Katkeruus, kun mies haluaa naimisiin myöhään

Vierailija kirjoitti:

Joo- o. Tällasta se on. Itse olen myös luopunut tästä haaveesta ja ollut tässä viime vuodet lähinnä lapsen ja ikävän taloustilanteen takia. Arki on helpompaa. Olisin kovasti halunnut toisen lapsen ja mietinkin nyt että voinko uhrata tähän vielä muutaman vuoden ( nyt olen jo auttamatta liian vanha innostumaan mistään tindereistä) toisen lapsen takia. Vai onko minun pakko luopua tuostakin haaveesta ja antaa mahdollisuus sille, että joskus vielä ehkä tapaisin oman ihmiseni. Isoja häitä en kyllä uudenkaan kanssa enää pitäisi. 

Itse onnistuin luopumaan häähaaveista , kun alkoi tuntua siltä että jos mies nyt yllättäen kosisikin, niin enhän mä edes halua hänen kanssa naimisiin! Halusin tosiaan vielä vuosi pari sitten, mutta en enää. Kosinta ei enää korjaisi tilannetta , koska lakkasin haluamasta koko miestä.  En usko minkään romantiikan syttyvän enää tässä , niin monesti eri tavoin torjutuksi olen tullut.  Mietin vaan , e

Ja sä siis olet vielä yhdessä tuon miehen kanssa? Miksi? Et halua koko miestä????

Vierailija kirjoitti:

Mitä ihmettä naiset? Nyt kuulostaa niin omituiselta kirjoitukselta, että... Ihanko oikeasti ajattelette, että silloin se on tyytymistä, kun toisen tuntee läpikotaisin 10 vuoden ajalta? Eikö juuri silloin ole paljon varmempi siitä, että suhteessa haluan loppuelämäni olla, kuin 2 vuoden jälkeen? Olenko minä tehnyt nyt itse väärin, kun suostuin mieheni kosintaan ja sanoin, että mennään sitten, kun meillä on ollut ensimmäinen iso kriisi ja siitä päästy yli. Eli olen varma siitä, että me ollaan toisillemme sopivat, myös vastamäessä. 

 

Ymmärrän ajatuksen siitä rakkauden huumasta ja sen aikana sovituista häistä, mutta silloin voi mennä moni asia pieleen. Ei tunne toista kunnolla, hyvässä ja pahassa. Mä arvostaisin tuollaista kosintaa enemmän kuin nopeaa. Toki ymmärrän ap:n toiveen ja sen harmituksen, etti mies ole kuunnellut. 

 

Ps. Me olemme menossa naimisiin nyt kesällä 8 vuoden yhteisasumisen jälkeen

Kumpikin teistä on selvästi sanonut milloin haluaa avioitua ja on tarkoittanut, mitä on sanonut. Nämä ketjussa mainitut miehet ovat mutisseet jotain epämääräistä ja vetkutelleet vuodesta toiseen. Ei ihme, että naiset alkavat ajatella, että mies ei oikeasti halua hänen kanssaan naimisiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En minäkään enää tuossa iässä haluaisi, jos ei aiemmin ole kelvannut. Kun ei kerran ole lapsia tai yhteistä omaisuuttakaan. En ole parisuhteessa, mutta minäkin olisin halunnut naimisiin ja naimisiin nuorena. Jos nyt tapaisin jonkun niin ei kyllä kiinnostaisi ruveta mitään häitä järkkäämään enkä varmaan edes haluaisi asua yhdessä. Se juna meni jo. 

 

Miksi edes seurustella sitten sen miehen kanssa, jos on noin katkera? Miksei etsi itselleen kivaa uutta miestä, jota ei tarvi halveksia.

