Miksi niin monet raskaana olevat on TOSI vaivaisia?

Olin vaivainen molemmissa raskauksissa alle 30v., vaikkakaan en ylipainoinen tai rapakunnossa. Ensiksi alkoi raskauspahoinvointi, johon ei esikoisen aikana ollut saatavilla yhtä helposti lääkitystä kuin nyt nuorimmaisen pari vuotta sitten. Sitten liitoskivut, SI-nivelen kipu, univaikeudet jne., joten kyllä tuli oltua saikulla raskauden takia. Esikoiselta sain lisäksi useita "päiväkotituliaisia" esim. vatsataudin, joka raskaana ollessa oli ihan next level ja jouduin tiputukseen. Kivahan se on vähätellä, kun ei itse ole kokenut... Oli se sitten vaikka kuukautiskivut, migreenit, raskausvaivat...

Vierailija kirjoitti:

Selkävaivat johtuvat usein huonosta lihaskunnosta. Mullakin paheni iskias raskauden aikana, mutta jumppasin sen jälkeen ihan hulluna selkää fysioterapeutin ohjeiden mukaan, ja kipu helpottikin muutamassa viikossa! Suurin osa tuntuu hoitavan iskiaskipuja sängyssä makaamalla ja ulisemalla. Ei paljon apua.



Samoin haetaan saikkua väsymykseen ja pahoinvointiin. Ymmärrän, että saikulla ollaan, jos oksennellaan koko ajan ja muut lapset estävät kunnon yöunien nukkumisen, mutta sitä en ymmärrä, että pelkän etomisen ja unentarpeen lisääntymisen takia maataan kotona. Mäkin olisin "saanut" olla saikulla viisi kuukautta molemmissa raskauksissa, jos oksentelu olisi ollut sairasloman aihe. Mutta miksi olisin ollut, en ollut sairas!



Tiedän, että on olemassa ihan oikeita ja tärkeitä syitä olla sairaslomalla, ja silloin pitääkin olla mutta löysät valittajat saa mut kiukkuun.

Minä en oksentanut mutta oli etova olo kolme kuukautta. Siis sellainen,että oksu lentää just. En kyennyt puhumaan,en  kävelemään.käperryin vain huonoon olooni sohvalle. Rukoilin oksennusta tulemaan jotta olo paranisi. Tein töitä Ärrän myyjänä,enkä todellakaan voinut seistä siellä vapisemassa ja yökkimässä.  En kyennyt tapaamaan  ystäväni,mutta jotkut silti tulivat käymään ja keittivät itselleen kahvia sekä juttelivat vaikken paljon vastannut. 

Mielummin olisin oksentanut kaaressa ja ollut sitten työkykyinen.

Ekassa raskaudessa siivosin rappukäytäviä ja oksentelin  pussiiin kunnes tajusin,etten vain enää pysty ja alkoi myös pelottaa mitä ne pesuaineet tekevät vauvalle.  Ajoin myös pyörällä kunnes maha alkoi ottaa kiinni.

Toisessa raskaudessa iskiashermo kipeytyi niin,että katkokävelin.  Jumppailuyritys johti ambulanssikyytiin ja sairaalaan jossa arvottiin,mitä kipulääkettä minuun voisi tuikata.

Koetin parhaani mukaan asennoitua että olen raskaana,en sairas mutta keho oli toista mieltä.

Viisi raskautta. Kaksi ensimmäistä helppoja ja vaivattomia. Kolmannessa iski peräpukamat ja kaksi viimeistä raskauskuukautta oli helvettiä. Mikään asento ei ollut hyvä, oli kuin parsinneuloja olisi työnnetty peräsuoleen. Neljännessä järkyttävät alaselkäkivut ja lepotuska pohkeissa. Kohdunsuu alkoi kypsyä rv 30. Viides oli ihan moitteeton maaliin asti.

Olen pienikokoinen. 152 cm, normipaino 45 kiloa. Juoksen maratoneja. Raskauskiloja tuli raskauksussa 8-12 kiloa. Häipyivät heti synnytyksen ohessa.

Riippuu kunnon lisäksi myös tuurista. Mä olin erinomaisessa työkunnossa sekä 35v että 42v raskaana. Mutta jälkimmäisessä raskaudessa mun yliliikkuvat nivelet teki tempun ja alkoi viimeisen kuukauden tuntua kävellessä että jalat oli löysällä kumilenkillä kiinni vartalossa. Ilmeisesti nivelet löystyi vielä normaaliakin lötkömmiksi. 

Ekassa raskaudessa aerobikkasin vikaan päivään asti. Toisessa siihen asti kunnes nivelet kieltäytyi yhteistyöstä n. 8kk kohdalla.

Tuohon lääketieteen rautahommeliin liitty jotakin todella outoa. Heidän mielestään jopa alkuperäiskansoilla, joilla on suht täydellinen terveys, on anemiaa. Heidän mielestään lähes jokainen raskaus johtaa anemiaan ja vauvallakin on sitten anemia. Diabeteksen diagnosoinnissa tapahtuu paljon misdiagnooseja äidin puutteellisen nesteteasapainon vuoksi. Mieti siis tarkasti, oletko oikeasti niin sairas, mitä he väittävät sinun olevan.

Valitettavasti asia on juuri päinvastoin: alkuperäiskansan ihmiset kuolivat nuorina, jopa vain 20-vuotiaina juuri sairauksien, ravinnon ja elinolosuhteiden vuoksi. Nykyisin on pitkälti lääketieteen ansiota, että eliniän odote on yli nelinkertainen.

