Hei anopit? Miksi miniä alkaa lapsen myötä ärsyttää?

Vierailija kirjoitti:

Minulle miniä tuli entistä tärkeämmäksi kun synnytti minulle lapsenlapsen. Enkä yritä omia lasta, mutta hoidan tarvittaessa. 

Mun minä+poikamme ovat myös lahjoittaneet meille ihania lapsenlapsia, joita olemme saaneet hoitaa! Hurmaavia vesseleitä!  

On ihanaa kun tulevat ja taas ihanaa kun lähtevät, että pääsee rötkähtämään kunnon päikkäreille sen menon ja meiningin päälle. :)

"Tai sitten se poikasi valitti sinusta jatkuvasti ja miniä toivoi että setvit asiasi poikasi kanssa."

Miksei miniä voi sanoa miehelleen, että älä minulle valita, vaan selvitä asiat äitisi kanssa suoraan?

Miksi pitää ottaa tehtäväksi viestinvienti miehen ja anopin välillä, erityisesti, kun anoppi on kyllä osannut olla yhteydessä poikaansa?

Miksi on anopin asia aloittaa välien selvittely miniän käskytyksen perusteella, jos mies on se, jolla on jotain hampaankolossa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla meni myös anopin kanssa sukset ristiin lasten syntymän jälkeen. Meillä oli sitä ennen todella hyvät välit. 

Kun lapsey sitten syntyivät, anoppi alkoi halveksua tapaani olla äiti. Hän alkoi arvostella sellaisia asioita kuin että pitääkö lapsi illalla kylvettää vai syöttää ensin, pitääkö vauvan hiukset leikata jne. Kaikista ihan pienistä jutuista tuli ihme kommenttia ja varsinkin juuri se yleinen asenne oli todella ikävä. Joskus esim. juhlissa tapasin anopin ystäviä, ja heidänkin puheestaan ja asenteestaan huomasin, että anoppi oli arvostellut minua heille. Se tuntui nuoresta äidistä todella pahalle. Yksi anopin kavereista antoi lapselle lahjaksi kuvakirjan, jossa pikkukarhu opetettiin nukkumaan yksin omassa sängyssä. Olikohan hän sattumalta arvannut, että meillä lapset saivat nukkua vanhempien vieressä? Miten tämä asia kuului anoppini ystävälle? Miksi olisin halunnut anop

"Ymmärrän jos sulla on vaikeeta kun et osaa edes aloitusta tulkita. Palsta on tarkoitettu anopeille ei miniöille."

 Useimmat anopit ovat itsekin miniöitä.

Olen anoppi ja lapsenlapseni on jo aikuinen. Olen saanut olla hänen kanssaan paljon, joskus väsymykseen saakka. Halusin sitä kuitenkin ja jälkeenpäin muistelen aikaa kiitollisin mielin. Menin hänen leikkiinsä täysillä mukaan ja pystyin opettamaan hänelle paljon. Joskus harmistumista aiheutti se että miniä opetti hänelle omia sanontojaan jotka poikkesivat omistani. Tiedetään, se oli lapsellista ja itsekästä, eikä hänen sanomansa paljoa omastani eronnut. Lattialla keinuva puuhärveli oli mielestäni epämiellyttävän ruma vauvan kehto. Lapsen pukeutumisessa makumme erosivat täysin, onneksi hänellä nyt on oma taattu tyylinsä. Vaatimaton, mutta kaunis ja tyylikäs.