Anna jaksoi uutta työtään 5 kk kunnes irtisanoutui
Harva luopuu työpaikastaan vapaaehtoisesti. Anna Sorri teki ratkaisun, sillä työ ei vastannut hänen odotuksiaan
Työpaikan vaihdoksen jälkeen Anna Sorrilla on ollut enemmän aikaa rakkaalle hevosharrastukselle.
Miten uhkarohkeaa! sai Anna Sorri kuulla, kun hän ilmoitti ystäväpiirilleen, että aikoo purkaa työsuhteensa koeajan puitteissa.
Sorri ei ollut kertomassa äkkipikaisesta tempusta vaan päätöksestä, jota hän oli ehtinyt harkita tovin. Silti ympärillä ajateltiin heti riskejä: mitä jos lähtö näyttää huonolta tulevissa rekrytoinneissa, mitä jos tällainen ratkaisu leimaa työnhakijaa myöhemmin.
Kommentit (6)
Rikkailla on varaa. Ei nimittäin köyhillä mitään hevosharrastuksia ole.
Taas ollut diipadaapaa työhakuilmoituksessa. Lupailtu mm. projektitöitä, joita ei sitten ollutkaan.
Nykyajan sankari, luovuttajien sukupolvi.
Jos työpaikka on kuitenkin suht koht normaali, niin kyllä siinä yleensä menee ainakin vuoden päivät ennen kuin pystyy varmuudella sanomaan sopeutuuko uuteen työpaikkaan ja työyhteisöön ja tuleeko saamaan uudesta työstään irti sitä mikä on ollut itsellä tavoite. Muutaman kuukauden työn teon jälkeen irtisanoutuminen ja vielä ilman tietoa uudesta työpaikasta viittaa kyllä helposti luovuttavaan ihmiseen ja tämä voi haitata työllistymistä tulevaisuudessa. Joskus voi tietenkin käydä niinkin, että vastaanotettu työ osoittautuu ihan joksikin muuksi mitä on luvattu ja työantajakin käyttäytyy suurin piirtein kuin joku hirviö ja silloin kyllä kannattaa ottaa jalat alleen jo heti kättelyssä.
https://www.hs.fi/lifestyle/art-2000011844766.html