Kokemuksia siitä, kun et tunnistanut (tinder)deittiäsi!
Oliko henkilö paljon vanhempi, pulleampi tai lyhyempi kuin oli väittänyt? Oliko kuvat vanhoja, photoshopattuja vai kokonaan varastettu muualta? Kertokaa!
Kommentit (48)
Vierailija kirjoitti:
Mulla kävi melkein päinvastoin. Kuvissakin oli ihan kivan näköinen, mutta livenä oli niin upea ilmestys, että mietin voiko se oikeasti olla toi.
Vähän sama minulla. Olin ollut sinkkuna yli 7 vuotta, kun uskaltauduin lataamaan Tinderin. Mätsäsin heti erään miehen kanssa, joka vaikutti vähän juntilta ja epäsiistiltä, mutta olin tosiaan ollut yksin niin pitkään, jolloin itsetuntonikin oli aika matalalla, etten niin välittänyt. Tämä oli myös ensikertani Tinderissä, enkä täysin ymmärtänyt ns. pelin henkeä, joten lopetin profiilien selaamisen heti tämän miehen jälkeen, joten hän oli siis ainoa mätsini. Juteltiin noin viikon ajan Tinderissä, jonka jälkeen mies pyysi minua treffeille. Puhuttiin vielä edellisenä iltana puhelimessa, ja olin suoraan sanottuna järkyttynyt puhelun päätteeksi. Miehen ääni kuulosti ihan kauhean ällöttävältä - sellaiselta limaiselta setämiehen ääneltä. Kuvassa mies taas näytti ihan joltain bensalenkkarilta. Kirjoitellessa hän taas oli ihan ok. Puhelun jälkeen teki mieli perua treffit, mutta päätin kuitenkin astua epämukavuusalueelleni ja haastaa itseäni, joten lähdin treffeille seuraavana päivänä, mutta odotukseni miehen suhteen oli nollassa. Ajattelinkin siis lähteä treffeille vain harjoittelun nimissä. Vielä mitä! Kun saavuin kohtaamispaikalle, edessäni seisoi 195 senttinen, tumma komistus, tummansinisessä villakangastakissaan ja mustissa nahkakengissään. Hän oli mitä kohtelian ja sivistynein herrasmies. Hän kehui minua, avasi ovet, maksoi treffit, ja oli muutenkin aivan ihana mies jonka kanssa juttua riitti. Äänikin kuulosti oikein miellyttävältä livenä. En voinut uskoa. Hän ylitti kaikki odotukseni miljoona kertaisesti. Tästä alkoikin parisuhde, joka kesti noin vuoden verran.
Eräs mies tuli humalassa tapaamiseen joskus aikoinaan. Se oli jotenkin niin ärsyttävää ja säälittävää, että kohteliaasti tekosyyn keinoin liukenin melko nopeasti paikalta.
Olen vanhempi - suomi24.fi:ssä kerran onnisti, löysin pelimiehen, joka petti minut kaikin tavoin :D mutta ulkonäkö oli sama kuin kuvissa, jopa parempi, leuka näytti isommalta kuin itse otetussa selfiessä, ja lihaksikkaammat hartiatkin oli. Mutta siis ulkonäkö oli ok. Ongelma oli, että hän vaati heti yhteenmuuttoa, ja sen jälkeen noin 1 kk löysin hänen profiilinsa sieltä - vieläpä samalla nimimerkillä. Oli vain vaihtanut paikkakunnaksi yhteisen kotimme paikan. Ja statuksensa oli "sinkku".
Että kyllä niitä "rehellisiäkin" miehiä voi löytää...
Vierailija kirjoitti:
Eräs mies tuli humalassa tapaamiseen joskus aikoinaan. Se oli jotenkin niin ärsyttävää ja säälittävää, että kohteliaasti tekosyyn keinoin liukenin melko nopeasti paikalta.
Tähän vielä selvennän, että keskellä päivää siis.
