Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Tutkijat yllättyivät: Lapsettomuus nopeuttaa vanhenemista

Vierailija
08.01.2026 |

Suomalaisiin kaksosiin perustuva tutkimus osoittaa, että lisääntymishistorialla on väestötasolla havaittava yhteys naisten elinikään ja biologiseen vanhenemiseen. Helsingin yliopisto kertoo tiedotteessa, että kaksostutkimuksen osallistujat kutsuttiin vastaamaan kyselyyn vuonna 1975 ja heidän elämänkulkuaan on seurattu säännöllisesti tähän päivään saakka.

Lähes 15 000 osallistujaa kattavan seurannan perusteella pisimpään vaikuttavat elävän ne naiset, joilla on 2-3 lasta. Myös raskauksien ajoituksella on merkitystä, sillä tutkimuksen perusteella lapsensa noin 2438-vuotiaana saaneet naiset vanhenivat hitaimmin.

Erityisesti keskimääräistä suuremman lasten määrän (yli neljä) havaittiin olevan yhteydessä lyhyempään elinikään ja kiihtyneeseen biologiseen vanhenemiseen. Tutkijoiden mukaan tämä havainto sopii hyvin yhteen 1900-luvulla kehitetyn evoluutiobiologisen elinkiertoteorian kanssa.

Hiukan yllättäen tutkimuksessa havaittiin kuitenkin myös lapsettomien naisten vanhenemisen olevan nopeampaa kuin muutaman lapsen saaneiden. Tätä tulosta voi mahdollisesti selittää muut elintavat tai terveydelliset tekijät, joiden vaikutusta ei pystytty täysin kontrolloimaan.
https://www.verkkouutiset.fi/a/tutkijat-yllattyivat-lapsettomuus-nopeut…

Kommentit (586)

Vierailija
541/586 |
17.01.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Paskapuhetta sanon minä. Meidän suvussa aiempien sukupolvien naisilla on ollut jokaisella (isomummoni, mummoni, mummoni sisaret) vähintään 6 lasta. Kaikki isovanhemmat ovat eläneet yli 90-vuotiaiksi. 

Että ainakin tuo teoria on vähintäänkin hutera. 

Minulla on yksi lapsi ja tuntuu että olen äitiyden myötä ikääntynyt ennenaikaisesti kaiken valvomisen ja stressin takia.

Peilikuva on vieras ja tuntuu että näytän +40 vuotiaalta vaikka ikää on vasta 37.

Vierailija
542/586 |
17.01.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Kumpihan tässä on syy ja kumpi seuraus? Siis jos jollakin on kaksi tai kolme lasta, hän on todennäköisesti terve, hyvätuloinen, onnistuneessa parisuhteessa ja turvaverkkojen ympäröimä, minkä lisäksi ainakin ensimmäinen raskaus, synnytys ja vauva-aika ovat olleet helppoja, koska on uskallettu tehdä toinen ja vielä kolmaskin. Hyvähän noilla lähtökohdilla on pysyä nuorempana.

Vastaavasti yhteen lapseen jääneillä voi hyvin olla sellainen tilanne, että lapsi on ollut sairas, puoliso on häipynyt ja turvaverkoista ei ole ollut apua. Jolloin vanheneminen ei johdukaan lapsen lukumäärästä vaan noista muista jutuista. Puhumattakaan lapsettomista, joiden joukkoon mahtuu ns. normaalien ihmisten lisäksi työkyvyttömiä, päihteiden väärinkäyttäjiä, mielenterveysongelmaisia ja eri tavoin syrjäytyneitä, joita elämä tietysti kuluttaa eri tavalla kuin millään lapsiluvulla elämäänsä onnellisia.

Tulee mieleen vanha vitsi siitä, että lisääntyn..."

 

No niin tuossa taidettiin sanoa, et syy-seuraus suhteita ei tutkittu.

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
543/586 |
17.01.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Joo, nää tutkimukset on siitä huonoja, ettei syy-seuraus tekijöitä olla yhtään huomioitu. Jos joku on vaikka jäänyt lapsettomaksi tahtomattaan. tietysti se vaikuttaa omaan hyvinvointiin.

 

Monesti se tarkoittaa sitäkin ettei ole löytynyt puolisoa, eikä ole elämässä ollut fyysistä kosketusta, rakkautta eikä seksiä. Ei toki jokaisen kohdalla, mutta varmasti monella se elämä on näin mennyt.

Vierailija
544/586 |
18.01.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Tutkimuksen kerrottiin pätevän väestötasolla. Varmaan jo nuorena heikosta terveydestä tai huono-osaisuudesta kärsivät jäävät lapsettomiksi ja kuolevat nuorina. Lapsettomuuden todellinen vaikutus nähdään varmaan vuosikymmenten kuluttua kun vapaaehtoisesti lapsettomat vanhenevat.

 

Näin se varmaan on.

Vierailija
545/586 |
18.01.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Siinäs näette! Lasten saaminen lisää terveyttä ja elinikää. 

 

Vain naisilla. Ja silloinkin kannattaa punnita haluaako haaskata 20 vuotta elämästä jotta saa muutaman vuoden lisää.