Vaikka samasta syystä kun se mies pani naista 20v haluamatta nainisiin. Välitön hyöty. Älkää nyt alkako pillittämään kun naiset röykyttävät teitä samalla mitalla kuin te heitä, prinsessat 

En ole mies. Ihmettelen, miksi ap on suhteessa, missä on katkera eikä halua enää miestään. Ei kuulosta miltään unelmalta, ei edes hyvältä suhteelta. Ap on vielä sen ikäinen että voi erottuaan löytää kivan miehen ja aloittaa loppuelämänsä suhteen.

Vierailija kirjoitti:

Mitä ihmettä naiset? Nyt kuulostaa niin omituiselta kirjoitukselta, että... Ihanko oikeasti ajattelette, että silloin se on tyytymistä, kun toisen tuntee läpikotaisin 10 vuoden ajalta? Eikö juuri silloin ole paljon varmempi siitä, että suhteessa haluan loppuelämäni olla, kuin 2 vuoden jälkeen? Olenko minä tehnyt nyt itse väärin, kun suostuin mieheni kosintaan ja sanoin, että mennään sitten, kun meillä on ollut ensimmäinen iso kriisi ja siitä päästy yli. Eli olen varma siitä, että me ollaan toisillemme sopivat, myös vastamäessä. 

 

Ymmärrän ajatuksen siitä rakkauden huumasta ja sen aikana sovituista häistä, mutta silloin voi mennä moni asia pieleen. Ei tunne toista kunnolla, hyvässä ja pahassa. Mä arvostaisin tuollaista kosintaa enemmän kuin nopeaa. Toki ymmärrän ap:n toiveen ja sen harmituksen, etti mies ole kuunnellut. 

 

Ps. Me olemme menossa naimisiin nyt kesällä 8 vuoden yhteisasumisen jälkeen

Olen samoilla linjoilla kanssasi.

Mutta tilanteesi ei ole sama kuin ap:n. Ap:n mies vedätti ap:ta ja lupaili välillä häitä vaikka hänellä ei ollut aikomustakaan mennä naimisiin.

Vierailija kirjoitti:

"On nämä kyllä jänniä juttuja. Munkin mies kyllä saa kaappien ovet töissä ja muualla esim vieraisilla kiinni mutta kotona ei. Ei vain muista eikä tajua mutta tämähän ei pidä paikkaansa sillä muualla se onnistu vain kotona ei. Roskia ei saa vietyä lupailee vain kaikkialla muualla roskat saa vietyä täysin normaalisti. Joku vammaisuus näillä ihmisillä on."

 

 

 

 

Ei siinä ole mitään vammaista. Ukko on patalaiska ja itsekäs mato, jonka ei tarvitse tehdä noita asioita koska vaimo hoitaa ne lopulta kuitenkin. Työpaikalla ja muualla kukaan muu ei hoida, joten asiat hoituvat mutkattoman omatoimisesti kuten kuuluukin.

Ei nyt välttämättä. Itse olen töissä ja kylässä ihan siisti ihminen. Oma koti välillä taantuu kaaokseksi, koska olen siellä vain yksikseni eikä se niin mua haittaa. En ole itsekäs mato enkä mitenkään laiskakaan.

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän ärsytyksen. Ollaan seurusteltu 21 vuotta ja asuttu yhdessä 20 vuotta. Pari lastakin on ja asuntolaina. Mies ehdotti joskus 10 vuotta sitten naimisiinmenoa ja sanoin ok, mutta kun kysyin milloin sille sopiva päivä, se olikin vain joku juttu eikä ollut tosissaan. Nyt tuntuisi jo typerältä pitää häät, kun ollaan eletty niin kauan yhdessä.  En usko että enää tämän ikäisenä viitsin mennä kenenkään kanssa naimisiin. Nuorempana olisi ollut hauska pitää kavereille ja sukulaisille juhlat.

 

En minäkään enää vanhemmalla iällä suostuisi naimisiin. En edes jaksa enää juhlia, eikä vanhempanikaan enää ole elossa. Nuorena olisin suostunut naimisiin, jos joku olisi kosinut. Silloin vielä haaveilin häistä ja häämekoista, enää ei sellaiset kiinnosta yhtään.