Mä oon aina laittanut itsestäni ekana kuvana miehelle meikittömän kuvan ku en muutenkaan juuri meikkaa. Jos sillä saa lähtöpassit niin se on aivan superfine. Nykyisen deitin kanssa olin kolmet ekat treffitkin kokonaan ilman meikkiä ku en niitä varten viitsinyt maksaa meikkituotteista jotka vois vaan jäädä hyllyyn pölyttymään. No jatkoa seurasi silti :) Ja huvittavaa et nyt oon alkanut kiinnostumaan meikkauksesta ja muutenkin naisellisemmista jutuista 😅 N33
Mä vedän puoleeni miehiä, jotka on ekoilla treffeilla tosi jees, mutta toisilla treffeilla ihan eri ihmisiä. En ole vielä keksinyt, että mikä juttu tuo on. Yleensä homma toimii samalla kaavalla, eli ekoilla treffeillä kerron esim. harrastavani pitsinnypläystä ja posliinikissojen keräilyä, niin seuraavilla treffeillä mies kertoo harrastavansa samoja asioita. Osalla muuttuu luonnekin, ensin olivat mukavia ja rentoja, sitten takakireitä päällepäsmäreitä. Muutos on aina huonompaan suuntaan, niin eivätkö sitten koe enää tarpeelliseksi olla mukavia.
Ihmiset on kyllä usein ihan eri näköisiä kuin kuvissa, kuviin kun tallentuu se yksi sadasosasekunnin kestävä ilme, livenä tai videolla näkyy eri ilmeiden kokonaisuus.
On toki niitä jotka kusettaa tahallaan päästäkseen treffeille itseään parempitasoisten kanssa, mutta siinähän hukkaa myös omaa aikaansa, niin en ymmärrä hyötyjä. En kuulu parempitasoisiin, niin en niitä edes katsele, vaikka oikeasti se henkilö voisikin olla mulle sopiva. En arvosta tuollaista feikkaamista, niin en edes yritä niitä.
Sillä pääsee pitkälle, että ymmärtää toisenkin olevan ihminen.
Kuvassa miehellä oli tuuheat, pitkät mustat hiukset ja vähän mahaa mutta oli muuten hoikka, semmoinen rokkari eli tyyppiäni ja lisäksi hauska, joten sovimme sitten treffit. Paikalle saapui tukeva mies jolla oli järkyttävä, melkein kaulaa yltävä jättivatsa ja kaljun päälaen ympärillä liehui mustia hiuksia, tajusin heti että tyyppi oli laittanut itsestään vanhan kuvan! Oli varmasti vanhempikin mitä väitti, piti olla 31...
Ehdotin kahville menoa mutta halusi kaljan, menimme baariin jossa tilasin sen kahvin ja mies alkoi kuittailla että "mikäs rokkari se on joka ei pysty juomaan kaljaa aamupäivällä! " Netissä niin hauska mies olikin hissukka, joka kaljan voimalla aukoi päätään. Kaiken huipuksi mies sekosi ,kun hoksasi korvani takana vanhan heartagram-tatuointini ja tuli mustasukkaiseksi Ville Valosta! Kun mies meni vessaan, poistuin ja laitoin viestin jossa ilmoitin etten kestänyt mustasukkaisia miehiä. Pommitti kuitenkin pitkään viesteillä ja kertoi ,miten oli rakastunut minuun heti .
Paikalle tuli n. 40kiloa kuvaansa painavampi ja ainakin 10vuotta ilmoittamaansa vanhempi mies. Tarkoitus oli muutama olut napata kaupasta ja mennä puistoon istuksimaan. Miehellä oli joku pakkomielle golffiin ja vaikka olin viesteissä useaan otteeseen sanonut, ettei minua kiinnosta enkä halua lähteä treffeillä golffia pelaamaa, hänellä oli mukanaan aivan jäätävän kokoinen mailakassi. Ukko vain puhisi ja hikoili naama punasena sen säkkinsä painosta. Oli kuulemma ajatellut että voin vaihtaa vielä mieleni.
