Kuuluuko 40 v kriisiin tyytymättömyys puolisoa kohtaan?

Kolmenkympin kriisini se ehkä kuuluikin, tai ainakin äijä lähti vaihtoon, onneksi.

...kuin vaihtaa miestä?

no kun tuntuu että olen jo yrittänyt etsiä niin monta keinoa olla onnellisempi. Olen hankkinut kodin- ja lastenhoitoapua kun mieheltä niitä ei heru. Pyydän jos mahdollista kaikki pikku palvelukset (kuten laatikoitten ja huonekalujen kantamiset) isommilta lapsiltani, koska mies aina antaa ymmärtää miten paska olen, jos mitään häneltä pyydän. Olen hankkinut omia harrastuksia. Mutta kun kaipaisin myös arvostusta, ihailua, kunnioitusta, huomaavaisuutta ja hyvää seksiä. Niitä haen osittain työpaikalta (nautin jo siitä että edes teinipojat pitävät minusta) ja osittain omasta mielikuvituksestani (mm. sen seksin osalta). Mutta todellisuus hyppii ikävästi jatkuvasti silmille... En toki ole itsekään miestä kohtaan arvostava, ihaileva, kunnioittava tai huomaavainen. Kokisin tyhmyytenä olla sellainen, jos vastalahjaksi ei saa yhtään mitään.

heikentää elämänlaatuasi olennaisesti, eikä siitä suostu muuttumaan etkä sinä kestämään, niin ehkä silloin kannattaa erota, oman itsensä vuoksi.

Kuinka paljon kannattaa kestää - tässä ainoassa elämässä, mitä meillä on?

Iso ongelma tässä on se, että tuskin pystyn löytämään uutta miestä, jonka kanssa oikeasti voisin elää. Minulla on kuusi lasta ja en siedä ollenkaan alkoholinkäyttöä. Nämä kaksi eivät ole ongelmia nykyisessä suhteessa. Valitsin miehen siksi että hän oli suurperheestä ja raivoraitis. Valitsin siitä huolimatta että hän oli välinpitämätön, loukkaava, itsekäs, komenteleva ja kaikkea muuta kuin huomaavainen. Ajattelin, että kestän huonot ominaisuudet jos kerran saan haluamani ison ja raittiin perheen hänen kanssaan. Mutta vuosien kuluessa olen kumminkin huomannut, että yksinäisyys ja jatkuva puolustuskannalla oleminen (olen siinä mielessä vahva luonne että en halua alistua elämään mieheni normien mukaan ja saan siitä hyvästä kuulla jatkuvaa haukkumista ja vittuilua) ei ole kivaa ja syö pahasti elämänhalua.

Kuten aloitusviestissäni sanoin, kynnys eroon on minulla hyvin korkea. Itsehän osani valitsin ja sillai... oikeastaan toivon että mieheni heittäisi veivinsä. Onhan hän stressaava a-tyyppi, joka tekee aivan liikaa töitä, syö huonosti, valvoo ja polttaa itseään loppuun. Olisi vaan kivempi jos hän kuolisi silloin kun minulla on vielä vähän ulkonäköä jäljellä, että voisin etsiä edes seksiseuraa, jos en parisuhdetta :(