Lue keskustelun säännöt.
Olen 33v ja koen kriisiä vanhenemisesta sekä siitä millaiseksi elämä muuttuu, nyt kaipaisin teiltä vanhemmilta naisilta viisauksia
19.04.2026 |
Niin, myönnettäköön että ongelma on siis se etten halauisi luopua nuoruudesta, suorastaan pelkään sitä että mistä löydän sen elämisenilon about 40 vuotisuuden jälkeen. Minulle iloa tuovia asioita ovat vapaus, spontaanius ja sellainen tietynlainen huolettomuus, joista olen osannut ja halunnut pitää kiinni tähän asti. Sekä ajatus siitä että kaikki ovet ovat avoinna ja mitä vaan voi tapahtua, tajuan sen että iän myötä tuo ajatusmalli todellakin tulee varmasti kokemaan kolauksen.
Lapsista en ole koskaan haaveillut, joten sitä mietinkin erityisesti lapsettomien kohdalla että mistä löydätte sisällön elämään? Kun en varsinaisesti koe itseäni sellaiseksi äiti-ihmiseksi tai että haluaisin lapset elämänsisällön täytteeksi (kuten monilla näyttää olevan, eikä siinäkään mitään väärää ole), lapset on ihan kivoja mutta perhe-elämä kaikkine velvollisuuksineen ei ehkä tunnu omalta. Ja pahintahan on se että tuo on sellainen asia jota ei voi kokeilla että olisiko se oma juttu vai ei, kuten vähän muuta kaikkea elämässä voi kokeilla.
Joten olisiko jollain vanhemmalla ja viisaammalla jotain annettavaan tähän minun orastavaan kriisiini.
Kommentit (81)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
anna vaan palaa jos olet niin huoleton...
Perhe-elämän voi tehdä omanlaisekseen, ei tarvitse tehdä niin kuin muut, ostaa rivitaloa ja autoa ja möllöttää sitten siellä kunnes lapset ovat isoja. Voi ostaa minibussin ja lähteä kiertämään maailmaa. Lapsi mukana. Pääasia, että lapsella on turvalliset vanhemmat.
Vierailija kirjoitti:
Eiköhän se juna mennyt jo.
Mikä juna? Lapsijuna? Voi ollakin että luonto päättää asian minun kohdalla mutta silti pohdin näitä. Ap
Elämän tarkoituksen suhteen ajattelen usein Mary Oliverin kysymystä, runosta Summer Day:
"tell me what is it you plan to do with your one wild and precious life."
Ehkä ap:n kannattaisi kysyä se itseltään.
N58
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itselläni oli ikävuosina 20-29 ihan hillitön kriisi. Tuntui, että kalliit nuoruusvuodet valuvat hukkaan ja että kolmenkympin jälkeen alkaa alamäki. Yllättäen elämä alkoikin vasta kolmekymppisenä. Nyt lähentelen neljääkymppiä ja tuntuu että elän unelmaelämääni ja suhtaudun tulevaisuuteen ja jopa ikääntymiseen ilolla ja jännityksellä. En kaipaa lainkaan sitä ahdistuneisuutta ja tunnetta että kaikki on "sitten kun...".
Vierailija kirjoitti:
Perhe-elämän voi tehdä omanlaisekseen, ei tarvitse tehdä niin kuin muut, ostaa rivitaloa ja autoa ja möllöttää sitten siellä kunnes lapset ovat isoja. Voi ostaa minibussin ja lähteä kiertämään maailmaa. Lapsi mukana. Pääasia, että lapsella on turvalliset vanhemmat.
Niin varmasti voikin. Mutta mitä sitten perhe-elämän jälkeen kun lapset lentäneet pesästä? Ehkä jopa ulkomaille asti etkä edes näe heitä kuin kerran tai kaksi vuodessa, samoin mahdollisia lapsenlapsia. Tai lapsi voi ajautua huonolle tielle ja mahdollisesti menetät hänet tavalla tai toisella ennen aikojaan?
Tiedostan senkin että lapset ovat vaan lainassa ja haluaisin kovasti tietää että mitä annettavaa elämällä on sitten vanhempana sille ihmiselle itselleen, ei vaan äidille? Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Älä kuuntele muiden neuvoja. Tee omat päätöksesi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Perhe-elämän voi tehdä omanlaisekseen, ei tarvitse tehdä niin kuin muut, ostaa rivitaloa ja autoa ja möllöttää sitten siellä kunnes lapset ovat isoja. Voi ostaa minibussin ja lähteä kiertämään maailmaa. Lapsi mukana. Pääasia, että lapsella on turvalliset vanhemmat.
Niin varmasti voikin. Mutta mitä sitten perhe-elämän jälkeen kun lapset lentäneet pesästä? Ehkä jopa ulkomaille asti etkä edes näe heitä kuin kerran tai kaksi vuodessa, samoin mahdollisia lapsenlapsia. Tai lapsi voi ajautua huonolle tielle ja mahdollisesti menetät hänet tavalla tai toisella ennen aikojaan?
Tiedostan senkin että lapset ovat vaan lainassa ja haluaisin kovasti tietää että mitä annettavaa elämällä on sitten vanhempana sille ihmiselle itselleen, ei vaan äidille? Ap
Samaa mitä tähänkin asti elämässäsi? Mitä tavoittelet?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siis miksi elämässä lakkaisi tapahtumasta ihan iästä riippumatta? Itsestäsihän se on kiinni, kuinka avoin olet menemään, seikkailemaan ja kokeilemaan sekä vastaanottamaan kaikkea uutta.
