Lue keskustelun säännöt.
Puoliso haluaa muuttaa paikkakunnalta
16.04.2026 |
Puoliso haluaisi muuttaa pois nykyiseltä paikkakunnalta, mutta itse en ole siihen valmis ainakaan näin suppeilla tiedoilla mitä puolisosta olen saanut puserrettua irti.
Ymmärrän tavallaan puolisoni muuttohalut, koska hän kokee, ettei voi jäädä tänne ja että olo on liian ahdistava. Hän ei myöskään pidä etäsuhdetta realistisena vaihtoehtona, vaan toivoo, että lähtisimme kaikki mukaan, vaikka ei tiedä minne. "Kunhan jonnekin", vaan toistelee. Ei osaa sanoa mitään tiettyä paikkakuntaa tai aluetta, mutta pienempään ja syrjempään haluaa. Ahdistus on kuitenkin ihan päivittäinen, ja siihen auttaa vain muutto. Hän viettää tällä hetkellä kaiken vapaa-ajan mökillämme noin 100km päässä kotoa ja siellä olo on saanut ymmärtämään, että ei nauti enää täällä asumisesta.
Minulle se sinänsä olisi ok, mutta ei ole järkeä lapsiperheenä muuttaa tunnin ajomatkan päähän kuolevan kylän palveluista. Meillä on 3- ja 7-vuotiaat lapset, joilla on täällä hyvä arki: toimivat päiväkoti- ja koulukuviot, ystävät ja tukiverkot. Lapset ovat kyllä sopeutuvaisia, mutta silti pelkään miten he pärjäisivät uusissa ympyröissä. Myös minun pitäisi jättää työni ja aloittaa alusta, kun taas puolisollani on laajat verkostot ja paremmat mahdollisuudet työllistyä missä vain, joten hänelle itselleen muuttohan olisi helppo tapa aloittaa "uusi elämä", jota niin kaipaa.
Kumman tällaisessa tilanteessa pitäisi joustaa, vai pitäisikö yrittää löytää jokin kolmas ratkaisu? Onko muilla kokemuksia vastaavasta tilanteesta? Hän näkee myös eron vaihtoehtona, mutta vasta kuulema viimeisenä.
Kommentit (83)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitäs jo puoliso muuttaisi ihan itsekseen sinne jonnekin. Jos koko muu perhe on tyytyväinen vallitseviin oloihin, miksi muiden pitäisi kärsiä. Asuisi vaikka vuoden tai pari ja katsoisi sitten kumpaa kaipaa enemmän perhettä vai jotain muuta.
Mutta ei voi olettaa, että vaimo kiltisti odottaa pari vuotta kotona kun isä reppureissaa itseään etsien.
Miehet yleensä kyllä näin olettavat 🤣
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ole mitään parempaa paikkaa, ihminen tekee itse itselleen sen kodin. Sisällä kotona on ihan sama mitä ulkopuolella tapahtuu. Mitä hän moittii nykyisessä asuinympäristössä?
Yh äidin lapsi tässä moi!
Muutettiin isosta kaupungista vähän pakon sanelemana äidin eron jälkeen kesämökille landelle. minä olin 14v ja sisko 8v.
Kyllä lapsena/teininä sopeutui, pidemmillä koulukyydeillä ehti lukea kirjaa, torkkua, tehdä läksyjä. Yllätävän metiköissä ihmisiä oikeasti myös vieläkin asuu, lapsiperheitä todellakin asustelee keskellä ei mitään, joten kyllä niitä koulukavereitakin varmasti löytyy.
Meillä oli myös samalta suunnalta harrastuksissa käyvien perheitten kimppakyytejä vuoroviikoin. Nou problem.
Landella lapsella on nykyaikana turvallisempaa myös kasvaa, väitän minä. Ei tule kukaan puukolla nyysimään tennareita. Isoin vaara on siinä että syö kesälomalla liikaa ahomansikoita.
Annas kun arvaan te asutte sinun kotiseudulla ja mies ei ole sieltä kotoisin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo puoliso ei myöskään suo ajatustakaan sille, miten sinä jaksat ja mitä sinä tarvitset, ei pohdi lasten kehitystä ja vaiheita. Hän ajattelee nyt vain itseään eikä hänellä ole edes mitään suunnitelmaa! En tiedä, onko tuo suhteessanne normaalia, mutta minulle kertoisi kyllä ettei minulla ole mitään merkitystä hänelle.
