Kristitty mystikko, huhuu?!? Kysymyksiä.

Ihan vain disclaimerina: en väitä näitä asioita miksikään universaaleiksi totuuksiksi, vaan nämä ovat Hengen minulle henkilökohtaisesti näyttämiä periaatteita ja totta itselleni. Jollekin toiselle tie voi näyttää hyvin erilaiselta, joten kannattaa kuunnella aina ensisijaisesti omaa sisäistä viisauttaan.

Pyhä kumppanuus voi olla mikä tahansa maallinen kumppanuus ja onkin tärkeää, että oppisimme näkemään Kristuksen ihan kaikissa läheisissämme. Mutta tilanteessa, jossa aktivoituminen tapahtuu itsestään ja Hengen ohjaamana, olisi mahdollisuus nopeaan henkiseen kehittymiseen yhteydessä toiseen, jos vain kumpikin on valmis sen työn tietoisesti tekemään. Koska tällainen kohtaaminen aktivoi yleensä molemmissa sekä jäljellä olevan egon että vielä piilossa olevat haavat, prosessi ei ole mitenkään kevyt ja miellyttävä. Vaatii suurta uskallusta kohdata itsessään asioita, joita on pitänyt itseltäänkin piilossa vuosikymmeniä tai ehkä jopa useita elämiä. Käytännössä se tuntuu eräänlaiselta kuolemalta ja sitä se tietyllä tapaa onkin, kun Tietoisuuden valo sulattaa pois vielä jäljellä olevaa väärää identifioitumista.

Aika usein vähintään toinen säikähtää tätä prosessia ja sulkeutuu sille, mutta se tietoisempi osapuoli voi silti valita tehdä työn yksinkin. Henki on myös siinä mielessä luova ja armollinen, että jos pyhä kumppanuus sisältyy palvelutehtävään, se kyllä tuodaan sitten jonkun toisen muodon kautta. Kuten tuossa edelläkin eräs henkisen tien kulkija kirjoitti, rakkauksia ja kumppanuuksia voi olla monenlaisia, ja ne ovat kaikki omalla tavallaan arvokkaita.

Minulle tulee sinun kirjoituksista, Kaverin puolesta, jotenkin sellainen tunne, että tuo kohtaaminen on jättänyt jälkeensä paljon kipua ja hämmennystä. Korjaa jos olen väärässä; tuli vain spontaanisti sellainen olo, että haluaisin halata sinua. Oletko istunut alas sen kivun äärelle ja kysynyt siltä, mitä se haluaisi sinulle kertoa? Joku osa itsestäsi haluaisi ehkä tulla nähdyksi ja kohdatuksi.

- Etsivä löytää

Juu hän vetäytyi, minä jäin vähän niin kuin nalli kalliolle ja kyllä, kipuun ja hämmennykseen. En saata kuitenkaan uskoa että hän olisi mitenkään vähemmän tietoinen, välillä pelkään että asia on ennemminkin päin vastoin. Mutta minä en ole vetäytynyt vaan koko tämän ajan pysynyt avoimena. Kuten sanoin, ihan hirveästi minulla ei ole keinoja asian käsittelyyn vaan päästän kivusta irti sitä mukaa kun eteen tulee mahdollisuuksia siihen.

 Aluksi en tätä tajunnut, mutta sittemmin huomasin, että aina kun kipu aktivoituu se helpottaa kun käännyn sisään päin olemaan sen kanssa. En tosin ole kysynyt siltä mitään, ollut vain.

Sanoit että jokin osa minussa haluaisi ehkä tulla näkyväksi. Sain vastikään ihan palautettakin siitä, että olen kokonaisuudessaan ihan näkymätön. Ihan kuin haluaisin olla näkymätön. Ja niin minä haluankin. Kun käännyn sisään päin näen oman sisäisen lapsen, joka on hyvin mitätön. Se vähän pelottaa minua, että miten sinä lapsi rakas ikinä selviydyt tässä maailmassa, jossa on haluttava kovasti kaikenlaista, kehityttävä, tavoiteltava suuria unelmia, tehtävä itsestään numero ja erotuttava joukosta. Samalla on suojeltava omia rajoja, muuten ne tullaan ylittämään. On myös oltava jotain annettavaa muille, on oltava kiinnostunut sekä muista ihmisistä että maailmasta yleensä. Jotta kokisi merkitystä on oltava palo johonkin missioon ja taisteltava sen puolesta, on jätettävä oma jälki maailmaan. Elämästä pitää tehdä jotain ja elannon eteen on raadettava, toimettomuus on häpeällistä.

