Lue keskustelun säännöt.
Onko normaalia että aikuinen "pakenee" mielikuvitusmaailmaan?
12.09.2010 |
Tai siis, en tiedä mitä tämä on, mutta minulla on ollut aika ahdistavia aikoja elämässäni, vaikeita asioita, joihin en löydä ratkaisuja, mielipahaa ym. Nyt sitten olen "taas" aloittanut ns haaveilun, toisin sanoen, elän mielikuvituksessani sellaista elämää, mistä haaveilen, tai sellaisia asioita. Ja ihmeellisesti saan siitä voimaa ja positiivisuutta. Mutta miksi teen näin ja onko se normaalia? Järjissäni toki olen kuitenkin.
Kommentit (12)
mulla ainakin on edelleen aikuisiälläkin tuo tapa. Tein tätä jo lapsena, mulla oli aika ahdistava ja turvaton lapsuus, ja pakenin sellaiseen mielikuvitusmaailmaan, jossa asiat olivat kuten toivoin niiden olevan. Aikuisena elämässäni ei ole järin suuria ongelmia ollutkaan, mutta huomaan silti silloin tällöin, kun asiat eivät mene toivomallani tavalla, hautautuvani haavemaailmaan. Se on auttanut minua kestämään sitä, etteivät asiat suju tahtoni mukaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kuvittelen joskus olevani ihan jossain muualla, vaikka 1800- luvun Ranskassa. Tai että olen joku toinen ihminen. Käyn myös keskusteluja ihmisten kanssa, joiden ystävä haluaisin olla, mutta en ole, ja teen heidän kanssaan asioita päässäni.
ja aika kadehdittavaa että pystyt siihen selvin päin
Millä tavalla elät mielikuvitusmaailmassa? Kuulostaa mukavalta tavalta irtautua arjesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
koko ikäni, enkä koe olevani päästäni vialla ;D
Mielikuvitusmaailma on aika täydellinen. Mä itseasiassa olen huomannut, että SITTEN asiat on huonosti kun mä lakkaan haaveksimasta.
ennen nukahtamista. oikein nautin, kun saan oikein uppoutua haavemaailmaani. teen mitä haluan, ja asiat menee kerrankin niin kuin minun mielestäni pitäisi.
huikaisevan upeaa seksiä, kutkuttavaa romantiikkaa, tottakai. menestyksen hetkiä, valtavan suuria onnistumisia. ja joskus sitten sellaistakin, että jos joku (vaikka miesystävä, >:) on mua loukannut, niin mun haaveissa se saa itse itkeä ja kauhistua, kuinka julma se onkaan mua kohtaan ollut: ymmärtää kerrankin totuuden :D
aika naiiviahan tuo on, joo - mutta ah niin ihanaa! fantasiat on yksityinen asia, ja niistä saa jokainen mielessään nauttia :)))
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Fantasiat on parasta! Kerrankin olen kaunis ja menestynyt ja minulla on rakastava mies ja hienot talot ja tavarat! Ja tämä tarina on jatkokertomus; joka ilta peiton alla mieli rakentaa huikeita kuvioita ja käänteitä ja lopussa olen aina se selviytyjä ja voittaja! Aamulla sitten taas ankeaan todellisuuteen ahertamaan ja iltaa salaa jo odottamaan...
On normaalia ja ainoa tapa pysyä järjissään
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä käytän aina päivittäiset bussimatkat noin.
Totta kai on normaalia, ja hieno taito! Itselleni se on suorastaan elämäni suurin ilo. Parhaat bileet on mun pään sisällä, joten kaipaan ulkomaailmasta aika vähän.
Ongelma tuo on vasta sitten, jos ei esim. pysty hoitamaan tavallista arkeaan ja velvollisuuksiaan siksi, että fantasiointi vetää niin vahvasti puoleensa, ettei tosimaailman asiat hoidu enää. Silloin se on englanniksi "maladaptive daydreaming". Mutta tosiaan, sen pitää aiheuttaa haittaa elämään jotta se on tuota maladaptiivista. Oma fantasiointini vain rikastuttaa elämääni. Jossa myös hoidan IT-alan työni, koirani, kotini jne.
Ja itselläni nämä on nimenomaan fantasioita, ei niinkään haaveita. Haaveet on jotain, mistä haaveillaan että voisi toteutua. Minun ei ole. Niiden mielikuvitusmaailmoiden idea on juuri vapaus tosielämän rajoituksista. Voin luoda vaikka kokonaan uuden planeetan jos haluan, tai olla joku merenelävä, tai mitä vaan.
Ongelmaksi tuo muuttuu vasta sitten, jos alkaa ottaa ne haaveensa vähän liian tosissaan.