Valitettavan normaalia totta puhuen... olen valmis tekemään yhteisen hyvän eteen kaiken, mutta en ilman minkäänlaista suunnitelmaa aio jäädä töistä pois ja napata lapsia kainaloon minnekään korpeen.
Hyviä pointteja tullut, kiitos niistä, ajattelemisen aihetta antaa. Asunto on yhteinen, mutta pystyn tarvittaessa puolison osuuden lunastamaan pois, mutta luultavasti järkevämpää myydä ja ostaa vähän pienempi.
Ap
Eli onko tässä kyse siittä että te autte jossain suuremmassa kaupu gissa ja mies haluaisi muuttaa jonnekin rauhallisempaan paikkaan ja sinä et halua muuttaa kaupungin vilskeestä missä on palvelut, shoppailupaikat ja bieltyspaikat? Aika harva mies haluaa asua kaupungissa ja aika harva nainen haluaa asua jossain muualla kuin kaupungissa. Oletko ajatellut sitä kuinka paljon halvempaa teidän elämä olisi pienemmällä paikkakunnalla minne miehesi haluaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lapset eivät sopeudu vaan alistuvat.
Aloittajan puoliso ei selvästikään omista ajatustakaan sille, mitä lapset tällaisesta kuolevaan kylään muutosta tykkäisivät. Aloittaja itsekin dissaa lasten kokemusta väittämällä, että lapset olisivat jotenkin enemmän sopeutuvaisia kuin aikuiset.
Kokemuksesta tiedän, faijan työn takia muutettiin monta kertaa teollisuuspaikkakunnalta toiselle. Äiti oli sellaisessa ammatissa, että löyti uuden työn mistä vaan. Minulta ja siskolta ei kukaan koskaan kysynyt halutaanko muuttaa vai ei.
Ymmärrän hyvin tuota kaipuuta jonnekin epämääräiseen, kotoisaan ja mukavaan.
Lapsuudessani muutettiin jokavuosi jonnekin uuteen paikkaan. Itse aikuisena toimin edelleen samoin, ja nyt alkaa olla jo tosi levotonta kun ollaan asuttu jo viisi vuotta samassa talossa, samalla paikkakunnalla, samat kadut ja naapurit, samat kaupankassat ja korttelin räksyttävät koirat. Samat vaatteetkin taitaa olla vielä päällä!
Tein kompromissin puolisoa kuunnellen ja suostuin muuttamaan tänne - talo oli megahalpa, lähellä iäkästä äitiäni ja persoonallinen hauska hirsitupa - nyt tuntuu siltä, että muutto oli ehkä virhe ja olen talossa tosi ahdistunut piha on ihan kamala suojaton läntti.
Minulle tärkeää olisi olla lähempänä luontoa, mutta sitä täällä ei ole nimeksikään, edes ikkunoista ei näy juuri muualle kuin naapurin olohuoneeseen. Aaarg.
Ymmärrän täysin kaipuun tunteen, että jossain varmasti on rauhallisempaa, kauniimpaa, vapaampaa ja parempaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Yh äidin lapsi tässä moi!
Muutettiin isosta kaupungista vähän pakon sanelemana äidin eron jälkeen kesämökille landelle. minä olin 14v ja sisko 8v.
Kyllä lapsena/teininä sopeutui, pidemmillä koulukyydeillä ehti lukea kirjaa, torkkua, tehdä läksyjä. Yllätävän metiköissä ihmisiä oikeasti myös vieläkin asuu, lapsiperheitä todellakin asustelee keskellä ei mitään, joten kyllä niitä koulukavereitakin varmasti löytyy.
Meillä oli myös samalta suunnalta harrastuksissa käyvien perheitten kimppakyytejä vuoroviikoin. Nou problem.
Landella lapsella on nykyaikana turvallisempaa myös kasvaa, väitän minä. Ei tule kukaan puukolla nyysimään tennareita. Isoin vaara on siinä että syö kesälomalla liikaa ahomansikoita.
