolloin yöunet on olleet 4h parissas erässä - miten sitä voikaan elää niin sumussa, ettei tosiaankaan tiedä viikonpäivää tai uskalla enää autolla lähteä ajamaan.

ystävät, sukulaiset, isovanhemmat ja sisarukset vetäytyivät tarjoustensa kanssa välittömästi kun lapsi täytti 3 kk





Ei olla saatu heistä apua edes parin tunnin keikoille, aina on ollut pakko ostaa rahalla hoitoa. Ei sillä, että pitäisi, mutta se hemmetillinen hehkutus ennen vauvan syntymää ja välittömästi sen jälkeen sai aikaan käsityksen, että sitä apua olisi saatavilla jos tarvitsisi.

Meillä onnestään kaksi iloista ja menevää poikaa ja kolmas -voiko se olla helpompi? :D Näköjään.



Oma jaksavuus on ollut myös yllätys. Kun mahatauti on kaikilla lapsilla ja itsellä, mies reissussa niin jostain on tullut aimo annos kestävyyttä, monesti sitä valittaa turhasta, vaikka ei kai semmosta turhaa valittamista kai ole jos puhuu asioistaan eikä piilottele ongelmia julkisivun taakse?

Siis ensimmäisen kohdalla. Aikaa oli vaikka mihin ja missä vaan pääsi liikkumaan.



Toisen kohdalla sitten yllätti miten rankkaa oli vaativan vauvan ja uhmiksen kanssa.

Minä itkin kun imetin, enkä ihan vähästä itke. Onneksi kivut loppuivat kokonaan muutamassa viikossa.



Tunteiden voimakkuus yllätti myös. Omaansa puolustaa niin leijonanaaraan tavalla..

että tuntikaupalla kestävä itku ei olekaan normaalia vauvan itseilmaisua. Uskottelin itselleni kolmen kuukauden ajan, että vauvathan ovat rankkoja ja itkevät vähän väliä ja tämä vain kuuluu asiaan. En valittanut neuvolassakaan, kun olin etukäteen valmistautunut, että vauva-aika on rankkaa, kuten kaikki aina jaksavat muistuttaa.



Allergioiden selvittyä itkut loppui ja olin ihan ihmeissäni, että tällaita helppoako sen vauvan hoitaminen on.