En ymmärrä vauvan KANNISKELUA hoitomuotona

oli todellakin se vaativin... Vauvana ei nukahtanut kuin syliin tai kainaloon, vaunuissa nukkui vain liikkuessa. Edelleenkin on erittäin vähäuninen, toisin kuin pikkusiskonsa, joka nukkuu reippaasti enemmän. Tämä nukkui vauvana myös todella hyvin, pieni heijaus tai silittäminen riitti. Kolmosen nukutin n. 1-vuotiaaksi vieressä, nukkui todella hyvin jo vastasyntyneestä. Nyt nukkuu omassa sängyssä, jonne asettuu omia aikojaan iltapuuhien päälle. Nukahtaa siis nukuttamatta, ja jos sängyn laidalle erehtyy jäädä, lapsi ei osaa alkaa nukkua.

lapsi voi tovin odottaakin.



Lapsia ei kannata tehdä niin paljon, ettei niitä pysty enää hoitamaan asiallisesti. Ehkäisyneuvolasta saat asiasta lisää tietoa, miten ei-toivottuja raskauksia vältetään.



t. toinen ammattilainen

Kanniskella ei tarkoita sitä että otetaan vauva roikkumaan käsistä ja hypitään "hillitöntä jumputusta ympäri kämppää".



Vaan: otetaan vauva itseä vasten, lempeästi ja pehmeästi syliin, ja huojutaan paikallaan lasta heijaten ja keinutellen. Jos lapsi itkee mahavaivaa, kävelystä aiheutuva tasainen tärinä (ei siis hillitön jumputus vaan tasainen tärinä) saa röyhyt ylöspäin ja kun ne purkautuvat suusta, vauvan olo helpottuu.



Vauva saattaa itkeä monesta syystä. Nälkä on ainoa listaamistasi johon kanniskelu ei auta. Kanniskelu sylissä auttaa mm. näihin: palelu, turvattomuuden tunne, hellyydentarve, väsymys, hermostuminen, tympiintyminen, mahavaivat, pelko.



Kosketus on elintärkeää, etenkin pienelle lapselle.

se oli ainut keino millä vauva lopetti huutamisen. Oli hiljaa jos kanniskeltiin, muuten huusi. Ja varmasti sai sekä ruokaa että unta (kukapa vauvan kanssa huvikseen yöllä valvoisi).

Ihmiset on erilaisia, jo ihan vauvasta saakka.

Meillä kuopus on jo vauvasta nukahtanut itse, nukuttamatta. Erityistä heijaamista ei todellakaan tarvittu, riitti laittaa vauva rattaisiin tai sänkyyn.

kun en tajunnut että vaunuja pitäis heijata kun vauvaa laitetaan nukkumaan. En myöskään tajunnut että yöllä vauvan herätessä syömään pitäis kaikki valot pistää päälle ja puhella vauvalle yms. Tulos: vauva nukahti vaunuihin jo ennen kuin sain peiton päälle ja jätti yösyönnit 4 kk iässä... No, en siis vastannut vauvan hätään, toisaalta en tajunnut mitään hätää olevan, koska vauva oli tyytyväinen... Pääsin siis helpolla, enkä tosiaan tarkota että koliikkivauvan kanssa olis ollut näin helppoa.

Jos oikeasti ramppaa kolme tuntia ympäri kämppää ja vauva vasta sen jälkeen rauhoittuu, niin se kanniskelu ei ole sitä mitä vauva tarvitsee. Varmaankin vauva kuukahtaa sitten ihan silkasta uupumuksesta, vaikka alunperin olikin huutanut esim. nälkää.



Se, että ei kanniskele vauvaa systemaattisesti päivittäin, ei tarkoita että jättäisi vauvan itkemään. Vauvat on saaneet meillä paljon syliä ja läheisyyttä, mutta ei niin että vauva hiljennettään pakonomaisella ramppaamisella. Luojan kiitos olen sen verran mukavuudenhaluinen että en ole suostunut kanniskelemaan tuntikausia ketään, vaan olen miettinyt maalaisjärjellä paremman tavan vastata vauvan itkuun. Ja aina on keino löytynyt, kertaakaan ei ole lapseni jäänyt itkemään.



