Antakaa mulle järkisyitä miksi ei kannata alkaa vakavempaan suhteeseen itseäni 15v vanhemman miehen

potenssihäiriöt!

viisikymppisenä hoitaa mahd. huonokuntoista seitsemänkymppistä?

Minä en taas seurustelisi itseäni nuoremman kanssa ja olen 33v. Alle 40 on ihan nulikoita.

Mies on jo 50 v. täyttynyt.



aluksi ikäero hirvitti minuakin, mutta nyt useamman yhdessäolovuoden jälkeen tuskin muistan asiaa.



Mieheni on varsin urheilullinen, kaikin puolin hyvässä kondiksessa, eikä ne jonkun vilauttamat potenssiongematkaan ole vaivanneet (olen viimisillään raskaana tälläkin hetkellä ko. miehelle).



Se, mikä ehkä eniten mietityttää, on miehen ikä isänä yhteisille lapsillemme. Toistaiseksi mies ainakin jaksaa erinomaisesti hoitaa ja puuhata pienten lapsiemme kanssa, hän on hyvin perhekeskeinen ihminen.



Vanhuutta en vielä murehdi. Kuka vaan voi kuolla / sairastua koska vaan. Mieheni suku on tosi pitkäikäistä, omani taas nuorena kuolevaa - jos sillä nyt sitten on merkitystä. Päiviemme määräähän emme kukaan tiedä.



Toinen asia, mikä voi ehkä olla ongelmallinen, on puolisoiden kaveripiirit jos ikäero on iso. Me olemme mieheni kanssa tulleet hyvin toimeen toistemme ystävien kanssa, ikäeroista huolimatta. Tosin mieheni parhaimmallakin ystävällä on itseään 15 v. nuorempi vaimo, joten sinne yhteinen sävel ja tekemiset ovat löytyneet helposti. En ole mitenkään kokenut myöskään, että mieheni pitäisi mun ystäviäni jotenkin lapsellisina tai "kakaroina". Ehkä lähipiirimme on kuitenkin aika samanlaisia kaikin puolin, oli ikä mikä hyvänsä: keskiluokkaisia, perheellisiä, akateemisia jne. Silloin eikäero ei niin haittaa kun muu arvomaailman yhdistää.



Jos mies on muuten sellainen, jonka elämääsi haluaisit ja jota rakastat, niin en tällä elämänkokemuksella missään nimessä antaisi ikäeron estää suhdetta.

Sama meillä että molemmat ollaan urheilullisia, valmistaudutaan nyt mm. Finlandiamarathoniin (minä tosin vain puolimaratoniin), rullaluistellaan, luistellaan, hiihdetään. lasketellaan jne. enkä näissä ainakaan ole huomannut iän olevan mikään este tai hidaste, päinvastoin hän on varmaankin paremmassa kunnossa kuin minä. Ja yhteisiä lapsia emme missään tapauksessa aikoisi hankkia.....itselläni on kaksi lasta ja hänellä 3 ja he riittävät, en ole koskaan ollut mitään varsinaista emotyyppiä vaan molemmat aikalailla uraihmisiä. Nuo ystävät tuskin ovat este ja hän on todella sosiaalinen ja tulee toimeen kaikkien kanssa ja toisaalta hänen työnsä on sellainen ettei kauheasti enää vapaa-ajalla haluta olla ihmisten kanssa tekemisissä, mitä nyt tietysti oikein hyvin ystävien ja sukulaisten kanssa.





ap

vanhemman miehen kanssa. sitä ennen oli lyhyesti naimississa oman ikäisensä kanssa, tosi nuorina. Onnellisen oloisia ovat, kaksi lasta. oma mieheni on 10 v vanhempi, ei sekään ole haitannut, yhdessä 19 v

Kun ap:kin on jo selkeästi aikuinen ja elämää nähnyt ihminen, lapsetkin jo tehtynä, niin miksi epäröit?



Iso ikäero on mielestäni ongelma, jos nuorempi on esim. 20 v.: vielä aikuistuminen, opiskelut yms. kesken, vauvahaaveita, jne. Silloin parisuhde ei välttämättä ole tasa-arvoinen ja -veroinen.



Ap, anna palaa!

Itse mietin lähinnä sitä vanhuutta että jäänkö sitten yksin ja miten jaksan kaiken jne.. Hän taas esim. eilen sanoi että häntä harmittaa meidän ikäero ja etenkin minun puolestani että katsovatko ihmiset minua säälien ja miten sitten kun jään hänen jälkeensä yksin ja viekö hän elämästäni jonkun vaiheen pois sen takia että on vanhempi kuin minä. No myönnän että muutaman kerran ihmisen katseet on saaneet mut tosi surulliseksi ja kerran olen tämän miehelle myöntänyt kun huomasi ilmeestäni että joku ei ole nyt hyvin. Stockan myyjä katseli meitä päästä varpaisiin huvittunein ilmein ja toivotti mukavaa iltaa ja yötä. No mautontahan toi myyjältä oli mutta pahoitin mieleni. Ja kun en todellakaan näytä miltään hempukalta eikä mies miltään kultaketjugigololta niin inhottihan tuollainen vihjailu. Nämä ovat niitä asioita joita eniten arvon.



ap

Jos on hyvä olla, niin miksei nauttisia elämästä? Onko parempi erota ja tyytyä johonkin vähemmän mieluisaan? Varsinkaan jos lapsia ei ole toiveissa, niin en nää mitään syytä epäillä. Jos siis muuten tuntuu hyvältä suhde.

