Nuori seurustelee, kodistani on tullut seurustelupaikka, missä en saa olla rauhassa
Nuoren (17 v) seurustelukumppani on meillä useamman kerran viikossa. Viikonloppuisin nykyisin yötäkin la-su. Seurustelukumppani on mukava, mutta yleensä livahtavat nuoren huoneeseen ja pysyttelevät visusti siellä, tullessaan ja lähtiessään juttelee todella lyhyen hetken. Hakevat ruokaa nuoren huoneeseen, syövät siellä. Olen sanonut monesti, että tarkoitus olisi että syödään yhdessä ruokapöydässä. Ymmärrän toki, että haluavat olla kahdestaan, eikä meidän muun perheen kanssa.
Minua kuitenkin häiritsee, että 3-4 iltana viikossa en voi olla kotonani kuten haluan. Vaikka ovat siellä huoneessa koko ajan, sinne kuuluu kaikki, emmekä voi miehen kanssa jutella ja olla vapaasti siten, kuten kotona yleensä olemme.
On mukava, että meillä on paikka missä voivat olla, enkä halua sitä kieltää. En tiedä miksi ovat pääsääntöisesti aina meillä.
Seurustelukumppani on meillä arkisinkin hyvin myöhään. Lähtee vasta 22-22:30. Nuoreltamme jää hyvin monena iltana läksyt tekemättä ja kokeisiin lukematta. Olen puhunut hänelle, että tekisivät läksyt ollessaan meillä. Koskaan ei ole tehnyt. Molemmat käyvät lukioa.
Onko muilla tällaista? On mukavaa että nuoret viihtyvät teillä, mutta oma oleminen kotona tuntuu vieraalta aina silloin. Eikä voi tosiaan olla kuin kotonaan.
Olen puhunut omalle nuorelle myös siitä, että seurustelukumppanin pitäisi lähteä aiemmin. Meillä on aikainen lähtö töihin aamulla ja minä haluaisin nukkumaan klo 22:00 jolloin täällä on vielä vieraita ihmisiä ja nuoreni huone on meidän makuuhuoneen vieressä. En voi nukkua siellä kun viereisestä huoneesta kuuluu vielä juttelua ja ääniä. Olen sanonut, että jos seurustelukumppani ei älyä itse lähteä ajoissa, joudun tulla sanomaan. Siitä nuoreni suuttui niin, että rikkoi erään tavaran, en saa kuulema puuttua. Meidän muiden pitäisi kuitenkin elää hänen ja seurustelukumppaninsa ehdoilla.
Kirjoitan termeillä nuori ja seurustelukumppani, ettei ilmene kumpi on tyttö ja kumpi poika, koska en halua paljastua jos joku tuttava lukee tätä.
Kommentit (47)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Selkeät rajat. Itse sanoisin, että esim. klo 20 mennessä meidän talossa alkaa iltapuuhat, ja sen jälkeen vieraiden tulee poistua. Jos haluavat viettää aikaa, tehkööt sen muualla. Ja sanoisin, että tietyt illat saavat olla teillä rajatusti. Esim. 2-3 iltana viikosta. Te olette aikuisia, koti on teidän ja voitte määrätä nuorelle säännöt. Myös on aika huolestuttavaa jos nuori ei halua hoitaa koulua kunnolla, ja puhuisin vakavasti nuoren kanssa siitä, mitä voi seurata jos lukiota ei käy kunnolla tai ei tee läksyjä, miten se voi vaikuttaa tulevaisuuteen. Ei läksyjä voi pakottaa tekemään, mutta nuoren täytyy tietää mitä siitä voi seurata.
Tässäkin on pointtia. Huonoilla lukiopapereilla ei tee mitään, useimpiin koulutuksiin haettaessa.
ABBAn kirjoittamalla ei tosiaankaan monet ovet aukene.