Valitettavasti lapsiperheelle ei ole kovin mieluisa vaihtoehto, että lähin päiväkoti/koulu/terveyskeskus on 1h ajomatkan päässä. Vielä 10v sitten oli vielä kyläkouluja edes jokseenkin ja saattoi kauppa-autokin pyörähtää, mutta ei se ole lapsen elämää enää kun koulupäivän lisäksi menee 2,5h taksissa tai linja-autossa ja se tunnin päässä oleva lähin lastenneuvolakin on jatkossa 150km päässä, koska sote säästää ja lopettaa sekä keskittää kaikki palvelut yhteen paikkaan, eli alueen isoimpaan kaupunkiin.
Me muutettiin juurikin siksi syrjempään, että oli kyläkoulut ja aikaa sai lähimpään terveyskeskukseen tosta noin vaan ja lapsien on parempi kasvaa muualla kuin isoissa koulukeskuksissa. Kesken lapsien koulutaipaleen kävi juuri niin kuin kirjoitin, että kyläkoulu lopetettiin ja paikallinen terveyskeskuskin nykyään auki vain 3h päivässä 3 x viikossa. Vielä, mutta on sekin kokonaan lopetuslistalla ja seuraavaksi lähin on 100km päässä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän molempia osapuolia! Aloittaja älä suostu muuttamaan ilman tarkkaan harkittua ja suunniteltua tietoa. Pysy lasten kanssa siellä missä olette kunnes jotain valmista on. Olen itse ollut se jota ahdisti pikkukaupungin elo ja nurkkakuntaisuus ja mistä mies ei missään tapauksessa halunnut muuttaa pois. Se on hänen lapsuudenkotikaupunki. Meillä tuli ero enkä ole katunut kuitenkaan. Asunto oli minun, myin sen, muutto meni hieman liiankin vauhdikkaasti työpaikkani sisäisen siirron takia, mutta se henkinen vapaus oli huumaava. Oli kuin vuosien kivikuorma olisi otettu niskasta painamasta. Kaikki asiat järjestyivät uudessa kaupungissa nopeasti, päiväkoti ja koulu, harrastukset löytyivät, kaverit löytyivät, ihan kaikki.
Oliko sinulla lapsia siis? Ja muutit lapsien kanssa, kun erositte? Jäikö lapset sinulle vai yhteishuoltajuus, muutitko kauas?
Sinänsä en siis ole muuttoa vastaan ja ymmärrän miehen ahdistuksen, meillä vähän samankaltainen tilanne. Silti pitää olla jotain järkeä mihin muuttaa ja pakkohan siinä on joku suunnitelma olla muutenkin, eikä lapsiakaan noin vain voi ottaa koulusta ja hoidosta pois, jos ei edes tiedä minne niitä siirtää.
Ap
Kyllä, muutin lasten kanssa. Siksi sanoinkin, että jää sinne ja muuttakaa vasta sitten kun on selvillä mihin, miten, missä työt ja muut. Jos siis päädyt, että haluat muuttaa. En halunnut painostaa miestä muuttoon vaikka siitä puhuinkin useasti. Koska hän ei lämmennyt ajatukselle tein oman ratkaisuni. Se pikkukaupungin ympäristö ei vain sopinut minulle, se nurkkakuntaisuus, sisäänpäinlämpiäväisyys, tapahtumattomuus, pakollinen kaksi autoa, pienet kaupat, jne. Miehelle se oli tuttua ja turvallista elämää, ja on edelleen. Sovussa (ja surussakin tietysti) erottiin, yhteishuoltajuus on. Välimatkaa toki on mutta sopimalla ja järjestelemällä kaikki on sujunut ilman suuria ongelmia. Lapset itseasiassa innostuivat kun oli muutettu ja löysivät uusia kivoja kavereita läheltä. Tuolla on iso leikkipuisto ja siellä pakosti tutustuu samanikäisiin. Isänsä luona ollessa tapaavat entisiä kavereitaan. Maailma ei pyörähtänyt ympäri meillä, mutta elämässä on nyt värejä enemmän eikä lähes jokainen vastaantulija tai kaupan kassa ole puolituttu jonka nähdessään huokaisee, että "älä vain nyt jää juttelemaan, tänään en jaksa."
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Yh äidin lapsi tässä moi!
Muutettiin isosta kaupungista vähän pakon sanelemana äidin eron jälkeen kesämökille landelle. minä olin 14v ja sisko 8v.
Kyllä lapsena/teininä sopeutui, pidemmillä koulukyydeillä ehti lukea kirjaa, torkkua, tehdä läksyjä. Yllätävän metiköissä ihmisiä oikeasti myös vieläkin asuu, lapsiperheitä todellakin asustelee keskellä ei mitään, joten kyllä niitä koulukavereitakin varmasti löytyy.