Oma sisäinen lapsi on tyytyväinen ihan vain ollessaan hento pieni mitätön itsensä. Ei ole mitään suuria unelmia eikä sen kummempaa tarvetta muiden huomiolle tai maailman kehittämiselle. Ihan kuin olisi vaatimaton kissankello muiden näyttävämpien kukkien, joskus jopa puskutraktorien joukossa. Tuntuu, että tietoinen näkymättömänä pysytteleminen on ainoa keino suojella tuon lapsen olemassaoloa. Välillä koen syyllisyyttä etten pysty parempaan.

Häpeä tästä vaatimattomuudesta on se minkä tämä kohtaaminen nosti pintaan. Kaipa se tässä nyt sitten purkautuu.
 

Luulin, että meistä olisi tullut jonkinlainen voimakaksikko tämän vetäytyneen kanssa, mutta olosuhteet eivät tukeneet sitä. Halaus häneltä oli juuri se mitä jäin kovasti kaipaamaan, joten kiitos sanoistasi Etsivä löytää.

-Kaverin puolesta 

Etsin yhtä muuta ketjua täältä vauvalta ja silmiin osui tämä ketju. En ole pariin kolmeen vuoteen tätä lukenut enkä kirjoitellut mitään mutta uteliaisuuttani vilkaisin, kun silmiin osui.

Täällä olikin mielenkiintoista keskustelua kohtaamisista. Halusin tuoda myös oman näkökulmani (teille Etsivä löytää ja kaverin puolesta), jos siitä jotain hyötyä olisi.

Mullakin on ollut kohtaaminen, joka satutti ja mietitytti pitkään. Se oli aika erikoinen kohtaaminen ja jostain syystä mulla aktivoitui unet, intuitio ja selvännäköiset kyvyt ennenkokemattomalla tavalla hänet kohdattuani. Pääpaino oli kuitenkin varoittava. Unet ym. tavallaan koko ajan näytti minulle mistä on kyse ja millainen tämä ihminen on. En vain halunnut uskoa, koska koin niin voimakkaasti tämän ihmisen ja sekä hänen puheensa että omat odotukseni saivat minut pitämään itsepäisesti kiinni siitä, että tässä on nyt kyseessä valaistumiskumppanuus, Pyhä Ihmissuhde. Välillä se oikeasti tuntui siltä, että olisimme tällaiset valaistumiskumppanit, mutta jälkeenpäin ajateltuna ehkä se johtui lähinnä siitä, miten omat kyvyt aktivoituivat ja olin itse voimakkaassa heräämisvaiheessa. 

Jälkikäteen on helppo nähdä, että kyseessä oli narsistinen, manipuloiva ja kaasuvalottava henkilö. Mitä tahansa nosti esiin hänen käytöksessään, niin syy oli aina mun.. Hän ei koskaan ottanut mitään vastuuta käytöksestään vaan käänsi kaiken aina mun syykseni. Mulla oli superego, ja hän oli niin paljon mua ylempänä. Vastasi aika paljon myös sitä, mitä luin spirituaalisista narsisteista.

Välien katkaisun jälkeen mietin pitkään, teinkö väärin, olinko sittenkin vain superego, menetinkö elämäni tilaisuuden (mokasinko Pyhän Ihmissuhteen, enkö ymmärtänyt mitä Kurssi aiheesta opetti ja pilasin kaiken). Meillä oli kuitenkin paljon ihania hetkiä ja tavallaan jäin tähän ansaan. Kuten aina kun on ollut kyse narsistisesta tmv. suhteesta, ne hyvät hetket pitävät uhrin ansassa.  Uskotaan, että kyllä ne hyvät hetket palaa, kunhan vain niin sitten jne. 

Ajan myötä olen ymmärtänyt, että kaikessa tässä oli kyseessä vain se, että oman traumani ja hermostoni tunnistivat kohtaamisen alkuvaiheessa jotain tuttua. Traumaterapiaa ja hermosto juttuja tutkittuani moni palanen on loksahtanut kohdilleen. Sain selityksen, miksi olen vetänyt puoleeni narsistisia ihmisiä. Lopulta tämä kohtaamani ihminen oli kuin kopio narsistisesta aviomiehestäni. Tajusin sen yhteydenpitomme viimeisinä hetkinä. 

