Lue keskustelun säännöt.
Melkein lyön lasta - apua, tukea, mielipiteitä?
23.06.2009 |
Aluksi sanottakoon, että vastustan ehdotomasti kaikkea fyysistä kurittamista. Halveksin ihmisiä, jotka lyövät lastaan. Pidän kyvyttöminä kasvattajina niitä vanhempina, jotka tukistavat tai muuten satuttavat jälkikasvuaan.
Silti nyt olen muutaman kerran melkein lyönyt omaa lastani. En siis oikeasti lyönyt tai muutenkaan satuttanut. "Melkein" tarkoittaa sitä, että jostain syövereistä on tullut kroppaan refleksinomainen tunne lyömisestä, mutta olen saanut kiukun kesytettyä ennen kuin olen toiminut. Tänään sain hillittyä tekoni kesken liikkeen, jolloin läpsäisin lapsen vieressä ollutta sänkyä. Pelästyin itseäni, lapsi ei ymmärtänyt onneksi tilannetta. Tilanteet, joissa näin käy ovat aina samoja. Lapsella (2 v) on paha uhma ja hän satuttaa minua tai pikkuveljeään (6 kk). Kun raapiminen, potkiminen ja hiusten repiminen jatkuu kaikista normaaleista keinoista huolimatta, sumenee järki päässäni näemmä pahasti. Hirveä huoli vauvasta ja hänen puolustamisensa vaikuttavat varmasti reaktioihini.
Tämä hävettää. Olen sanoinkuvaamattoman pettynyt itseeni äitinä. Rakastan lastani ehdoitta ja haluan olla kaikin tavoin hyvä äiti. Mitä ihmettä teen, etten jonain päivänä oikeasti lyö?
Kommentit (16)
vastaan vain siksi, että tiedät et ole ainoa.
minä myös välillä oikein säikähdän miten nopeasti ja voimakkaasti itselläkin leiskahtaa viha jos lapsi satuttaa minua tai pienempää sisarusta. etenkin jos juuri olen varoittanut siitä, ja heti menee tahalleen satuttamaan. tai antaa minulle päin pläsiä. vaistomainen reaktio olisi läimäistä takaisin. pelottaa kyllä jos joskus ei itsehillintä pidäkään.
en missään nimessä myöskään hyväksy mitään lyömistä. soimaan itseäni jo hermojen menettämisestä kun tulee välillä huudettua lapsille. kuitenkin he ovat rakkainta minulle ja haluan antaa heille hyvät lähtökohdat elämälle. paremmat mitä itse sain.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
helpottavaa tietää ettei ole ainoa, jolla näitä tuntemuksia tulee. Olen ollut aika solmussa näiden ajatusten kanssa, kun en kehtaa ystäville tästä puhua.
2: Ihan totta tuo, että pitäisi pystyä pysymään aikuisena eikä lähteä mukaan lapsen tasolle kiukkuamaan. Sen ymmärtää ennen ja jälkeen tilanteen, mutta miksi ihmeessä ei sillä hetkellä saa itseään pidettyä aisoissa! Muuten olen suorastaan hillitty ihminen, miksi oma lapsi saakin niin raivon partaalle - se kaikkein rakkain henkilö.
3: Tekstisi olisi voinut olla kirjoittamani. Ihan sama tunne. Kai se on vaan yritettävä valmistautua näihin vaistomaisiin reaktioihin, jotta saa itsensä sitten hillittyä tilanteen tullessa kohdalle. Tsemppiä sinne!
ap
siis siitä että nyt on vaikeaa tuon uhmaikäisen raivareiden kanssa, en omista raivareistani - en ole uskaltanut. Avuksi sain neuvolapsykologin yhteystiedot, onhan sekin jotain.
Nuo tunteet on normaaleja. Niiden hyväksyminen itsessä on vaikeaa, mutta se on jokaisen äidin käytävä läpi - rakkaus ja viha omaa lastaan kohtaan.
Et ole tehnyt mitään väärin. Päinvastoin oikein, kun läpsäisit sänkyä atkä lasta. Lapsen on myös hyvä oppia ymmärtämään, että aikuisellakin kulkee raja kiukuttelun vastaanottamisessa jossain. Et ole mikään kone, vaan inhimillinen ihminen, jolla on tunteet.
