Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Parisuhde ja erilaiset elämäntavat, erityisesti liikunnallisuus

Vierailija
06.04.2026 |

Olen jonkin aikaa tapaillut miestä joka on monella tavalla oikeasti tosi ihana. Luotettava, arvostava, rehellinen, huomaavainen, ystävällinen, rakastava. Listaa voisi vaan jatkaa. Yhdessäolo on helppoa ja muutenkin tuntuu, että luonteen puolesta samanlaista miestä ei välttämättä heti tule uudestaan vastaan.

 

Isoin ongelma tällä hetkellä itselleni on omat ja miehen elintavat, erityisesti liikunnallisuus ja omasta terveydestä huolehtiminen. Olen itse liikunnallinen ja treenaan useamman kerran viikossa. Mies on ollut aiemmin reilusti ylipainoinen, mutta sittemmin laihduttanut huomattavasti. Ylipainoa on kuitenkin edelleen reippaasti ja kaikki yhteinen tekeminen johon liittyy liikunta, vaikka ihan pelkkä kävely, pitää suorittaa miehen jaksamisen mukaan. Vapaa-ajallaan mies ei harrasta liikuntaa. Kuulemma kiinnostusta on ja haluaa kanssani liikkua, mutta toistaiseksi en ole nähnyt käytännössä juurikaan edistystä tai tekoja asian hyväksi.

 

Haluaisin kuulla rehellisiä kokemuksia teiltä joilla on tämän tyyppinen parisuhde ja miten teillä on mennyt. Pelkään että tämä on loppujen lopuksi itselle ratkaiseva tekijä, mutta yritän kovasti keskittyä kaikkeen hyvään mitä meillä on. Mietityttää vaan, että riittääkö se. En ole ottanut aihetta puheeksi miehen kanssa, mutta aion sen ennen pitkää tehdä ja keskustella asiasta.

Kommentit (887)

Vierailija
881/887 |
25.04.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

"Monet filosofit (esim. antiikin Epikuros) korostivat päinvastoin kohtuullisuutta, pitkäkestoista hyvinvointia ja kärsimyksen välttämistä,  eikä  jatkuvaa äärinautintojen jahtaamista. --- Ehkä sun pitäisi antaa hedonismille mahdollisuus.."

 

Mistäs tiedät, ettei tuo henkilö teekin niin? Edellä joku (sinä?) kuvaili omaa hedonismiaan, johon kuului liikunta, ruoka ja saunominen ja "muu nautinnollinen". Kaikille muille nuo eivät tuota nautintoa, vaan esim. postimerkkien keräily tai pianon soittaminen. 

Luepa se ketju kokonaan. Tuo kirjoittaja suorastaan säteilee toksista vihaa. Kuulostaako sellainen ihminen sinusta onnelliselta?

Vierailija
882/887 |
25.04.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

"Monet filosofit (esim. antiikin Epikuros) korostivat päinvastoin kohtuullisuutta, pitkäkestoista hyvinvointia ja kärsimyksen välttämistä,  eikä  jatkuvaa äärinautintojen jahtaamista. --- Ehkä sun pitäisi antaa hedonismille mahdollisuus.."

 

Mistäs tiedät, ettei tuo henkilö teekin niin? Edellä joku (sinä?) kuvaili omaa hedonismiaan, johon kuului liikunta, ruoka ja saunominen ja "muu nautinnollinen". Kaikille muille nuo eivät tuota nautintoa, vaan esim. postimerkkien keräily tai pianon soittaminen. 

Ai tuo kirjoittaja? Joka vihaisena sanoo, että hedonismi on typerin mahdollinen elintapa? Että hän eläisi hedonistisesti?

Hänhän suorastaan säteilee vihaa. Kun joku toinen kehtasi olla eri mieltä hedonismin määritelmästä ja vedota esim noihin filosofeihin, hän sai kuulla olevansa typerä ja ällöttävä. Ihan kuin vihaajaa suututtaisi että joku toinen elää elämäänsä onnellisesti ja omalla tavallaan hedonistisesti.

Olet siinä oikeassa, että kullakin on oma tapansa elää hedonistisesti. Mutta tuo vihaaja ei ole sitä mieltä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
883/887 |
25.04.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ei ongelmaa, jos et kaipaa miestä mukaan liikuntaharrastuksiin. Mutta seksiongelmia voi tulla, jos mies on kovin huonossa kunnossa. 

