Muita yksinäisiä? Arkisten asioiden jutteluketju.

Unista tai pikemminkin unettomuudesta. Sitä on kuin pienessä sievässä mutta ilman hyvää tuulta ja ihan kaikki menee jollain tavalla pieleen tai ainakin hirveän hankalasti. Tuntuu että tänäänkin olen käyttänyt aivan kaiken lattian kautta ja nyt viimeisimmällä kerralla noiduin jo kunnolla ääneen, kun sillä kertaa lattialta sai siivota leikkelepaketin sisällön. Se saakelin paketti kyllä pysyi kädessä enkä edes tajua miten mä sain ne siivut sieltä luiskautetuksi lattialle.

Jotenkin alkaa olla niin loppu kaikkeen kun mikään ei ikinä suju eikä onnistu vaan on kuin jossain pahuuden spiraalissa. No niinhän sitä sanotaankin, että hyvä ruokkii hyvää mutta kyllä se toiseenkin suuntaan onnistuu vaikkei olisi väliksikään.

Onko teillä muilla sellaista, että kaipaisitte seuraa ja kavereita tai edes tuttuja mutta sitten aina jos jonkun vanhan tutun näkee niin sitä ei haluaisi nähdä eikä varsinkaan halua tulla itse nähdyksi?

Vierailija kirjoitti:

Onko teillä muilla sellaista, että kaipaisitte seuraa ja kavereita tai edes tuttuja mutta sitten aina jos jonkun vanhan tutun näkee niin sitä ei haluaisi nähdä eikä varsinkaan halua tulla itse nähdyksi?

Aivan sama. Joskus miettii jopa että ottaisi yhteyttä siihen ja siihen, mutta mitä kauemmin asiaa miettii sitä huonommalta idea alkaa tuntua. Näin joku aika sitten kaupassa entisen naapurin, jonka kanssa oltiin oikein hyvissä väleissä, mutta sitten käännyinkin hyllyjen taakse ja olin hyvilläni ettei ehtinyt nähdä mua.

🤔🤔 Mihin nämä viikot oikein menee? Kohta ennen kuin huomaakaan niin on joulu.

Vierailija kirjoitti:

Onko teillä muilla sellaista, että kaipaisitte seuraa ja kavereita tai edes tuttuja mutta sitten aina jos jonkun vanhan tutun näkee niin sitä ei haluaisi nähdä eikä varsinkaan halua tulla itse nähdyksi?

Mulla ei edes ole sellaisia entisiä / vanhoja kavereita tai tuttuja joita haluaisin nähdä. Joskus vahingossa sitten osuu jonkun tuollaisen kanssa samaan paikkaan ja se pelkkä moikkauskin vaan vitutttaa. Ei mulla ole, eikä koskaan ollutkaan mitään oikeasti yhteistä noiden ihmisten kanssa. Viimeksi vissiin näin yläasteaikaisen luokkakaverin ja en mä halua tuollaiselle kertoa elämästäni mitään vaikka kuinka tenttaisi. Se siis oikein alkoi juttelemaan ja varmaan jauhoi sontaa musta kaikille jälkeenpäin ihan kuten silloin ennenkin.

Mä niin haluaisin muuttaa johonkin kauas pois missä ei oikeasti olisi edes mahdollista törmätä johonkin entiseen tuttuun. Samalla tietenkin toivoen, että siellä voisin saada uusia tuttuja ja tällä kertaa sellaisia joiden kanssa on oikeasti samalla aaltopituudella ja "samaa laumaa". Tämä haave ei vaan varmasti tule koskaan toteutumaan. Joskus haaveilin siitä, että voisin tutustua sukulaisiini jotka on jääneet aivan vieraiksi syystä jota en tiedä mutta myöhäistä se enää on. Ei mulla ole ketään jolta voisin edes kysyä kuka on mulle sukua saati sitten että heitä tunnistaisin vaikka vastaan tulisi.

Vierailija kirjoitti:

🤔🤔 Mihin nämä viikot oikein menee? Kohta ennen kuin huomaakaan niin on joulu.