Sano jos ei käy. Sopikaa säännöt ja miten saat oman kodin takaisin, rauhan. Tai jos ovat vain nuoren huoneessa ja wc, entä missä ulkona voivat olla. Siivous useammin? Tietysti sinun nuori voi hakea keittiöstä evästä. Ja voivatko olla välillä toisen luona. Entä koska saavat tulla olohuoneeseen tai mennä parvekkeelle tms.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikka ovat siellä huoneessa koko ajan, sinne kuuluu kaikki, emmekä voi miehen kanssa jutella ja olla vapaasti siten, kuten kotona yleensä olemme.
Asteikolla 1-10 kuinka paljon luulet, että niitä seurustelevia teinejä siellä huoneessa kiinnostaa kuunnella sinun ja miehesi juttuja? Tuskin teidän jutut niin juicy on, vaikka olisittekin aivan vapaasti..
Koulu pitäisi tietysti hoitaa, sen ymmärrän että se huolettaa jos läksyt ja kokeisiin luku jää seurustelun vuoksi ja valvoo liian myöhään.
Tämä oli hyvä kommentti:) Ei niitä teinejä tosiaan kiinnosta vähääkään kuunnella, mitä vanhukset puhuu... mutta en oikein ymmärrä,miten aikuiset vaivaantuvat yhden ei-oman nuoren läsnäolosta, enkä kyllä sitäkään, että pelkää oman nuoren loukkaantumista. Meillä oli aikoinaan talo täynnä ei-omia nuoria, omien nuorten seurustel
Samaa mieltä. Ei nuoret sanomatta suoraan tajua, että joku menee nukkumaan klo.21. Meillä nuorella oli seurustelukumppani pitkän matkan päästä ja kun oli meillä, oli usein yötä. Mä nukuin siihen aikaan itse olkkarissa ja tein vuorotyötä. Selkeästi kerroin mihin aikaan on hiljaisuus ja seurustelukumppanilla oli sen verran vieraskoreutta tai muuten vaan oli fiksu, että uskoi ihan, kun sanoin, ja oli omiakin hiljemmin. Meillä päivärytmi vaihteli, niin senkään takia ei ollut tarvetta edes tiukasti sanoa, ihan niin kuin kenelle vaan voi nuorillekin puhua asiat. Ja kyllä haahuilin kotonani yöpuvussa tukka pystyssä tyyliin illalla tai aamulla, joskus päivälläkin. 17v pitää jo osata käyttäytyä. Huolestuttavaa jos tuosta suuttuu, saati paiskoo tavaroita sen takia?! Uhmaikäinen voi noin kokeilla rajojaan, mutta teini? Älä ole kynnysmatto.
Malliesimerkki vanhemmasta, joka on täys lapanen kasvatuksessa. Lapsesi jyrää sinut kaikin tavoin. Kun yrität olla kovana niin lapsi vain uhkaa rikkoa tavaran, ja sinä vain lyhistyt.
Petipuuhat lapsen isän kanssa omassa huoneessa ovi kiinni. Vieraat lähtee heti! Kokeiltu on. Paitsi mulla aikoinaan nuorena riitti ihan että menin vaan oikeasti nukkumaan.
Vierailija kirjoitti:
Vaikka ovat siellä huoneessa koko ajan, sinne kuuluu kaikki, emmekä voi miehen kanssa jutella ja olla vapaasti siten, kuten kotona yleensä olemme.
Asteikolla 1-10 kuinka paljon luulet, että niitä seurustelevia teinejä siellä huoneessa kiinnostaa kuunnella sinun ja miehesi juttuja? Tuskin teidän jutut niin juicy on, vaikka olisittekin aivan vapaasti..
Koulu pitäisi tietysti hoitaa, sen ymmärrän että se huolettaa jos läksyt ja kokeisiin luku jää seurustelun vuoksi ja valvoo liian myöhään.
OK, mut mulla on ahdistushäiriö!
ap
Nussikaa makuuhuoneessa äänekkäästi, niin teinit kokoontuvat jatkossa muualla. Toimii ihan takuulla plus oma teini vaikka häpeääkin saa lisäpisteitä.