Vierailija
546/586 |
18.01.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mitenhän tuo toteutettu?

 

Identtiset kaksoset ovat ehkä huono aineisto tässä, koska usein toinen heistä on saanut kohdussa huonommat olot. Myös synnytys on riskialtis. Osa on vaikeastikin vammautuneita, osa vain pienempiä kooltaan ja heillä kaikenlaisia juttuja.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
547/586 |
18.01.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siinäs näette! Lasten saaminen lisää terveyttä ja elinikää. 

 

Vain naisilla. Ja silloinkin kannattaa punnita haluaako haaskata 20 vuotta elämästä jotta saa muutaman vuoden lisää.

Ja kuinka paljon niitä vuosia tarvitsee/haluaa lisää, vieläpä sillä hinnalla? Sitä vain, että just viestittelin ensi vuonna 90 vuotta täyttävän lapsettoman ystävän kanssa (voisi ikänsä puolesta olla äitini äiti) - ja vaikka hän toki on ikääntynyt, niin mikään ei osoita, että olisi ihan heti poistumassa tästä maailmasta...

Vierailija
548/586 |
18.01.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olen myös kuullut, että golfaaminen aiheuttaa sampanjanjuontia ja keilaaminen oluen. Toisinsanoen: tutkimuksessa ei ehkä ole otettu tarpeeksi reunatekijöitä huomioon.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
549/586 |
18.01.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Mitenhän tuo toteutettu?

 

Identtiset kaksoset ovat ehkä huono aineisto tässä, koska usein toinen heistä on saanut kohdussa huonommat olot. Myös synnytys on riskialtis. Osa on vaikeastikin vammautuneita, osa vain pienempiä kooltaan ja heillä kaikenlaisia juttuja.

 

Yleensä mahdolliset kohdunaikaiset erot tasoittuvat kyllä nopeasti vauvoilla.

Vierailija
550/586 |
18.01.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Liittyisikö jotenkin siihen minkä huomaa nykyään useissa vanhemmissa, että lapsen myötä muututaan itsekin vähän taas lapsiksi ja kiinnostutaan siinä sivussa lapsellisuuksista. Se on varmaan aika rentouttavaa omalla tavallaan. Ikäänkuin saadaan lapsista samalla myös lapsellista energiaa. 

Monet nykyvanhemmat eivät myöskään kasvata lapsia enää mitenkään vaan seuraavat vain sivusta riehumista ja huonoa käytöstä, niin eihän siinä väsy eikä vanhene. En siis kritisoi sitä ettei lapsia kielletä, mutta on väärin ettei lapsille edes kerrota millaista hyvä käytös on ja miten muut kuuluisi huomioida. Lapsista ei kasvateta yhteisöllisiä vaan itsekeskeisiä. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
551/586 |
18.01.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitenhän tuo toteutettu?

 

Identtiset kaksoset ovat ehkä huono aineisto tässä, koska usein toinen heistä on saanut kohdussa huonommat olot. Myös synnytys on riskialtis. Osa on vaikeastikin vammautuneita, osa vain pienempiä kooltaan ja heillä kaikenlaisia juttuja.

 

Yleensä mahdolliset kohdunaikaiset erot tasoittuvat kyllä nopeasti vauvoilla.

 

 

Tunnetko identtisiä kaksosia? Harrastusohjaajana huomasin, että piti selittää kaikki uudelleen ja uudelleen. Aina sille pienikokoiemmalle, ei koskaan isommalle. Ja kyse ei ollut huonotapaisuudesta, molemmilla oli ihana luonne. Hän ei vain tajunnut. Molemmat normaalissa koulussa samalla luokalla.

Vierailija
552/586 |
18.01.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

No tää on kyllä vastoin mun subjektiivista omakohtaista tutkimusta. Lasten ilmaantuessa elämäämme mulle on tullut ainakin 100 vuotta lisää ja harmaat hiukset..

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
553/586 |
18.01.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitenhän tuo toteutettu?

 

Identtiset kaksoset ovat ehkä huono aineisto tässä, koska usein toinen heistä on saanut kohdussa huonommat olot. Myös synnytys on riskialtis. Osa on vaikeastikin vammautuneita, osa vain pienempiä kooltaan ja heillä kaikenlaisia juttuja.

 

Yleensä mahdolliset kohdunaikaiset erot tasoittuvat kyllä nopeasti vauvoilla.

 

 

Eroja on myös epäidenttisillä kaksosilla. Usein toinen on pienempi ja hänellä mahdollisesti myös jotain ongelmia. Tunnen näitä kaksospareja.

 

Kekkosenkin kaksosista toinen oli vielä aikuisena pienikokoinen. No tosin olihan äitikin pieni. 

Vierailija
554/586 |
18.01.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lasten kanssa päivässä pysyy tietty rytmi. Sitten myös lisääntynyt liikunta kun lasten kanssa käydään ulkona yms. Toisin sanoen elämä ottaa terveelliset uomat ilman sen suurempia ponnisteluita. Ei tietysti päde niihin vanhempiin joilla pullo ja muut aineet on tärkeämpiä kuin lapset.