Mulla on keittiössä seinäkalenteri ja eilen aamulla katsoin ihmetellen päivämäärää kunnes tajusin että siinä oli edelleen syyskuu esillä. Ja justhan vasta vaihdoin sen elokuun pois ja sen ihan syyskuun ekana päivänä.

Aika kuluu hirmuista vauhtia vaikka mitään ei tapahdu. Aiemmin (lapsena/nuorena) oli toisin, että silloin ei kulunut aikakaan kun oli tylsää vaan päivät mateli ja sitten taas se pieni pätkä pitkästä kesälomasta mikä vietettiin mummolassa meni yhdessä hujauksessa. Noinkohan enää edes ehtisi huomata jos jotain kivaa tapahtuisi?

Vierailija kirjoitti:

Onko teillä muilla sellaista, että kaipaisitte seuraa ja kavereita tai edes tuttuja mutta sitten aina jos jonkun vanhan tutun näkee niin sitä ei haluaisi nähdä eikä varsinkaan halua tulla itse nähdyksi?

Jostain syystä niitä joihin olisi mukava törmätä ei näe ikinä missään, mutta sitten niitä joiden näkeminen ohimennenkään ei olisi väliksi tulee vastaan mitä merkillisemmissä paikoissa.

Vierailija kirjoitti:

Politiikasta tai siis enemmänkin siitä, etten ota mitään kantaa mihinkään suuntaan mutta jotenkin tunnistan koulukiusatun tuosta Kaisa Juusosta. Toisaalta saan myös vahvat fiiliksen koulukiusaajasta monestakin, etenkin naispoliitikosta.

Itse koulukiusattuna voin olla turhankin herkkä aistimusteni kanssa, mutta monesti olen kokenut sen kuinka yhteiskunta tai oikeammin yhteisö koulun lisäksi myös työpaikalla ja kaveriporukoissa on tietyllä tapaa verenhimoista ja hyökkää hanakasti sellaisen kimppuun joka ei ole niin itsevarma ja vahva, jos vain saa pienenkin syyn. Se syy voidaan myös tarvittaessa keksiä jos vaikka on jotenkin tylsää. Vastaavasti taas joku liki röyhkeyteen asti itsevarma (/-rakas) saa tehdä käytännössä mitä vaan eikä kukaan tee muuta kuin korkeintaan tupisee itsekseen ja panee taskussa kättä nyrkkiin.

Aika kaukana on se aidosti tasa-arvoinen, yhdenvertainen ja suvaitsevainen yhteiskunta jossa jokainen saa olla sellainen

Aiemman koululaisbarometrin mukaan puolet koulujen kiusaamistapauksista on koulun henkilökunnan tekemiä.

Itä-Suomen yliopisto on tutkinut myös opettajien roolin merkitystä oppilaiden häiriökäyttäytymiseen. Opettajien oma käytös, siis oppilaiden, jotka eivät keskity tehtäviin, häpäiseminen ja nolaaminen johtaa oppilaiden  häiriökäyttäytymiseen. Opettajilla ei ole keinoja, koska heidän koulutuksensa ei niitä tarjoa. Opettajien työterveyskään ei ehkä tarjoa riittävästi tukea.

Samoin työpaikoilla esimiehet kokevat, että kiusattu on ongelmallinen, koska hän työllistää heitä valituksillaan. Kiusaaja ei vaivaa ketään, jos saa rauhassa kiusata. Esimies voi myös osoittaa joukosta jonkun, josta halutaan eroon, mutta ei laillisin keinoin päästä. Kiusattuna hän lähtee itse.

Kiusaaja hyötyy aina jotenkin kiusaamisesta. Paras keino kiusaamisen ehkäisemiseen on poistaa tuo hyöty. Monesti kiusaaja oppii kyynärpäätaktiikan vanhemmiltaan, joilla se on toiminut menestyksekkäästi.

Rasismiin puututaan nykyään aktiivisesti (paitsi ikärasismiin), jospa kiusaaminenkin ansaitsisi saman huomion.