Olutharrastus paljastui melko nopeasti alokoholismiksi ja kuulemma elämä oli nyt sellaista, kun hänellä ei ollut naista - heti alkaa itsestään huolehtia kun löytää tyttöystävän. Join kaksi oluttani ja lähdin. Sinne jäi se painajainen olutkassinsa ja mailapussinsa kanssa juomaan. Ja tosiaan sanoi vielä viesteissä ettei tupakoi, mutta puistossa poltti kuin korsteeni. Jälkeenpäin laittoi viestiä, että jos olisin sinne golfkentälle lähtenyt, kun kerran viimetreffeillä ei ehditty.
Joskus niitä tinder-deittejä ei jälkeenpäin meinaa tunnistaa kun heillä on vaatteet päällä.
M42
Vierailija kirjoitti:
Joskus niitä tinder-deittejä ei jälkeenpäin meinaa tunnistaa kun heillä on vaatteet päällä.
M42
Ovatko Tinderissä alasti vai häh?
Ihan mukava mies, mutta ei näyttänyt yhtään kuviltaan. Kuvissa sellainen perusmies, vastassa lyhyt, lihava ja haiseva.
Noin kymmenet tinder treffit takana, ja poistin kokonaan tinder profiilin. Valokuvat oli yleensä ja luultavasti useamman vuoden vanhoja, ja harrastukset on ilmeisesti niitä mielikuvitusharrastuksia, kehosta päätellen, tai vähintään 20 vuoden takaisia harrastuksia? Puhelut ja viestit oli aluksi ihan fiksuja ja aivan eri tasoa kuin sitten kasvotusten tavattuna. Useasta paistoi jotenkin läpi että joku on nyt saatava ja heti, keinolla millä hyvänsä. Tuli jotenkin niillä treffeillä hieman painostettu olo. Joten... ei johtaneet mihinkään.
Että kyllä naisetkin osaavat ihan yhtälailla "huijata' niissä profiileissaan ja käyttääntyä tökerösti.
M52
Vierailija kirjoitti:
(o) (o)
y
Ja kun tapasitte, hän ei ollutkaan ASCII-taidetta?
Vierailija kirjoitti:
Ihan mukava mies, mutta ei näyttänyt yhtään kuviltaan. Kuvissa sellainen perusmies, vastassa lyhyt, lihava ja haiseva.
Eikö haissut samalta kuin kuvassa?
Vierailija kirjoitti:
Joskus niitä tinder-deittejä ei jälkeenpäin meinaa tunnistaa kun heillä on vaatteet päällä.
M42
Toiveajattelua 🥱
Mies oli tosi suloinen kuvissa ja fiksut ajatukset, hauskakin
Treffeille tuli kimeäääninen todella laiha ja huono ryhtinen, ujosti virnuileva mies, jolla oli osa hampaistakin tippunut.
Hienhajun haistoin jo metrin päästä ja mainitsin vielä ennen treffejä, että pidän siisteistä ja hyväntuoksuisista miehistä.
Oli jotenkin saanut kuvissa itsensä näyttämään miellyttävältä ja minä hölmö ehdin jo ihastua. 😩
Kuvat ei kerro totuutta. Ollut treffejä joissa mies aivan eri oloinen kuin kuvissa. Vanhempia, tylsempiä olleet livenä. Yhdellä epäselvä vessan peilistä otettu selfie. Treffeille tulikin kaunishymyinen, fiksu mies. Tämän halusin huonosta kuvasta huolimatta nähdä koska oli 15v. minua nuorempi. Jonkun aikaa tapailtiin, mutta kaatui siihen että oli 15v. nuorempi.
Oli todella lyhyt. Ei ollut maininnut pituutta profiilissa, mutta kaikki kuvat oli otettu niin, että näytti pitkältä. Oli myös muuten epämiellyttävä tyyppi, eikä kumpikaan halunnut tavata uudestaan.