Nautinnon ilotulitusta

Moni nainen tietää tarkkaan, mikä vie hekuman huipulle yksin, mutta yhteisessä seksissä tarvitaan toisenkin taitoja. Nyt naiset paljastavat, millainen miehen käsittely tuottaa koko kehoa järisyttäviä orgasmeja. Elämme valitettavasti paksussa valheen maailmassa. Ihminen eri muodoissaan on ollut olemassa jo yli 300 miljoonaa vuotta ja sinä aikana ihminen on lisääntynyt raiskauksen kautta keskimäärin joka viidennessä lisääntymispolvessa, elikkä me kaikki ollaan raiskaajia jälkeläisiä miljoonissa polvissa. Tästä johtuen meidän nykyinen nainen ei saa kunnollista seksuaalistatyydytystä kuin täydellisessä raiskauksessa. Euroopassa naiset ovat päässeet valtaan jä tämän primitiivisen vietin johdosta he kaikin tavoin yrittävät raahata maahan itä-euroopasta sekä Afrikasta näitä aktiivisia nuoria miehiä hoitamaan hommat. Eurooppalainen mies kävelevä anteeksipyyntö on myös äärettömän tärkeää naiselle rahastustarkoituksessa, avioliiton kautta naisella on usein mahdollisuus päästä hyville päiville, vaikka tämä mies ei yleensä häntä seksuaalisesti viehätäkään. 

Vierailija
884/887 |
26.04.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olemme miesystävän kanssa viisikymppisiä ja asumme omissa talouksissa, joten tilanteemme on erilainen. En oleta miehen osallistuvan aikuisbalettitunneille tai piirustuskursille tai muihinkaan harrastuksiini eikä hän omiinsa. Minua eivät toisten ihmisten kilot ole kiinnostanut koskaan pätkän vertaa enkä puutu lihansyöntiin, vaikka itse olen vegaanisella. Meillä on muuta yhteistä, kuten huumorintaju, luonteet ja ymmärrämme toisemme häkellyttävän hyvin jo puolesta sanasta. Tämä on sopiva meille, toisille ei.

Vierailija
885/887 |
26.04.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä lihavuus on hirveän näköistä. Olen itse lihonut ja katsoin vanhoja valokuvia vuodelta 2019 joissa olin 20 kiloa laihempi. Kuin eri ihminen. Silmänkuopat ei näy enää, silmien ympäryskin on täyttynyt rasvalla. Posket pullottaa, leuka on menettänyt linjansa. Laihdutus on vaan niin hirveen vaikeeta. Olis jo kolmas kerta... olen jojoillut koko aikuisikäni.

Liikunta on pakkopullaa. Aina silti olen tehnyt sitä, kun on ollut hoikkia jaksoja. Suurin osa minua hyödyttävistä asioista ei tunnu mukavalta silloin kun teen niitä, esim. töiden tekeminen. Hyvät muutokset vaatisivat uhrauksia. Koko ajan ei voi olle elämässä kivaa. Jos pyrkii siihen, huomaakin että on itseasiassa huonovointinen. Elämässä pitäisi olla kontrasteja, kivojen ja hyvien hetkien välillä. Liikunta kyllä luo näitä. Ja pitäisi sitä painoa kurissa.

En ymmärrä miksi silmäkuoppien pitäisi näkyä.

20 kilon lihominen ei tee susta mitään ällöttävää läskiä. Yritä arvostaa itseäsi enemmän. Olet paljon enemmän kuin painosi tai ulkonäkösi. Ja niin ovat ne muutkin ylipainoiset, joita juuri haukuit hirveän näköisiksi. 

Lihavuutta ei universaalisti pidetä rumana, lihavuuden rumana pitäminen on lähinnä kulttuurin ja ympäristön muovaama opittu tapa. Miksi juuri ihmisten pitäisi olla hoikkia ja etenkin vyötärön kohdalta, tai he olisivat rumia? Vauvat ja vastasyntyneet eläimet ovat pulleita ja niitä pidetään söpöinä. Lehmän, hevosen, villien kissaeläinten muhkumahat ovat söpöjä. Pulleat hamsterit ja pandat ja pingviinit ne vasta onkin söpöjä!  Muumipeikko ja Nalle Puh ovat söpöjä.

Willendorfin Venus ja muut vastaavat Venus-hahmot kuvaavat suurimmaksi osaksi reilusti ylipainoista naishahmoa. Muinaisina aikoina on voinut olla niin, että lihava vartalotyyppi on ollut ihannoitua. Myös barokkitaiteessa runsaat muodot ovat olleet halutuimpia kohteita. Näin taiteilijan sivukommenttina.