Kiusaaminen on niin syvällä yhteiskunnan rakenteissa, että voisi melkein puhua rakenteellisesta korruptiosta. Hankala juttu, joka maksaa mielettömiä summia yhteiskunnalle ja aiheuttaa sanomatonta kärsimystä.

Vierailija kirjoitti:

Päivän sananlasku: Joka uniinsa uskoo, se varjoaan pelkää.

Kaikkea ei tarvitse myöskään ottaa tosissaan ja unista on silti minusta mielenkiintoista keskustella. Ne kuitenkin ovat asioita, mitä ihminen ei pysty hallitsemaan. Kulkevat omia ratojaan.

Politiikassa voi olla kyse siitä, että joku poliitikko haluaa hoitaa asioita oikeasti hyvin. Silloin hän joutuu helposti paitsioon, jos muut haluavat hoitaa asioita vain näennäisesti hyvin. Hän ei ikään kuin ole tajunnut pelin henkeä tai halunnut olla siinä mukana.

Vierailija kirjoitti:

Nobelin kirjallisuuspalkinto meni unkarilaiselle Laszlo Krasznahorkeille. Häneltä on suomennettu kaksi kirjaa, S aatanatango ja Vastarannan melankolia. Kolmas tulee keväällä ja siinä on kääntäjän mukaan 30 sivuista virkkeitä. On siinä lukemista, ettei unohda virkkeen lopussa, mistä se alkoi.

Mulle täysin tuntematon. Ehkä luen, ehkä en.

Huomenna on Aleksis Kiven ja suomalaisen kirjallisuuden päivä. Lukeekohan kukaan nykyään Seitsemää veljestä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nobelin kirjallisuuspalkinto meni unkarilaiselle Laszlo Krasznahorkeille. Häneltä on suomennettu kaksi kirjaa, S aatanatango ja Vastarannan melankolia. Kolmas tulee keväällä ja siinä on kääntäjän mukaan 30 sivuista virkkeitä. On siinä lukemista, ettei unohda virkkeen lopussa, mistä se alkoi.

Mulle täysin tuntematon. Ehkä luen, ehkä en.

Huomenna on Aleksis Kiven ja suomalaisen kirjallisuuden päivä. Lukeekohan kukaan nykyään Seitsemää veljestä.

Huomenna jaetaan myös Nobelin rauhanpalkinto :) kenelleköhän?

Vierailija kirjoitti:

Oikein ihana päivä. Heräsin tähän päivään, kun unessani t-rex syö mut kahtia. Työkaveri vitsaili mun hirttämisellä. Työt eivät eteneet mihinkään, vaikka tein kaiken mitä käskettiin. Harrastuksissani olin tekemässä ennätystäni, mutta sitten kunnolla töpeksin. Prismassa en saanut s-mobiilia auki nähdäkseni kaikki etukuponkini. Nyt kotona toivon, että mitään inhottavaa ei enempää tapahtuisi. Voisi olla myrtsi olo, mutta olen liian virkistynyt murjottaakseni.

Siis työkaveri vitsaili sun hirttämisellä?? Unessa vai oikeasti? Mitä ihmettä, oikeastiko?

Vierailija kirjoitti:

Onko teillä muilla sellaista, että kaipaisitte seuraa ja kavereita tai edes tuttuja mutta sitten aina jos jonkun vanhan tutun näkee niin sitä ei haluaisi nähdä eikä varsinkaan halua tulla itse nähdyksi?

Kyllä! Siis mikä ihmeen juttu tääkin on? Mulla on just tuo.

Eräästä viestistä tuli mieleen omat ajatukset sukulaisiini liittyen. Minullakin on suoraan sanoen surkea tilanne sukuni kanssa. Aiemmin asuessa muualla joihinkin vanhempiin sukulaisiin pidettiin yhteyttä ja heistä nyt monet kuolleet. Samalla on hiipunut sitten välit esim heidän lapsiinsa ja näin tuo kaikki ei ole jatkunut eteenpäin. Aiemmin vanhempien kanssa käytiin eräiden luona juhlissa aina. Milloin mitäkin ja kutsuttiin heidät myös joihinkin juhliimme. Heillä melko samanikäiset lapset kuin minä. 

