Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Seksi
Onko jo aika erota?
16.03.2026 |
Hei,
olen aiemminkin kirjoittanut tänne näistä samoista fiiliksistä. On ollut aika huono olla nykyisessä suhteessa - jo melkein kymmenen vuotta. Tänä aikana seksin harrastaminen on käynyt aika vähiin ja jos sitä onkin, se tehdään oikeastaan vain minun vuokseni. Puoliso voisi olla ilman. Yhdynnässä molemmat saavat orgasmin, vaikkei se ole välttämättä aina kummallekaan se tärkein juttu. Hänelle se on selvästi vielä vähemmän tärkeää.
Muu läheisyys on vähän lisääntynyt, kun olen asiasta vuosia puhunut, mutta siitäkin tulee fiilis, että se tehdään vain minua varten.
Minä taas olen selittänyt monta kertaa, että hänen haluttomuutensa (ja se, ettei välttämättä mitään muutakaan kontaktia juuri ole) syö omaa itsetuntoani ja koen itseni todella epäviehättäväksi nykyään. Hän tietysti vakuuttaa, ettei näin ole ja sanoo rakastavansa. Ihmettelee myöskin, miksi olen asiasta pahoillani, sillä hänestä tilanne on ollut jo monta vuotta sama, ja hän on siihen tottunut.
Olemme olleet yhdessä noin 20 vuotta, joten tietysti kaikenlaisia pieniä töyssyjä on matkaan mahtunut, muttei mitään isoja kriisejä tai riitoja. Ylipäänsä emme riitele kovin paljon, paitsi ehkä nyt ihan viime vuosina, koska aina kun otan nämä asiat puheeksi, hän suuttuu tai pahoittaa mielensä, jolloin minä pyydän anteeksi. Muutenkin kehun häntä lähes päivittäin ja yritän tehdä selväksi monella tavalla, että hän on mielestäni viehättävä ja että rakastan. Kyllä hänkin tekee juttuja minun vuokseni. Laittaa ruokaa, ostaa tai järjestää välillä yllätyksiä, mutta nykyään aika vähän, koska pienet lapset vievät huomiota. Olemme molemmat työssä käyviä ja asuntolainaa on vielä reilusti.
Hän ei juurikaan kehu ulkonäköäni tai osoita siihen kiinnostusta muutenkaan (ehkä välillä nyt, kun olen asiasta vuosia puhunut). Hiljattain meillä oli ystäviä kylässä, nautimme alkoholia ja hän innostui kertomaan eräästä näyttelijästä - ainakin omasta mielestäni aika seksuaaliseen sävyyn. Kertoi katsoneensa uudelleen ja uudelleen tiettyjä kohtauksia, joissa näyttelijä harrastaa seksiä. Hän ei ole puhunut minulle tästä aiemmin.
Kerroin seuraavana aamuna, että se oli mielestäni vähän loukkaavaa, mutta hän syyllisti minua ylireagoinnista ja aloitti mykkäkoulun, kunnes minä pyysin asiaa anteeksi. Tämä oli lyhyen ajan sisällä jo toinen kerta, kun ystävien tapaamisessa käy näin, että hän alkaa kehua tai ylistää joitakin muita henkilöitä enemmän tai vähemmän seksuaaliseen sävyyn. Ei mitenkään kovin rivosti, mutta selvästi vihjailevaan sävyyn. Kun otan asian puheeksi, hän tokaisee "taasko tätä samaa!?"
Ja ehkä nämä ovat pieniä juttuja. Ennen vanhaan, kun itsetunto oli kunnossa, niin tuskin olisin muuta kuin nauranut näille jutuille. Mutta nyt, kun minä en herätä hänessä enää tuollaisia ajatuksia, niin tuollaiset puheet satuttavat.
Kommentit (18)
Heippa, en ehdi kirjoitella nyt pidempään, palaan tähän myöhemmin, mutta halusin nopeasti kommentoida että tosi paljon tuttuja juttuja! Erityisesti haluan nostaa esille tuon että joka kerta kun itse tuon esille omat tunteeni, sen mitä tuntemuksia jokin asia minussa aiheuttaa, lopputuloksena minä pyydän aina anteeksi. Ihan joka ikinen kerta. Tunteeni ovat aina vääriä, syystä tai toisesta. Siitä syystä en enää edes uskalla kertoa miltä minusta tuntuu.
