Miten hyväksyä, että on perustavanlaatuisesti yksin elämässä?

Vierailija kirjoitti:

Ite aattelen jos meen vaikka elokuvateatteriin et me katsotaan kaikki sitä leffaa yhdessä. porukalla siis. Vaikka he on tuntemattomia ihmisiä. Kuitenkin ollaan porukassa katsomassa sitä eli yhdessä. Kukaan ei ole sillä hetkellä yksin. Tai sitten vaikka jossain torilla. Kaikki ihmiset ovat siellä keskenään shoppailemassa

Ei kaikki tunne että on yksin vaikka on luonnon lähellä kävelemässä yksin. Liika porukka voi ahdistaa ja kuormittaa. Niin erilaisia ollaan.

Vierailija kirjoitti:

Joskus sitä tapaa sellaisia ihmisiä, että sitä viettää elämänsä ennemmin kuin yksin kuin niin huonossa seurassa. 

.. sitä

.. sitä

Vierailija kirjoitti:

Yksinäisyys on monen miehen kohtalo. Ei voi muuta kuin hyväksyä asia ja yrittää tottua siihen.

Miehiä ja naisia on jokseenkin yhtä paljon. Vanhemmissa ikäluokissa on enemmän naisia, sitä enemmän yksinasujia mitä vanhempia.

Puhutaanko tässä nyt yksinäisyyden kokemisesta vai yksinelämisestä, ihmissuhteiden vähyydestä/puuttumisesta? Yksineläjinä naisia on vähintään yhtä paljon kuin miehiä, jos omia lapsia ei lasketa mukaan. Lapsilla on kumminkin aina myös (ollut) isä. Miksi se isä ei osallistu lastensa elämään?

Vierailija kirjoitti:

Nielet spermojen jälkeen totuuden. Et ollut rakastettu. Koskaan.

Kuulostaa just siltä, mitä se nainen olisi voinut vaikka sanoa ja itseasiassa sanoikin vielä sinuakin röyhkeämmin ja törkeämmin, jos otetaan huomioon, että tuollainen sanotaan miltei tuntemattomalle ääneen äärimmäisen pahansuovasti ja voitonriemuisesti samalla alleviivaten sitä, että hän kyllä pitää huolen siitä, ettei sinua kukaan ikinä usko. Taidat kuulua samaan porukkaan kuin se?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nielet spermojen jälkeen totuuden. Et ollut rakastettu. Koskaan.

Kuulostaa just siltä, mitä se nainen olisi voinut vaikka sanoa ja itseasiassa sanoikin vielä sinuakin röyhkeämmin ja törkeämmin, jos otetaan huomioon, että tuollainen sanotaan miltei tuntemattomalle ääneen äärimmäisen pahansuovasti ja voitonriemuisesti samalla alleviivaten sitä, että hän kyllä pitää huolen siitä, ettei sinua kukaan ikinä usko. Taidat kuulua samaan porukkaan kuin se?

Alkaako naisen nimi K:lla?

Vierailija kirjoitti:

Yksinäisyys on monen miehen kohtalo. Ei voi muuta kuin hyväksyä asia ja yrittää tottua siihen.

Jos puhut ystävistä niin on kuule monella naisellakin, naiset osaa olla aika kieroja kun taas mitä miesten välistä ystvävyyttä nähnyt niin on sellasta rennompaa. Siks iso osa mun ystävistä on ollut miehiä, siinä on vaan se ikävä ettei niiden kanssa voi jutella naistenjuttuja (paitsi jos löytäis homppelikaverin ku nne tuntuu ymmärtävän naisia) ja yrittää lähes tai no oikeestaan aina ruinata sekshiä. Eräs kuolikin pari vuotta sitten ja se oli ainoa johon oikeasti mieskavereista luotin kun oltiin tunnettu yli 10 v, naiet aina löytänyt uudet porukkansa, hylännyt tai eräs mitä pidin parhaana ystävänäni niin aina ruvetessaan seurusteleen (eli melkein koko ajan tässä aikuisiällä) lopettaa yhteydenpitdon muhun mutta somen perusteella silläkin on jo uudet porukat. oli pakko laittaa poikki kun en jaksanut katsella jatkuvia päivityksiä muiden kanssa ja viimeksikin kun nähtiin niin se roikkui niissä uusissa kavereissaan jättäen mut sivummalle usein. 

   Jos taas puhut parisuhteista niin keiden kanssa nää naiset sitten seurustelee keistä puhut? Ellet lepsoa tavoittele? Ja ainahan homppeliks voi ryhtyä, ihminen on sopeutuvainen...

Tietenkin harrastukset ja hyväntekeväisyys: jos olet terve, monissa ryhmissä tarvitaan aina apukäsiä ja tekijöitä. Kaikenlaiset kaupunginosayhdistykset, Martat, kerhot ja harrastuspiirit ovat usein alimiehitettyjä eli on pulaa tekijöistä. Tietenkin täytyy olla rehti ja reilu eikä liian hiljainen tai erikoinen vaan rupatella niinkuin muutkin, liiallinen itsensä tarkkailu ei ole hyvästä. Kun tekee itsensä tarpeelliseksi eli pitää, minkä lupaa, tulee hommiin niinkuin oli sopinut, aletaan jo kaivata. Harrastuksistakin voi saada tarpeellisuuden tunteen eikä aikaakaan jää niin  paljon kaikenlaiseen vatvomiseen, nimittäin terapiapolkusi näkyy vähän liikaa kirjoituksessasi. Nyt katsotaan reippaasti eteenpäin ja aina tästä lähtien ja vain eteenpäin, siinä yksi salaisuus pois yksinäisyydestä. Harrastuksissa ei mennä etsimään ihmissuhdetta tai kumppania vaan tekemään yhdessä, jo sekin auttaa rentoutumaan ja ajatukset pois itsestä ja kipsistä tai liioista odotuksista. Voit olla enemmän oma itsesi.