Miksi ei saisi olla MINÄMINÄMINÄ-ihminen?

Tämä elämä täällä on ainutkertainen enkä todellakaan ala tuhlaamaan sitä esim. miettimällä tuleeko kätilölle vuosien kuluessa työperäisiä kulumia, jos minä nyt satun haluamaan synnyttää esim seisaaltaan. Enkä mieti sitäkään että oman mukavuudenhaluni takia vien ehkä joltakin työssäkäyvän lapselta paikan lähipäiväkodista koska en irtisano esikoisen päivähoitopaikkaa vauvan synnyttyä. Tuskin mulle taivaspaikkaa tullaan tarjoamaan eikä kätilö tai naapurin työssäkäyvä äiti tule kiittämään vaikka valitisinkin toisin.

Älä sitten ihmettele, jos alkaa ystävät kaikota ja kukaan ei tykkää.

Ei siinä muuta.

Mun mielestä on huomattavasti miellyttävämpää elää yhteiskunnassa, missä ihmiset on huomaavaisia ja auttavaisia ja ystävällisiä. Onneksi sellaisiakin paikkoja on.

Ikinä en ole tehnyt mitään muuten kuin itse haluan.Ystäviä tosin on vähän, mutta en ala kumartelemaan ketään, ja jos niin joutuisin joskus tekemään, tulisi minulle paha olo.



Hyvä näin:)

ne, joita pitäisi mielistellä ja itse heittäytyä tekopyhäksi, joutavat mun puolesta kaikotakkin. Minä teen niinkuin itseä huvittaa, en ajattele muita.

kiusa se on pienikin kiusa taitaa olla mottosi?

Nautit kun toiset kiristelevät hampaita.



Surullista, aika köyhää elämää.

marttyyrimammaa sattuisi ärsyttämään. Oma napa menee miellyttämisentarpeen edelle.

Ja mä en oikeasti edes kaipaa mitään ystäviä, eihän niistä ole muuta kuin riesaa. Joitain tuttuja on pakko pitää, että esim. lapset saavat seuraa (kun sitä tuntuvat kaipaavan). Mutta itse mä en tarvi ketään enkä myöskään halua taipua kenenkään muun "tarpeitten" mukaan. Minä olen minulle se tärkein.

soittamaan ambulanssia jos satut vaikka jäämään auton alle. Ilettää ajatuskin siitä että joutuisi auttamaan veristä ja loukkaantunutta ihmistä.

Sitäpaitsi emmää viitti soitella mihinkään hätänumeroihin jos en itte tarvi mittää.



Mietippä sitä ap =)

pitää kantaa myös seuraukset käytöksestään. Tietenkin on vain täysin tervettä ajatella tiettyjä asioita omalta kantiltaan eikä kantaa huolta vaikkapa juuri kätilön selkäkivuista, mutta itsekkyys on varma tapa karkoittaa ihmiset ympäriltään. Jos ei osaa yhtään joustaa omista tarpeistaan vaan ajattelee aina itseään, on harvinaisen empatiakyvytön ihminen. Kuinkahan tälläinen sopii äidiksi?

Minä olin kuulemma hänen ainut ystävänsä ja nyt kun mekään ei enää pidetä yhteyttä niin varmaan aika vilskettä on ;)



onhan se kivaa jos on samanlaista seuraa ympärillään, mutta eihän heiltäkään ole koskaan lupa odottaa mitään, koska jokainen ajattelee vaan sitä omaa napaansa.

kuin itselle hankalassa asennossa synnyttäneet äidit, joiden alapää on löystynyt ja repeillyt pitkittyneen ponnistusvaiheen vuoksi! Pahimmillaan heillä on pidätyskyvynkin kanssa ongelmia.



Parempi terveenä syntynyt vauva kuin synnytyksessä vammautunut.

Minäminäminä-ihminen toimii vaistonsa varassa eikä turhaan yritä olla jotenkin parempi ihminen. Niin sanotut sivistyneet esittää, että välittävät muista kun äiti on käskenyt. Ihan oikeasti, ihminen on eläin ja sen kuuluu ajaa omaa etuaan. Ei nyt sentään ihan häikäilemättömäsi, ettei koko yhteiskunta romahda, mutta tunnustetaan nyt vaan faktat.

Kunhan ei suoranaisesti aiheuta pahaa toisille. Tuollainen itsekeskeisyys voi itse asiassa lopulta johtaa kolektiivisen hyvinvoinnin lisääntymiseen.

kunhan muut ei kärsi siitä. Saa olla minäminä-tyyppi, kunhan muiden elämä ei sen takia huonone.

näyttää olevan tosi yksinäisiä. Esimerkiksi siksi?

yksinäisyys ovat kaksi eri asiaa. Kuka mamma näistä on sanonut olevansa yksinäinen?

minäminä-ihmisen vastakohta eli aina ajattelen ensin muiden parasta. Eikä mulla ainakaan ole hirveästi kavereita. Olen huomannut, että sellaisilla minäminä-ihmmisillä on yleensä enemmän sellaisia hännystelijöitä ja mielistelijöitä perässään

mitään ystäviä" on ihan bullshittiä. Tai ei se sille ihmiselle ole bullshittiä, koska puhuja ei todennäköisesti ystävyyteen edes pysty ystävyyssuhteisiin, ja sikäli lausunto on ihan oikea. Mutta se vaan kertoo minkä mittaluokan vammat tommosen ihmisen psyyke on kärsinyt, ja hän ei edes tiedä mitä häneltä puuttuu. Eikä todennäköisesti koskaan tule tietämäänkään, jollei sitten ole niin onnekas, että elämä potkii sen verran päähän että joutuu menemään terapiaan. Ja sattuu vielä saamaan hyvän terapeutin joka onnistuu raottamaan panssaria ja pystyy oikeasti auttamaan.

ovat saman kolikon eri puolia.

elämässä loppujen lopuksi tuo suurta iloa se, että pystyn auttamaan muita (uskon, että tämä pätee muihinkin, on vaan unohtunut sen kaiken minäminän alle).

Jos ihmiset kääntyisivät pois sieltä itsestään ja käyttäisivät aikansa vaikka SPR:n ystävätoimintaan, löytökoirien auttamiseen, itämeren puhdistamiseen uskon, että masentuneiden yms. määrä vähenisi merkittävästi.

Tähän liittyen, pidin kovasti Olga Temosen ajatuksista jokin aikaa sitten Annassa, siinä on fiksu nuori nainen.