 Nuorena kaikki hölmöydet pitää tehdä, naimisiin menokin on vain yksi niistä  ja nuoret naiset on vielä jallitettavissa naimisiin. Järkevintähän on elää yksin.

Minä ihmettelen enmmän sitä, että miksi täällä suhtaudutaan niin julmasti rakkauteen ja siihen, että ap:n mies "etsi" itselleen sopivaa aikaa kosia. Jos ap:n mies ei oikeasti ollutkaan silloin varma ja nyt huomannut, että rakastaa app:ta todella paljon eikä todellakaan halua häntä menettää? Miksi tälläinen ei ole mahdollista, vaan ehdotetaan tyytymistä? 

Mitä jos ap:n mies oli fiksu ja halusi nähdä yhteistä elämää enemmän, kuin nopean pinnan? 

Ap oon joka tapauksessa jo todella katkera, että tuo suhde pystyisi jatkumaan mitenkään tulisi tuo kyllä työstää kokonaan läpi. Mitä ap miehesi sanoi kun kerroit tunteesi naimisiin menosta hänelle?

Itse sanoisin, että odotellessani miehen olevan valmis lopulliseen sitoutumiseen on oma varmuuteni rapistunut ja nyt olen tyytyväinen, että ei olla naimisissa. Olen hiljalleen tullut siihen tulokseen, että miehellä oli varmasti oikea vaisto sen suhteen, että ei kannata tälle suhteelle viimeistä sinettiä laittaa. Ja ehdottaisin, että mulle sopii jatkaa tällaista arkista ja laimeampaa hyötykumppanuutta, kunnes jommalle kummalle tulee vastaan se elämän rakkaus, jonka kanssa haluaa naimisiin ilman kymmenen vuoden empimistä.

Vierailija kirjoitti:

[...] Olisi edes sanonut että jos haluat naimisiin niin etsi muualta. Mutta ei kun itsekkäästi halusi pitää eduistaan kiinni. Se rakkauden laimentuminen juontaa juurensa tasan tarkkaan tuohon. Jos mies olisi halunnut mennä naimisiin, olisi meillä nyt yhteistä omaisuutta ja varmaan lapsiakin. Niitä kun en suostunut avioliiton ulkopuolisesti hankkimaan.  Ap

 

Kirjoitat Ap todella analyyttisesti ja mielenkiintoisesti tilanteestasi. Kiitos viesteistäsi siis.

Haluaisin kysyä, että koetko jonkinlaista katkeruutta ja pettymystä, ettet nyt ilmeisesti saanut elämässäsi esimerkiksi lapsia ja sellaista yhteistä perhe-elämää jota toivoit? Oletko hyväksynyt, että tämä elämä meni näin, vai ahdistaako tämä todella?

Mietin mikä oli se dynamiikka, joka sai sinut pysymään tässä suhteessa siitä huolimatta, ettet saanut mitä halusit? Vaikuttaa kuitenkin, että olet voimakastahtoinen ja oman puolesi pitävä, kun et ole suost

Suurin selittävä tekijä lienee ns. sitoutumisen eskalaatio. Investoin kyseiseen parisuhteeseen niin paljon ja ajattelin vuosia kyseessä olevan elämäni rakkaus. Jäin miehen perässä asuinpaikkakunnallemme joka on toisella puolen maata omasta perheestäni ja suurimmasta osaa ystävistäni. On yhteiset huonekalut, kupit ja kipot. Mies sai johdateltua vuosien aikana siihen pisteeseen asti että se häämekkokin tuli ostettua, ja ostipa mieskin aikanaan vauvanvaatteita tulevaisuuden yhteiselle lapselle joka eli haaveissa tai ainakin puheissa useita vuosia. Rakensin koko elämäni ja tietynlaisen tulevaisuuden illusion tänne ja näiden seinien sisään. Ja kun sitten useiden vuosien jälkeen tajusin eläneeni omissa fantasioissani, en silti jaksanut aloittaa koko elämää alusta ja uudelleen. Koko ikäni on ollut muuttamista paikkakunnalta toiselle ja tietynlaista kassi-Alman elämää ja vaativa työ ja emotionaalisesti mehut vienyt parisuhde oli ajanut siihen jamaan että päätin sopeutua ja elää näillä korteilla mitä on annettu. Tietyssä iässä ei ollut edes realistista löytää uutta kumppania ja perustaa perhe joten vaihtoehdot oli olla tässä ja nauttia tietystä pysyvyydestä tai sitten heittää koko elämä risaiseksi ja olla yksin. Valitsin ensimmäisen. Mietin toki usein yritä olisipa sitä silloin 10v ottanut ja lähtenyt ja ollut vähemmän naiivi ja toiveikas. Ap 