En ole vielä täysin prosessoinut tuota kohtaamista. Se sai mut pahasti pois tolaltaan ja romahdutti pitkäksi aikaa. Menin aivan auki siihen kohtaamiseen, valmiina antamaan kaikkeni mutta turpaan tuli. Se on ollut vaikeinta. Sovellan parhaani mukaan anteeksiantoa ym. (Kurssin mukaista) niin pitkään, kuin tarve vaatii. 

Mutta loppu hyvin kaikki hyvin. Mulla on ns. valaistumiskumppani. Todella ihana ja lämmin ihminen. Hän ei ikinä haukkuisi, sättisi, alentaisi mua millään tavalla. Hän vain rakastaa, tukee ja auttaa sekä antaa kaikkensa meidän yhteiselle polulle. Olen todella kiitollinen, että minulla on tällainen ihminen matkakumppanina.

Kaverin puolesta:

Juuri tuo avoimena pysyminen on tuossa olennaista ja olet jo intuitiivisesti tehnyt sen mitä pitääkin, kun olet kääntynyt sisäänpäin ja vain ollut sen kivun kanssa. Monesti ihan jo se riittää, että kohtaa näitä osia itsessään tietoisesti, mutta tarkemmin kyselemällä voi oppia paljon. Olet jo selvästi sitä työtä tehnytkin, ja se kipu kyllä sulaa pois sitä mukaa kun sitä kohtaat. Siinä ei ihmisellä oikein edes ole mitään muuta roolia, kuin pysytellä vain auki ja vastaanottavaisena. Tiedän, ettei se varmaan juuri nyt tunnu siltä, mutta Tietoisuus tekee sinussa koko ajan sellaista työtä, mikä puhdistaa tietä aidommalle sinulle.

Kyllä teistä varmaan olisi voinutkin tulla jonkinlainen voimakaksikko, mutta vähän eri tapaan kuin miten ihmiset sen yleensä käsittävät. Se on Kristuksen voima, mikä prosessissa aktivoituu, ei ihmisen. Siksi siinä tehdään ihminen hyvin pieneksi ja voimattomaksi, mutta se pienuus on Kristukselle vain hyvä asia eikä mitään häpeällistä. Kuten Paavalikin kirjoittaa Jumalan ilmoittaneen: "Minun armoni riittää sinulle. Voima tulee täydelliseksi heikkoudessa."

Itselleni oli valtava vapautus ymmärtää, että kaikki se, mitä olin pitänyt omassa ihmisyydessäni huonona ja rikkinäisenä, onkin Kristukselle vain murtuma, jonka läpi Hän pääsee paistamaan kirkkaammin. Omassa erinomaisuudessaan paistattelevat ihmiset eivät ole tällaiselle avoimia, ja siksi Raamatustakin löytyy lukuisia viittauksia siitä, miten Herra on lähellä niitä, joilla on särjetty sydän ja murtunut mieli. Mutta Kristuksen voima ei aina näyttäydy tavoilla, jonka me ihmiset heti tunnistaisimme, ja siksi se polttaa tieltään kaiken tuomitsemisen, häpeän, itsesyytökset jne. Prosessi on kipeä, mutta vapauttava.

Haluan vielä lisätä, että tämä Kristus, Tietoisuus tai miksi sitä haluaakin kutsua, on sisäisesti meissä, eikä se tunnu alkuun miltään ihmeelliseltä voimalta tai kaiken valaisevalta kirkkaudesta. Mutta mitä enemmän Sen puoleen tietoisesti kääntyy avoimena ja vastaanottavaisena, sitä enemmän Se tekee itseään tiettäväksi, ja sitä enemmän osalliseksi Sen armosta mekin pääsemme.

- Etsivä löytää

Sinulle, joka olit kohdannut spirituaalisen narsistin:

Tavallaan kaikki kumppanimme ovat valaistumiskumppanuuksia, mutta eivät tavoilla, joita ihmismieli voisi ymmärtää, ja siksi suosittelenkin välttelemään sekä ihmisten että ihmissuhteiden lokerointia. Itse olen parisuhteissani käynyt läpi pettämistä, henkistä ja fyysistä väkivaltaa, manipulointia, valehtelua, harhaan johtamista, ghostaamista, kolmiodraamaan sotkemista, jne. Melkeinpä mitä tahansa huonoa käytöstä parisuhteissa voikin antaa, olen sitä jossain elämänvaiheessa ottanut vastaan. Oli hyvin lähellä, että olisin sulkeutunut kumppanuudelle loppuiäkseni, mutta Henki kaikessa viisaudessaan tiesi kyllä, mitä avautumiseeni tarvitsen.