Palaan tähän myöhemmin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiitokset heti tästä kommentista! Kiinnostaa kyllä kuulla enemmänkin teidän tilanteesta, ja varsinkin siitä, mitä itse ajattelet jatkosta...
-AP
Aloitat kysymällä "Onko jo aika erota?" Yleensä jos tuollaista miettii, niin melko varmasti ON.
"On ollut aika huono olla nykyisessä suhteessa - jo melkein kymmenen vuotta" Miksi haluaisit jatkaa kärsimistä vielä kauemmin, jos tilanne ei ole kymmenessä vuodessa muuttunut paremmaksi?
"Kerroin seuraavana aamuna, että se oli mielestäni vähän loukkaavaa, mutta hän syyllisti minua ylireagoinnista ja aloitti mykkäkoulun, kunnes minä pyysin asiaa anteeksi." Hänen ei siis tarvitse edes yrittää opetella minkäänlaisia tunnetaitoja tai negatiivisten asioiden käsittelyä suhteessanne?
"Ehkä isoin ongelma tässä on se empatian puute, jonka havaitsen hänessä nykyään. Jos kerron tunteistani, itken tai puhun huonosta fiiliksestä, hän tulkitsee sen hyökkäykseksi ja suuttuu. - - tuntuu, että hän pystyy elämään tietynlaisen "kaunan" kanssa päiväkausia, eikä hänen tarvitse selvittää asiaa, jos se on "minun ongelmani". Se tuntuu aivan käsittämättömän julmalta." Ei parisuhteessa kuulu tuntua siltä, että toisella ei ole minkäänlaista empatiaa sinua kohtaan, ja hän on tahallaan julma ja välinpitämätön. Hän näköjään odottaa sinun selvittävän kaikki ongelmat ja ymmärtävän hänen kiukutteluaan loputtomasti, kunnes SINÄ annat periksi.
Puolisosi ei ole oppinut, miten ollaan hyvä kumppani. Ei vaikka olette olleet yhdessä jo parikymmentä vuotta. Tuollaisen asian voisi ehkä korjata hyvällä parisuhdeterapialla ammatilaisen kanssa, JOS hänellä itsellään olisi jonkinlaista halua oikeasti opetella olemaan parempi, ja JOS sinulla on vielä kärsivällisyyttä antaa hänelle mahdollisuus parantaa suhdetaitojaan. Mutta melko epätodennäköistä taitaa olla, sillä tuntuu ettei hän juurikaan arvosta sinua tai kunnioita panostasi suhteessanne. Joillekin riittää se, että on vaan joku kumppani, ja he kuvittelevat, että toinen tekee kaiken pitääkseen suhteen jotenkuten toimivana eikä heidän itse tarvitse edes yrittää.
SINÄ ap et ansaitse noin huonoa kumppania, joten joko hän oikeasti muuttuu tai sinun on parasta erota hänestä, piste.
Sinun suhteesi kuulostaa itse asiassa tosi paljon samalta kuin omani. Oletko muuten se sama tyyppi, joka vastasi siihen minun aloitukseen, jossa kerroin, että harmittaa, kun meillä ei juuri ole seksiä parisuhteessa?
Jotenkin minusta alkaa tuntua siltä, että meidän molempien miehet on emotionaalisesti vähän niin kuin tsekkautumassa ulos parisuhteesta, mutta eivät ehkä vielä uskalla täysin myöntää sitä.
Itselleni myös ero olisi todella riipivä, koska joutuisin eroon myös yhteisestä lapsesta, joka jäisi isälleen (asun ulkomailla). Tuntuisi siltä, että oma elämä alkaisi tavallaan ihan tyhjästä. Ahdistaa ja itkettää päivittäin tämä tilanne.