Ai miksi olen vielä tässä? Mies on minulle helpomman arjen mahdollistaja, enhän minäkään ollut hänelle muuta kuin joku säännöllisen seksin mahdollistaja ( nyt en enää sitäkään). Sitä saa mitä tilaa. Aikeeni oli puhtaat ja vilpittömät kun suhteeseen aloin. Hänellä ilmeisesti toisin. Sitä vain mietin,  että voisinko vielä löytää molemminpuolista rakkautta muualta. Jos taloudellinen tilanteeni vielä helpottuu, lähden kävelemään. Tiedän,  että hän olisi lähinnä helpottunut. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"On nämä kyllä jänniä juttuja. Munkin mies kyllä saa kaappien ovet töissä ja muualla esim vieraisilla kiinni mutta kotona ei. Ei vain muista eikä tajua mutta tämähän ei pidä paikkaansa sillä muualla se onnistu vain kotona ei. Roskia ei saa vietyä lupailee vain kaikkialla muualla roskat saa vietyä täysin normaalisti. Joku vammaisuus näillä ihmisillä on."

 

 

 

 

Ei siinä ole mitään vammaista. Ukko on patalaiska ja itsekäs mato, jonka ei tarvitse tehdä noita asioita koska vaimo hoitaa ne lopulta kuitenkin. Työpaikalla ja muualla kukaan muu ei hoida, joten asiat hoituvat mutkattoman omatoimisesti kuten kuuluukin.

 

Ei nyt välttämättä. Itse olen töissä ja kylässä ihan siisti ihminen. Oma koti välillä taantuu kaaokseksi, koska olen siellä vain yksikseni eikä se niin mua haittaa. En ole itsekäs mato enkä mitenkää

No et kai ole itsekäs, kun porsastelet yksinäsi. Jos porsastelisit asunnossa jossa asuu toinen ihminen, olisit itsekäs mato.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä sen ymmärtää minki naiset haluavat nopeasti avioliittoon kun avioliiton myötä miehelle tulee naisen elätys velvollisisuus ja naiset pääsevät nopeammin näyttämään todellisen luonteensa ettei tarvi kauaa esittää ystävällistä ja mukavaa kun avioliiton myötä mies ei käytännössä voi enää jättää naista kun se avioliiton ero tulee aina miehelle todella kalliiksi kaikkien maksujen ja omaisuuden menettämisen myötä kun naiselle on annettava puolet miehen omaisuudesta vaikka nainen ei mitäön ole tehnyt sen omaisuuden eteen. Itse en tunne yhtään ainutta miestä jolle olisi käynyt hyvin avioliiton myötä kun jokainen on päättynyt siihen että nainen löytänyt toisen miehen ja on jättänyt

Hetkinen, mikä ihmeen naisen elätysvelvollisuus (:D)? Miksen minä ole kuullut tästä mitään vaikka olen nainen ja naimisissa? Puoliksi maksetaan laskut ja pelit ja vehkeet edelleen, erossa yhteenlaskettu omaisuutemme jaettaisiin puoliksi lain mukaan. Kerro lisää näistä naisten rahallisista eduista aviossa, todellakin haluan tietää!