Päinvastoin. Lasten kanssa kuljetaan autolla joka paikkaan ja kuskataan ne kouluun ja harrastuksiin, ja muuten nyhjätään niiden kanssa kotona meluamassa, riehumassa ja kolistelemassa.

T. Naapurisi



Jos on useampi lapsi niin vanhemmat niistä lapsista koulussa mutta nuoremmat vielä kotona tai päiväkodissa. Tietty jos lapset hankittu tiheään tahtiin niin aika nopeasti kaikki ovat koulussa lähes heti toisensa perään.


Sitten se ettei kaikki naiset ole menneet töihin heti kun äitiysloma ja hoitovapaa päättynyt. Aiemmin kun itse lapset hankin niin kunnalliseen päiväkotiin pääsivät vain yksinhuoltajien lapset muut palkkasivat hoitajan jos töihin menivät. Jos hyvää sellaista ei löytynyt ja jos lapsia useampi niin hyvin kalliiksi tuli. 

Moni jäi siis itse kotiin hoitamaan. Lasten kanssa tuli sitten tehtyä kaikenlaista joten todellakin on tullut liikuttua ja terveempi ruokavalio. Tutkimus on aloitettu 1975 luvulta jolloin ei todellakaan kaikki lapset päässeet kunnalliseen päiväkotiin ja moni äiti joutui jäämään kotiin lapsiaan hoitamaan koska hoitomaksut yksityisillä perhepäivähoitajilla tuli kalliiksi. No tulipahan sitten sen toimistossa nököttämisen sijasta touhuttua kaikenlaista ja niistä hyviä muistoja. 

Niin ja tosiaan omat lapset hankittu 20-30 ikävuosien välillä ja lapsia kolme kpl. Kaksi tyttöä yksi poika ja olenkin tässä ihmetellyt miten sitä onkin niin terveenä pysynyt ehkä tuossa tutkimuksessa jotain perää varmasti. Tosin on ne terveelliset elämäntavat kyllä muutenkin esim. ruoan suhteen sekä en ole koskaan tupakoinut enkä välitä alkoholista ollenkaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
555/586 |
18.01.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

No toisaalta on tutkittu että raskaus vanhentaa naisen soluja jopa 11 vuotta lapsettomiin verrattuna eli tässä uudessa tutkimuksessa mukamas havaittu parin vuoden ero on suorastaan mitätön.

 

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/hatkahdyttava-tutkimustulos-lapsen-…

 

https://tieku.fi/ihminen/ikaantyminen/vauhdittaako-lapsen-saaminen-vanh…

Vierailija
556/586 |
18.01.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Liittyisikö jotenkin siihen minkä huomaa nykyään useissa vanhemmissa, että lapsen myötä muututaan itsekin vähän taas lapsiksi ja kiinnostutaan siinä sivussa lapsellisuuksista. Se on varmaan aika rentouttavaa omalla tavallaan. Ikäänkuin saadaan lapsista samalla myös lapsellista energiaa. 

Monet nykyvanhemmat eivät myöskään kasvata lapsia enää mitenkään vaan seuraavat vain sivusta riehumista ja huonoa käytöstä, niin eihän siinä väsy eikä vanhene. En siis kritisoi sitä ettei lapsia kielletä, mutta on väärin ettei lapsille edes kerrota millaista hyvä käytös on ja miten muut kuuluisi huomioida. Lapsista ei kasvateta yhteisöllisiä vaan itsekeskeisiä. 



Tämä varmasti totta ja nyt ainoan lapsenlapseni kanssa touhutessa asia mikä tulee selvästi itselle esiin on tietty iloinen ote kun leikitään ja touhutaan sen pienen kanssa ja se pikkuisen hymy ja nauru ja ihan kaikki.


Voin hyvin uskoa että pitää paremmin nuorena ja terveempänä jo pelkkä tuollaisen ihanan pikkuisen olennon läsnäolo tuo iloa ja tietty kun käydään leikkipuistoissa ja askarrellaan, piirretään, luetaan satuja jne.  🥰

Vierailija
557/586 |
18.01.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siinäs näette! Lasten saaminen lisää terveyttä ja elinikää. 

 

Kunhan ei hanki liian monta, eikä poikia. 

sain 44 v pojan, lottovoitto ja nuorekas oon

Vierailija
558/586 |
18.01.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Odottakaapa kun se lapsi on autistivammainen tai muu syöpä. Tyhmä kuin mikä ja ei edes saa muutetuksi kotoaan pois. Vieressä rutkuttaa sen umpitollo autistinen isä. Oikea unelmaelämä. 

Vierailija
559/586 |
18.01.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Lapset pahimmillaan imee koko elämänvoiman ulos.

Vierailija
560/586 |
19.01.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jos on geneettisesti lapseton, niin kai se sitten genetiikka myös vanhentaa ihmistä ennen aikojaan. Nämäkin menevät sitten sulassa sovussa käskynkkää toistensa kanssa. 

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kolme neljä yksi