Lue keskustelun säännöt.
Oikea syy masennukseeni oli pikkulapsiaika
23.01.2025 |
Hei,
Olen 37-vuotias äiti ja tajusin tänään kristallin kirkkaasti miksi olen ollut viimeiset 9 vuotta niin allapäin. Nyt kun lapseni ovat kasvaneet 9- ja 7-vuotiaiksi, olen alkanut saada omaa elämääni takaisin. Olen ymmärtänyt, että yksinkertaisesti inhoan pieniä lapsia. Sitä taistelun ja väännön määrää jokaikisestä asiasta. Sotkua ja huutoa. Se että en saa tehdä haluamani asioita vaan lapset pilaavat musiikin kuuntelun, kävelylenkin yms.
Nyt lapset tykkäävät jo mennä harrastuksiin ja kavereilleen. Nukkuvat yönsä. En oikeasti keksi ainuttakaan hyvää asiaa pikkulapsiajassa. Tavallaan olen siitä myös surullinen ja olo on syyllinenkin. Pitkään olen pohtinut olenko vain todella huono äiti vai mikä minua vaivaa kun jatkuvasti olen väsynyt, ärtynyt, haluton.
Nyt en odota enää masentuneena työpäivän päättymistä että kotona jatkuisi jatkuva läsnäolo ja äidinhuutelu. Jos meille olisi kolmas lapsi jostain mielenhöiriöstä tehty niin varmaan olisi loppunut parisuhde ja mielenterveys.
Tunnistaako kukaan vastaavia ajatuksia? Olen siis nyt onnellinen lapsistani kun olemme selvinneet pikkulapsiajan. En pidä pienistä lapsista enkä pelkää sitä kertoa!! Se on ihan ok!
Kommentit (379)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä. Pitäisikö miesten hoitaa vielä lapset ja koti ja olla perheen ainoa tulojenhankkija kun naiset ei pysty? Kyllä on heikoksi mennyt suomalaisilla naisilla.
Kuka niin on väittänyt? Riittää, että mies on aikuinen ja tekee osansa kotitöistä ja lastenhoidosta. Enää ei eletä missään 50-luvulla, jolloin mies oli perheen ainoa elättäjä.
Olipa miesvihaa täynnä oleva kommentti sinulta. Siksi on edelleen erittäin tärkeää, että miehet lyövät naisia silloin tällöin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kyllä. Pienen lapsen kanssa jatkuvaa epämukavuusalueella olemista ja hampaiden kiristelyä. Kolmatta vuotta mennään kun elämä on huutoitkua milloin mistäkin asiasta, aamut alkaa kukon pierun aikaan, lepoaikaa ei ole enää edes päivällä kun ei nukuta päiväunia. Kyllä odotan että lapsi kasvaa. Tämä aika on ihan totaalisen uuvuttavaa.
Elämä on valintoja.
Mua lähinnä ihmetyttää miks ihmiset hankkii useamman lapsen? Mulle tuli selväks yhden saatuani etten missään nimessä halua enempää muksuja.
Vierailija kirjoitti:
Minusta pikkulapsiaika oli parasta. Olin se pullantuoksuinen äiti. Voi kunpa saisin ne ajat takaisin kun lapset olivat pieniä ja lutuisia.
Ugh
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Saa kai noista isiltäkin rehellisiä vastauksia, että kyllä näin on eikä oikein aina nappaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No joo. Meillä nyt 4 ja 6 -vuotiaat. Nyt alkoi tuntua, että olen saanut oman elämäni ja kroppani takaisin uppouduttuani pikkulapsisirkukseen ja äidin rooliin, ja työpäivän jälkeen jopa panettaa armottomasti. Mutta sitten kotona kuuntelet ja katselet sitä huutoa, riekkumista ja venkoilua, niin eipä enää paljoa kiinnostele tämän negatiivisuusannoksen jälkeen sitten joskus illalla myöhään kun päiväkodissa päiväunet nukkuneen kuopuksen on vihdoin saanut nukkumaan.
Katsotaan sitten kolmen vuoden päästä, voi toki olla että vaihdevuodet on sitten vieneet tämänkin hormonitoiminnan. Vttu.
Vierailija kirjoitti:
Sinulla on nyt elämäsi parhaat ajat edessä, pahin takana. Ja lapset tehtyinä ja kasvamassa. Hyvää tulevaisuutta.
