Tulevan tokaluokkalaisen pelot

turvallisuuden tunteessa...(koska kyseessä kuitenkin jo 8 v.)

Vain suomessa vaaditaan sellaista itsenäsitymistä pieneltä lapselta:(

mutta kun tämä maan tapa on, niin pidän lastani epätavallisena ettei edes 15 minuuttia harjoittele kotonaoloa. Vuotta nuorempi pikkusisarus ei ole moksiskaan, jos odottaa kotona siskon kouluun viennin ajan (10-12 min).

Tyttö on kyllä jo alkuvuodesta täyttänyt 8, aikaisemmin tosi reipas, kävellyt koulumatkoja itsekseen ym. Nyt kesällä yhtäkkiä muuttunut araksi ja pelokkaaksi, ihan ilman syytä. En voi viedä roskia, pyykkiä tms. ilman että tyttö alkaa lähtiessäni itkemään tai juoksee itku silmässä perään. Sanoo vaan että yksin olo pelottaa ja pelkää ettei äiti tule enää takasin. Kotonakin joskus huutaa äitiä vain varmistaakseen että olen vielä paikalla. Huh, itseä alkaa jo ahdistaa sekä toi helmassa roikkuminen että huoli siitä onko tämä oiretta jostain vakavammasta ja kuinka pitkään tilanne jatkuu.



Oisko selityksenä vain ikään kuuluva kehitysvaihe? Muiden kokemuksia?

Perusturvallisuus on todellakin kunnossa, kuunnellaan ja vastataan hänen tarpeisiinsa vähän turhankin helposti. On herkkä poika ja olemme katsoneet, että jos ei vielä ole valmis jäämään yksin ei hänen ole pakko.



Eiköhän sekin aika tule, kun eivät halua nähdä "vanhuksia" lähelläkään ja itsenäistymisen halu on kova...

kypsä olemaan yksin, ei sitä saa vaatia häneltä. Monet asiantuntijat ovat sitä mieltä, etää tuollaiset vaatimukset ovat syy lastemme pahoinvointiin.

Muistan hyvin, että esim. ala-asteella ollessani en uskaltanut olla yhtään yksin kotona. Minulla oli hurjan vilkas mielikuvitus, ja kuulin ja näin kaikenlaista pelottavaa yksin ollessani.



Nyt olen ihan normi aikuinen, en pelkää yksinoloa tai pimeää. Aika aikaansa kutakin, älkää painostako tai pakotako lastanne yksioloon.

ja mielellään kuulen lisää. Korostan, että en vaadi lapseltani yksinoloa enkä painosta. Huolissani vaan olen tuon perusturvan suhteen ja äiti-tytär-suhteen saan myös kevyesti ympättyä tähän.



ap

ollut aikaisemmin usein yksin kotona (1-3h kerrallaan), itse halunnut sitä, hoitanut välipalat ja puhelin on toki turvana ollut joka kerta. Nyt on tullut selkeä pelko olla ILMAN ÄITIÄ, siis muilla aikuisilla ei ole niin väliä, ja meillä on hyvä kiinteä suhde ollut alusta asti, nyt vietetään kesä tiiviisti yhdessä, koska uskon, että tämä on joku ikäkauteen liittyvä juttu, ja menee varmasti itsestään ohi.

Poika pelkää, että äidille tapahtuu jotain (esim. kolari tms) eli on varmaan saavuttanut tietynlaisen realismin siihen, mitä voi tapahtua oikeasti kenelle tahansa.