Se, että joku kohtaaminen aktivoi meidät henkisesti, ei tarkoita sitä, että juuri sen ihmissuhteen pitäisi jatkua ja kestää. Kohtaamisten tarkoituksena on herättää meidät sisäisesti meille itsellemme: haavoille, traumoille, piilotetuille osille, häpeälle, mille tahansa mitä olemme alitajuntaamme kätkeneet. Ja kaiken sen alta voimme löytää todellisen Itsemme: sen osan, joka on ikuisesti muuttumaton ja jo valmiiksi kokonainen. Omalla kohdallani jokainen näistä kipeistä ja rikkovista kumppanuuksista on jollain tapaa vienyt eteenpäin tässä prosessissa, ja siksi tässä kohtaa on ollut jo varsin helppo antaa anteeksi. Mutta oli kyllä aikoja, jolloin olin täynnä pyhää vihaa ja katkeruutta, ja jouduin välillä melkein istumaan käsieni päällä, etten olisi lähtenyt tuhon tielle itsekin.

Sittemmin olen saanut kokea sen ihmeen, että Kristuksen armosta eräs narsistiksi aiemmin leimaamani ihminen on tehnyt 180 käännöksen käytöksessään, ja viimeistään se osoitti minulle ihmiskokemuksen harhanomaisuuden. Kumppaneita meistä ei siltikään enää tulisi, mutta myös se on ollut vapauttavaa, että olen voinut päästää irti kaikesta tarpeesta lokeroida, analysoida ja määritellä ihmisiä tietynlaisiksi. Meidän kaikkien todellinen olemus on Kristus itse, mutta se vaihtelee, kuinka paljon siitä todellisesta olemuksesta pääsee paistamaan läpi ihmistasolla. Ja sen mukaan voi niitä rajojakin sitten asettaa; ei pelosta tai suojelun tarpeesta, vaan selkeästä näkemisestä käsin.

Minulle tämä viimeisin herättävä kohtaaminen oli vaikein siksi, että pystyin niin selkeästi näkemään sekä Kristuksen että ihmisyyden rikkinäisyyden hänessä ja itsessäni, mutta en voinut tehdä mitään sen eteen, että yhteys olisi kääntynyt korjaavaksi. Potentiaalia siihen olisi kyllä ollut, mutta kaikki potentiaali ei aina realisoidu eikä ole meidän käsissämme. Jos toinen on vielä syvällä itsesyyttelyssä, häpeässä ja projisoinnissa, niin ei siinä oikein voi pysyä auki toiselle ja omalle haavoittuvuudelle. Minä pystyin aina tuntemaan omassa kehossani, milloin hän sulkeutui tälle kokemukselle, ja koin sen usein ihan fyysisenä kipuna itsessäni. Siinä ei jäänyt enää muuta vaihtoehtoa kuin katkaista yhteys kokonaan, koska se alkoi jo haitata auki pysymistäni ja omaa yhteyttäni itse Kristukseen. Jumala on mustasukkainen Jumala ja vaatii meitä valitsemaan itsensä kaiken ylitse, mutta myös oma vapautumisemme sisältyy Hänen armoonsa, kun vain tämän valinnan täydestä sydämestä tekee.

- Etsivä löytää

Haluan vielä kysyä sinulta, narsistin uhriksi joutunut: Viittaatko Kurssilla Ihmeiden Oppikurssiin ja sen opetuksiin? Googlettelin vähän lisää aiheesta ja hauskaa tässä on se, että olen opiskellut IOK:ta vuosia sitten, mutta myöhemmin luovuin siitä työkaluna, koska se loi minulle taas uuden "sitten kun" -ansan. Jotain jälkiä se on kuitenkin tietoisuuteeni jättänyt, sillä paljon lukemastani on sellaista, mitä Henki on minulle myös sisäisesti näyttänyt.