Sitten minä muutin tänne kauemmas ja samalla nämä "heidän lapsensa" jättivät kutsumatta myöhemmin eräisiin tärkeisiin juhliin ja eivät kertoneet edes niistä mitään. Sattumalta saatiin kuulla niistä ja toinen näistä sai myös lapsenkin, josta sattumalta saatiin tietää. Kaiken tämän jälkeen mietin miten voin enää ikinä olla yhteydessä heihin jos eivät ole välittäneet itsekään mitään ja ovat jättäneet noissa isoissa jutuissa jopa ilmoittamatta meille. Toisaalta on sukulaisia, joita on aiemmin kutsuttu kylään ja eivät ole ikinä tulleet kiireisiin yms vedoten. Ja sukulaisia joiden luona itse joskus käytiin ja eivät ikinä tulleet meille.

Oikeastaan äitini ja isäni sukujen kanssa sama tilanne. Äitini isän puolelta niin pieni suku, että tänäänkin harmitti miten olen nyt ehkä lopullisesti ulkona siitäkin. Se ei tunne reilulta. Tästä voisi kirjoittaa niin paljon, mutta itse en ole riidellyt kenenkään kanssa tai loukannut. Muuttanut vaan tänne kauemmas ja elämäni on mennyt eri tietä joissakin jutuissa. Olen silti kunnollinen ja en ole ikävä ihminen.

Näin tuntuu joskus väärältä se, että moni voi olla oikeasti olla ikävä sukulainen ja silti häneenkin pidetään yhteyttä ja minuun taas ei. Monesti se menee siihen, että mietin kuinka minussa täytyy olla vikaa, mutta kenellekään en ole ikävä ollut tai riidellyt ja haluaisin kysyä joiltakin, että miksi kaikki meni näin. Tämän kaiken myötä totean itsekin, että monia sukulaisia en tunnistaisi, vaikka vastaan tulisivat ja monia nuorempia en ole edes nähnyt. Siinä mielessä voisin muuttaa maapallon toisella puolelle ja kukaan perheen ulkopuolinen ei edes tietäisi missä olen. Välillä nämä asiat mielessä enemmän. Tarkemmin en voi kirjoittaa.

Muille kysymyksenä kysyisin, että miten teidän sukunne. Onko sukulaisia ja millaiset välit heihin. Jos joku haluaa

"Sitten lenkkeilystä ja juoksutapahtumista. Itse juoksin puolikkaan ennen korona-aikaa ja maaliintulon jälkeen oli jotenkin tyhmää vaan yksinään hakea se osallistumismitali ja kamat narikasta, tunkea lenkkarit reppuun ja lähteä kotiin. Muilla tuntui olevan juoksukavereita ja ainakin siinä maalialueella tuttuja, puolisoa, perhettä ja läheisiä joiden kanssa heittelivät high-fivea ja tuli kuivaa vaatetta, kuohuvaa ja kukkakimppua jne kun omaa saavutusta ei kukaan ollut juhlistamassa. Ainakin itselle tuo kaikki muu olisi ollut vähintään yhtä tärkeää kuin se, että onnistuin siinä mitä tavoittelin. Nuo on hetkiä jotka haluaisi jakaa."

Tunnistan tämän tunteen kyllä. Kävin itse asiassa viime vuonna juoksemassa ensimmäisen puolikkaani ja nyt olen keväällä menossa parantamaan aikaani. Muistan, että reitin viimeiset kilometrit oma tunteeni oli suorastaan voitonriemuinen, olihan se pisin matka minkä olin koskaan juossut, mutta maaliviivan jälkeen se vaihtui tosiaan sellaiseen onttoon oloon, että mitä nyt. Ei jaettua iloa, ei onnitteluja, ei mitään jatkosuunnitelmia illaksi, vaan hipsin siitä tavarasäilytykseen, suihkuun ja sen jälkeen kotiin syömään yksin. Niin paljon ihmisiä ja silti ihan yksin. Kyllähän se vähän nakersi sitä onnistumisen iloa itseltä, mutta aion silti jatkaa juoksua.