Vierailija kirjoitti:

Myöhään pimeessä kun sähkösopimus loppuu maksamattomien laskujen vuoksi ja naimisiin meno on viimeinen oljenkorsi.

Joo kannattaa ainakin selvittää tarkalleen miehen pankkitiedot ennen kuin suostuu.

Suurin selittävä tekijä lienee ns. sitoutumisen eskalaatio. Investoin kyseiseen parisuhteeseen niin paljon ja ajattelin vuosia kyseessä olevan elämäni rakkaus. Jäin miehen perässä asuinpaikkakunnallemme joka on toisella puolen maata omasta perheestäni ja suurimmasta osaa ystävistäni. On yhteiset huonekalut, kupit ja kipot.

Kiitos vastauksestasi. "Sitoutumisen eskalaatio", olipa kiehtova termi. Googlasinkin sitä.

Ymmärrän kuvauksestasi tosi hyvin miten tilanne päätyi tähän mihin päätyi. 

Mietin mielessäni miehesi ajattelua ja motiiveja. Tässä ketjussasahan moni on esittänyt, että miehesi todellinen ajatus olisi kaikki nämä vuodet ollut olla menemättä naimisiin, ja että hän oikeastaan valehteli tai petkutti sinua. Itse en voisi pitää noin yksioikoista tilannetta ja ajattelutapaa mahdollisena. Ehkä miehesi ei itsekään ollut varma suhteen aluksi mitä tulee tapahtumaan. Ehkä hän itsekin ajatteli, että menette vielä naimisiin. Tai en tiedä sitten. Miten itse koet tämän? Ajatteletko miehellesi olleen hänen "sydämensä salassa" kaiken aikaa varmuus, ettei avioliittoa halua. 

Eli jatkan näitä uteluitani. Tuntuu oudolta olettaa ja kysellä asioita vieraasta ihmisestä. Mutta näin nyt tein, koska asetelma ja ihmiset siinä kiinnostavat todella. 

Minä ihmettelen enmmän sitä, että miksi täällä suhtaudutaan niin julmasti rakkauteen ja siihen, että ap:n mies "etsi" itselleen sopivaa aikaa kosia. 

Hyppääpä sillalta. Silloin kun ap:n mies vaan pani tätä ja kieltäytyi aviosta se ei ollut julmaa ja sairasta seksuaalista hyväksikäyttöä vaan miestä piti ymmärtää silloin ja miestä pitää ymmärtää nyt, vain nainen on kylmä julma ä mmä jos ei aina tanssi miehen tahdon ja himon pillin mukaan luopuen omistaan ja mutiloiden mieltään ja kehoaan miekkosen tuuliviirimielihaluihin. Ukko roikotti ja hyväksikäytti naista 10va. Niin joo ja kun hyppäät niin katso että järvi on jäässä.

Tarinoiden toinen puoli. Miehen kanssa pitkä suhde. Hän ei halunnut vielä lasta,ei ihan vielä vihille. Tämän hetken tilanne. Tapasi kaksi vuotta sitten nuoremman naisen ja se oli menoa. Häät jo vuoden kuluttua ja nyt lapsi tulossa 

Kestää päästä tästä eteenpäin,miten hölmö olikaan. Katkeruuden en haluaisi jäädä. 

Tässä se tilanne kun ystävät jo aviossa ja lapsia. 

Vierailija kirjoitti:

Suurin selittävä tekijä lienee ns. sitoutumisen eskalaatio. Investoin kyseiseen parisuhteeseen niin paljon ja ajattelin vuosia kyseessä olevan elämäni rakkaus. Jäin miehen perässä asuinpaikkakunnallemme joka on toisella puolen maata omasta perheestäni ja suurimmasta osaa ystävistäni. On yhteiset huonekalut, kupit ja kipot.

 

Kiitos vastauksestasi. "Sitoutumisen eskalaatio", olipa kiehtova termi. Googlasinkin sitä.