Se, mikä näissä opetuksissa on usein vaarana, on että ihminen yrittää omia Pyhän Hengen työn itselleen ja väkivalloin pakottaa itsensä lopputulokseen, mikä ei ole ihmisen käsissä ollenkaan. Parantuminen, spirituaalinen näkeminen ja ykseyden kokemus ei ole ihmisen saavutettavissa: voimme vain tehdä sisäisesti tilaa sille, tilaa Jumalalle, ja Hänen noustessaan päästä myös itse osalliseksi Hänen armostaan. Moni henkisen tien kulkija (erityisesti jos on empaattinen ja muiden tarpeille jo luontaisesti virittynyt) uhraa tässä prosessissa itsensä ennen aikojaan, ja joskus anteeksiannon sijaan hyödyllisempää olisi lyödä nyrkki pöytään ja todeta, että nyt riittää. 

Hyvä, että olet pystynyt lopulta kuuntelemaan itseäsi ja tarpeitasi ja tekemään sen työn, mitä juuri sinun kehosi siinä tarvitsi. Et tehnyt mitään väärin, mokannut elämäsi tilaisuutta tai mitään muutakaan. Jo tuo nykyinen rakastava kumppanuutesi kertoo, että tietoisuudessasi on parantunut monia sellaisia osia, mitkä aiemmin niitä narsisteja vetivät puoleensa.

- Etsivä löytää

Vierailija kirjoitti:

Haluan vielä kysyä sinulta, narsistin uhriksi joutunut: Viittaatko Kurssilla Ihmeiden Oppikurssiin ja sen opetuksiin? Googlettelin vähän lisää aiheesta ja hauskaa tässä on se, että olen opiskellut IOK:ta vuosia sitten, mutta myöhemmin luovuin siitä työkaluna, koska se loi minulle taas uuden "sitten kun" -ansan. Jotain jälkiä se on kuitenkin tietoisuuteeni jättänyt, sillä paljon lukemastani on sellaista, mitä Henki on minulle myös sisäisesti näyttänyt.

Se, mikä näissä opetuksissa on usein vaarana, on että ihminen yrittää omia Pyhän Hengen työn itselleen ja väkivalloin pakottaa itsensä lopputulokseen, mikä ei ole ihmisen käsissä ollenkaan. Parantuminen, spirituaalinen näkeminen ja ykseyden kokemus ei ole ihmisen saavutettavissa: voimme vain tehdä sisäisesti tilaa sille, tilaa Jumalalle, ja Hänen noustessaan päästä myös itse osalliseksi Hänen armostaan. Moni henkisen tien kulkija (erityisesti jos on empaattinen ja muiden tarpeille jo luontaisesti virittynyt) uhraa tässä prosessissa itsensä ennen aikojaan, ja joskus anteeksiannon sijaan hyödyllisempää olisi lyödä nyrkki pöytään ja todeta, että nyt riittää. 

Hyvä, että olet pystynyt lopulta kuuntelemaan itseäsi ja tarpeitasi ja tekemään sen työn, mitä juuri sinun kehosi siinä tarvitsi. Et tehnyt mitään väärin, mokannut elämäsi tilaisuutta tai mitään muutakaan. Jo tuo nykyinen rakastava kumppanuutesi kertoo, että tietoisuudessasi on parantunut monia sellaisia osia, mitkä aiemmin niitä narsisteja vetivät puoleensa.

- Etsivä löytää

Kiitos molemmista vastauksistasi. Ymmärrän pointtisi ja olen aika pitkälti samaa mieltä kaikesta mitä kirjoitit.

Kurssilla tarkoitin IOKia. Tämä "valaistumiskumppanini tai -apurini" on myös kurssilainen ja käytetään Kurssia tällä yhteisellä matkalla (koska Kurssi on hänen the one and only). 
Suhteeni Kurssiin on  muuttunut tässä matkan varrella ja toisaalta näen saman ydinopetuksen esim. Ramana Maharshin opetuksissa. Mulla on tavallaan sellainen Kurssi- Ramana combo. Kurssia sovellan arjessa mutta muuten (meditoidessa ja välillä muutenkin) keskityn self inquiryyn. Paljon myös keskittynyt hyväksyvään läsnäoloon ja että Sinun Tahtosi on Minun tahtoni. 

- (mitähän tähän nyt laittaisin.. se joka kohtasi spirituaalisen narsistin :) )

Etsivä löytää, miten olisit tunnistanut jos yhteys olisi kääntynyt korjaavaksi? Olisiko se selvästi tuntunut hyvältä?