Meillä oli myös samalta suunnalta harrastuksissa käyvien perheitten kimppakyytejä vuoroviikoin. Nou problem.
Landella lapsella on nykyaikana turvallisempaa myös kasvaa, väitän minä. Ei tule kukaan puukolla nyysimään tennareita. Isoin vaara on siinä että syö kesälomalla liikaa ahomansikoita.
Emme asu missään ison kaupungin sykkeessä, ja minulle syvemmälle maalle muuttokin käy, mutta eihän me vain voida muuttaa "jonnekin" niin, että minä vain jätän työni ja lapsetkin nappastaan mukaan. Mielestäni en ole kohtuuton vaatiessani edes jonkinlaista suunnitelmaa että miten, koska ja minne. Puoliso ei ole ehdottanut mitään konkreettista, muuta kuin että muutto on se joka ratkaisee hänen ongelmansa. Olen ehdottanut itsekin jotain, mutta välillä kuulostaa siltä kuin haluaisi vain lähteä yksin, vaikka se ei kuulema ole kuin vasta viimeinen vaihtoehto.
Ja toisekseen vaikka sinulla on hyvät muistot pitkistä koulumatkoista, ennen oli ennen, nyt on nyt ja nykymaailman kotkotukset. Kyläkouluun laittaisin lapset mielelläni, mutta eipä niitä ole enää juuri missään ja lapsiperheetkin alkavat syrjäkylillä olla jo vähän katoava luonnonvara. Minä en ainakaan jaksa lähteä kuskailemaan lapsia tuntien päähän kavereille tai linja-autopysäkille, ja tiedän ettei mieskään, koska se on jo nyt vaikeaa. Haluan miehen muuttohaaveisiin siis jotain realismia.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän molempia osapuolia! Aloittaja älä suostu muuttamaan ilman tarkkaan harkittua ja suunniteltua tietoa. Pysy lasten kanssa siellä missä olette kunnes jotain valmista on. Olen itse ollut se jota ahdisti pikkukaupungin elo ja nurkkakuntaisuus ja mistä mies ei missään tapauksessa halunnut muuttaa pois. Se on hänen lapsuudenkotikaupunki. Meillä tuli ero enkä ole katunut kuitenkaan. Asunto oli minun, myin sen, muutto meni hieman liiankin vauhdikkaasti työpaikkani sisäisen siirron takia, mutta se henkinen vapaus oli huumaava. Oli kuin vuosien kivikuorma olisi otettu niskasta painamasta. Kaikki asiat järjestyivät uudessa kaupungissa nopeasti, päiväkoti ja koulu, harrastukset löytyivät, kaverit löytyivät, ihan kaikki.
Oliko sinulla lapsia siis? Ja muutit lapsien kanssa, kun erositte? Jäikö lapset sinulle vai yhteishuoltajuus, muutitko kauas?
Sinänsä en siis ole muuttoa vastaan ja ymmärrän miehen ahdistuksen, meillä vähän samankaltainen tilanne. Silti pitää olla jotain järkeä mihin muuttaa ja pakkohan siinä on joku suunnitelma olla muutenkin, eikä lapsiakaan noin vain voi ottaa koulusta ja hoidosta pois, jos ei edes tiedä minne niitä siirtää.
Ap
Kyllä, muutin lasten kanssa. Siksi sanoinkin, että jää sinne ja muuttakaa vasta sitten kun on selvillä mihin, miten, missä työt ja muut. Jos siis päädyt, että haluat muuttaa. En halunnut painostaa miestä muuttoon vaikka siitä puhuinkin useasti. Koska hän ei lämmennyt ajatukselle tein oman ratkaisuni. Se pikkukaupungin ympäristö ei vain sopinut minulle, se nurkkakuntaisuus, sisäänpäinlämpiäväisyys, tapahtumattomuus, pakollinen kaksi autoa, pienet kaupat, jne. Miehelle se oli tuttua ja turvallista elämää, ja on edelleen. Sovussa (ja surussakin tietysti) erottiin, yhteishuoltajuus on. Välimatkaa toki on mutta sopimalla ja järjestelemällä kaikki on sujunut ilman suuria ongelmia. Lapset itseasiassa innostuivat kun oli muutettu ja löysivät uusia kivoja kavereita läheltä. Tuolla on iso leikkipuisto ja siellä pakosti tutustuu samanikäisiin. Isänsä luona ollessa tapaavat entisiä kavereitaan. Maailma ei pyörähtänyt ympäri meillä, mutta elämässä on nyt värejä enemmän eikä lähes jokainen vastaantulija tai kaupan kassa ole puolituttu jonka nähdessään huokaisee, että "älä vain nyt jää juttelemaan, tänään en jaksa."