- Se, joka täällä kirjoitteli aiemmin puolimaratonharjoittelusta

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oikein ihana päivä. Heräsin tähän päivään, kun unessani t-rex syö mut kahtia. Työkaveri vitsaili mun hirttämisellä. Työt eivät eteneet mihinkään, vaikka tein kaiken mitä käskettiin. Harrastuksissani olin tekemässä ennätystäni, mutta sitten kunnolla töpeksin. Prismassa en saanut s-mobiilia auki nähdäkseni kaikki etukuponkini. Nyt kotona toivon, että mitään inhottavaa ei enempää tapahtuisi. Voisi olla myrtsi olo, mutta olen liian virkistynyt murjottaakseni.

Siis työkaveri vitsaili sun hirttämisellä?? Unessa vai oikeasti? Mitä ihmettä, oikeastiko?

Unta oli vain t-rex kohta. Työkaverini on jotenkin erikoisempi persoona. Hänellä ei ole yhtään itsehillintää vaan osoittaa kaikki tuntemuksensa. Harvassa on työpäivät jolloin itselläni olisi hyvä päivä. Todella raskasta on, kun mä oon aina se paska. Mulla on sentään vahvat empatiataidot. En osoita mieltäni, ja koitan ymmärtää toisia. Yritän olla että en satuttaisi toisia, vaikka täysin ala-arvoisia mulle oltaisiin. En provosoidu, sillä ne ovat vain sanoja, joilla yritetään saada mut tunteisiin. Yksin viihdyn ja yksinäinen oon. Se syö jotenkin ihmistä, kun elämä painottuu vain ikäviin asioihin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Päivän sananlasku: Joka uniinsa uskoo, se varjoaan pelkää.

Kaikkea ei tarvitse myöskään ottaa tosissaan ja unista on silti minusta mielenkiintoista keskustella. Ne kuitenkin ovat asioita, mitä ihminen ei pysty hallitsemaan. Kulkevat omia ratojaan.

Olen perehtynyt unen näkemiseen ja unimaailman merkityksiin. On todella mielenkiintoista huomata, että unet voivat ohjata unen näkijää ja antaa vastauksia kysymyksiin, jos uniaan haluaa kuunnella.  Ne vastaukset ja tieto on jo itsellä, eli ei unien merkitykset ole mitäään yliluonnollista. Kukaan muu ei voi tulkita uniasi, kuin sinä itse. Unien seltyskirjat ovat yhtä hölynpölyä kuin horoskoopitkin. 

Ärsyttävää, kun kaikki kotihommat kasaantuu viikonlopuksi. Nyt tarvii viedä tavaroita varastoon ja kierrätykseen, siivota, raivata ulkokukkia ja pestä pyykkiä. Haluaisin vaan olla.

Vierailija kirjoitti:

Unista tai pikemminkin unettomuudesta. Sitä on kuin pienessä sievässä mutta ilman hyvää tuulta ja ihan kaikki menee jollain tavalla pieleen tai ainakin hirveän hankalasti. Tuntuu että tänäänkin olen käyttänyt aivan kaiken lattian kautta ja nyt viimeisimmällä kerralla noiduin jo kunnolla ääneen, kun sillä kertaa lattialta sai siivota leikkelepaketin sisällön. Se saakelin paketti kyllä pysyi kädessä enkä edes tajua miten mä sain ne siivut sieltä luiskautetuksi lattialle.

Jotenkin alkaa olla niin loppu kaikkeen kun mikään ei ikinä suju eikä onnistu vaan on kuin jossain pahuuden spiraalissa. No niinhän sitä sanotaankin, että hyvä ruokkii hyvää mutta kyllä se toiseenkin suuntaan onnistuu vaikkei olisi väliksikään.

En suosittele myöskään täyden ison raejuustopaketin kaatamista lattialle. Voin valaista ettei sitä pysty siivoamaan oikein millään😅😭