Lue keskustelun säännöt.
Murehditko lapsesi asioita?
12.05.2026 |
Mikä neuvoksi. Minulla on kolme lasta ja heillä monenlaisia huolia ja vaikeuksia: yksinäisyyttä oppimisenvaikeuksia, kaveriongelmia ja muuta. Hyvääkin on. Kaikkeni olen tehnyt ja tukea antanut.
Miten pääsen eroon murehtimisesta. Ovat jo 13-17 joten pitäisi alkaa päästää irti ja luottaa, että pärjäävät. Olen liian empaattinen. Eläydyn heidän tunteisiin liikaa. Tunnen heidän tunteet melkein omina.
Miten olette oppineet päästämään irti?
Kommentit (16)
Mitä mä just luin! Päästä irti 13-vuotiaasta lapsestasi ja luotat siihen että hän pärjää???
Tiedoksesi: vanhemmuus ei lopu koskaan, ei edes lapsen kuolemaan. Mutta on täysin eri asia murehtia ja märehtiä lapsen asioita kuin olla hänelle VANHEMPI johon hän tietää voivansa vaikeuksissaan tukeutua, aikuisenakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Et sinä ole empaattinen vaan marttyyri.
Tuollaista vanhempaa kutsutaan haavoittuvaksi narsistiksi. Hän menee aina vain omat tunteet edellä ja kääntää läheistensä ongelmat itseensä. Lapsen vakava sairastuminenkin on hänelle ensisijaisesti vanhemman tragedia, eikä lapsi voi kertoa hänelle huolistaan, koska hän menettää yöunensa ja uhkaa saavansa sydänkohtauksen.
Eikö kenelläkään ole mutehtimistaipumusta. Miten olette oppineet luottamaan siihen, että pärjäävät? Asiakkaista vastauksia kaipaisin ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mitä mä just luin! Päästä irti 13-vuotiaasta lapsestasi ja luotat siihen että hän pärjää???
Tiedoksesi: vanhemmuus ei lopu koskaan, ei edes lapsen kuolemaan. Mutta on täysin eri asia murehtia ja märehtiä lapsen asioita kuin olla hänelle VANHEMPI johon hän tietää voivansa vaikeuksissaan tukeutua, aikuisenakin.
Ei... kyllä sen napanuoran on katkettava ennemmin tai myöhemmin vaikka äippä ei haluaisi sitä... :,(
Vierailija kirjoitti:
Tuollaista vanhempaa kutsutaan haavoittuvaksi narsistiksi. Hän menee aina vain omat tunteet edellä ja kääntää läheistensä ongelmat itseensä. Lapsen vakava sairastuminenkin on hänelle ensisijaisesti vanhemman tragedia, eikä lapsi voi kertoa hänelle huolistaan, koska hän menettää yöunensa ja uhkaa saavansa sydänkohtauksen.
😂👏🏻
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Murehdin, erityisesti esikoisen asioita, koska hänellä on ollut vaikeaa. Murehtiminen ei kai lopu koskaan. Lapset ovat jo 23 ja 21.
Vierailija kirjoitti:
Eikö kenelläkään ole mutehtimistaipumusta. Miten olette oppineet luottamaan siihen, että pärjäävät? Asiakkaista vastauksia kaipaisin ap
On. Ajan myötä, kun huomaan, että pärjäävät.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Murehdin. Vaikka itsellekin on sattunut elämässä kaikenlaista ja niistä on selvitty, silti kun omalle lapselle sattuu jotakin ikävää niin se tuntuu monin verroin vielä pahemmalta kuin, että itselle sattuisi. Empatian kääntöpuoli. Lapsi meinaa kaatua, itselläkin alkaa jalat tutista ym. Lapseen sattuu, itsellekin tulee sellainen tunne jota vain toiset vanhemmat pystyy ymmärtämään. Mitään muuta maailmassa ei rakasta yhtä paljon kuin omia lapsia. Ei edes puolisoa eikä itseään.
Vierailija kirjoitti:
Tuollaista vanhempaa kutsutaan haavoittuvaksi narsistiksi. Hän menee aina vain omat tunteet edellä ja kääntää läheistensä ongelmat itseensä. Lapsen vakava sairastuminenkin on hänelle ensisijaisesti vanhemman tragedia, eikä lapsi voi kertoa hänelle huolistaan, koska hän menettää yöunensa ja uhkaa saavansa sydänkohtauksen.
Jos vanhempi puhuu omista tunteistaan niin ei se ole sitä, että vanhemman omat tunteet menee edelle. Paljon kammottavampia ovat vanhemmat, jotka yrittävät esittää jotakin yli ihmistä, joka pärjää elämässä eväkään värähtämättä eivätkä näytä tunteitaan ollenkaan. Ne on just niitä vanhempia jotka menee vessaan kun suututtaa tai itkettää ja kuvittelevat, että se on hyvä malli. Heistä tunteensa näyttävät ihmiset on narsisteja vaikka he itse ovat täynnä tunnelukkoa, jota ei voi koskaan eikä saa näyttää joten kukaan muukaan ei saa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tuollaista vanhempaa kutsutaan haavoittuvaksi narsistiksi. Hän menee aina vain omat tunteet edellä ja kääntää läheistensä ongelmat itseensä. Lapsen vakava sairastuminenkin on hänelle ensisijaisesti vanhemman tragedia, eikä lapsi voi kertoa hänelle huolistaan, koska hän menettää yöunensa ja uhkaa saavansa sydänkohtauksen.
Mitä mä just luin? Että jos suree lapsen yksinäisyyttä tai syöpäsairautta , niin ei ole normaali vanhempi vaan "haavoittuva narsisti". Nyt on joku lukenut liikaa Huuhaa psykologiaa...
Vierailija kirjoitti:
Eikö kenelläkään ole mutehtimistaipumusta. Miten olette oppineet luottamaan siihen, että pärjäävät? Asiakkaista vastauksia kaipaisin ap
Asiakkaista voin kertoa, että vanhemmat puuttuvat lastensa rahaongelmiin toisinaan aivan aiheellisesti. Enkä tarkoita sitä, että maksavat velat vaan auttavat muulla tavalla.
En nyt varsinaisesti murehdi lasteni asioita, mutta kieltämättä tuntuu ikävältä, kun lapsella on vakava parantumaton sairaus, on ongelmia parisuhteessa ja jää työttömäksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuollaista vanhempaa kutsutaan haavoittuvaksi narsistiksi. Hän menee aina vain omat tunteet edellä ja kääntää läheistensä ongelmat itseensä. Lapsen vakava sairastuminenkin on hänelle ensisijaisesti vanhemman tragedia, eikä lapsi voi kertoa hänelle huolistaan, koska hän menettää yöunensa ja uhkaa saavansa sydänkohtauksen.
Mitä mä just luin? Että jos suree lapsen yksinäisyyttä tai syöpäsairautta , niin ei ole normaali vanhempi vaan "haavoittuva narsisti". Nyt on joku lukenut liikaa Huuhaa psykologiaa...
Murehtiminen ja sureminen ovat täysin eri asioita, idiootti.
Tunteissa vellominen on aivan yliarvostettua.
Mun lapset on jo aikuisia, joskus murehdin nuoremman vastoinkäymisiä, rahahuolia. On ahkera luonteeltaan, nyt tekee keikkatöitä ja hakee vakitöitä, alallaan ei ole paljon tarjolla. Oli viime yön kylässä työkeikalla luonani.