Miten tragedian jälkeen pystyy jatkamaan elämää?

Eihän se ole enää samanlaista.

Elämä jatkuu erilaisena.

Ottaa aikansa.

Elämähän jatkuu niillä joilla se jatkuu (kuolleilla se ei jatku). Ei entisellään vaan menetyksen vaikuttamana, koska menetys on pysyvä.

Epänormaalista tulee uusi normaali, ja se sinunkin on pakko hyväksyä. Surusta et pääse eroon, joten antaudu sille.

Suru ja järkytys tulee aaltoina. Voi olla että olette nyt siirtymässä shokkivaiheesta ensimmäiseen surun vaiheeseen. Minua helpotti ihan vähän kun luin surun vaiheista. Mutta sen emotionaalisen kivun läpi on mentävä, ja se kestää kauan.

Sen jälkeen elämä näyttää toiselta.

Elämä jatkuu, jos niin päätät. Kipu ja kaipuu muuttaa aikanaan muotoaan, eivät itsellä ole koskaan täysin kadonneet. 

Ainoa neuvoni jo (syövän takia) vanhempani ja puolisoni hautaan saattaneena: elä. Elä niin täyttä elämää kuin pystyt. Tänään, huomenna ja joka päivä. Helppoa? Ei. Mutta itselle ollut sen arvoista.

Tuuleta aivoja pakollisten asioiden välissä, niin paljon kun vaan voit. Lähtekää ulos, metsään tai rannalle tai ihan vaan pihalle jos ei alkuun muuta jaksa. Jos saat hetken omaa aikaa, niin lähde luontoon. Istu ja tuijota vaan, anna tunteiden tulla ja mennä taas. 

Reissaa jos on energiaa ja varaa. Pyydä niin paljon apua kuin vain ikinä saat! Palkkaa apua, jos on varaa. 

Elämä on lyhyt ja hauras, naura vaikka kyynelten läpi ja halaa rakkaitasi. 

Tuhannesti jaksamista ja voimia ja rohkeutta sinulle. Ajatukset kanssasi.

Ei varmaan ole olemassa mitään oikeaa tai väärää tapaa, kukaan ulkopuolinen ei myöskään voi sanoa mitä saat tai et saa tehdä. Tee niitä asioita mitkä saa olon tuntumaan paremmalta välittämättä toisten ihmisten mielipiteistä. Läheisten tuki voi olla tärkeää, ammattiapua on myös tarvittaessa saatavilla ja sinne voi hakeutua vaikka oman terveysaseman kautta. On olemassa myös kaikenlaisia auttavia puhelimia, sururyhmiä ja vertaistukea, kannattaa etsiä oman paikkakunnan mukaan.

Olen menettänyt kolme perheenjäsentäni Kaakkois-Aasian tsunamissa kun olin lapsi. Minulle ainakin oli tärkeää tehdä ihan tavallisia asioita, nähdä kavereita, käydä harrastuksissa ja tuntui tärkeältä aloittaa koulu taas tammikuussa samaan aikaan kuin toisetkin. Puhuminen tuntui tärkeältä ja omaa oloa helpottavalta, joten puhuttiin tapahtuneesta siskoni kanssa, kuten myös muiden läheisten ja kavereiden.

Ainakin ekoina päivinä ajatukset tietty meni aina uudestaan siihen tapahtuneeseen, tavalla tai toisella. Mutta samalla arki jatkui ihan tavallisena, joululomalla käytiin sukulaisten luona, juhlittiin uuttavuotta ja kävin kaverin perheen kanssa vaateostoksilla kaupungilla. Tavallaan se oli vähän ristiriitainen tunne, että maailma ei lopukaan vaan elämä menee kaikesta huolimatta eteenpäin, ja käyn luistelemassa, teen kotitöitä ja vietän aikaa kavereiden kanssa samaan aikaan, kun omatkin läheiset on varmasti kuolleet vaikka olivatkin kadonneita.

Ei mitenkään 

Onko vaihtoehtoja?

Valitsemalla elämä

Eipä kenelläkään ole sen helpompaa

On tässä mennyt 20 vuotta lapsen kuoleman jälkeen. Joskus paremmin ja joskus huonommin.

Hei, meillä sama tilanne. Mun mies ja lasten isä kuoli samoihin aikoihin. Anna surun tulla ja hyväksy tapahtunut, niin aina kantaa eteenpäin. Teilläkin on varmaan hautajaiset pidetty? Se oli yksi iso etappi meillä. Sitten tulee perunkirjoitukset. Älä jää vellomaan liikaa ja käy juttelemassa ammattilaisen kanssa! Järjestä myös lapsille jutteluapua! Muista myös hakea ryhmähenkivakuutuskorvaus, lesken- ja lapseneläke!

