Miksi äidit ei pidä uhmaikäisille kuria!

tervetuloa vaan kaikkiin lapsiparkkeihin, kerhoihin, puistoihin ja tapahtumiin, siellä on niitä aina. Ne aiheuttavat paljon enemmän haittaa kun niiden lapset konsanaan.



Ikuiset jäkättäjät. Ja arvostavat itseään suurina kasvattajina.



Niin kuin joka toinen tässäkin ketjussa.

tervetuloa vaan kaikkiin lapsiparkkeihin, kerhoihin, puistoihin ja tapahtumiin, siellä on niitä aina. Ne aiheuttavat paljon enemmän haittaa kun niiden lapset konsanaan.

Ikuiset jäkättäjät. Ja arvostavat itseään suurina kasvattajina.

Niin kuin joka toinen tässäkin ketjussa.

jäkätys on yleistä ja pilaa tunnelman kaikilta aikuisilta ja lapsilta. Myös on täysin älytöntä pakottaa jotain anteeksipyyntöjä ihan pieniltä lapsilta, jotka ei tajua yhtään mitä se edes tarkoittaa. Tietysti tönimiseen yms pitää mennä väliin ja estää se, mutta INHOAN niitä äitejä, jotka dramatisoi ja vetää hirveän haloon omien ja toisten lasten pienestäkin huonosta käytöksestä ja paisuttelee niitä.



Tuntuu, että joilekin on paljon tärkeämpää että kurittomat kakarat laitetaan ruotuun kuin esimerkiksi omien lasten lohduttelu, jos jotain ikävää on sattunut.

että onko ne myös väkivaltaisia, kun ärsytyskynnys on niin matala.



Se on ihan kauheaa kuunneltavaa. Mulla on sellainen sisko ja se toimii juuri niin, kuin joku kirjoitti, että pitää itseään hyvänä ja oikeaoppisena kasvattajana ja herkästi vaatisi muitakin pitämään sellaiset jööt, ettei lapset saisi tehdä eikä puhua mitään.



Siskon lapset eivät saa edes juotavaa, ellei ole välipala-aika. Enkä tajua, miten sen mies jaksaa kuunnella sitä keskeytymätöntä valitusta niille lapsille. Eikä niille saa antaa lahjaksi askartelutarvikkeita, koska ne eivät osaa askarrella ja siitä tulee vain sotkua. Sillä on itsensä kaltaisia ystäviä ja he kauhistelevat kaikkea sitä, mitä muiden lapset tekevät.

meidän perheessä lapset osataan kasvataa johdonmukaisesti ja kypsästi siten, että arki sisältää sopivasti sekä rajoja että rakkautta.... ja siis avainsana on johdonmukaisuus, joka ei tässä tarkoita orjallisuutta, vaan johdonmukaisuuteen sisältyy myös tietty määrä armollisuutta.



Meillä on ihanat pojat (5 ja 7 v.), jotka ovat päiväkodissa hoitajien kehumia, paljon kavereita, sukulaisten suosiossa ja osaavat käyttäytyä hienosti kodin ulkopuolella ja pääsääntöisesti myös kotona. Mutta helppoja he eivät ole olleet ;) Se on vaatinut paljon paneutumista, jaksamista, läsnäoloa ja välittämistä.

olemaan törkeitä niin, ettei se ole ilmiselvää ja avointa. Niin tämä maailma pyörii, ne ovat ne todelliset yhteiskunnan ehdot; tee, mutta älä jää kiinni.



Lapset eivät ole tyhmiä, 3.luokkalaisiksi kasvettuaan jokainen tyttö ja poika on oppinut tämän piilo-opetussuunnitelman ja yhteiskunnan rakenteen.



Onko muka joku sitä mieltä, ettei markkinatalous vie mitään toisen kädestä????

olemassa, mutta on oireellista, että jonkun pitää ottaa heidän esille, kun ap aivan asiallisesti pyytää äitejä puuttumaan peliin, jos heidän jälkikasvunsa kiusaa ja häiriköi.



Miksi? Ei ap pyydä komentelemaan ja nalkuttamaan lapsille koko aikaa.



Kun jonkun pitää heti vedota siihen, ettei saa lapsia nujertaa jatkuvalla jäkätyksellä, tulee väistämättä mieleen, että tällainen äiti on itse sellainen, joka vetää kaffeeta huuli truuttana ja Rentoutuu niin täysipainoisesti siellä perhekahvilassa, että viis veisaa oman kullannuppunsa tekemisistä. Ja tuon toimintatapansa puolustukseksi vetoaa siihen, että "muut äidit jäkättää jo liikaakin".



