Millainen ihminen katkeroituu syrjäytymisestään joka on loppu viimein omien elämänvalintojensa seurausta?
Kommentit (52)
Ihminen syrjäytyy huonon ympäristön ja ilkeiden ihmisten takia. Tyhmäkin tietää sen
Ap:n mielestä esim. Mielenterveysongelmiin sairastuminen on kiinni ihmisestä itsestään?
Voi sitä katkeroitua itselleenkin, että oli niin tyhmä, että teki huonoja valintoja, joiden seurauksia ei voi enää korjata. Pilasi siis elämänsä, ja siinä paskassa pitäisi sitten jatkaa hengittämistä pahimmillaan monta vuosikymmentä. Hatun nosto heille, jotka jaksavat vastaavassa tilanteessa olla iloisia, positiivisia ja nauttia olostaan.
Vierailija kirjoitti:
Ihminen syrjäytyy huonon ympäristön ja ilkeiden ihmisten takia. Tyhmäkin tietää sen
On minussa itsessäni myös vikaa.
Olen aina ollut vaan niin tyhmä ja outo.
Ei sille mitään oikein voi. Kohtelen muita hyvin. Mutta en ala radikaalisti itseäni muuttamaan.
Usein syrjäytyneillä on ollut aika huonot eväät ottaa mukaan kotoa. Päihteitä, väkivaltaa,,huonoa vanhemmuutta, turvattomuutta. Se traumatisoi ja ohjaa elämää jo alusta vinoon.
Yleensä ne, jotka sanovat kaiken olevan omien valintojen tulosta, ovat saaneet todella hyvät kortit elämässä, eivätkä tajua, miten sellaiset, jotka eivät ole, eivät pärjää yhtä hyvin.
ikuinen totuus; heikot sortuu elontiellä..., joku vanha sanalaskukin taitaa olla tuo
Epäsuosiollinen elinympäristö ja vaikkaoa laadukkauden terveyspalveluiden puute heikentää merkittävästi mahdollisuuksia pärjätä yhtään missään
Vierailija kirjoitti:
Harvemmalla se on omien elämänvalintojen seurausta.
Kyllä esim. liikakansoittaminen on ihan omaa tyhmyyttä.
Vierailija kirjoitti:
Harvemmalla se on omien elämänvalintojen seurausta.
Aivan. Pikemmin seurausta muiden tekemistä valinnoista, joista on saanut osansa. Ikävät ja harmittavat osat.
Tarkentaisitko? En ihan ymmärrä miten joku muu päättäisi minun elämästäni??
Työttömyys joo on ulkopuolelta tuleva asia sen ymmärrän mutta silloin saa ansiosidonnaista vai sossutukia, eikös?? Et jää tyhjän päälle.
Huonokin lapsuus loppuu aikanaan, koulutusta on eri tasoista aikille saatavaba, terveyskään ei ole muista riippuvaista (pl kehtitysvammat ja onnettomuudet), itse valitset puolison, lapset tai lapsettomuuden, ammatin jne.
Juuri näin.
Lähes kaikki aikuisena on omien valintojen seurausta.
On turha katkeroitua jos syrjäytyy sellaisten valintojensa vuoksi
Vierailija kirjoitti:
Ap:n mielestä esim. Mielenterveysongelmiin sairastuminen on kiinni ihmisestä itsestään?
Aina löytyy paikka ap:n kaltaisille, missä voi tarpoa toisten silmämunien päällä ja saada nautintoa.
En tiedä kun olen ihan tyytyväisenä syrjäytynyt.
Mutta jopa meikäsyrjäytyjä-epäsosiaali on sen verran empaattinen, että voin helposti kuvitella kaikenlaisia tilanteita missä joku vaikka mun paikalla katkeroituisi.
Itsehän en esimerkiksi kestä läheisyyttä enkä osaa toimia ihmissuhteissa, MUTTA: en myöskään kaipaa ihmissuhteita, olen aina ollut aika nätti ja hauska eli seuraani kaivataan ja näin on sitten helppo sanoa että vidut muista.
Entä jos olisin yhtä traumatisoitunut ja syrjäytynyt kuin olen, mutta lisäksi ruma ja sosiaalisesti tosi kömpelö JA janoaisin toisten ihmisten seuraa? Voin kuvitella, että suhtautumiseni olisi toinen.