Puhdas ja terveellinen maaseutu - kilin kellit
Tänkin mökin ympäryspellot on naapurin isännät vuoron perään käyneet myrkyttämässä. Sieltä sitä puhasta ja turvallista ruokaa sitten tulee ja kalaa viereisestä järvestä. Sitten ihmetellään, kun puolet porukasta on allergisia vähän kaikelle ja toinen puoli sakista jostain päästä vammasia.
Kommentit (7)
Hyviä näkemyksiä edellä. Mutta toki hiukan oikaisen. Ei ole varsinaista myrkyttämistä vaan kasvin suojelua mitä ne maajussit siellä pelloilla tähän aikaa harrastaa. Ilman sitä ei tulisi satoa, eikä myöskään heille leipää pöytää, ei myöskään teille leipää pöytään.
Mikäli kaikki vaihtaisi luomuviljelyyn niin kylläpä kotimaisen sadon määrä tipahtaisi ja sitten tuotaisiin eväät maailmalta ja mitä ties siellä on peltoon levitelty. Joten ehkä kuitenkin tämä kotimainen vaihtoehto "myrkytyksineen" on iha jees.
Asiaan kun riittäisivät ne imeytysvyöhykkeet sinne vesistön viereen (tulevat aikanaan EU:n kautta, kunhan Kepu saa viivytystaistelunsa taisteltua), lannoitusten ja myrkytysten aikaa ja määrää koskeva säänöstely (edelleen tulevat EU:sta) ja homma olisi kunnossa.
Ei kukaan teidän leipäänne inhoa, päinvastoin, mutta menepä uimaan johonkin eteläisen Suomen jokeen, jotka johtavat maailman saastuneimpaan mereen, jonka pahin kuormittaja Suomessa on...... yllätys, yllätys: maatalous.
Kaivo on tehopaskotulla pellolla. Yäk.
Sinänsä mystistä että ainakin hiukseni ja päänahkani pitävät siitä vedestä.
En kyllä kovin ahkerasti juo sitä...
ja terveellisiä kuin sitä kuormittavat ihmiset haluavat.
On tosiaan kaamea sääli, että varsinkin vanhemman polven maaseutulaisissa on sitä ajatusta, että mitään suojavyöhykkeitä ei tarvita. Iso määrä kauniita sisävesiä on pilattu sillä, että ympäristön lannoitteet ovat valuneet niihin.
Yksityisiä kaatopaikkoja on maaseudulla tuhkatiheään. Siellä on sulassa sovussa niin vuotavat akut kuin vanhat öljysäiliötkin, jotka sitten ajan saatossa pilaavat pohjavedet. Mutta ovat poissa useimpien silmistä kuitenkin...
Myrkytyksistä en itse ole niinkään huolissani, sillä tiedän, että suomalaiset elintarvikkeet ovat euroopan puhtaimpia kasvinsuojeluaineiden suhteen. Meillä elintarvikkeita valvotaan tiuhaan - tai edes jonkunlaisella seulalla, monissa muissa maissa ei senkään vertaa.
Luomuviljelyyn kuuluu paskan käyttö lannoitteena, keinolannoitteita käytetään ns. tehotuotannossa. Eli jos paskan käyttöä lannoitteena vierastat niin älä osta luomua!
Ravinteiden huuhtoutumista vesistöihin voi tehokkaimmin ehkäistä suoraviljelyllä jossa ei peltoa muokata. Tämä on mahdollista vain ns. tehotuotannossa, luomussa on pakko muokata mikä lisää sen "paskan" huuhtoutumista vesistöön. Toivottavasti ymmärrätte että kun pellosta otetaan ravinteita pois ne pitää myös jotenkin korvata. Lanta on tähän tarkoitukseen luonnonmukaisin ja ekologisin vaihtoehto, vaikka se haiseekin.!
Minä haluan FOSFAATTIPÄÄSTÖJEN vähennystä.
järveen, joka on kohta kuin sattumalta täynnä kaislaa ja liejupaskaa.
Anteeksi kielenkäyttöni, mutta esimerkiksi Kymijoki on yksi maailman myrkkypitoisimmista vesistä.
Kyllä, luit juuri oikein.
Ihmettelen, että niitä maatalouden ekotekojakin pitää odottaa sitä kautta, että EUsta tulee pakkolaki, josta taas kitistään, mutta joka puhdistaa ympäristöä. Kepusuomi ei nimittäin paskojaan putsaa.