Mikä on "liikaa"? Ilman muuta minustakin on liioittelua jatkuvasti kiellellä lapselta kaikki ja estää normaali leikki.



Mutta yleensä nämä kovasti kieltelevät äidit joko tietävät, että lapsi vetää kohta leikeissään överiksi ja yrittävät estää sen - tai yrittävät kieltelyllä vakuuttaa muut äidit siitä, että ovat hyviä ja tiukkoja kasvattajia.



Esim. minulla yksi lapsista on diagnosoitu as. Hän on aika vilkas vesseli ja tiedän, millaisista asioista riehaantuu ja mihin asioihin jumittuu. Joudun ennaltaehkäisevästi kieltämään häneltä joitain asioita, joita normaaleille sisaruksilleen voin sallia. Jonkun mielestä saatan silloin olla ylikontrolloiva äiti, mutta en anna moisen arvion haitata. Itse tiedän, mitä niistä tilanteista voi seurata ja on parempi ohjata lapsi ajoissa johonkin muuhun tekemiseen. Toki senkin voi tehdä nätisti ja hiljaa, mutta kieltämistä se silti on.



Jos kumminkin nyt pysytään ap:n aloittamassa keskustelunaiheessa: en ymmärrä miksi. Veikkaan, että useimmilta tuollaisilta äideiltä on kasvattamisen taidot muutenkin hiukan hukassa. Tai voi olla, että he vain siinä tilanteessa eivät jaksa puuttua lapsensa tekemisiin - mutta se on iso karhunpalvelus lapselle, joka oppii, että tietyissä tilanteissa ei sääntöjä tarvitse noudattaa tai äitiä totella.



-15-

Ei siinä auta aina se tiukka komentaminenkaan.

Ihme tyyppejä jos eivät osaa pitää kerojansa kurissa, oli uhma tai ei. Vanhemmuus on nykyään NIIN hukassa monelta :-((

Tuntuu, että joilekin on paljon tärkeämpää että kurittomat kakarat laitetaan ruotuun kuin esimerkiksi omien lasten lohduttelu, jos jotain ikävää on sattunut.

Jos uusavuttomat mammat laittaisivat katraansa ruotuun niin silloin niitä lohdutettaviakaan ei olisi niin paljoa!!!

Ei siinä auta aina se tiukka komentaminenkaan.

Ihme tyyppejä jos eivät osaa pitää kerojansa kurissa, oli uhma tai ei. Vanhemmuus on nykyään NIIN hukassa monelta :-((

meehän opislekemaan pikkuisen

joka ei puuttuisi lapsensa väkivaltaiseen käytökseen. Lienee todella harvinaista ja turha tehdä mitään yleistystä asiasta.

ei tottele vaikka kuinka tiukasti sanoisi, minä tai kuka tahansa muu. Ei ole sellaista ihmistä tullut vastaan, että minun lapseni kokisi tarvetta totella.

meehän opislekemaan pikkuisen

OpisKELEmaan (huom! ei opisLEKEmaan) tässä tosiaankin pitäsi jonkun alkaa, ja se ei ole lainaamasi kirjoittaja ;-)

ei tottele vaikka kuinka tiukasti sanoisi, minä tai kuka tahansa muu. Ei ole sellaista ihmistä tullut vastaan, että minun lapseni kokisi tarvetta totella.

Joka tapauksessa huolestuttavaa, voi viitata jo persoonallisuushäiriöön (ei tottele siis edes virkavaltaa?).

ei tottele vaikka kuinka tiukasti sanoisi, minä tai kuka tahansa muu. Ei ole sellaista ihmistä tullut vastaan, että minun lapseni kokisi tarvetta totella.

Joka tapauksessa huolestuttavaa, voi viitata jo persoonallisuushäiriöön (ei tottele siis edes virkavaltaa?).

Miten väität sen olevan liitoksissa persoonallisuushäiröön, kun persoonallisuushäiriön syntymekanismeja ei tunneta eikä lapsia voida diagnosoida persoonallisuushäiriöisiksi, koska ovat keskenkasvuisia. Vähän jotain tasoa näihin "asiantuntija" arvioihin

ei tottele vaikka kuinka tiukasti sanoisi, minä tai kuka tahansa muu. Ei ole sellaista ihmistä tullut vastaan, että minun lapseni kokisi tarvetta totella.

Ja edessä ruusuinen tulevaisuus, mitenhän lapsesi koulussa/työelämässä/liikenteessä tulee pärjäämään, jos ei tottele ketään? Entä parisuhteessa?