Minusta ap kuulostaa mieheltä. Mutta eipä sillä niin merkitystä kai.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiitos kommenteista! Kyllä, taisin itsekin vastata tuohon ketjuun, koska tuo "ulos tsekkautuminen" kuulostaa tutulta. Voi olla silti, että mun vastaus ei ollut se, josta mainitsit. Täällä tuntuu monella olevan hyvin samantyyppisiä ajatuksia tästä samasta aiheesta. Ja tosiaan tavallaan vähän samat fiilikset on puolison osalta, että jotain kummallista tapahtuu (fiilis siitä ulos tsekkautumisesta) tai sitten vain olemme jotenkin erkaantuneet niin kauas toisistamme, etten enää voi käsittää hänen käytöstään. Minä olen ollut aika helppo ja mutkaton puoliso aiemmin, joten ymmärrän, jos hänelle tulee nyt hiukan shokkina se, että mieskin näyttää tunteita, kun tuntee itsensä loukatuksi.
Eli kyllä, 5 on oikeassa. Olen mies. Halusin tarkoituksella jättää sukupuolet pois, koska olen huomannut, että mieheltä tällaiset avautumiset saavat aika usein kommentteja kuten: "Et vaan osaa tyydyttää sun vaimoo" tai "Tekisit joskus kotitöitä etkä vaan vonkais seksiä".
Ja meidän tapauksessa näistä kummastakaan ei ole kyse, vaikka varmaan jotakin voisin sängyssä tehdä paremminkin, mutta vaimo ei näistä jutuista juurikaan puhu eikä muutenkaan vaikuta, että aihe olisi hänelle erityisen tärkeä. Enää.
Meidän seksielämä oli kymmenen ensimmäistä vuotta niin hyvä ja toimiva ja tyydyttävä, ettei tarvetta puhumiselle oikeastaan ollut. Ja seksiä sekä läheisyyttä oli melkein joka päivä. Ehkä sen takia me ei siitä nyt oikein osata puhua.
Jos toistuvasti pohtii eroa, se on merkki siitä, että on aika erota.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostaa niin tutulta. Olen itse ajatellut, että rakkaus on loppunut.
Tuli kyllä yllätyksenä tuo, että ap:n puoliso on nainen. Miten hän on ylipäätään selvinnyt elämässä tähän asti tuollaisilla tunnetaidoilla? Meidät naiset on yleensä koulutettu ja ehdollistettu pienestä asti siihen, että meidän pitää hillitä omat tunteemme, ymmärtää toisia ja sovitella asiat parhain päin kaikille joka kerta, vaikka mikään ei edes olisi omaa syytämme. Usein jos emme toimi noin, meitä pidetään täysin ala-arvoisina ihmisinä, yritetään häpäistä muiden edessä jne. Tuntuu siis todella oudolta, että puoliso on pystynyt esim. 20:n vuoden suhteeseen toimimalla kuin huonosti kasvatettu mies, joka vaan mököttää ja haukkuu toista kun tulee joku pienikin konflikti.
Näyttää kyllä todellakin siltä, että hän on totaalisesti kyllästynyt suhteeseen ja ap:hen, jos suhde on tuollaiseksi mennyt. En usko, että sille voi oikein tehdä mitään, kun ei seksikään oikein toimi. No, tosiasiahan on, että juuri naiset helposti kyllästyvät vuosikausia toistuvaan seksiin saman ihmisen kanssa ja alkavat pitää toisen kosketustakin vastenmielisenä, jos seksi-innostus on hävinnyt. Hän ilmeisesti oikeastikin fantasioi niistä muista miehistä, ja ajattelee että se on vaan normaalia etkä sinä saisi siitä pahastua tai kysellä (no voisi olla normaalia muuten, mutta nyt hänen seksuaalisuutensa on näköjään suuntautunut täysin suhteenne ulkopuolelle).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sinun suhteesi kuulostaa itse asiassa tosi paljon samalta kuin omani. Oletko muuten se sama tyyppi, joka vastasi siihen minun aloitukseen, jossa kerroin, että harmittaa, kun meillä ei juuri ole seksiä parisuhteessa?
