Tutkijat yllättyivät: Lapsettomuus nopeuttaa vanhenemista
Suomalaisiin kaksosiin perustuva tutkimus osoittaa, että lisääntymishistorialla on väestötasolla havaittava yhteys naisten elinikään ja biologiseen vanhenemiseen. Helsingin yliopisto kertoo tiedotteessa, että kaksostutkimuksen osallistujat kutsuttiin vastaamaan kyselyyn vuonna 1975 ja heidän elämänkulkuaan on seurattu säännöllisesti tähän päivään saakka.
Lähes 15 000 osallistujaa kattavan seurannan perusteella pisimpään vaikuttavat elävän ne naiset, joilla on 2-3 lasta. Myös raskauksien ajoituksella on merkitystä, sillä tutkimuksen perusteella lapsensa noin 2438-vuotiaana saaneet naiset vanhenivat hitaimmin.
Erityisesti keskimääräistä suuremman lasten määrän (yli neljä) havaittiin olevan yhteydessä lyhyempään elinikään ja kiihtyneeseen biologiseen vanhenemiseen. Tutkijoiden mukaan tämä havainto sopii hyvin yhteen 1900-luvulla kehitetyn evoluutiobiologisen elinkiertoteorian kanssa.
Hiukan yllättäen tutkimuksessa havaittiin kuitenkin myös lapsettomien naisten vanhenemisen olevan nopeampaa kuin muutaman lapsen saaneiden. Tätä tulosta voi mahdollisesti selittää muut elintavat tai terveydelliset tekijät, joiden vaikutusta ei pystytty täysin kontrolloimaan.
https://www.verkkouutiset.fi/a/tutkijat-yllattyivat-lapsettomuus-nopeut…
Kommentit (543)
Vierailija kirjoitti:
Kumpihan tässä on syy ja kumpi seuraus? Siis jos jollakin on kaksi tai kolme lasta, hän on todennäköisesti terve, hyvätuloinen, onnistuneessa parisuhteessa ja turvaverkkojen ympäröimä, minkä lisäksi ainakin ensimmäinen raskaus, synnytys ja vauva-aika ovat olleet helppoja, koska on uskallettu tehdä toinen ja vielä kolmaskin. Hyvähän noilla lähtökohdilla on pysyä nuorempana.
Vastaavasti yhteen lapseen jääneillä voi hyvin olla sellainen tilanne, että lapsi on ollut sairas, puoliso on häipynyt ja turvaverkoista ei ole ollut apua. Jolloin vanheneminen ei johdukaan lapsen lukumäärästä vaan noista muista jutuista. Puhumattakaan lapsettomista, joiden joukkoon mahtuu ns. normaalien ihmisten lisäksi työkyvyttömiä, päihteiden väärinkäyttäjiä, mielenterveysongelmaisia ja eri tavoin syrjäytyneitä, joita elämä tietysti kuluttaa eri tavalla kuin millään lapsiluvulla elämäänsä onnellisia.
Tulee mieleen vanha vitsi siitä, että lisääntyn..."
No niin tuossa taidettiin sanoa, et syy-seuraus suhteita ei tutkittu.
Joo, nää tutkimukset on siitä huonoja, ettei syy-seuraus tekijöitä olla yhtään huomioitu. Jos joku on vaikka jäänyt lapsettomaksi tahtomattaan. tietysti se vaikuttaa omaan hyvinvointiin.
Monesti se tarkoittaa sitäkin ettei ole löytynyt puolisoa, eikä ole elämässä ollut fyysistä kosketusta, rakkautta eikä seksiä. Ei toki jokaisen kohdalla, mutta varmasti monella se elämä on näin mennyt.
Paskapuhetta sanon minä. Meidän suvussa aiempien sukupolvien naisilla on ollut jokaisella (isomummoni, mummoni, mummoni sisaret) vähintään 6 lasta. Kaikki isovanhemmat ovat eläneet yli 90-vuotiaiksi.
Että ainakin tuo teoria on vähintäänkin hutera.
Minulla on yksi lapsi ja tuntuu että olen äitiyden myötä ikääntynyt ennenaikaisesti kaiken valvomisen ja stressin takia.
Peilikuva on vieras ja tuntuu että näytän +40 vuotiaalta vaikka ikää on vasta 37.