Minkä ikäisenä lapsen tulisi osata pyytää anteeksi? Itse olen 2.5-vuotiaani kanssa pitänyt ehkä liiankin kovaa jöötä anteeksi pyytämisestä, olen selittänyt asian monet kerrat ja sitä on harjoiteltu. Meillä tyttö ei tahallaan tee mitään, mutta jos vahingossa satuttaa toista, niin ei suostu pyytämään anteeksi vaan menee ihan tuppisuuksi.



Pitäiskö teidän mielestä tuon ikäisen esim. kaupassa vieraalta ihmiseltä osata pyytää anteeksi, jos vaikka tönäisee vahingossa ostoskärryillä? Mun mielestä pitäisi, mutta omalta lapseltani tuollaisessa tilanteessa "kissa vie kielen" ja sille ei sitten mitään voi. Kovin suurta meteliä en tietenkään asiasta ole nostanut.

ei tottele vaikka kuinka tiukasti sanoisi, minä tai kuka tahansa muu. Ei ole sellaista ihmistä tullut vastaan, että minun lapseni kokisi tarvetta totella.

Joka tapauksessa huolestuttavaa, voi viitata jo persoonallisuushäiriöön (ei tottele siis edes virkavaltaa?).

Miten väität sen olevan liitoksissa persoonallisuushäiröön, kun persoonallisuushäiriön syntymekanismeja ei tunneta eikä lapsia voida diagnosoida persoonallisuushäiriöisiksi, koska ovat keskenkasvuisia. Vähän jotain tasoa näihin "asiantuntija" arvioihin

Ja toisekseen persoonallisuushäiriöiden syntymekanismeja kylläkin, toisin kuin väität, tunnetaan; häiriöt varhaisessa vuorovaikutuksessa, välittäjäaineet elimistön kemiallisissa prosesseissa, kasvuympäristö ehkä yhtenä tärkeimmistä, jopa perimä. Sanoiko ed. kirjoittaja muuten diagnosoinnista mitään? Ehei, vaan kirjoitti, että VOI VIITATA (muita mahdollisuuksia voi olla aikuisen vanhemmuuden puuttuminen/vajaus tai vain lapsen raju uhmakausi). Tuohan riippuu myös lapsen iästäkin (onko 2v vai lähes täysi-ikäinen). Pitkäaikaistutkimuksissa on havaittu tiettyjä yhteyksiä esim. siihen että määrätyt koulukiusaajat on myöhemmällä iällä diagnosoitu persoonallisuushäiriöisiksi (mutta jotta tästä ei alettaisi taas saivarrella niin lisään, että ei näi ei ole aina..). Toivon, että lapsellesi löytyy edes joku auktoriteetti jota hän tottelee :-)

Siis uhmista on turha komentaa, kun ei kuitenkaan usko??? HÄH? siis TE arvon vanhemmat olette juuri sitä varten, että näytätte sen oikean ja väärän. On juu helpompi kääntää pää pois kun uhmis repii, hakkaa ja potkii naapurin kersoja. Minä todellakin puutun aina tällaisiin tilanteisiin, oli kyseessä oma tai muitten uhmikset. Ja aikuisen kuuluukin puuttua AINA!!! EI vain silloin tällöin, hittolainen mitä uuvatti kasvattajia onkin olemassa...sitten ihmetellään kun nuoret tekevät pahojaan ja ym...onko ihme, kun ei ole koskaan elämässä ollut rajoja?



Missä on äitiys nykyään? Ja pakko muuten lisätä, että kukaan ei ole vielä tullut "päälleni" jos olen komentanut heidän lastaan, sillä asia pitää aina perustella lapselle siinä samassa, jolloin niiden vanhempienkin silmät ovat saattaneet avautua!



Älkää pelätkö ja antako periksi sille uhmalle. Mitä sitten jos lapsi huutaa, huutakoon. Meillä huutaa joka pvä. Sinä olet jämäkkä, pidät pään kylmänä, sillä näytetään mikä on oikein, mikä väärin ja siitä lapsi saa turvallisuuden tunteen itselleen.



Huh, pitäisi olla nykyään jotain näin kasvatan lapseni kursseja vanhemmille ja PAKOLLISIA!!!

ei tottele vaikka kuinka tiukasti sanoisi, minä tai kuka tahansa muu. Ei ole sellaista ihmistä tullut vastaan, että minun lapseni kokisi tarvetta totella.

Ja edessä ruusuinen tulevaisuus, mitenhän lapsesi koulussa/työelämässä/liikenteessä tulee pärjäämään, jos ei tottele ketään? Entä parisuhteessa?