Jatkossa voit mennä pienemmän kanssa toiseen huoneeseen. Laskemaan kymmeneen. Jos toinen lapsi yrittää seurata, niin mene vessaan ja laita ovi lukkoon. Minuutti tekee ihmeitä.
Selitä myös lapsellesi, että hänen käytöksensä ei ole soveliasta ja se saa sinut hermostumaan ja siksi menet toiseen huoneeseen.
Tsemppiä!
sama tilanne. Olen aivan sumussa! Välillä kyllä tukistan neljävuotiasta, mutta en koe olevani kyvytön äiti siitä syystä. Sietorajan ylityttyä sitä tekee sellaista! Meillä on myös 1v5kk lapsi.
Minä myös tarvitsisin enemmän kuin paljon apuvoimia. Jään ensi viikolla yksin kahden melkein kauhukakaran kanssa. Molemmilla jonkinlainen uhma - nuorempi ollut koko ajan tosi tyytymätön lapsi.
Mietin, että otan avukseni jonkun nuoren (esim. opiskelijan), joka tulisi vaikkapa parina päivänä viikossa meille töihin. Tämä idea tuli liian myöhään mieleeni, enkä ehtinyt etsiä ketään nyt kesäajaksi... Päässä kyllä minullakin suhisee ja lujaa - et ole ainut, etkä ole yksin!
Tämä on kyllä välillä kauhea tilanne, kun ei kerta kaikkiaan olen ketään koskaan apuna - ei mummeja, ei vaareja, ei kummeja, ei kavereita, ei naapureita LUE: ei ketään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
niin harvassa taitaa olla ne äidit jotka ei oo koskaan lastaan läppässy tai muuten satuttanu.
Pelkästään inhimillistä ja ymmärrettävää että väsyneenä järki sumenee ja tulee napattua ennen kuin edes tajuaa mitä on tehnyt.
Mieheni äiti (mies on äitinsä ainoa lapsi, äiti PALVOO poikaansa ja on ollut aivan ihana äiti ja edelleen)) kertoi tukistaneensa miestäní 3 kertaa kun tämä oli 2-5-vuotias. Ei ole kuulemma koskaan ollut niin huono omatunto.
En usko että lapsi mitenkään traumatisoituu siitä jos kerran onnistuu vetämään oikeasta narusta ja vanhemmalla naksahtaa päästä. Kunhan pyytää sitten lapselta kunnolla anteeksi ja pitää hyvänä.
Järjestelmällinen väkivalta on sitten ihan asia erikseen.
sama tilanne. Olen aivan sumussa! Välillä kyllä tukistan neljävuotiasta, mutta en koe olevani kyvytön äiti siitä syystä. Sietorajan ylityttyä sitä tekee sellaista! Meillä on myös 1v5kk lapsi.
Minä myös tarvitsisin enemmän kuin paljon apuvoimia. Jään ensi viikolla yksin kahden melkein kauhukakaran kanssa. Molemmilla jonkinlainen uhma - nuorempi ollut koko ajan tosi tyytymätön lapsi.
Mietin, että otan avukseni jonkun nuoren (esim. opiskelijan), joka tulisi vaikkapa parina päivänä viikossa meille töihin. Tämä idea tuli liian myöhään mieleeni, enkä ehtinyt etsiä ketään nyt kesäajaksi... Päässä kyllä minullakin suhisee ja lujaa - et ole ainut, etkä ole yksin!
Tämä on kyllä välillä kauhea tilanne, kun ei kerta kaikkiaan olen ketään koskaan apuna - ei mummeja, ei vaareja, ei kummeja, ei kavereita, ei naapureita LUE: ei ketään.