Eikä siitä ole ikinä ollut sen suurempia haittoja. Meillä on yhteinen ihana lapsi ja koti. Onnellisempi en oikein voisi olla.



Jo ennen hänen tapaamistaan minulla kyllä oli noin puolet ystävistä hänen ikäisiään ja puolet omanikäisiä. Sekin vaikuttaa.



Ei meitä omasta mielestäni kukaan ole katsellut pahalla silmällä. Tosin, minä olen parikymppinen, hän kolmekymppinen. Ikäero ei ole tämän erikoisempi.

sitä. Mun isoisällä oli nuorempi naisystävä mutta se hylkäsi isoisäni tämän sairasttua ja hänen omat lapsensa sitten hoitivat häntä.

tarvitaan kolmannen mielipide? Eli siis jos ootte onnellisia yhdessä, ni mitä väliä sillä on, mitä muut ajattelee?

Olet vanhan papparaisen kanssa ennen kuin huomaatkaan ja sekös sitten kivaa on!

Tunnen monta 50 v papparaista ja monta 50 v hyväkuntoista, parhaassa kunnossa olevia miehiä. Jotkut nuoret miehetkin on asenteeltaan ja käytökseltään kuin eläkeläisiä, enemmän se ikä on siellä päänsisällä. Toki fyysiset rajoitukset tulee jossain vaiheess avastaan, mutta kaikkihan me ikäännymme.

nyt niin iso ikäero ole. Meillä on avomiehen kanssa 11 v ikäeroa ja ei sitä ikinä edes muista.

Sukulaisnaisellani ja hänen miehellään on 17 vuotta ikäeroa. Aikaisemmin sillä ei ole ollut mitään merkitystä. Viime vuosina ongelmaksi on tullut puolisoiden terveys ja kiinnostuksen kohteet.



Rouva on 50+ ja hän haluasisi liikkua ja mennä. Esim. käydä katsomassa tytärtä ulkomailla. Herra täyttää kohta 70 eikä halua enää käydä missään. Hänen terveytensä ei myöskään enää ole kovin hyvä. Näin myöhemmällä iällä on myös sukupolvi ero tullut selväksi.

Onhan se hurjaa ajatella että kun mieheni sai ajokortin niin äitini työnteli minua vaunuissa ;-)

Tai kun mieheni pääsi armeijasta niin minä kakin pöksyyn vielä silloin ;-)

Ei sillä enää ole niin väliä. 2v oltu yhdessä ja hyvin menee. Eka yhteinen lapsikin tulossa.

Ja varmaan aika helpolla pääsen, mies on valmiiksi "koulutettu" ja talokin on maksettu...

Minulla ikää 29v ja miehellä 47v.

tai joskus käykin niin, että jostain syystä nuorempi kuoleekin ensin. Eihän ole kiveen hakattu, että nuorempi jää yksin leskeksi, vaikka se toki todennäköisempää onkin. Joku taas on vanha ja raihnainen jo 50v, toinen reipas menijä vielä 70v. Joten tämän perusteella en murehtisi ikää, jos se on suurin murheenne, nauttikaa onnestanne :)

lapsuudesta puhumattakaan. Ja sitten, ikävä kyllä vanhana, vaikka tietysti ihmiset ikääntyvät kovin eri tavoilla ja sairastelevat ja kuolevatkin eri ikäisinä, Mutta todennäköisempää se on, että mitä vanhempi, sitä raihnaisempi.



Minusta 15 vuoden ikäero on suurimmillaan siinä, kun toinen on 55-60 ja toinen siellä 70 huitteilla. Ei se mikään mahdoton yhtälö ole, mutta hyvin mahdollisesti yksi lisärasite suhtelle.

Meillä on 15 vuotta ikäeroa miehen kanssa ja mies joskus sanoi, että hän nauttii meidän elämästä ja sanoi, ettei sure sitä vielä vanhuuden ongelmia ja kävi miten kävi, on kiitollinen yhteisistä vuosista. Tämä suhde on kuitenkin antanut meille kaksi lasta ja nyt takana 8 erittäin onnellista vuotta. Mies jaksaa olla erinomainen isä, touhuaa lasten kanssa ja sängyssäkin menee loistavasti. Ikää nyt 47 ja minä 32. Minä meistä se vanhempi sielu olen ja mies on paljon lapsenmielisempi. Miehen suvussa eletään pitkään ja äitinsä painaa edelleen 82-vuotiaana matkoilla pitkin Eurooppaa. Meidän suvussa taas kukaan ei varmaan ole elänyt yli 80-vuotiaaksi.