Miksi ei saisi olla MINÄMINÄMINÄ-ihminen?

miten nämä minäminä-ihmiset ajattelevat ystävällisyyden ja auttavaisuuden muita kohtaan olevan nöyristelyä ja mielistelyä?!!



Minä ola ystävällinen ja avulias muita kohtaan koska se on minulle täysin luontaista, olen ollut sellainen aina lapsesta pitäen. Ei se kuitenkaan tarkoita että antaisin käyttää itseäni hyväksi tai alistuisin kynnysmatoksi. Osaan hyvinkin voimakkaasti puolustaa oikeuksiani ja mielipiteitäni.

miten nämä minäminä-ihmiset ajattelevat ystävällisyyden ja auttavaisuuden muita kohtaan olevan nöyristelyä ja mielistelyä?!! Minä ola ystävällinen ja avulias muita kohtaan koska se on minulle täysin luontaista, olen ollut sellainen aina lapsesta pitäen. Ei se kuitenkaan tarkoita että antaisin käyttää itseäni hyväksi tai alistuisin kynnysmatoksi. Osaan hyvinkin voimakkaasti puolustaa oikeuksiani ja mielipiteitäni.

Itse olen huomannut tässä vuosien varrella että kaikkien helpoimmalla elämässä pääsevät ihmiset, jotka tulevat toisten kanssa toimeen ja tarpeen tullen ovat valmiita tinkimään välillä myös siitä omasta parhaastaan. Kun on reilu muita kohtaa, myös itseä kohtaan ollaan reiluja. Hyvä kohtelu kulkee eteenpäin. Toisaalta taas kun kerran, pari autat ihmistä, joka ei sitä arvosta pätkääkään eikä koskaan tee mitään takaisin päin, niin harva sitä useampaa kertaa hukkaa aikaa tälläiseen tapaukseen vaan sivuuttaa koko ihmisen kun mitta tarpeeksi täyttyy.

kun mulle ihan aidosti tulee hyvä mieli siitä jos pystyn omilla teoillani tekemään toisille hyvän mielen. Ja minä raukka kun olen kuvitellut että se on ihan normaalia ihmisen käytöstä... Ja varsin hullu taidan olla kun vielä päälle päätteksi haluan että isommat lapset ja vauva ovat yhtäaikaa kanssani kotona ja tykkään olla heidän kanssaan.

ovat vanhuksina niitä kiukkuisia ja katkeria kyräileviä hapannaamoja, joita ei kukaan käy tapaamassa ja jotka vihaavat lapsia, kukkia ja sitä naapurin rakkiakin.



Sääliksi käy.

miten nämä minäminä-ihmiset ajattelevat ystävällisyyden ja auttavaisuuden muita kohtaan olevan nöyristelyä ja mielistelyä?!!

lapsuudessa syntynyt kokemuksia siitä mitä on aito ja oikea ystävällisyys ja auttavaisuus. Heillä ei ole siitä mallia eikä kokemusta. Ei mikään ihme siis, että ne ovat heidän näkökulkamastaan epäilyttäviä. Ihminen ei opi tällaisia ihmissuhdetaitoja automaattisesti vaan vanhempien tehtävänä on välittää nämä opit jälkikasvulleen. Toiset onnistuu siinä paremmin kuin toiset, riipuen siitä mitkä eväät ovat itse saaneet.

En haluaisi olla myöskään uhrautuva kynnysmatto, joka aina venyy ja paukkuu muiden vuoksi, usein silloinkin kun muut eivät tämmöistä "apua" edes kaipaa...



Minä olen mielestäni ystävällinen ihminen ja minulla on laaja kaveripiiri, mutta välillä olen itsekäs, mielestäni terveellä tavalla. Esim. osasin juuri "torpata" yökylään pyrkineet kesävieraat kohteliaasti, vaikkei edes ollut muuta syytä kuin että väsyttää niin pirusti ettei jaksa ruveta vieraita hoivaamaan 1 päivän varoitusajalla.



Joku toinen olisi suu maireana ottanut vieraat vastaan ja sitten papattanut av:llä miten ärsyttävää on kun ihmiset tunkevat väkisin kylään. Minun ei tarvitse :)

tulee ihan luonnostaan. Ei se ole minulta pois, päinvastoin. Esimerkkinä olkoot se, että vuosien varrella olemme miehen kanssa ottaneet miehen siskon lapsia yökylään ja käyneet aina mahdollisuuksien mukaan lapsenvahteina heillä ja muutenkin olemme olleet heidän kanssaan paljon. Nyt kun omat lapset ovat pieniä ja nämä serkut jo isompia, niin eikös miehen sisko ole se joka ottaa meidän lapsia yökylään ja hoitoon kun on tarvetta. Nämä serkut ovat todella läheisiä meidän lapsille kuten mieheni siskokin. Ja tästä on kyllä kaikille hyötyä.



Ja ystäviä ja tuttuja minulla on paljon, jo ihan siitä syystä että olen avoin ja ystävällinen, kuitenkaan en ole liian uhrautuva, tiedän rajani.



Minusta minä-minä-tyypit ovat lähinnä huonosti voivia kehittymättömiä ihmisiä. He eivät ole sinut itsensä kanssa. Jollei pidä itsestään niin ei voi pitää muistakaan.