Ei kanniskeltavana oleminen ole mikään perustarve kuten syöminen, nukkuminen tai läheisyys.



Tietysti jos joku näkee parhaaksi ottaa liikkuvan sängyn osan kuukausiksi niin siitä vaan. Suosittelen kuitenkin muita keinoja. Vauvan voi rauhoittaa myös sänkyyn (voi vaatia opettelua, lukekaa kirjoista), minuutiksikaan ei tarvitse jättää yksin mutta minuuttiakaan ei tarvi myöskään kanniskella. Ja ensimmäisistä vaunulenkeistä lähtien odottakaa että vauva nukahtaa ENNEN liikkeelle lähtöä, näin ei tarvitse veivata niitä vaunuja seuraavan vuoden ajan "kun se nukkuu vaan liikkuvissa vaunuissa"

yleistäkö tämän perusteella, että kaikki suurperheiden vanhemmat ajattelevat näin..

Kun kerran vauvan viesteihin on heti vastattava ettei tule häiriöitä, niin voisitko kertoa millä perusteella valitaan kenen viesteihin vastataan ja kuka jää huutamaan. Kaikilla ei ole mahdollisuutta pistää koko elämää pyörimään vauvan inahdusten mukaan, ja usein niitä lapsia on monta. Taitaa olla paljon "ammattilaisia" jotka eivät tiedä suurperheen elämästä mitään.

Meillä ei ole ollut mitään vaikeuksia priorisoida sitä, kenen hätähuutoon vastataan ensin - pienimmän tietysti. Ja edelleen se, että jokaiseen pieneenkin inahdukseen reagoitaisiin, ei pidä paikkaansa kovinkaan monessa perheessä, se on liioittelua.

T. Suurperheen äiti, jonka lapsista osaa on jopa kanniskeltukin, kun on kaikki muut konstit kokeiltu, ei ole rallateltu, ei hypitty, rauhassa vaan kanniskeltu usein vielä liinassa, ja vuorotellen sekä minä että mies

mutta minkäs teet, jos on vain lusikalla annettu.

pienten vauvojen itkuun tulisi vastata heti, isompi lapsi voi tovin odottaakin. Lapsia ei kannata tehdä niin paljon, ettei niitä pysty enää hoitamaan asiallisesti. Ehkäisyneuvolasta saat asiasta lisää tietoa, miten ei-toivottuja raskauksia vältetään. t. toinen ammattilainen

Mutta mitäs teet kun vauvoja on kaksi tai jopa useampia. Kun ikäeroa on 1 minuutti, niin kumpikas niistä priorisoidaan? Vai olisiko toinen pitänyt abortoida tai antaa kasvatiksi?

Lapsen varhaisella vuorovaikutuksella (kuten niin monella muullakin asialla) on helppo mätkiä. Tosielämässä vauva ei vahingoitu, jos joutuu hetkisen odottamaan. Vaikka äiti ei sekunnissa juokse vauvan joka vinkaisuun vastaamaan, ei lapsesta tule psykopaattia.

onks tää se "jokka"-tyyppi?

ilmavaivoihin. Tietäähän sen itsestäkin. Ilma tulee ulos pystyasennossa. Eli kyllä kantoliina oli meidän pelastus vatsavaivoihin. Vauva rauhoittui jonkin aikaa vain ja ainoastaan siihen.

Minulla on neljä lasta. Yksikään heistä ei ole oppinut nukahtamaan itsekseen ennen kahta ikävuotta, vaikka Wahlgrenit on luettu ja opiksi otettu. Wahlgrenkään suuressa viisaudessaan ei anna neuvoja siihen, että mitä tehdään jos lapsi ei toimikaan niinkuin kirjassa sanotaan.



