Ostetaan CARUNA takaisin!
Meitä hööpötettiin jo ihan urakalla edellisten Caruna-kauppojen aikaan. "Siirtomaksut eivät tule nousemaan", uskotteli J.Katainen tuolloin. Vaan kuinkas sitten kävikään? Siirtomaksut nousivat saman tien 27%. Tätä perusteltiin sähköverkon uusimisella ja siirtymisellä maaseudulla maakaapeleihin, jotta sähkökatkoja olisi haja-asutusalueella vähemmän. No miten kävi? Hevon kukut, meillä täällä maalla ei ole vedetty ensimmäistäkään sähkökaapelia maahan koko aikana, sähkökatkoja on tiuhaan kun puut rojahtelevat kovassa tuulessa sähkölinjoille. Että se niistä lupauksista.
Nyt on sitten seuraavat kaupat tulilla, tällä kertaa Carunaa ollaan myymässä suureen hintaan Espanjaan. Miksei meille suomalaisille ole aiemmin kerrottu, että tällaista on suunnitteilla? Huoltovarmuuden kannalta on aivan olennaista, että Carunan sähköverkko on omissa käsissämme. Kuka esim. takaa, etteivät espanjalaiset myy Carunaa seuraavassa vaiheessa esim. venäläisille sijoittajille? Silloin olisimme täysin haavoittuvaisessa tilassa. Kauppoja espanjalaisten kandsa ei vielä ole tehty, joten voisimmeko ostaa Carunan takaisin Suomeen? A.Kaikkonen penää nyt toimia hallitukselta ostomahdollisuuden selvittämiseksi. Jollei ns. "isoa toimijaa" löydy rahoittajaksi, niin entäs me pienet toimijat, Suomen kansalaiset? Olisin itse valmis piensijoittajana ostamaan Carunan osakkeita, toivottavsti muutkin. Caruna pitää saada takaisin sinivalkoisiin käsiin, tavalla tai toisella.
Kommentit (63)
Kokoomuslaisetkin kiljuvat somessa huoltovarmuutta. Kohta varmaan joku persu tulee sanomaan, että homo-Pekan syy tämäkin, entäs Tytti? Henkilökohtaisesti antoi Uniperin.
Kankki-Kaikkonenkin (keskusta) älähti jo, taitaa asua Carunan verkkoalueella 😅
Vierailija kirjoitti:
Kokoomuslaisetkin kiljuvat somessa huoltovarmuutta. Kohta varmaan joku persu tulee sanomaan, että homo-Pekan syy tämäkin, entäs Tytti? Henkilökohtaisesti antoi Uniperin.
"Tarkkaan ottaen valtio ei tehnyt päätöstä myynnistä vaan valtion enemmistöomistama Fortum. Myynti edellytti kuitenkin hallituksen talouspoliittisen ministerivaliokunnan hyväksyntää, joten poliittinen vastuu oli sillä – ennen kaikkea vastuuministerillä eli omistajaohjausministerillä Pekka Haavistolla (vihr)."
Vierailija kirjoitti:
Kokoomuslaisetkin kiljuvat somessa huoltovarmuutta. Kohta varmaan joku persu tulee sanomaan, että homo-Pekan syy tämäkin, entäs Tytti? Henkilökohtaisesti antoi Uniperin.
Tämä on Homo-Pekan syy, ihan siitäkin huolimatta että en ole persu.
Ostaisin tätä jos se olisi yksityissijoittajalle mahdollista. Ei ole.
Varmaan moni suomalainen piensijoittaja haliaisi niille osingoille. Varmaa tuottoa paikalliselta monopolilta. Satavarmasti ei kansalaisille noita myytäs.i
Kannata takaisin ostoa kotimaiseen omistukseen.
Tämä käsittämätön siirtomaksujen maksaminen on nyt nähty. Joskus siirtomaksu on suurempi kuin kulutettu sähkö.
Kuka tämän "pelaa" kotiin, on pääministeri ainesta. Ja kansa rakastaa yli puoluerajojen.
Jotainhan tässä pitää keksiä, etti Caruna lipeä käsistä.
Vierailija kirjoitti:
Ostaisin tätä jos se olisi yksityissijoittajalle mahdollista. Ei ole.
Näinhän se täälä menee. Sijoitskultaakin alettiin enemmän mainostamaan kun hinta oli jo moninkertaistunut. Siihen asti oltiin koko asiasta hipihiljaa.
Vierailija kirjoitti:
Kannata takaisin ostoa kotimaiseen omistukseen.
Tämä käsittämätön siirtomaksujen maksaminen on nyt nähty. Joskus siirtomaksu on suurempi kuin kulutettu sähkö.
Kuka tämän "pelaa" kotiin, on pääministeri ainesta. Ja kansa rakastaa yli puoluerajojen.
Hän olisi myös kansallissankari
Vierailija kirjoitti:
Sähköt korjataan manjana.
Siestan aikaan kukaan ei tarvi mitään sähköö.
100 000 piensijoittajaa voisi laittaa kukin 20 000e. Voisin olla itse mukana.
Miksi osallistuisin tuohon ? En asu Carunan alueella, enkä edes tiedä missä se toimii eikä oikeasti kiinnosta
Ihan ensin olisi syytä tarkistaa mille tileille alkuperäisestä myynnistä saadut rahat päätyivät ja alkaa vaatia pitkiä vankeusrangaistuksia niille jotka hyötyivät myynnistä.
"Kauppoja espanjalaisten kandsa ei vielä ole tehty, joten voisimmeko ostaa Carunan takaisin Suomeen?"
Caruna voidaan kansallistaa eli pakko-ottaa Suomen valtion haltuun.
Vierailija kirjoitti:
100 000 piensijoittajaa voisi laittaa kukin 20 000e. Voisin olla itse mukana.
Viisi miljardia ei tuosta ihan tule. Miljardissa on monta nollaa
Vierailija kirjoitti:
Sähköt korjataan manjana.
Siirtomaksut ehkä pikana ja vuotuista kahdeksan prosentin korotuskattoa hipoen....kahdessa vuodessa jo 16%...kolmessa vuodessa 24%:a...neljässä 32...viidessö 40 prosenttia lisää maksuihin
Hyvä tästä tulee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
100 000 piensijoittajaa voisi laittaa kukin 20 000e. Voisin olla itse mukana.
Viisi miljardia ei tuosta ihan tule. Miljardissa on monta nollaa
Tunnin turhan junan hinta. Kumpikohan hyödyttäis kansaa enemmän. Arvelen että carunan osto takasin. Välirahan myynnin ja ostamisen hintojen erotuksesta maksaa varmaankin sen ulkomaalaisille myyneet politiikot mielellään?
Seuraavan kerran kun Caruna myydään hinta on sitten noin 10 mrd€ ja verkkopalvelumaksut, no tiedättehän sen miten niille käy