esim. tosi moni lukiolainen on kokonaan vailla kesätöitä ja tulisi varmasti mielellään olemaan lasten kanssa niin että saat levätä! Ei missään tapauksessa ole liian myöhäistä etsiä hoitajaa kesäksi kun kesätyötilanne on mitä on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse olen huomannut, että oma pinna kestää huomattavan paljon paremmin kun ensinnäkin huolehtii omasta syömisestä eikä anna verensokerin heitellä kovasti. Toisekseen kannattaa kehittää itselleen selvä toimintamalli näihin tilanteisiin. Meillä esimerkiksi toisen tahallisesta satuttamisesta joutuu heti pois tilanteesta. Nostan mukulan kunnolla sivuun ja sanon, että "EI, toisia EI satuteta". Jos ei lopu tähän, seuraavaksi komennan/nostan omaan huoneeseen miettimään asiaa. Meillä ei varsinaisesti ole mitään jäähypenkkiä tms. käytössä, tuo tilanteesta poistaminen on toiminut. Samalla myös keskitän huomion "uhriin" ja jätän satuttajan täysin huomiotta joksikin aikaa. Koskaan en ala setvimään tilannetta silloin jos olen itse täysin kiehumispisteessä vaan otan ihan fyysisesti etäisyyttä. Jos muu ei auta, menen vaikka vessaan hetkeksi vetämään henkeä ja palaan sitten selvittämään tilannetta. Meillä kun lapset ovat jo isompia (6, 4 ja 2 v) niin joskus auttaa ihan sekin kun sanon ääneen, että "nyt äitiä suututtaa". Joskus tulee karjuttua kitapurjeet lepattaen. En ole siitä ylpeä mutta en kuitenkaan kasvata lapsiani pelkällä karjumisella vaan hyvin nuo ymmärtävät ihan puhettakin. Jälkeenpäin selitän lapsille miksi hermostuin.
Itse olen ajatellut, että toisaalta aikuisen ei ole hyvä olla täysin hermostumaton. Siis jos joskus hermot palaa niin se ei ole maailman loppu suinkaan. Lapsikin saa kokemuksen siitä, että aikuinenkin voi suuttua ja suuttumisessa ei sinäänsä ole mitään vikaa, sen jälkeen taas tilanne palaa normaaliksi. Joskus oikein tuntuu, että lapsi hakee sitä rajaa, jossa vanhempi laittaa lopullisen pisteen toiminnalle. Lyömistä ja minkään asteista fyysistä kuritusta en hyväksy, mutta en myöskään lapsen lyttäämistä sanallisesti tai kylmää kohtelua. Tietyllä tavalla ymmärrän kyllä, että joku hermostuspäissään lyö lasta, on se itselläkin ollut joskus aika lähellä, mutta en hyväksy sitä ollenkaan.
Olen huomannut myös sen, että lasten käytöstä voi ohjailla etukäteen. Kun kertoo selvästi miten haluaa lapsen käyttäytyvän vaikkapa kaupassa niin lapsikin ymmärtää mitä häneltä odotetaan. Positiivinen palaute silloin kun menee kivasti, vaikka se olisi kuinka pieni asia, saa myös ihmeitä aikaan. Pitää pitää huoli siitä, että se negatiivinen käyttäytyminen ei ole ainut keino saada vanhemman huomiota.
11. oli hyviä mielipiteitä.
Minullakin palaa käämi usein ja valitettavasti olen joskus läpsäyttänyt lastani. Tunnen sanoinkuvaamatonta syyllisyyttä teostani ja välillä tuntuu etten ansaitse lapsiani. Olen kai sitten aika äkkipikainen ihminen, kun huomaan lyöneeni vasta kun tilanne on ohi.
Meillä on kaksi pientä lasta ja isompi kiusaa vauvaa tosi paljon. Välillä menetän hermoni totaalisesti ja huudan usein. Kai minä jotenkin stressaantunutkin olen, sillä molemmat valvottaa.
Ap:lle vielä voimia ja jaksamista, koita tosiaan huolehtia omasta unestasi ja ruokailustasi, se jo tekee paljon! Ja muista, et ole yksin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
eli päivällä jaksan hyvin, mutta illalla kun 2-vuotiaat kaksoset vain jatkavat ja jatkavat temppuilua sängyissään, niin silloin kyllä monesti palaa käämi. Ja kun en ole mitään hyvää rankaisukeinoakaan tuohon tilanteeseen keksinyt, lapset ovat vain riemuissaan jos nostan sängystä jäähylle. Mikään sanallinen ei tehoa ja riekkuminen jatkuu helposti tunnin, puolitoista. Uuvuttaa. Monesti on tehnyt mieli antaa kunnon luunappi otsaan, tähän asti olen saanut itseni hillittyä. Eli ynmmärrään tuntojasi hyvin, ap, mutta ratkaisuja ei ole tarjolla.
