Valmistan lämpöisen ruuan lounaaksi, niin mies alkaa kahville ja leivälle., eikä syö lounasta. Miten ihmeessä saan hänet syömään?
Ei ole normaaleja, eikä puoli epänormaalejakaan lounasaikoja. Hän saattaa ottaa pienelle lautasella palan lihaa ja syö sen sellaisenaan. Ei koske perunoihin salaatteihin eikä keitettyihin vihanneksiin. Saattaa syödä 8 jauhelihapihviä päivän aikana, vaikka yksitellen ja voileipää.
Jos kysyn milloin hän haluaa syödä lämpöisen ruuan iltapäivällä, niin sanoo, että minä haluan riidellä.
Älkää aloittako sillä, että jätä se mies jne. Se ei nyt ole aihe.
Kommentit (109)
Meillä oli kunnon ruokaa eilen siis porsaan pihviä ja perunaa ja salaattia. Mies ei salaattia syönyt.
Ja tänään miellä on kahvia ja sämpylöitä ja syödään ihan kaksi kerralla.
Tänään hän oikein kysyi mitä ruokaa meillä on. Nyt saatan paistaa braatwurstia myöhemmin ja sitten loput sämpylät. Mutta sitä vihreää pitäisi syödä.
Miten perheenne tyytyy yhteiseen ruoka-aikaan, vaikka ei olisi edes nälkä? Oli hyviä kommentteja kun on aikuisista kyse, niin on annettava mahdollisuus syödä silloin kun todella on nälkä.
Olen aina ajatellut, että silloin syödään kun ruoka on valmista ja lämmintä. Mitä ajattelette tästä tottumuksesta?
Onko sittenkään tarpeen aikuisen syödä joka päivä kunnon lounas? Miten sen lämpöisen ruuan voisi korvata?
Anna piiskaa, niinkuin muillekin lapsille, jotka ei tottele.
Kuinka usein tulisi syödä kevyt ateria, siis ilman kunnon pihviä?
Tämä on taas tätä naisten ihanaa metatyötä - huolehtia siitä, että kaikilla hyvä olla, kuten ap:n miehelläkin. Tämä tekee naisista juuri naisia! Miehillä ei useimmiten ko. hienoa kykyä ole.
Vierailija kirjoitti:
Tämä on taas tätä naisten ihanaa metatyötä - huolehtia siitä, että kaikilla hyvä olla, kuten ap:n miehelläkin. Tämä tekee naisista juuri naisia! Miehillä ei useimmiten ko. hienoa kykyä ole.
Eikö se ole hyvä, että huolehtii. Jos vaan kantaa huolta mielessään, niin mies ei sitä näe.

On!
Kokkaa ja leivo vain itsellesi. Anna aikuisen ihmisen syödä silloin kun haluaa mitä haluaa. Jos on niin tyhmä että jättää kasvikset yms. väliin kokonaan niin omassa kehossa se tuntuu. Paskan väliä kun ei tyyppiä itseään kiinnosta. Kallistun kyllä itsekin jonkun tuetun asumisyksikön tyyppeihin, sen verran sakeeta settiä tää ketju.