Jotenkin minusta alkaa tuntua siltä, että meidän molempien miehet on emotionaalisesti vähän niin kuin tsekkautumassa ulos parisuhteesta, mutta eivät ehkä vielä uskalla täysin myöntää sitä.
Itselleni myös ero olisi todella riipivä, koska joutuisin eroon myös yhteisestä lapsesta, joka jäisi isälleen (asun ulkomailla). Tuntuisi siltä, että oma elämä alkaisi tavallaan ihan tyhjästä. Ahdistaa ja itkettää päivittäin tämä tilanne.
Jos lapsi on, eri maihin tai kaupunkeihin ei erota ennen kuin tämä täyttänyt 18 vuotta.
Noniin, palataan taas asiaan. Kiitos kommenteista. Ehkä meidän olisi todella syytä päästä kaavoihin kangistuneista sukupuoli-oletuksista, koska kyllähän meitä on moneen junaan.
Hän on kyllä tietyllä tapaa ollut aina hyvin määrätietoinen ja itsevarma. Hän on myös hyvin älykäs ihminen. Olen tässä ihan viimeisen vuoden aikana pohtinut, että eivätkö todella älykkäät ihmiset ole aika usein vähän tunnekylmiä ja kykenemättömiä ymmärtämään toisten tunteita.
Toisaalta, hän itse kyllä liikuttuu hyvin herkästi - ilosta ja surusta. Mutta hän vaatii tilaa aika paljon, on todella huonovointinen tai kiukkuinen jos ei saa esimerkiksi lämmintä ruokaa päivän aikana (toki itse sen yleensä huolehtii). Samoin jos ei saa riittävästi unta. Viikonloppuisin hän yrittää nukkua 12 tuntia joka yö, joten minä hoidan lapset aamuisin.
Tietynlainen itsekkyys on varmaan kotoa perittyä. Hänen vanhempansa ovat eläneet rohkeasti omaa elämäänsä lapsista huolimatta eivätkä erityisen innokkaasti esimerkiksi ota lastenlapsia hoitoon.
Kaikesta tästä huolimatta minusta tuntuu, että itse ajattelen eroa enemmän kuin hän. En ole siitä suoraan puhunut, mutta välillä aihetta on toki jollakin tavalla keskusteluissa sivuttu, ja hän ei selvästikään halua erota. Hän vakuuttaa aina, ettei halua minulle mitään muuta kuin hyvää, mutta jotenkin teot puhuvat toista. Miten ihminen voi muuttua todella seksuaalisesta ja läheisyyttä kaipaavasta näin etäiseksi... Sitä en vaan pysty ymmärtämään.
-AP
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mystinen juttu, jos todella olet mies. Tätä tarinaa pitää pohtia. On niin paljon tuttua. Mikä voi olla se asia,joka aiheuttaa parisuhteeseen näin suuren muutoksen?
Jään pohtimaan ja vastaan.
Aivan liian pitkiä kirjoituksia...koettakaa tiivistää, että jutut jaksaisi lukea. Nyt saattaa mennä hyvä ketju hukkaan, kun porukka ei jaksa lukea novellien mittaisia aloituksia ja vastauksia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sori pitkistä vuodatuksista. Koen että lyhyet viestit myös kirvoittavat kaikkea näsäviisastelua aiheesta. Siksi koitan olla perinpohjainen ja vastata jo valmiiksi niihin yleisimpiin kysymyksiin, joita yleensä tulee.
-AP
Vierailija kirjoitti:
Aivan liian pitkiä kirjoituksia...koettakaa tiivistää, että jutut jaksaisi lukea. Nyt saattaa mennä hyvä ketju hukkaan, kun porukka ei jaksa lukea novellien mittaisia aloituksia ja vastauksia.
No älä lue sitten? Ihme märinää. Eivät nämä keskustelut ole mitään kilpailuja siitä, kuinka moni niitä lukee.
Vierailija kirjoitti:
Noniin, palataan taas asiaan. Kiitos kommenteista. Ehkä meidän olisi todella syytä päästä kaavoihin kangistuneista sukupuoli-oletuksista, koska kyllähän meitä on moneen junaan.