Mietin tässä tätä omaa tilannettanikin, että kannattaisiko vain kääntyä pois. Sulkea sydän. Ihan selvästi hän on poistunut pelistä ja minä kipuilen omien kuvitelmieni ja pelkojeni kanssa. Järjellä ajateltuna hän ei tule ikinä olemaan osa minun elämääni enkä voi edes kuvitella millainen osa hän siinä olisi. Olen jäänyt avoimeksi siksi, että pohjimmiltani kuvittelen ja toivon hänen palaavan. En voi hyväksyä sitä, että joku näki minun sielun ja sydämen niin syvältä ja sitten vain otti ja lähti. Valitsi jotain muuta, mitä ilmeisimmin parempaa. Se olisi niin totaalinen nöyryytys. 

Jos suljen sydämeni nyt minulle jää tästä jäljelle enää riippuvuustapojen kitkeminen, eli aina kun mieli lähtee kuvittelemaan kipua aiheuttavia asioita minä vain lopetan sen. Jos tekee mieli nähdä nähdä hänen kuvansa minä en tee sitä. Kaikki tämä olisi helpompaa jos olisin tehnyt itselleni selväksi, että hän ei ole minua varten ja piste. Olen vältellyt tällaisen päätöksen tekemistä siksi, että se ihminen on ollut liian arvokas harkitsemattomasti hylättäväksi. Ja tiedän, että jos teen sen päätöksen se on lopullinen. Jos hän sen jälkeen palaa, se ei merkitse minulle enää mitään.

-Kaverin puolesta 

Ei se olisi tuntunut välttämättä aina hyvältä, vaan siltä, että molemmat tulevat vuorovaikutukseen avoimina, haavoittuvina ja läpinäkyvinä. Sitä samaa Kristuskin pyytää meiltä suhteessa itseensä: täytyy olla valmis riisumaan kaikki maskit ja kohtaamaan kaikki alitajuntaan piilotetut osat, nekin jotka tuntuvat liian kipeiltä myöntää edes itselleen. Niitä hetkiä kyllä oli tämän ihmisen kanssa varsinkin alkuun, ja olen kokenut jotain vastaavaa myös suhteissa muihin ystäviini. Tunnistan Pyhän Hengen läsnäolon kohtaamisessa siitä, että sen vaikutus on aina lopulta eheyttävä, silloinkin kun me olemme omassa ihmisyydessämme ja rikkinäisyydessämme täysin voimattomia. 

Pystyin tosiaan tuntemaan omassa kehossani aina tämän toisen avautumisen ja sulkeutumisen, ja sitä jatkui niin kauan, että en lopulta enää erottanut, mikä on omaa kipuiluani ja mikä hänen. Sydäntäni en hänelle sulkenut, vaan vain sen yhteyden, mikä loppuvaiheessa enää pelkästään häiritsi omaa henkistä prosessiani. Sitä päätöstä ei ollut helppo tehdä, sillä Henki oli jo näyttänyt minulle, mikä potentiaali siinä ihmissuhteessa olisi ollut. Mutta Kristuksen kautta olen yhteydessä myös häneen, riippumatta siitä olemmeko ihmistasolla tekemisissä vai emme.

Voisinpa ottaa sinut lujaan, turvalliseen halaukseen juuri nyt! Tiedän niin hyvin, miten tuskainen tuo välitila on ja mitä kaikkia sekavia ajatuksia ja tunteita se herättää. Tuo "liian arvokas harkitsemattomasti hylättäväksi" -ajatus piti minutkin pitkään siinä yhteydessä, ja tavallaan siinä tunnistaa jotain ihan aitoa ja todellista. Mutta ei se ole se ihminen, joka siinä on liian arvokas hylättäväksi, vaan hänen todellinen olemuksensa: Kristus, jonka hänessä näet ja tunnistat. Tuo erillisyyshaava, mitä juuri nyt kohtaat, on sielun syvin ja alkuperäisin kipu, eikä se ole mitenkään helppo parannettava. Olet vahvempi kuin itse tiedostatkaan, kun olet kaikesta huolimatta uskaltanut pysytellä sille kivulle auki. Sydäntäsi sinun ei tarvitse sulkea eikä kannatakaan, sillä juuri sen kautta Kristus tekee parannustyötään sinussa.

- Etsivä löytää