Kaksi raskautta. Ensimmäisessä hirveät liitoskivut, jouduin jäämään töistä pois (fyysinen työ) rv 24. Takaperin pystyi kävellä kivuitta, kaikki muu liike sattui niin että meinasi pää levitä. Suihkussa tarvin miehen apua, myös sukkien ja kenkien laittoon. Aivan kamalaa, olin kuin invalidi. Jatkuivat muuten pari vuotta synnytyksestä ajoittain. Ei auttanut lääkkeettömät hoidot, tukivyöt, mikään. Siitä on nyt melkein 16 vuotta ja muistan sen tuskan vieläkin.

Toinen raskaus. Pahoinvointi 3kk päivittäin. Tuli raskausajan diabetes (en ole enkä ollut ylipainoinen, söin terveellisesti, liikuin esikoisen ja työn takia koko ajan), joka heitätti sokereita niin että pyörrytti. Myös hemoglobiini kiukutteli ollen sadan kieppeillä lisäraudasta huolimatta, pyörrytti ja huimasi sekin. Supistelut alkoi joskus ennen rv 30 jatkuen synnytykseen, oli rankkaa. Kaikki fyysinen sai ne aikaan, eihän siinä voinut kuin koittaa ottaa rauhallisemmin, pysähdellä kävellessä jatkuvasti. Ravasin tarkastuksissa koko ajan, kun katsottiin tekeekö kohdunsuulle mitään (ei onneksi ja meni vielä yliajalle).  Ihme kyllä ei juurikaan liitoskipuja. 

 

Kaikki vaivat sellaisia joihin en itse voinut vaikuttaa mitenkään. En tiedä mitä on raskausajan hehku.. mutta lapsista tuli aika kivoja, oli sen arvoista.

Kyl se perus ja lihaskunto vaikuttaa. Keskiverto naisella on molemmat niin huonoja että raskaus on valtava rasitus..

Oma vaimo sai ensimmäisen 36v. Treenasi punttia ja juoksua ihan loppuun asti. Toinen lapsi tuli 38v sama juttu.

Minä olin vaivainen raskausaikana. Synnytys oli lastenleikkiä siihen, mitä elämä oli raskaana. 

Minulla on aina ollut terveelliset elämäntavat, olin liikunnallinen ja raskaaksi tullessa oli hyvä kunto, mutta raskausaikana sattui. Minulle tuli iskias ja itkin, kun nousin makuulta ylös. Lisäksi kövely sattui niin, etten pystynyt kävelemään paria sataa metriä enempää. Se oli kokonaisvaltaista kipua.

 

Eka raskaus oli helpompi, mutta toinen oli niin kauhea, etten kolmatta lasta halunnut edes yrittää.

Vierailija kirjoitti:

Kyl se perus ja lihaskunto vaikuttaa. Keskiverto naisella on molemmat niin huonoja että raskaus on valtava rasitus..

Oma vaimo sai ensimmäisen 36v. Treenasi punttia ja juoksua ihan loppuun asti. Toinen lapsi tuli 38v sama juttu.

Noilla asioilla ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa. Jos jokin saa näkemään punaista, niin nämä omasta mielestään ah niin tietäväiset miehet, jotka syyllistävät naisia. 

Raskausaika on lyhyt jakso aikuisen ihmisen elämässä, mutta tärkeä sille uudelle ihmiselle, jota siinä kasvatellaan. Ei ole mitään syytä edellyttää raskaana olevalta samaa suorittamista kuin normaalisti. Raskaus on erityinen tila, joka aiheuttaa omat prioriteettinsa elämään ja se pitää hyväksyä. 

On ihan asian vierestä hokea, että raskaus ei ole sairaus. Pitää ymmärtää, että sairaus ei ole ainoa syy, miksi ihminen voi joutua ottamaan rauhallisemmin. Raskaana ollessa on monestakin syystä hyvä, jos pääsee stressittömään ja seesteiseen elämänrytmiin kiinni. Sitä pitää kunnioittaa eikä kadehtia tai paheksua.

Vierailija kirjoitti:

Kyl se perus ja lihaskunto vaikuttaa. Keskiverto naisella on molemmat niin huonoja että raskaus on valtava rasitus..

Oma vaimo sai ensimmäisen 36v. Treenasi punttia ja juoksua ihan loppuun asti. Toinen lapsi tuli 38v sama juttu.

Lihaskunnolla ei ole mitään merkitystä siihen, että onko koko raskausajan voimakasta pahoinvointia. Mietipä viimeisin oikeasti rankka krapula, ja mieti menisitkö silloin ulos reippailemaan.

Ja mieti, että se hirveä krapula kestäisi lähes tauotta 9kk.

Omalla kohdalla piti vähän väliä valita, että menenkö riskillä töihin oksentamaan lähimpään roskikseen, vai jäänkö ihan vaan kotiin oksentamaan. Oksentelun laukaisi mm. ruokien hajut, esim. keitetty riisi haisi silloin siltä, kuin huone olisi täynnä viikkokausia salikassissa muhineita hikisiä sukkia.

Joskus aamu saattoi alkaa ihan hyvin, mutta oksentelu alkoi sitten työmatkalla, koska julkisissa vieressä istuva alkoi pitää eväsretkeä.

Mutta joo. En ole tuota urakkaa enää toistamassa.