Olen työkyvyttömyyseläkkeellä, enkä koskaan voi saada ystävyyssuhdetta

En kaipaa terapeuttia elämääni. En halua puhua ongelmistani välttämättä ollenkaan. Kaipaan ihmisiä eläämäni tekemään juttuja, joiden kuvittelen olevan ihan normaaleja asioita: käydä kävelylenkillä, käydä yhdessä jossain liikuntajutussa. Joskus elokuvissa, joskus syömässä, joskus taidenäyttelyssä. Ehkä joskus kerran kymmeneen vuoteen jonkun kanssa viikonloppu jossain ulkomailla.

Haluan ja osaan jutella tavallisista asioista. Haluan ja osaan keskustella maailmanmenosta. Olen kiinnostunut monista asioista. Olen hyvä kuuntelija.

Mutta kun en ole "normaali". Ei ole työpaikkaa enkä opiskele. Eikä eläkkeen vuoksi tai ansioista tai miten vain, ole pakkokaan olla. Ei ole vanhempia elämässä mukana, eikä sisaruksia. Muu suku on etäinen. Tämä tulee ilmi jossain vaiheessa väkisinkin, eikä se ole normaalia että on tämän verran yksin maailmassa. Lapsuudenystävyydet etääntyivät joskus 20 ikävuoden tienoilla, kuin muilla elämänpolut meni opiskelun ja työn lomassa ja minulla hiljaiselon kanssa.

En ole päihdeongelmainen, enkä ole koskaan ollutkaan. Olen joskus ollut työelämässä ja yrittänyt opiskella.

Jos kerron eläkkeestäni, ihmiset säikähtävät. Tai jos eivät, heitä on alkanut ärsyttää elämäni. Minulla on mies ja lapsia ja suhteeni aviomieheeni on normaali. Olen kohdannut ihmisiä, jotka eivät ymmärrä miten mieheni sietää minua ja tilannettani. Olen kohdannut ihmisiä, joita ärsyttää se, etten elä aivan köyhyysrajalla, ja että arkeni on niin "helppoa".

En voi koskaan olla tasavertainen ihmissuhteissa. On pelottavaa, että jollain on sellainen tausta kuin minulla ja että se on rikkonut minua niin. Ja on ärsyttävää, että minulla silti on oma perhe. On ärsyttävää, että näytän voivan niin hyvin että en sitten ole päivätöissä yms. Tässä vuosien varrella eteeni on tullut muutama myrkyllinen ihminen, joka on halunnut tavalla jos toisellakin osoittaa minulle minun paikkani. On oltu ilkeitä, on piiloilkeilty, on kommentoitu inhottavasti.

Olen yhdelle liikaa ja toiselle liian vähän ja kolmannelle liian outo.
Onko täällä kohtalotovereita? Kykenisin aivan normaaliin kaveruuteen, mutta jossain kohtaa minusta, elämästäni ja tarinastani tulee ongelma joka katkaisee ihmissuhteen.