Odottaakaa kun tulee se teini-ikä 😂
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aivan kammottavaa se väsymys. Ei sellaista ole koskaan aiemmin kokenut. Ja kun ei sitä saa levättyä pois, kun joka päivä täytyy huolehtia lapsesta. 24/7.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se on ihan lapsen persoonasta kiinni. Jotkin lapset ovat oikeasti todella hankalia ja väsyttäviä. Kuin raskasta painoa kantaisi mihin ikinä meneekin. Niinkuin lapseni. Ei ole oma-aloitteinen, sotkee, puhuu rumasti, lintsaa koulusta ja käy jopa fyysisesti päälle. Usein mietin miksi hankin lapsen jos geenit ovat noin vi*urallaan ja miksi ne huonot geenit yhdessä voivat olla yhdessä lapsessa. Siksi en hanki enää lapsia ja haluaisin mennä sterilisaatioon.
En halua jatkaa paskoja geenejä.
Ihan totaalisen perseestä. Taas heräilty koko yö ja lopulta ennen seitsemää ylös viikonloppuna. Ei tähän totu ikinä. Olen aivan totaalisen uupunut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tässä olen nyt itsekin 7 vuotta odottanut sitä suurta onnea, mikä lapsista kuulemma tulee. Aivan hanurista koko lisääntyminen.
Kai muistat hokea lapsettomille miten he jäävät kaikesta merkityksellisestä paitsi?
Vierailija kirjoitti:
Olen töissä saattohoidossa. En ikinä voisi tuottaa sellaista tuskaa toiselle ja kaikki vain että saisin itse leikkiä elävällä nukella. Liian itsekästä. Lisätkää omalta osaltanne suvaitsevaisuutta leikkinukkeja kohtaan, paljon tuskaa saadaan vähennettyä jo sillä että emät tyytyvät huoltamaan muovisia nukkeja hoivahimoissaan.
Oletkö miettinyt, kuka niitä jo tänne saatettuja lapsia hoitaa kuolemaan, jos uusia lapsia ei synny? Kuolema kärsien yksin, viimeisenä kaikista se vasta karmaisevalta kuulostaa.
Maapallon muiden elämänmuotojen kannalta olisi tietysti parasta, että ihminen katoaisi täältä. Mutta sekään ei poistaisi kuoleman aiheuttamaa kärsimystä maailmasta. Luonnollisen eläimet kärsivät kuoleman yleensä joko heikentyneenä, hiljaa kivuissa ja nälässä kituen tai saaliiksi joutuen, kappaleiksi repimällä.
Luonto ei tunne hyvää tai pahaa. Kärsimys on osa elämää. Silti elämä on ihmeellinen asia josta voi myös iloita. Lapset ovat suuri ihme ja aivan mainiota seurattavaa. Hyvin raskasta se pikkulapsiaika usein on, mutta elämän tarkoitus ei ole kärsimyksen välttäminen. Se on länsimainen harha.
Vierailija kirjoitti:
Tunnistan kyllä kuvauksesi niin hyvin.
Meillä on yhteiskunta, jossa vanhemmat ovat todella yksin. Itse olen melkein jatkuvasti yksin lasten kanssa koska heidän isänsä ei osallistu arkeen ja olemme eronneet. Isovanhempia ei ole juurikaan kesän aikana näkynyt eikä minulla ole ketään joka voisi joskus auttaa lasten kanssa, että saisin hetken hengähtää.Kesälomalla olemme lähinnä olleet leikkipuistoissa. Muualla kuten retkikohteissa käydessämme haluaisin mielelläni itse katsella paikkoja, kävellä, tutkia. Mutta lapset haluavat olla vaan leikkipuistossa ja muuten itkevät ja valittavat nälkää, kuumuutta, väsymystä. Mielelläni menisin yöuinnille ja lenkkeilisin myöhään illalla, kävisin museoissa ja lukisin kirjoja niin paljon kuin haluan. Kotona ei loma-aikaan pääse edes vessaan ilman että joku huutelee perääni ja koputtelee oveen. Kaikki ohjelma pitää suunnitella lasten mukaan ja minua itseäni ei ole olemassa. Sotkua, meteli
Olen itse syntynyt 1981. Ero minuun lapsiaikaan on massiivinen. Kun olin lapsi minä leikin usein pihalla muiden taloyhtiön lapsien kanssa ja aikuiset jauhoivat p*skaa keskenään samalla kun vahtivat meitä. Ihmiset pitivät paremmin huolta toisistaan ja toisten lapsia tarvittaessa jopa komennettiin, ja lapset tottelivat.
Nykyäänkin lapset saattavat joskus leikkiä keskenään, mutta aikuiset tuijottavat sen ajan vain puhelinta eivätkä juurikaan seuraa mitä oma lapsi tekee. Toisista ei pidetä huolta eikä toisten lapsia yleensä voi komentaa vaikka tarvetta olisi. Lapsi ei nimittäin joko tottele pätkääkään tai sitten kakaran vanhemmat alkavat raivoamaan "komentajalle".