Vierailija
886/887 |
26.04.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihminen joka ei ole ikinä ollut hyvässä kunnossa, voi väittää ettei "saa liikunnasta mitään". Sellaisia on Suomi täynnä. Koulussa on vihattu liikuntaa, ja siihen jäi.

Eihän sellainen tiedä kokemustasolla, miltä se tuntuu. Ihan samalla tavalla sellainen joka ei ole matkustanut kotipaikkakunnan ulkopuolelle, voi sanoa että "matkustelu on tylsää, kaikkialla on ihan samanlaista, näin jo telkkarista" tai ihminen joka ei ole katsonut ikinä 4K näytöltä 4K elokuvaa, voi sanoa että "1080p laatu on ihan riittävä". Esimerkkejä on lukemattomia. Jos ei tiedä, ei tiedä.

Vain ihminen joka on joskus ollut hyvässä kunnosssa (edes 1 kerran elämässään), voi saada sen kaipuun siihen fyysisesti virkeämpään oloon. Esim. jos juokset Cooperissa 3000, et ikinä unohda sitä miltä elämä tuntui silloin. Koska se vaikuttaa arjessa kaikkeen, jokaiseen ajatukseen, jokaiseen askeleen minkä otat. Taivas näyttää sinisemmältä ja ruoho virheämmältä, kun on tikissä. Ajatukset on energisia ja sinkoilee päässä, positiivisena ryöppynä.

Vaikka olisi myöhemmin lösähtänyt, sen muistaa loppuelämänsä miltä elämä tuntui, kun oli tikissä. Ja siihen jää kaipuu. Joka usein johtaa siihen, että liikunnan löytää uudestaan.

Minä voin väittää aivan samaa taiteen kohtaamisesta, jos tuolle tielle nyt lähdetään. Jos ei ole koskaan itse tehnyt taidetta ja syventynyt taidenäyttelyssä taitelijan teoksiin niin, että ihan sydän pakahtuu, niin ei ole oikeasti elänyt elämää. On vaan tollottanut Salkkareita tai formuloita ja kosketus taiteeseen on Aku Ankan taskukirja. Kyllä jokainen normaali ihminen sykähtyy taiteesta ja kaipaa sitä. Jos ei, niin on vaan laiska tylsimys, joka ei viitsi edes yrittää. Kyllä taiteen ymmärrys tekee ihmisestä vasta ihmisen sohvanpohjaeliön sijaan ja mieli kirkastuu ja taivas näyttää siniselle, kun on kohtaamisessa itseään suuremman taidelämyksen kanssa. Jos ei tajua sitä eikä halua itse tehdä taidetta ja olla luova, niin ihminen on vaan saamaton, koska KAIKKIHAN saavat kipinän taiteen tekemiseen, jos vaan viitsivät.

Et voi verrata taidetta ja liikuntaa. Liikunta boostaa kaikkien alojen ihmisten persoonaa (fokus, paineensieto).  Myös taiteilijoiden. Minä opiskelen taideteollista alaa ja liikun intohimoisesti. Jaksan opiskella tarmokkaammin, maalata taulua pidempään väsymättä, työskennelle tietokoneella paremmin projektien parissa jne. liikunnan ansiosta.

Vain hölmö ajattelee että liikunta on joku asia, mitä taiteellinen ihminen ei harrasta. 

Sivusta kommenttina, että rakastan taidetansseja (baletti, nykäri, jazz jne.) mutta kaiken ns. urheilun koen vastenmielisenä. Pyöräily on vain liikkumista paikasta toiseen ilman mitään varsinaista liikuumisen iloa. Muuten olen hyvin luova ja taiteellinen persoona. Tosin kuvataideharrastuksissa joutuu nostelemaan kymmenien kilojen savi- ja kipsimöykkyjä, joten käy eräänlaisesta kuntosalista. Ylellä oli taiteeseen liittyvä radio-ohjelma, jossa kerrotiin tutkimusten mukaan taiteen harrastamisen olevan yhtä merkittävä asia terveydelle kuin esim. tupakoimattomuus. Aika mielenkiintoinen tutkimustulos.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
887/887 |
26.04.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Eli haluat muuttaa kumppaniasi itsesi kaltaiseksi, joka ei lupaa pitkää ja onnellista parisuhdetta. Minusta hyvää parisuhteeseen kuuluu saada olla oma itsensä ja saada toteuttaa niitä asioita, mitä  itse arvostaa, eikä tehdä kumppanin vaatimuksesta tai mieliksi. 

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kuusi viisi kolme