Hän on kyllä tietyllä tapaa ollut aina hyvin määrätietoinen ja itsevarma. Hän on myös hyvin älykäs ihminen. Olen tässä ihan viimeisen vuoden aikana pohtinut, että eivätkö todella älykkäät ihmiset ole aika usein vähän tunnekylmiä ja kykenemättömiä ymmärtämään toisten tunteita.
Toisaalta, hän itse kyllä liikuttuu hyvin herkästi - ilosta ja surusta. Mutta hän vaatii tilaa aika paljon, on todella huonovointinen tai kiukkuinen jos ei saa esimerkiksi lämmintä ruokaa päivän aikana (toki itse sen yleensä huolehtii). Samoin jos ei saa riittävästi unta. Viikonloppuisin hän yrittää nukkua 12 tuntia joka yö, joten minä hoidan lapset aamuisin.
Tietynlainen itsekkyys on varmaan kotoa perittyä. Hänen vanhempansa ovat eläneet rohkeasti omaa elämäänsä lapsista huolimatta eivätkä erityisen innokkaasti esimerkiksi ota lastenlapsia hoitoon.
Kaikesta tästä huolimatta minusta tuntuu, että itse ajattelen eroa enemmän kuin hän. En ole siitä suoraan puhunut, mutta välillä aihetta on toki jollakin tavalla keskusteluissa sivuttu, ja hän ei selvästikään halua erota. Hän vakuuttaa aina, ettei halua minulle mitään muuta kuin hyvää, mutta jotenkin teot puhuvat toista. Miten ihminen voi muuttua todella seksuaalisesta ja läheisyyttä kaipaavasta näin etäiseksi... Sitä en vaan pysty ymmärtämään.
-AP
"Eivätkö todella älykkäät ihmiset ole aika usein vähän tunnekylmiä ja kykenemättömiä ymmärtämään toisten tunteita." Miksi olisivat? Ei tuo kyllä mielestäni älykkyyteen liity, kotikasvatukseen ehkä. Toisaalta se, että haluaa nukkua tarpeeksi ei ole mitään itsekkyyttä, vaikka nainenkin niin tekisi ;)
Onko puolisollasi jotain neuroepätyypillisyyttä, kuten autismia? Sellainen voisi selittää tunteiden ja konfliktien käsittelyn vaikeutta, liikutusherkkyyttä, nälkäkiukkua ja oman tilan ja ajan tarvetta. Tosin itsekin olen autistinen, enkä silti ymmärrä tai hyväksyisi tuollaista tunnekylmää käytöstä parisuhteessa. Itse haluan kumppaneilleni hyvää ja yritän ymmärtää heitä, sekä selittää omia vaikeuksianikin, jos siihen on tarvetta. Puolisosi ei näytä tuntevan noin.
Mitä muuta tiedät hänen lapsuudestaan? Olivatko hänen vanhempansakin mököttäjiä jne, ja jätettiinkö hänetkin negatiivisten tunteiden kanssa yksin?
Vierailija kirjoitti:
AP jatkaa vielä:
Ehkä isoin ongelma tässä on se empatian puute, jonka havaitsen hänessä nykyään. Jos kerron tunteistani, itken tai puhun huonosta fiiliksestä, hän tulkitsee sen hyökkäykseksi ja suuttuu. Jos hän milloinkaan itkee, menen halaamaan ja lohduttamaan. Aina ja heti ja varsinkin jos se johtuu minun käytöksestäni. Mutta tuntuu, että hän pystyy elämään tietynlaisen "kaunan" kanssa päiväkausia, eikä hänen tarvitse selvittää asiaa, jos se on "minun ongelmani". Se tuntuu aivan käsittämättömän julmalta.
Enkä nyt tässä halua itsekään esiintyä minään pyhimyksenä. Ehkä vaadin liikaa, kun toivoisin seksiä (tai jotakin edes vähän sinne päin) esimerkiksi pari kertaa viikkoon. Tiedän, että monille pitkässä parisuhteessa voi kerta viikkoonkin olla paljon... Ja välillä meillä on hyviäkin päiviä, jopa viikkoja, kun kaikki on hyvin ja tunnen itseni onnelliseksi.
