Lue keskustelun säännöt.
Ei ikinä kannata kertoa psykiatrille mitään-kaikki menee vain pahemmaksi
28.06.2025 |
Oletteko huomanneet saman? Miten voikaan olla ammatti joka nostaa isoa rahaa ja jonka kuuluisi periaatteessa tehdä hyvää, auttaa, vaan ei, kaikki tietävät että asia on päinvastoin ja monen elämä on tuhottu. Välttäkää viimeiseen asti kuin ruttoa. Kauan kestää päästä sitten takaisin jaloilleen kun aivokemia on pilattu, vaikkei ongelma ollut siinä. Törkeää.
Kommentit (46)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, noilla on rikostovereina terapeutit. Ainakin suurin osa niistä. Rahoitus pitäisi ottaa pois kaikelta muulta, kuin lyhytterapialta ja ehkä kognitiiviselta.
Noiden kahden teho rajautuu todella pieneen asiakas/potilasryhmään. Eipä minulla muuta. En yleensä kommentoi mitään näihin ketjuihin. Psyk.sh.
Et koskaan kommentoi mitään mihinkään, koska sinulla ei ole pätevyyttä muuhun kuin asiakkaan puheen kirjaamiseen ylös lääkäriä varten.
Jospa ensin opiskelisit sairaanhoitajaksi ja eikoistut psykiatriseen hoitotyöhön. Sitten tiedät mitä työ pitää sisällään. Enempää en sitten ketjuun kommentoi.Psyk.sh.
Hoitotyöstä ei oikein voi puhua, paitsi ehkä jos työskentelet mielisairaalassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ai, minä olen tavannut vain hyviä ja empaattisia psykiatreja. Onko sinulla joku asennevamma vai mikä lie?
Psykiatria on kummallinen ala, joka on saanut vakuutettua miljoonat ihmiset ympäri maailmaa, että kyselykaavakkein ja haastattelumetodein diagnosoitavat ja reliabiliteetiltaan puolet somaattisten sairauksien reliabiliteetista omaavat oirekuvaukset, olisivat jotain aivotason sairauksia, jotka johtuvat milloin mistäkin aivotasolla havaitusta ryhmätason poikkeamasta.
Todellisuudessa esimerkiksi neurotutkijat eivät edes tiedä, johtuuko esimerkiksi ADHD tai psykoosipotilailla havaitut ryhmätason erot terveisiin verrokkeihin aivojen rakenteessa mm. liike-artefakteista, joita on mahdotonta millään menetelmällä kontrolloida. Tätä pohtii mm. neurotieteen, neurologia ja psykiatrian professori artikkelissa Finding the elusive
psychiatric lesion with 21st-century
neuroanatomy: a note of caution.
Vierailija kirjoitti:
Käytin toistakymmentä vuotta siinä rumbassa ja lopputulos oli eläke. Kaikki alkaa siitä kun määrätään masennuslääkkeitä sen sijaan, että selvitetään mitkä on ne henkilön kuormittavat tekijät elämässä josta se masennus kumpuaa. Niitä pitäisi lähteä ratkaisemaan ja jokin lyhyt 20 kerran terapia kylkeen. Mutta ei, sen sijaan ne vakuuttaa, että täysin oikeutettu paha olo, uupumus, jopa pelkotilat on jonkin sairauden oire eikä suinkaan johdu siitä elämästä mitä elät.
Saat masennuslääkkeitä, että turrut sinne juurillesi passiiviseksi etkä tee asioille mitään.
Muutenkin tuntuu sille, että ainoa mitä masennuslääkkeet tekee ( useiden ihmisten kohdalla olen huomannut) on se, että se blokkaa ihmisen nälkäkeskuksen aivoista, joka kertoo koska olet kylläinen. Siellä samassa osassa tuntuu olevan ihmisillä myös seksuaalinen halukkuus. Joten ne vaimennetaan. Ihminen alkaa syödä kun ei enää tule mistään kylläiseksi
Ei niitä lääkkeitä ole pakko syödä.
Annan vinkin niille jotka haluaisivat purkaa mieltään mutta eivät halua puhua psykologeille, psyiatreille ja muille vastaaville mitään. Puhukaa papille sillä papilla on erittäin ankara vaitiolovelvollisuus ja toisinkuin terveydenhoidon ammattilaisilla, heillä ei ole intressiä tyrkyttää lääkkeitä eikä ilmoitusvelvollisuutta esimerkiksi ajokorttikelpoisuuteen liittyvistä asioista.
Jospa ensin opiskelisit sairaanhoitajaksi ja eikoistut psykiatriseen hoitotyöhön. Sitten tiedät mitä työ pitää sisällään. Enempää en sitten ketjuun kommentoi.Psyk.sh.