Ymmärrän kuvauksestasi tosi hyvin miten tilanne päätyi tähän mihin päätyi. 

Mietin mielessäni miehesi ajattelua ja motiiveja. Tässä ketjussasahan moni on esittänyt, että miehesi todellinen ajatus olisi kaikki nämä vuodet ollut olla menemättä naimisiin, ja että hän oikeastaan valehteli tai petkutti sinua. Itse en voisi pitää noin yksioikoista tilannetta ja ajattelutapaa mahdollisena. Ehkä miehesi ei itsekään ollut varma suhteen aluksi mitä tulee tapahtumaan. Ehkä hän itsekin ajatteli, että m

Mies on ollut aina parisuhteessa ja on tavallaan konflikteja välttelevä. Uskon, että on ollut suhteessa tyytyväinen niin kauan kuin sillä hetkellä on ollut kivaa ja hyödyllistä. Hän on myös aika itsekäs ja uskon että se isoin focus on ollut aina siinä miten saa pidettyä sillä hetkellä vallitsevat olosuhteet. Mies on puhunut hetkessä lämpimikseen aina välillä koska tiesi että jos olisi sanonut minulle että kelpaan lämmittämään sänkyä ja maksamaan laskuja, en olisi ottanut asiaa hyvällä. Ap

Ymmärrän ettei naimisiinmeno enää kymmenen vuoden jälkeen niin kiinnosta. Mitä iloa on edes viettää hääyötä kun on jo yli kymmenen vuotta naiskenneltu. Siinäpä vasta kiihkeä hääyö kun ensin on oltu kymmenen vuotta yhdessä. Ja alle nelikymppisenä sitä näyttää melkein pakostikin nätimmältä hääpuvussa kuin yli nelikymppisenä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On se kumma, kun mikään ei koskaan kelpaa.

Kyllä se kelpasi ensimmäiset seitsemän vuotta jonka jälkeen vaan luovutin ja luovuin ajatuksesta täysin. Ärsytti ettei mies silloin sanonut mitään tai halunnut oikein edes keskustella asiasta joten painin noiden tunteiden ja surun kanssa ihan yksin. Mies näki miten surullinen olin muiden häissä ja silti mitään ei ikinä tapahtunut. Nyt on vaan auttamatta liian myöhäistä ja oikeastaan ärsyttää että mies edes puhuu asiasta. Ap

Etkö pystynyt olemaan ystäviesi häissä heidän puolestaan onnellinen vaan mietit omaa kohtaloasi vain? Aika itsekeskeistä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On se kumma, kun mikään ei koskaan kelpaa.

Kyllä se kelpasi ensimmäiset seitsemän vuotta jonka jälkeen vaan luovutin ja luovuin ajatuksesta täysin. Ärsytti ettei mies silloin sanonut mitään tai halunnut oikein edes keskustella asiasta joten painin noiden tunteiden ja surun kanssa ihan yksin. Mies näki miten surullinen olin muiden häissä ja silti mitään ei ikinä tapahtunut. Nyt on vaan auttamatta liian myöhäistä ja oikeastaan ärsyttää että mies edes puhuu asiasta. Ap

Etkö pystynyt olemaan ystäviesi häissä heidän puolestaan onnellinen vaan mietit omaa kohtaloasi vain? Aika itsekeskeistä.

Tietysti olin onnellinen ihan vilpittömästi ystävieni puolesta, ja siksi tein parhaani että pidin tunteet sisällä enkä tietysti halunnut tai aiheuttanut kenenkään hääjuhlissa mitään kohtausta. Mutta silti sisällä tuntui erittäin pahalta ja ne muiden onnelliset häät löi omat realiteetit vasten kasvoja. Surin sitten itsekseni häiden jälkeen muiden katseilta piilossa. Nöyryytti olla myös miehen käsikynkässä häissä missä parit jotka olivat tavanneet meitä paljon myöhemmin menivät naimisiin. Miestä tilanne tuntui naurattavan. Ap