Kiitos vastauksesta! Kuulostaa, että sinulla asiat meni hyvin. Meillä tilanne ehkä juuri toisinpäin, eli mies haluaa lapset selkeästi kauemmas palveluista kuin itse. Eäilen hieman, että lapset olisi teineinä innoissaan, kun kavereita ei ole lähimmän 20km päässä ja koulutkin 40km päässä. Minunkin luultavasti vaikeampi saada töitä vastaavilla etäisyyksillä. Ja siitähän tulisi minullekin entistä kuormittavampaa, koska matkat lisääntyy ja miehelle tosiaan jo nyt on hieman vaikeaa välillä osallistua esim. lasten harrastuksiin viemisissä.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo puoliso ei myöskään suo ajatustakaan sille, miten sinä jaksat ja mitä sinä tarvitset, ei pohdi lasten kehitystä ja vaiheita. Hän ajattelee nyt vain itseään eikä hänellä ole edes mitään suunnitelmaa! En tiedä, onko tuo suhteessanne normaalia, mutta minulle kertoisi kyllä ettei minulla ole mitään merkitystä hänelle.
Valitettavan normaalia totta puhuen... olen valmis tekemään yhteisen hyvän eteen kaiken, mutta en ilman minkäänlaista suunnitelmaa aio jäädä töistä pois ja napata lapsia kainaloon minnekään korpeen.
Hyviä pointteja tullut, kiitos niistä, ajattelemisen aihetta antaa. Asunto on yhteinen, mutta pystyn tarvittaessa puolison osuuden lunastamaan pois, mutta luultavasti järkevämpää myydä ja ostaa vähän pienempi.
Ap
Eli onko tässä kyse siittä että te autte jossain suuremmassa kaupu gissa ja mies haluaisi muuttaa jonnekin rauhallisempaan paikkaan ja sinä et halua muuttaa kaupungin vilskeestä missä on palvelut, shoppailupaikat ja bieltyspaikat? Aika harva mies haluaa asua kaupungissa ja aika harva nainen haluaa asua jossain muualla kuin kaupungissa. Oletko ajatellut sitä kuinka paljon halvempaa teidän elämä olisi pienemmällä paikkakunnalla minne miehesi haluaa?
Mitä se halvempi asuminen auttaa, jos toisella ei ole jatkossa mitään palkkatuloja? Sen lisäksi pitää olla toinen auto, kunnollinen tottakai, koska autossa tulee vietettyä tunteja joka päivä.
Miksi puoliso ei voi muuttaa mökille jos jo nyt viettää sirllä pitkiä aikoja?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Yh äidin lapsi tässä moi!
Muutettiin isosta kaupungista vähän pakon sanelemana äidin eron jälkeen kesämökille landelle. minä olin 14v ja sisko 8v.
Kyllä lapsena/teininä sopeutui, pidemmillä koulukyydeillä ehti lukea kirjaa, torkkua, tehdä läksyjä. Yllätävän metiköissä ihmisiä oikeasti myös vieläkin asuu, lapsiperheitä todellakin asustelee keskellä ei mitään, joten kyllä niitä koulukavereitakin varmasti löytyy.
Meillä oli myös samalta suunnalta harrastuksissa käyvien perheitten kimppakyytejä vuoroviikoin. Nou problem.
Landella lapsella on nykyaikana turvallisempaa myös kasvaa, väitän minä. Ei tule kukaan puukolla nyysimään tennareita. Isoin vaara on siinä että syö kesälomalla liikaa ahomansikoita.
Jos muuttaa todella syrjään, niin lapsen suurin vaara on - syrjäytyminen. Harrastusmahdollisuuksia vähän, eikä kavereita edes pyörämatkan päässä. Huomattava osa päivästä saattaa mennä koulukyyteihin. Ei se ole mitään lapsen elämää.
Todella kurja tilanne ja itsekäs puoliso.
