Mustasukkaisuus (aikuisena); mistä se johtuu?!!
Eli nyt kaikki psykologiasta kiinnostuneet, sitä opiskelleet ja asiaan muuten vaan perehtyneet; näppis naputtamaan :)
Minä ja mun kaikki sisaret olemme luonteiltamme hyvin mustasukkaisia omasta kumppanistamme. Olemme kaikki jo yli 3-kymppisiä, ja pahimmat mustasukkaisuuden tunteet meillä kaikilla oli vähän nuorempina, mutta edelleen sellaisia piirteitä on olemassa. Joskus ihan jopa sairaalloisuuteen saakka...
Olemme mustasukkaisia kumppaneidemme entisistä liitoista olevien lasten takia, exien takia, hyvien ystävien takia. Eikä kukaan meistä ole ylpeä tästä ominaisuudesta, uskokaa pois!
Eli mistä se johtuu? Mitä on meidän elämässämme mennyt vikaan, että meistä tuli mustasukkaisuuteen taipuvaisia? Johtuuko se lapsuudesta, jossa äiti pelehti vieraiden miesten kanssa ja hyvin harvoin omistautui meille lapsilleen? Vai johtuuko se vanhempiemme välisistä riidoista ja niitä seuranneesta turvattomuuden tunteesta?
Sana on vapaa :)
Kommentit (5)
Enemmän tuo kuulostaa siltä, että pelkää miehen pettävän, koska on kokemuksia siitä, kun oma äiti on hylännyt ja pettänyt. Sen sijaan jos tuntee olonsa 100 prosenttisen turvalliseksi, niin silloin ei ehkä myöskään ole mustasukkainen. Ap:n tapauksessa veikkaisin, että kaikille teille on tullut särö perusturvallisuuden tunteeseen lapsena, mikä vaikeuttaa aikuisiällä toiseen ihmiseen luottamista.
Millaista ja missä tilanteissa mustasukkaisuus ilmenee? Sitä kun voi olla hyvin erilaista ja eri asioihin kohdistuvaa.
lienee yleensä mustasukkaisuuden pohjalla.
Mistä se sitten johtuu, voi hyvinkin olla lapsuudessa syitä. Luottamus parisuhteeseen ja uskollisuuteen on hyvinkin voinut mennä äidin uskottomuuden myötä. Olette ehkä sisäistäneet että vaikka on "kaikki hyvin" ja yhteisiä lapsia, niin sekään ei riitä. Silti on uskottomuutta syistä joita ette lapsena tai vielä aikuisenakaan ymmärtäneet. Jos kerran äitikin petti, niin miksi miehenne ei pettäisi, kaikkihan pettää!
jo selvästi suuntaa ongelmien alkuperään. Meidän perheessä on neljä lasta ja voisin melkein väittää, ettei kukaan sisaruksistani ole lainkaan mustasukkaista tyyppiä. Edustetaan siis sitä toista ääripätä, eli ollaan liiankin suvaitsevaisia ihmissuhteissa, luotetaan lähes loputtomiin ja hyväksytään toisilta isotkin virheet.
Vanhempamme ovat toistensa ensirakkaudet ja olleet naimisissa lähes teini-iästä asti. Kukaan meistä lapsista ei koskaan ole edes kyseen alaistanut omien vanhempien keskinäistä rakkautta, koska se on ollut aina niin "itsestään selvää ja vuoren varmaa".
ainakin jossakin määrin / joissakin asioissa, mutta sanoisin kuitenkin, että enimmäkseen ei... siis muutama meistä (myös minä itse) on hyvinkin itsevarman oloisia - tai sitten se on vaan pintaa ja epävarmuus kalvaa syvällä sisuksia.
Muotoilin ehkä aloituksen harhaanjohtavasti. Sisarusparveen kuuluu myös veljiä, ja kaikilla meillä on suhteellisen samankaltainen "oireilu" parisuhteessa. Minulla on itselläni ollut monentyyppisiä suhteita, siis sekä hyvin luotettavia miehiä että vähemmän luotettavia. Kaikista olen ollut raivoisan mustasukkainen.
ap
Jos molemmat todella rakastaa aidosti toisiaan, sitä ei voi olla tuntematta, eikä silloin edes käy mielessä olla mustasukkainen...