Kokeneet synnyttäjät, lohduttakaa pelkäävää esikoistaan odottavaa äitiä!

Mutta loppuvaiheessa olo oli niin tukala, että synnytystä alkoi toivomaan. Ja sitten luotin vahvasti kätilöiden ja lääkäreiden tietoon, en tuntenut olevani kovinkaan yksin ( vaikka toki siinä tavallaan yksin on).

Synnyttäminen sattuu ja siinä menettää täysin päätäntävallan omasta kehostaan. Kätilöt määräävät mitä sulle tapahtuu, olet täysin niiden armoilla. Valitettavasti synnytys jää mieleen ikuisesti, olisi ihanaa, jos moisen kidutuksen voisikin unohtaa.

Synnytyksen jälkeen et välttämättä ole onnesi kukkuloilla. Hormonit heittelee ja itkettää koko ajan. Kukaan ei halua kuulla, että vaikka sulla on se maailman ihanin muksu siinä sylissä, sua surettaa ja tunnet olosi onnettomaksi. Sairaalassa on kamalaa. Vähän ehkä helpottaa, kun pääset kotiin.

Synnytys ei nykyaikana ole mikään luonnollinen tapahtuma (niinkuin sen kuuluisi olla) vaan medikalisoitu operaatio, jossa potilaan itsemääräämisoikeus on unohdettu täysin.

synnytysten aikana en ehtinyt pelkäämään samalla tavalla ja ajantajukin katosi. Luonto hoitaa ja loput hoitaa lääketiede. On mukavaa synnyttää sairaalassa, kunhan rohkeasti vain kertoo, että mitä haluaa. Ja rohkeasti kertoo senkin kätilöille, että pelkää. En missään tapauksessa riskeeraisi esim kotisynnytyksellä!



Minä sain epiduraalin kaikissa kolmessa synnytyksessäni ja sen jälkeen ei pelottanut enää mikään muu kuin, että onhan vauvoilla kaikki hyvin, kun ponnistan maailmaan ja kun syntymän hetki ja sen jälkeinen aika ovat ne kriittisimmät.



Ja olihan niillä. Epiduraalit toivat helpotuksen kipuihin. Niiden pistämistäkään en pelännyt, eikä se koskenutkaan. Ajattelin järjellä, että olen normaalipainoinen ja pidän selkäni liikkumatta hyvin köyryksi taivutettuna niinkuin käsketään ja pistäminen onnistuu. Niin onnistui, aina!

kannattaako sinun pelätä kun et oikein edes tiedä miten tulee tapahtumaan ja mitä se on. kaikki mikä synnytyksessä tapahtuu niin et voi sille enää mitään kun se lähtee käyntiin, se on luonnon käsissä loput. elämässä on niin paljon pelättäävää jos kaikkea rupeää pelkäämään. ihan turhaan. itsellä kaksi luomu synnytystä takana. meni niin nopeasti etten kerenny saamaan pyydytteita, molemmilla kerroilla olin jo auki kun pääsin sairaalaan ja olen siitä todella onnellinen ettei tarvinnut mitään lisäjälkiseurauksia,mitä puudutteistä voi tulla. tokan jälkeen ei edes epparia niin olisis voinu lähtee salista kotiin oli niin hyvä olo. sekin on että esikois synnytyksessä kätilötkin sanoi joku voi kokea tämänkin todella kauheaksi..mitä minä en se riippuu miten asennoituu.synnytys on osa lapsen tähän maailmaan tuloa niin se vaan on. sitä on turha pelätä etukäteen . asioilla on tapana järjestyä..kaikki ressi on turhaa ressihormonia lapselle.

Minusta on hyvä, että synnytys tapahtuu sairaalassa ja siellä on ammattitaitoinen henkilökunta paikalla. Minulle ei jäänyt mitään hampaankoloon, vaikka synnytys päätyi keisarileikkaukseen. Olen vain iloinen, että kumpikin selvisi vaurioitta vakavasta tilanteesta. Enkä kokenut sairaalassa oloakaan kamalana, oikeastaan siellä sai levätä ja kerätä voimia. Se on miten sen ottaa.

Jos synnytys on se jota pelkäät niin minä puolestani menisin mieluummin synnyttämään kuin hammaslääkäriin. En ole kokenut yhtäkään neljästä synnytyksestä hirveäksi. Kipua on toki ollut mutta pahempi on selkäsärky koska sitä et tiedä koska se loppuu. Synnytyskipu loppuu siihen kun vauva on mahasi päällä ja katsot häntä ensimmäisen kerran kasvoihin.

Vastuu vauvasta ja uudesta elämästä on sitten asia johon kasvat vauvan kasvaessa. Kukaan ei ole valmis siihen mitä vuodet tuovat tullessaan. On normaalia huolehtia tulevasta.