Minulla kyllä paikkakunnasta ja asuinmuodosta johtuvaan ahdistukseen auttoi muutto ja jouduin jättämään silloisen kumppanin muuttaessani.
Meillä siis tosin ei lapsia ja tilanne oli eri, eli tavatessa ja yhteenmuuttaessa oli aktiivisesti molemmilta puhe, että kun opiskelut hoidettu niin muutetaan korpeen.
Minun harrastukset ja jokin perusolemus hermoston osalta kyllä vaatiikin sitä. Puoliso alkoi kuitenkin haraamaan vastaan ja kitkutin "ehkä myöhemmin, kyllä jossain kohtaa tietenkin, pitää miettiä"-puheen varassa vielä melkein kaksi lisävuotta. Täysin tuhlattua aikaa ja olin hetken vähän katkerakin.
Nyt asun keskellä metsää, ilman juoksevaa vettä ja lähimpään naapuriin 2+ km, kuolevan kylän keskustaan kymmenisen.
Mutta jos on lapset tehnyt niin ei mielestäni ole kohtuullista ulkoistaa itseään jonnekin mökille tai mennä täysin minäminä.
Miettisin varsinkin sitä puolison perässä/kanssa jonnekin säntäämistä siltä kannalta, että hän on nytkin täysin itseensä käpertynyt ja ulkoistanut lasten kasvatuksen ja hoivan ap:lle...
Mitenkäs sitten siellä syrjäisunelmassa (joka vieläpä aika uusi...?) jos on vaikeaa tai tietyt lasten asiat vaativat extravaivaa siellä niin sekin on vain ap:n homma?
Varsinkin kun hänelle erokin on vaihtoehto niin tulisi helposti olo, että kun hyppää hänen pillin mukaan ja hänelle tuleekin uusi oikku, jossa lapsiperhearki ei ole Ominta Itseään hänelle niin sitten pakenee jonnekin itäkairaan tai uuteen romanssiin? :/
Eikö kompromissi olisi muuttaa syrjään josta on esim. parinkymmenen minuutin matka palveluihin. Onko ainoa vaihtoehto muuttaa syrjään josta lähimpään kauppaakin on tunnin matka.
Vierailija kirjoitti:
Ei ole mitään parempaa paikkaa, ihminen tekee itse itselleen sen kodin. Sisällä kotona on ihan sama mitä ulkopuolella tapahtuu. Mitä hän moittii nykyisessä asuinympäristössä?
Ei se nyt näinkään ole.
Minulla on harrastuksena huskyt, puutyöt/rakentaminen ja metsästys ja kaipaan todella paljon omaa rauhaa. En saisi "tehtyä kotia" jonnekin kerrostalokoppiin tai edes pienemmän kylän rivariin. Jo ihan naapurien takia. Kiva siellä kun nuo tällä hetkellä kahdeksan rekikoiraa ja yksi pystäri joikaisivat ja minä askartelisin moottorisahalla.
Mutta aloittajan kumppani kyllä itsekäs. Sitä en puolustele.
On paljon ihmisiä jotka haluavat kasvattaa lapset syrjemmässä tai maatilalla ja se on perheen yhteinen juttu ja pariskunta onnellisina yhdessä vielä lasten aikuistuttua, lapsenlapset kyläilee jne. Ihan eri homma kuin tuo että yksi saa jonkun kriisin ja lähtee karkuteille.
Voiko miehellä olla nyt esimerkiksi psykoosi vai onko tällainen hänelle normaalia käytöstä? Käyttäytyykö hän arjessa kuin aikuinen vai lapsi? Onko hän pyytänyt anteeksi sitä, että kaikki aikuisten velvollisuudet ovat nyt yksin sinun harteillasi?
Hänen itsekkyytensä vaikuttaa sairaalloiselta. En todellakaan lähtisi jonkun mt-ongelmaisen vuoksi pilaamaan omaa elämääni, enkä varsinkaan lasten elämää. Ja ongelmana ei ole muuttaminen, vaan täysin epärealistiset "suunnitelmat" tai pikemminkin kuin pikkulapsen vaatimukset. Miksi hyppäisin tuollaiseen lihamyllyyn?
Mikä pitää ihmiset yhdessä joilla jo lähtökohtaisesti on noinkin erilaiset tavoitteet elämälle?
Sitä sanotaan parisuhteeksi.