Meillä vauvoja on syötetty, aktivoitu, vaipat vaihdettu, kaikki keinot koetettu ja tarpeet tyydytetty, eikä siltikään KUKAAN KOSKAAN ole nukahtanut vaunuihinsa tai mihinkään muuallekaan itsekseen, vaan parkunut kuin pistettävä sika. Uneen on pitänyt heijata tai imettää. Kanniskelua on pyritty välttämään siksi, että koemme sen rasittavaksi, mutta pahimpina öinä on siihenkin ollut pakko turvautua: väsyneempi vanhempi on yrittänyt nukkua ja pirteämpi kanniskellut syötettyä juotettua röyhtäytettyä vauvaa pitkin taloa ettei hän itkisi ja parkuisi.



Onni on niillä vanhemmilla, joiden vauvat nukkuvat hyvin!

...joiden vauvat nukkuvat / nukkuivat kuin enkelit ihan vaan, kun vanhemmat sattuvat olemaan niin h**vetin fiksuja ja muita parempia ja osaavat hoitaa lapsensa oikein.



Oma esikoisemme huusi elämänsä ensimmäiset 4 kk 6-8 h / vrk ja yleensä runsaat 3 h klo 01-05 välillä yöllä. Ensimmäiset 2 kk kantelimme tyttöä ympäri huushollia, kun se tuntui pientä helpotusta oloon tuovan (ja kyllä, ruokaa ja kuivat vaipat oli saanut ja muutenkin asiallisesti hoidettu). Heti kun tytön laski omaan sänkyyn yltyi huuto tuskaiseksi ja jatkui niin kauan kuin sitä vain kuunnella jaksoimme (parhaimmillaan runsaan tunnin, mikä oli ihan täyttä helvettiä, mutta tulipa kokeiltua).



2 kk kantelun jälkeen emme yksinkertaisesti vain enää jaksaneet ja otimme käytännöksi sen, että menin itse illalla sänkyyn tyttö vierässäni ja laitoin korvatulpat päähän. Sain niiden avulla hetkittäin nukahdeltua ja huuto loppui sitten aikanaan, kun lapsikin lopulta sai unta.



Huutojen syyksi todettiin 4 kk iässä allergiat ja erinäisten dieettikokeilujen jälkeen tilanne vähitellen helpoittui niin, että runsaan puolen vuoden iässä tyttö ei itkenyt juuri ikätovereitaan enempää.



Olen ehkä pitkävihainen, mutta luulen, että muistan lopun ikääni jokaisen noiden kuukausien aikana saamani kommentit siitä, miten lapsi "vain pitäisi laittaa nukkumaan" tai miten "meidän Petteri kyllä nukkui, kun sen vaan laittoi sännkyyn" yms. ap:n kaltaisten idioottien "neuvot". Onneksi tuttavapiirissämme ei montaa tällaista henkilöä ollut, mutta niiden muutamien harkintakyvyttömien ihmisten kanssa en edelleenkään halua olla missään tekemisissä.



Uskokaa nyt hyvät ihmiset, että rauhallinen, helppohoitonen vauva ei millään tavalla ole omaa ansiotanne. Se nyt vaan on niin, että lapset ovat erilaisia. Jos on sattunut saamaan helpon vauvan, pitäisi sen verran ymmärtää, että pitää mölyt mahassaan, eikä lähde jakelemaan näitä erinomaisia kasvatusneuvojaan vaativien lasten vanhemmille. Se osoittaa täydellistä ymmärryksen ja empatiakyvyn puutetta. Kuukausien huutoralli, johtui se sitten koliikista, allergiasta tai mistä tahansa, on valtavan raskas koettelemus vanhemmille, eikä siihen lisätaakaksi tarvita näitä sivullisten asiattomia huomautteluja.



Lämpimät terveiset ja paljon voimia kaikille huutavia vauvojaan tänäkin yönä kanniskeleville vanhemmille.

mikä ketju... älkää jaksako provosoitua näistä "tuuli huulia heiluttaa"-jutuista