Ostetaan CARUNA takaisin!
Meitä hööpötettiin jo ihan urakalla edellisten Caruna-kauppojen aikaan. "Siirtomaksut eivät tule nousemaan", uskotteli J.Katainen tuolloin. Vaan kuinkas sitten kävikään? Siirtomaksut nousivat saman tien 27%. Tätä perusteltiin sähköverkon uusimisella ja siirtymisellä maaseudulla maakaapeleihin, jotta sähkökatkoja olisi haja-asutusalueella vähemmän. No miten kävi? Hevon kukut, meillä täällä maalla ei ole vedetty ensimmäistäkään sähkökaapelia maahan koko aikana, sähkökatkoja on tiuhaan kun puut rojahtelevat kovassa tuulessa sähkölinjoille. Että se niistä lupauksista.
Nyt on sitten seuraavat kaupat tulilla, tällä kertaa Carunaa ollaan myymässä suureen hintaan Espanjaan. Miksei meille suomalaisille ole aiemmin kerrottu, että tällaista on suunnitteilla? Huoltovarmuuden kannalta on aivan olennaista, että Carunan sähköverkko on omissa käsissämme. Kuka esim. takaa, etteivät espanjalaiset myy Carunaa seuraavassa vaiheessa esim. venäläisille sijoittajille? Silloin olisimme täysin haavoittuvaisessa tilassa. Kauppoja espanjalaisten kandsa ei vielä ole tehty, joten voisimmeko ostaa Carunan takaisin Suomeen? A.Kaikkonen penää nyt toimia hallitukselta ostomahdollisuuden selvittämiseksi. Jollei ns. "isoa toimijaa" löydy rahoittajaksi, niin entäs me pienet toimijat, Suomen kansalaiset? Olisin itse valmis piensijoittajana ostamaan Carunan osakkeita, toivottavsti muutkin. Caruna pitää saada takaisin sinivalkoisiin käsiin, tavalla tai toisella.
Kommentit (77)
Vierailija kirjoitti:
Kenen rahoilla Kaikkonen Carunan ostaisi?
Se menee ihan normaalisti KELAAN, ja sanoo, että tässä olisi vielä tällainen "sähkölasku".
Vierailija kirjoitti:
Ihan ensin olisi syytä tarkistaa mille tileille alkuperäisestä myynnistä saadut rahat päätyivät ja alkaa vaatia pitkiä vankeusrangaistuksia niille jotka hyötyivät myynnistä.
Todellakin. Ja syyte maanpetoksesta kaikille, jotka myötävaikuttivat myyntiin.
Olen hyväksynyt kaupan enkä muuta sitä, Iberdola on ok.
Vierailija kirjoitti:
100 000 piensijoittajaa voisi laittaa kukin 20 000e. Voisin olla itse mukana.
Samoin
Mitäs me sitten tehdään jos venäjä ostaa carunan?
Ei taida meillä olla paljon mahdollisuuksia estää sellaista kauppaa.
Kukaan ei tiedä kuinka kauan espanjalaiset haluaa sitä pitää itsellään. Yrityskaupalla voivat tienata paljonkin ja varmasti myyvät sille kuka parhaiten maksaa.
Kansalaiskeräys pystyyn ja firman omistus järjestetään puhelinyhdistys -mallisesti siten, että jokainen Carunan alueen sähköliittymän haltija omistaa yhden osakkeen, niin ei pääse uuvattipoliitikot uudestaan töhelöimään.
Vierailija kirjoitti:
Mutku mun tunnin juna T: pikku-petteri
Mun ja mun kavereiden siis
Vierailija kirjoitti:
Ei täällä haluta kotimaista omistusta. Mekin luovuimme perheyrityksestä, kun yhtiö oli liian arvokas suhteessa kassavirtaan. Ei ollut uskallusta kellään ottaa niin isoa lainaa perintöveroihin, joten ulkomaiselle omistajalle se meni.
Mikä yritys oli kyseessä?
Perusta ap osakeyhtiö, joka ostelee Carunat ja Eleniat ja Kemirat takaisin.
Vierailija kirjoitti:
Kansalaiskeräys pystyyn ja firman omistus järjestetään puhelinyhdistys -mallisesti siten, että jokainen Carunan alueen sähköliittymän haltija omistaa yhden osakkeen, niin ei pääse uuvattipoliitikot uudestaan töhelöimään.
Loistava idea
Eikö sen voisi vain kansallistaa, ei tarvitsisi kuluttaa rahaa jota jo nyt on Kokoomuspolitiikan takia vähän?
Kansallistamisen politiikalla työtä ja hyvinvointia!
Kaupanpurun voisi tehdä edellisen kaupan osalta, kun olivat tyytymättömiä voittojen rajoittamiseen, josta riita yhä käynnissä.
Ei mitään osteta, vaan kansallistetaan ihan suoriltaan! Aivan sama vaikka vwittupää sijoittajille tulisikin siitä paha mieli. Niille sioille pitääkin laittaa taas kuria.
https://www.msn.com/fi-fi/talous/yleiset/tapaus-carunan-taustalla-raju-…
On se 'ikävää', kun ulkomaalainen omistaja ei saakaan repiä täysin mielensä mukaista tuottoa.
Monenkohan miljardin sakko on suomelle tulossa kansainväliseltä oikeudelta suomi häviää aina?
Sähköverkkoyhtiö Carunan omistajat ovat haastaneet Suomen valtion kansainväliseen välimiesmenettelyyn vaatien yli kahden miljardin euron korvauksia.
Riidan taustalla ovat Energiaviraston uusi valvontamalli, kansainvälinen energiakartertisopimus (ECT) ja sähköverkon sallitut tuotot.
Suomi juo myrkkyä, jota on itse valmistanut – Carunan omistajat haastoivat valtion oikeuteen ikivanhan sopimuksen nojalla
Ei suomella ole rahaa.