Onko kellään käynnistetty synnytystä yliaikaisuus
Kommentit (12)
ELi kun oli 41+5 oli toinen yliaikaiskontrolli ja jäin siitä suoraan käynnistykseen. Tilanne oli vielä täysin epäkypsä (kohdunkaula kiinteä ja kiinni, ei supistuksia yhtään) joten käynnistyksessä kesti vielä pari päivää, ennen kuin lapsi syntyi.

Kaikki kolme kertaa on käynnistetty. Ekasta jäin osastolle odottamaan sitä, että saliin mahtuisi. Toka aika sovittiin valmiiksi ja kolmannella kerralla jäin saliin kontrollista odotetustikin. Joka kerta oli kasassa vähintään 42 viikkoa.
myöhemmin luin lapuista että "äiti lähes hysteerinen", olivat lähettämäsä kotiin, no pääsin käynnistykseen, ja tyttö syntyi 7 tunnin jälkeen, painoi 5 kg ( arvio oli alle 4), Tämä oli mun 3 synnytys joka ei käynnistynyt itsestään, mutta siilä ollu mitään merkitystä vaikka sanoin että edellisetkin on jouduttu käynistämään.
eikä meinannut tulla ulos tässä raskaudessa tehty painoarvio 3,5kg ja kyllä pikkasen pelottaa tuo kun moni kertonut että ollut kilon enemmän ku arvio. Saa nähdä saanko minäkin vaadittua käynnistystä. ap
suunnilleen saman tien mentiin tutkimushuoneesta synnytysaliin puhkaisemaan kalvot. Kohdunsuu oli jo kypsä, itse en ollut hysteerinen :-) mutta hyvin väsynyt ja hieman ahdistunut. Tämä Porvoon sairaalassa.
Kotiin ei enää päästetty edes sairaalakassia hakemaan, vaikka olisin mielelläni vielä odotellutkin vaikka viikonkin. Syynä vauvan iso kokoarvio, joka oli 4,5 kg.
vaikka painoarvio oli 4980g, eivät uskoneet todeksi. no synnytys alkoi seuraavana päivänä ja päättyi tuntien jälkeen kiireiseen sektioon ja lapsi oli 4780g. tämä porvoossa.
mutta mitä tarkoitit, sillä etteivät uskoneet todeksi? Siis eikö lääkäri uskonut omaan painoarvioonsa? Ei minullakaan kätilöt uskoneet, että vauva olisi yli 4 kiloinen, mutta kätilön mielipiteellä ei ole merkitystä käynnistämispäätökseen. Eihän tuo 4,5 kiloinenkann kaikille aiheuta mitään vaikeuksia, mutta minun ahtaalla lantiolla ei kuulema yhtään isompaa synnytetä.
vaikka painoarvio oli 4980g, eivät uskoneet todeksi. no synnytys alkoi seuraavana päivänä ja päättyi tuntien jälkeen kiireiseen sektioon ja lapsi oli 4780g. tämä porvoossa.
lapsiveden todettiin olevan vähentyneen jo siihen malliin että piti jäädä tipalle. Siitä se sit eteni nopsaan ja 5 tunnin päästä oli lapsi jo sylissä. :))
eivät käynnistäneen kontrollissa, vaan käskivät hakea kotoa kamppeet ja tulla takaisin "viimeistään klo 11, niin ehdit lounaalle".
ne antavat sieltä sen ajan, eivät yleensä käynnistä. näin ainakin Tyksissä.