Kierto, menkat ja seksi
Kysymys sekä naisille, että miehille: Miten teillä vaikuttaa kuukautiskierto seksin harrastamiseen?
Aiemmassa 25-vuotta kestäneessä suhteessa seksiä harrastettiin "kelillä kuin kelillä". Pahimpina vuotopäivinä toki piti laittaa paksu froteepyyhe alle, etteivät lakanat sotkeutuneet, mutta muuten seksiä harrastettiin melko normaaliin tahtiin.
Eron jälkeen seuraavalla kumppanilla, 47v naisella ei ollut vajaan vuoden kestävän suhteen aikana lainkaan vuotopäiviä, minkä hän itse kertoi johtuvan hormonikierukasta. Ehkä näin, exällä tosin hormonikierukka ei vaikuttanut vuodon määrään, mutta varmaan eroja on. Mutta siis koska vuotoa ei ollut, ei myöskään ollut siitä johtavia "seksirajoituksia".
Nykyisellä kumppanilla on vielä 46-vuotiaana melko säännöllinen kierto, ehkä yhdet menkat vuodessa jäävät väliin. Ehkäisy on hoidettu kirurgisesti. Mutta noin viikkoa ennen vuodon alkua rinnat tulevat tosi kipeiksi ja mieliala muuttuu sellaiseksi, ettei hänen tee mieli seksiä. Ja silloin kun vuotoa on, ei vaginaan laiteta edes sormea. Tämä on selkeä heikennys edellisiin suhteisiin, vaikka toisaalta taas muina aikoina seksi on todella hyvää.
M53
Kommentit (6)
Tämä on sikäli hankala asia, että mies ei voi varsinkaan vieraan naisen tapauksessa tietää lainkaan, että ovatko kuu ja tähdet oikeassa asennossa lähemmän tutustumisen kannalta. Eli voi tulla torjutuksi vain koska mieliala.
Vierailija kirjoitti:
Tämä on sikäli hankala asia, että mies ei voi varsinkaan vieraan naisen tapauksessa tietää lainkaan, että ovatko kuu ja tähdet oikeassa asennossa lähemmän tutustumisen kannalta. Eli voi tulla torjutuksi vain koska mieliala.
Ja sitten kun ensin tulee torjutuksi eikä kerrota, että johtuu menkoista, niin kynnys lähestyö uudelleen on isompi seuraavalla kerralla. Ja nainen voi sitten luulla, että miestä ei kiinnostakaan. Eli kommunikoikaa toisillenne. Ja puhukaa paljon ja kaikesta, myös niistä menkoista.
En ole montaa kertaa harrastanut seksiä menkkojen aikana. On sen verran sotkusta puuhaa.
Ennen menkkoja olen monesti ärtynyt ja tunnen suurta itseinhoa. Ei siinä tee seksiä mieli. Onneksi aina ei ole näin.
Yleensä ovulaation aikaan taas panettaa koko ajan.
Ikinä en menkkojen aikana suostuisi.
Itsellen sopii milloin vain harrastaa, oli menkat tai ei. Pari päivää ennen menkkoja halut kyllä vähän lopahtaa, mutta kyllä mut silloinkin saa helposti tuulelle. Muuten tekee mieli jatkuvasti, meinaa olla miehelle liikaa. N45
Ei kai kukaan nyt menkkojen aikana mitään seksijuttuja harrasta?