Teillä on vielä mennyt niin vähän aikaa, että ei ole ihmekään, jos mikään ei vielä tunnu miltään. Ole armollinen itsellesi. Lähetän teidän suuntaan hyviä ajatuksia.  

Vierailija kirjoitti:

Hei, meillä sama tilanne. Mun mies ja lasten isä kuoli samoihin aikoihin. Anna surun tulla ja hyväksy tapahtunut, niin aina kantaa eteenpäin. Teilläkin on varmaan hautajaiset pidetty? Se oli yksi iso etappi meillä. Sitten tulee perunkirjoitukset. Älä jää vellomaan liikaa ja käy juttelemassa ammattilaisen kanssa! Järjestä myös lapsille jutteluapua! Muista myös hakea ryhmähenkivakuutuskorvaus, lesken- ja lapseneläke!

Ei hautajaisia parissa viikossa järjestetä

Elämä ei ole enää koskaan samanlaista kuin se ennen tragediaa oli. Anoppini kuvasi vastaavaa tapahtumaa ja tilannetta (puoliso & lastensa isä kuoli äkillisesti kun lapset olivat pieniä) siten että hänestä tuntui kuin puolet hänestä itsestään olisi kuollut siinä samalla. Lapset pitivät kuitenkin lopulta kiinni arjessa ja elämässä ja totesi usein että ilman lapsia olisi varmaan oikeasti kuollut siihen suruun ja murheeseen. Lisäksi totesi että usko ylempään tahoon auttoi. Hän oli matalapalkka-alalla itse töissä, kun jäi leskeksi kolmen pienen lapsen kanssa, iso velka juuri rakennetusta omakotitalosta lisäksi. Tuosta kaikesta hän selvisi. Nykyään hänkin kasvaa ikävä kyllä jo horsmaa ja meidän perhe asustaa tässä appivanhempieni rakentamassa talossa. 
Haluan tällä kertoa sinulle ap että vaikka nyt sinusta tuntuu ehkä siltä että elämä oli siinä ja ilon ja onnen hetket tuntuvat kaukaisilta, niitäkin tulee vielä. Nyt elämä on muuttunut monella teistä ja suru on jatkuvasti läsnä. Haluan lähettää teille valtavasti voimia tähän hetkeen ja tuleviin päiviinne. 

Vierailija kirjoitti:

Ei varmaan ole olemassa mitään oikeaa tai väärää tapaa, kukaan ulkopuolinen ei myöskään voi sanoa mitä saat tai et saa tehdä. Tee niitä asioita mitkä saa olon tuntumaan paremmalta välittämättä toisten ihmisten mielipiteistä. Läheisten tuki voi olla tärkeää, ammattiapua on myös tarvittaessa saatavilla ja sinne voi hakeutua vaikka oman terveysaseman kautta. On olemassa myös kaikenlaisia auttavia puhelimia, sururyhmiä ja vertaistukea, kannattaa etsiä oman paikkakunnan mukaan.

Olen menettänyt kolme perheenjäsentäni Kaakkois-Aasian tsunamissa kun olin lapsi. Minulle ainakin oli tärkeää tehdä ihan tavallisia asioita, nähdä kavereita, käydä harrastuksissa ja tuntui tärkeältä aloittaa koulu taas tammikuussa samaan aikaan kuin toisetkin. Puhuminen tuntui tärkeältä ja omaa oloa helpottavalta, joten puhuttiin tapahtuneesta siskoni kanssa, kuten myös muiden läheisten ja kavereiden.

Ainakin ekoina päivinä ajatukset tietty meni aina uudestaan siihen tapahtuneeseen, tavalla tai toisella. Mutta samalla arki jatkui ihan tavallisena, joululomalla käytiin sukulaisten luona, juhlittiin uuttavuotta ja kävin kaverin perheen kanssa vaateostoksilla kaupungilla. Tavallaan se oli vähän ristiriitainen tunne, että maailma ei lopukaan vaan elämä menee kaikesta huolimatta eteenpäin, ja käyn luistelemassa, teen kotitöitä ja vietän aikaa kavereiden kanssa samaan aikaan, kun omatkin läheiset on varmasti kuolleet vaikka olivatkin kadonneita.

Sori mutta en usko että kukaan perheensä menettänyt lähti shoppailemaan tai kavereita tapaamaan tsunamin jälkeen.

Vierailija kirjoitti:

Eipä kenelläkään ole sen helpompaa

Totta

Alkoholin avulla. 

Eiköhän sosiaalitpimi pidä huolen

Vierailija kirjoitti:

Eiköhän sosiaalitpimi pidä huolen

Kyllä sosiaalitoimestakin saa apua, usein sitä joa tarjotaan varsinkin jos perheessä on lapsia ja lapsen vanhempi on kuollut. Lastensuojelulla saattaa olla jopa velvollisuus selvittää lapsen tilanne.

Elämässä tarvitsee vain yhtä asiaa. Rahaa. Kaikki muu on paskaa.