No mistä oot löytänyt sisältöä elämään tähän asti? Itse en ole nauttinut koskaan mistään "nuorten jutuista" esim baarissa ravaamisesta, festareista tai biletyksestä, mutta saan nautintoa tehdä taidetta ja vaikkapa virkata. Sisältöä elämään tuo myös kumppania ja eläimet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
33v on lapsi vielä näin 20 vuotta vanhemman näkökulmasta.
Ikä ei myöskään estä luettelemiasi asioita
Kylläpä täällä kriisejä pukkaa kun eilen samasta aiheesta kirjoitti toinen(?) nainen. Oon 34 ja en koe yhtään etten keksisi mistä saisin elämäniloa. Ennemmin mietityttää löydänkö ikinä sitä speesiaalityyppiä(kumppania) kenen kanssa jakaa kaikkia mahtavia elämän sattumuksia ja kokemuksia. Jaettuna ne on niiiin paljon kivempia! Mutta positiivinen mieleni sanoo että mahtavia tyyppejä tulee kyllä vastaan, tiedän sen. :) Ja jos ei tule niin ei asian surkuttelu mun olotilaa tässä paranna. Tuokin on loppupeleissä asia joka ei ole mun käsissä. Miksi siis murehtisin sitä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tiedostan senkin että lapset ovat vaan lainassa ja haluaisin kovasti tietää että mitä annettavaa elämällä on sitten vanhempana sille ihmiselle itselleen, ei vaan äidille? Ap
Olipa debiili kysymys. Mitä elämällä oli annettavaa sinulle lapsena, teininä tai nuorena aikuisena? Ihan yhtä lailla kaikki on avoinna sellaiselle, joka on avoinna. Lisäksi vanhempana alkaa ymmärtämään paremmin henkistä puolta elämästä ja se vasta jännä kenttä onkin. Nuorena sitä tuppaa olemaan aika materialistinen ja lihallinen
70 plus ja välillä kyllästyttää elämä. Yksin jäänyt kun kaverit poismenneet yksi toisensa jälkeen.
Vierailija kirjoitti:
Kylläpä täällä kriisejä pukkaa kun eilen samasta aiheesta kirjoitti toinen(?) nainen. Oon 34 ja en koe yhtään etten keksisi mistä saisin elämäniloa. Ennemmin mietityttää löydänkö ikinä sitä speesiaalityyppiä(kumppania) kenen kanssa jakaa kaikkia mahtavia elämän sattumuksia ja kokemuksia. Jaettuna ne on niiiin paljon kivempia! Mutta positiivinen mieleni sanoo että mahtavia tyyppejä tulee kyllä vastaan, tiedän sen. :) Ja jos ei tule niin ei asian surkuttelu mun olotilaa tässä paranna. Tuokin on loppupeleissä asia joka ei ole mun käsissä. Miksi siis murehtisin sitä?
30v on kai sellaine ikä et alkaa kriiseily
Vierailija kirjoitti:
Kylläpä täällä kriisejä pukkaa kun eilen samasta aiheesta kirjoitti toinen(?) nainen. Oon 34 ja en koe yhtään etten keksisi mistä saisin elämäniloa. Ennemmin mietityttää löydänkö ikinä sitä speesiaalityyppiä(kumppania) kenen kanssa jakaa kaikkia mahtavia elämän sattumuksia ja kokemuksia. Jaettuna ne on niiiin paljon kivempia! Mutta positiivinen mieleni sanoo että mahtavia tyyppejä tulee kyllä vastaan, tiedän sen. :) Ja jos ei tule niin ei asian surkuttelu mun olotilaa tässä paranna. Tuokin on loppupeleissä asia joka ei ole mun käsissä. Miksi siis murehtisin sitä?
Yritätkö elää siis jonkun toisen kautta vai miksi et voi vaan elää mahtavia elämän sattumuksia ja kokemuksia niistä itseksesi nauttien? VAi koetko että elämä ei ole jotenkin olemassa, jos joku ei todista sinua elämässä sitä?
Onpa kyllä kerta kaikkiaan outoja ajatuksia teillä
Minäkin jo kyynistynyt. Kai sitä pitää kiikkustuoli ja lankaa ostaa. t. 34v naikkone
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eiköhän se juna mennyt jo.
Mikä juna? Lapsijuna? Voi ollakin että luonto päättää asian minun kohdalla mutta silti pohdin näitä. Ap
Et sinä 5-vuotiaanakaan tiennyt mitä tapahtuisi 7-vuotiaana kun menet kouluun tai kun valmistut ja siirryt työelämään. Ahdistus on ihan itseaiheutettu ongelma kun yritätte miettiä jotakin sellaista, mikä on niin kaukana tulevaisuudessa, että asia ei yksinkertaisesti kuulu teille vielä tippaakaan. Nauttikaa nykyhetkestä ja lopettakaa itsenne ahdistaminen typerillä tulevaisuudenennustuksillanne.
Jos sen sijaan haluatte suunnitella keski-ikäänne ja vanhuuttanne niin se on sitten asia erikseen. Mutta tällainen vinkumalla "suunnittelu" ei tuota mitään muuta kuin paskan vanhuuden.
Hyvä, että mietit asiaa. On vähän myöhäistä, jos 45-vuotiaana tajuat, että huolettomuus ja vapaus ei riitä elämän sisällöksi ja että olisit sittenkin halunnut lapsia.