lapselle litsarin poskelle kun on huutanut mulle vitun tyhmää täysin ilman syytä (ja vaikka olisi ollut syytäkin en silti hyväksy tuollaista kunnioituksen puutetta itseäni kohtaan). En koe tästä suurta syyllisyyttä, sillä pitäähän rajan jossain kulkea. Jos lapsi ns. kaivaa verta nenästään, on varmaan ihan hyväkin että saa tilaamansa kotona, jossa toivottavasti kuitenkin homma pysyy hallinnassa. Parempihan se tietenkin olisi, ettei äidillä ikinä pinna palaisi, mutta ihmisiä me kaikki vaan ollaan. Sinuna en hirveästi vielä syyllistäisi itseäni vaan keskittyisin tulevaan ja päättäisin olla ottamatta lapsen temppuja henkilökohtaisesti. Kyllä se temppuilu ajan kanssa loppuu tai ainakin helpottaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
olisi ollut tarve läppäistä. Toisen kohdalla tilanne on ollut jo ihan toinen. Olen tosiaan yllättänyt itseni huutamasta, pamauttelemasta kädellä pöytään (tosi kovaa) ja jättämällä lapsen joskus yksin huutamaan ja poistunut itse huoneesta.
En tiedä ratkaisua. Oma jaksaminen on sietokyvyn rajoilla, mutta apua ei ole. Asumme ulkomailla miehen työkommenuksella, enkä osaa maan kieltä.
on yksi joka potee TOSI huonoa omaatuntoa kun hermot menee lasten kanssa.On mukava huomata että meitä on muitakin....olen luullut olevani ainut.... Lyönnyt en ole (vaikka mieli olisi tehnyt), mutta huutannut sitäkin enemmän.
Huonoa omaatuntoa soimaa vielä enemmän, kun esikoisen ollessa puolivuotias hermoatuin omalle isälleni, jolloin esikoinen pelästyi ja alkoi itekemään, josta seurasi omalta äidiltäni jälkeen päin tekstiviesti ryöppy jossa kerrottiin lapsemme traumatisoituvan tuollaisesta käytöksestä.Pinnani on pitkä, mutta kun se katkeaa se sitten katkeaa kunnolla.Isälleni hermostuin hänen perättömiin syytöksiin joita olin kuunnellut jo useamman vuoden....aina kun hermostun päässäni alkaa pyöria viestien sisältö ja olosta tulee vieläkin surkeampi...Ehkä en sitten olekkaan NIIN kaamea äiti/ihminen, kun näyttää muillakin pinna palavan....Anteeksi tilitys, olen vain luullut olevani yksin ongelman kanssa, enkä ole kehdannut puhua asiasta kenellekkään....niin ja kiitos
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja lapsi vasta 1v3kk. Ja tukistanut olenkin, jos ei usko EI-sanaa mutta se ei ole verrattavissa siihen tunteesen mikä tulee väsyneenä, kun tekee mieli kirjaimellisesti LYÖDÄ. Itse lähden aina lapseni kanssa pois kotoa, ettei tarvitse olla kahden ja murehtia omia murheita vaan saa jotain muuta ajateltavaa..
Terv. itkuinen epäonnistunut äiti, mutta onneksi aika harvoin sellainen tuuli...
ja vetämään hiuksista 1½ vuotiasta koska pahoinpitelee mua. oikeesti tökkää täysillä silmään ihan yhtäkkiä, nipistelee, lyö, repii tukkaa ihan sairaasti. aivan karmeeta. en edes koe tekeväni väärin. kun hän vetää mua hiuksista niin samalla voimalla vedän hänen. kun hän nipistää niin minäkin nipistän jne.
mutta itse pelkään tuota myös. Siis tutullani lapsi 2v joka tosi fyysinen ja tönii jos on kiukkusella päällä. Itse puolusta omaa 1v lastani kuin leijona emo ja olen todella herkkä ärähtämään jos omaa lastani tuupitaan.
Mielestäni on hyvä että tiedotat itsestäsi tuon piirteen ja pystyt se jäsentelemään noin hyvin.
Ehkä ajattelu siitä että lapsi haluaakin sinun hermostuvan voi auttaa. Siis lapsi haluaa että sinä ärähdät ja osaa vetää oikeista naruista. Mutta sinun ei tarvitse lähteä soppaan mukaan, vaan voit astua tilanteesta pois kun huomaat, että se on tulossa...