Onnea tulevaan!!

synnyttäminen on ihanaa:)Menisin koska vain uudestaan.Hyvin se menee varmasti sinultakin,yritä ajatella positiivisesti!Synnytys on huikea kokemus.Onnea sinulle!

synnytysten aikana en ehtinyt pelkäämään samalla tavalla ja ajantajukin katosi. Luonto hoitaa ja loput hoitaa lääketiede. On mukavaa synnyttää sairaalassa, kunhan rohkeasti vain kertoo, että mitä haluaa. Ja rohkeasti kertoo senkin kätilöille, että pelkää. En missään tapauksessa riskeeraisi esim kotisynnytyksellä! Minä sain epiduraalin kaikissa kolmessa synnytyksessäni ja sen jälkeen ei pelottanut enää mikään muu kuin, että onhan vauvoilla kaikki hyvin, kun ponnistan maailmaan ja kun syntymän hetki ja sen jälkeinen aika ovat ne kriittisimmät. Ja olihan niillä. Epiduraalit toivat helpotuksen kipuihin. Niiden pistämistäkään en pelännyt, eikä se koskenutkaan. Ajattelin järjellä, että olen normaalipainoinen ja pidän selkäni liikkumatta hyvin köyryksi taivutettuna niinkuin käsketään ja pistäminen onnistuu. Niin onnistui, aina!

niin lääketiede tulee avuksi.

T:sectio x 2 eikä synnytyspelosta ole koskaan ollut tietoakaan

Takana yksi sektio ja kaksi alatiesynnytystä ilman mitään kivunlievityksiä.

Sektio oli minulle karmea kokemus kipuineen ja kaikkini ongelmineen, kun taas synnytykset olivat pitkähköjä, kivuliaita, mutta ihania. : ) Se fiilis, minkä koin jälkeenpäin oli MIELETÖN. Ei varmasti mistään huumeesta saa sellaista onnenhiprakkaa ja adrenaliinihumalaa, kuin synnytyksestä.

Repesinkin kummassakin synnytyksessä, tosin en pahasti. Silti muistelen kumpaakin synnytystä ja lämmöllä ja olen niin iloinen, että sain kokea ne. Alapääkin on palautunut täysin entiselleen.



Ap, kuten voit lukea, synnytyksiä on erilaisia. Uskallanko väittää, että hyviä kokemuksia on kuitenkin paljon enemmän kuin todella huonoja?

esikoista odottaessani en pelännyt yhtään koska en tiennyt mitä helvettiä se synnytys tulee olemaan.mutta nyt pelkään ja paljon ja seuraava synnytys olis jo ens kuussa...

Miten tästä jatkuvasta huolestuneisuudesta pääsisi eroon? Miten kannattaisi ajatella, ettei koko ajan murehdituttaisi?

Se huolestuneisuus on nyt tästä lähtien sun normaali olotila. Se on äidin osa. Ajan kanssa se painuu vähän takavasemmalle, mutta hyökkää esiin voimakkaana aina silloin tällöin. Erityisesti se tulee aina muutosvaiheissa kuten esim. ekat hoitoreissut ja yökylät, tarhan tai koulun aloitus, ekat kerrat kaverin luona jne.

Siihen tottuu :D

Onnea tulevalle Äidille!

Miten tästä jatkuvasta huolestuneisuudesta pääsisi eroon? Miten kannattaisi ajatella, ettei koko ajan murehdituttaisi?

Se huolestuneisuus on nyt tästä lähtien sun normaali olotila. Se on äidin osa. Ajan kanssa se painuu vähän takavasemmalle, mutta hyökkää esiin voimakkaana aina silloin tällöin. Erityisesti se tulee aina muutosvaiheissa kuten esim. ekat hoitoreissut ja yökylät, tarhan tai koulun aloitus, ekat kerrat kaverin luona jne. Siihen tottuu :D Onnea tulevalle Äidille!

Se kestää aika vähän aikaa. Enemmän mä olisin huolestunut siitä, mitä synnytyksen jälkeen ;)

ja sekin on totta etta synnyttaminen sattuu, MUTTA jotenkin sen kivun kestaa koska silla on tarkoitus.



Itsellani on tosi kivat muistot synnytyksesta, kaksi lasta olen saanut ihan luomuna. Kummassakin tapauksessa kun alkoi tuntumaan etta nyt tarvitaan epiduraalia , se oli myohaista ja paasin ponnistamaan.



Kaiken kaikkiaan muistelen synnytytyksia todella positiivisesti ja toden totta kun sen pikkuisen sai rinnalle millaan mulla ei ollut valia ja kivut olivat mielesta haihtuneet.



Puhu peloistasi, mutta ala kuuntele liikaa toisten kokemuksia. Sinun synnytyksesi on kuitenkin erilainen - ja kaikki menee hyvin!!



Paljon onnea sinulle!! Nauti tasta ajasta!

Naiset ovat kautta vuosisatojen synnyttäneet ja pystyneet siihen; miksi sinä et pystyisi? Muutkin ovat saaneet sen nyytin puserrettua maailmaan; miksi sinä olisit poikkeus? Nykyisin on vielä keinot hoitaa hankalaakin synnytystä ja ne ihmiset siellä sairaalassa tekevät tätä työkseen. Luota heihin ja luota omaan kroppaasi: se kyllä tietää mitä tehdä. Synnytyskipu on ns. hyvää kipua. Sillä on tarkoitus. Jokainen supistus tuo sitä suurta palkintoa lähemmäs ja usko minua, se on todellakin vaivan arvoista.