Ongelmana on siis halujen eriparisuus ja se, että tunteeni tulkitaan hyökkäykseksi. Ja se, etten milloinkaan saa hyväksyntää tunteilleni, vaan jos haluan sovun, minun täytyy myöntää olleeni väärässä. Jos saan anteeksipyynnön, sitä seuraa mutta ja sen jälkeen hän kertoo, miksi anteeksipyyntö ei oikeastaan olisi aiheellinen tai miksi hän siltikin ajattelee, että minun käytökseni, tunteeni tai reagointini oli turhaa tai liikaa.
Millaisen ihmisen kanssa oikein olen? Kuulostaako tämä kaikki normaalilta? Ero tuntuu aivan liian raskaalta ajatukselta, mutta olenko ajamassa itseäni vain pahempaan suohon, kun jään tähän tilanteeseen?
Pahoittelut vuodatuksesta. Saa kommentoida, kysyä, ihmetellä ja vaikka tsempata. Kiitos!
"Ongelmana on siis halujen eriparisuus ja se, että tunteeni tulkitaan hyökkäykseksi."
Minusta tuo kuulostaa siltä, että mahdollisesti ilmaiset negatiivisia (turhautumisen) tunteitasi voimakkaasti, ja toinen kokee sen painostavana vonkaamisena tai syyllistämisenä. Voisiko hän kokea, että sinä tuot tarpeitasi ja niihin liittyviä tunteita etusijalle, ja jätät noteeraamatta hänen tarpeensa ja tunteensa? Silloin empatia ei tietenkään ole päällimmäisenä mielessä.
Usein haluttomuus naisella tulee jonkinlaisesta laiminlyödyksi tulemisen tunteesta, jonka päälle tuntuu katkeralta, että pitäisi jonkinlaisen "reiluuden" nimissä vielä "antaa". Jotain tällaista siellä pohjalla on.
Alue: Seksi
AP jatkaa vielä:
Ehkä isoin ongelma tässä on se empatian puute, jonka havaitsen hänessä nykyään. Jos kerron tunteistani, itken tai puhun huonosta fiiliksestä, hän tulkitsee sen hyökkäykseksi ja suuttuu. Jos hän milloinkaan itkee, menen halaamaan ja lohduttamaan. Aina ja heti ja varsinkin jos se johtuu minun käytöksestäni. Mutta tuntuu, että hän pystyy elämään tietynlaisen "kaunan" kanssa päiväkausia, eikä hänen tarvitse selvittää asiaa, jos se on "minun ongelmani". Se tuntuu aivan käsittämättömän julmalta.
Enkä nyt tässä halua itsekään esiintyä minään pyhimyksenä. Ehkä vaadin liikaa, kun toivoisin seksiä (tai jotakin edes vähän sinne päin) esimerkiksi pari kertaa viikkoon. Tiedän, että monille pitkässä parisuhteessa voi kerta viikkoonkin olla paljon... Ja välillä meillä on hyviäkin päiviä, jopa viikkoja, kun kaikki on hyvin ja tunnen itseni onnelliseksi.
Ongelmana on siis halujen eriparisuus ja se, että tunteeni tulkitaan hyökkäykseksi. Ja se, etten milloinkaan saa hyväksyntää tunteilleni, vaan jos haluan sovun, minun täytyy myöntää olleeni väärässä. Jos saan anteeksipyynnön, sitä seuraa mutta ja sen jälkeen hän kertoo, miksi anteeksipyyntö ei oikeastaan olisi aiheellinen tai miksi hän siltikin ajattelee, että minun käytökseni, tunteeni tai reagointini oli turhaa tai liikaa.
Millaisen ihmisen kanssa oikein olen? Kuulostaako tämä kaikki normaalilta? Ero tuntuu aivan liian raskaalta ajatukselta, mutta olenko ajamassa itseäni vain pahempaan suohon, kun jään tähän tilanteeseen?
Pahoittelut vuodatuksesta. Saa kommentoida, kysyä, ihmetellä ja vaikka tsempata. Kiitos!