IL : Kersantti ja kapteeniluutnantti yrittivät tappaa varushenkilöt hukuttamalla
"Armeijan tasokoe päättyi karmeaan turmaan: 19-vuotias nainen taisteli hengestään yli 35 minuuttia
Harjoitusta johtaneille kersantille ja kapteeniluutnantille vaaditaan ehdollisia vankeusrangaistuksia.
19-vuotias jääkärinainen joutui hengenvaaraan kesken rannikkojääkäritutkinnon tasokokeen Dragsvikin varuskunnassa lokakuussa 2023.
Kyse oli tehtävästä, jossa varusmiesten tuli poistua veneestä ja edetä rantaan. Vettä olisi jättökohdassa saanut olla vain noin vyötäröön saakka.
Sen sijaan kersantti käskytti yhdeksää varusmiestä riisumaan pelastusliivinsä ja poistumaan veneestä kohdassa, jossa veden syvyys oli reilusti yli kaksi metriä.
Vedenpohja oli mutainen ja aivan liian syvä varusmiesten pituuteen nähden.
Vedenpohja ei ollut kantava eikä tasainen. Jääkäreillä oli yli 30-kiloiset kantamukset. Varusteisiin kuului muun muassa taisteluliivit, reppu, sirpaleliivi, kypärä ja yöpymistarvikkeet. Kukaan varusmiehistä ei yltänyt pohjaan.
19-vuotias nainen menetti tajuntansa ja vajosi merenpohjaan. Kesti useita minuutteja ennen kuin hänet löydettiin ja saatiin nostettua pintaan.
Naisen sydän pysähtyi ja hän kylmettyi vakavasti. Hänen verenkiertonsa saatiin palautettua yli 35 minuuttia myöhemmin.
Syyttäjän mukaan kaikki jääkärit olivat vaarassa hukkua."
-Sekä kapteeniluutnantti että kersantti kiistävät syyllistyneensä mihinkään.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/2803b64e-c00f-471b-973c-ac8bb80d0b5a
Kommentit (136)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Normaali harjoitus, naisten ei kuulu tuollaisessa tilanteessa olla. Itsellä jo ikää ja kokemusta erikoiskoulutuksesta ei tuossa mitään ihmeellistä ollut ja edelleen hoituisi helposti. Vaikken ikäni puolesta enää työnantajille kelpaa ja työikää jäljellä kymmeniä vuosia.
Tuo ei ole normaali tilanne. Jutusta selviää että vesi oli liian syvää.
Luuletko että sotatilanteessa aletaan veden syvyyksiä mittailla kun kranaatit lentää.
Oliko siellä sota käynnissä? Ootko vähän toope. Sodassa kuolee ihmisiä. Harjoituksissa niin ei saa käydä.
Armeijassa harjoitellaan sotaan. Sen naisen ei olisi pitänyt olla siellä. Siinä on johto töpeksinyt.
Täytys ottaa sotilasarvo pois, päättää työsuhde ja tiilenpäitä laskemaan. Liikaa hulluja mahtuu tuohon taloon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yllättäen miehet aina kieltämässä syyllisyytensä. Tuollaisesta voi seurata jopa aivovamma jos ei veri kierrä. Että hävettää puhua edes samaa kieltä miesten kanssa välillä.
Tuo nainen vammautui vakavasti. Toivottavasti syylliset joutuvat maksamaan. Summa on pikkuruinen, valitettavasti.
Niitä poliitikkoja jotka junaili naiset samoihin rankempiin aselajeihin miesten kanssa ei ikinä saada vastuuseen. Ulkomailla on naisille omat osastot syystä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Normaali harjoitus, naisten ei kuulu tuollaisessa tilanteessa olla. Itsellä jo ikää ja kokemusta erikoiskoulutuksesta ei tuossa mitään ihmeellistä ollut ja edelleen hoituisi helposti. Vaikken ikäni puolesta enää työnantajille kelpaa ja työikää jäljellä kymmeniä vuosia.
Aika tyypillistä juuri naisten kyykyttäminen. Vanha uskomus naisista itkupilleinä elää ja voi hyvin. Sama homma vartijakursseilla. Tähän ilmiöön törmää jopa työelämän paremmissa piireissä. Aina löytyy joku narsistinen mies, jota isänsä on pannut takapuoleen. Sitten kostetaan naisille kun mieli jo kieroutunut isän teoista.
Väkisellä yritetään kyykyttää ja nöyrryttää. Mitä kovempi vastus, sitä kovemmin lyödään. Vaikket edes haastaisi. Jotkut miehet on täysin sairaita tässä suhteessa. Kuvittelevat naisen aina ki
Mistä lähtien wokessa on kyse tasa-arvosta tai muissa uskonnoissa?
Vierailija kirjoitti:
Täytys ottaa sotilasarvo pois, päättää työsuhde ja tiilenpäitä laskemaan. Liikaa hulluja mahtuu tuohon taloon.
Ai tolta naiselta. Ei se ollu työsuhteessa vaan tullu armeijaan vapaaehtosesti ja ei raukka pärjänny siel
Vierailija kirjoitti:
Täytys ottaa sotilasarvo pois, päättää työsuhde ja tiilenpäitä laskemaan. Liikaa hulluja mahtuu tuohon taloon.
Prikaatin ylin johto heittää harjoituksen kenttähenkilöstön dösä alle huoli pois. Kukaan ei kysy mitä hittoa se nainen edes teki siellä.
Olisiko tätä oikeudenkäyntiä jos harjoitus olisi mennyt niin kuin sen piti? Eli veteen olisi menty vasta kun sitä on vyötäröön asti. Nuo pelastuneet varusmiehet selvisi vähemmällä kun rannalta saatiin apua heille.
Toi mahdollisuus, että olisi töpeksitty tahallaan naisen reputtamiseksi pitää tutkia tarkkaan. Jos viitteitä siihen on niin sitten homma on syvältä.
Koska aika kädettömältähän tämä kuulostaa jos syvyyttä ei ole venettä johtanut kantahenkilökunnan jäsen osannut katsoa.
Ja tää palstatrolli voipi katsoa peiliin.
Vierailija kirjoitti:
Selvä virhe ja tämmöistä ei saisi tapahtua. Voi olla että upseerit laittavat alokkaat liian koville.
Voi olla, ettei *upseereille* itselleen ollut koulutuksessaan oikein avautunut tuon harjoituksen idea ja sisältö.
Feminismi on parasta mitä venäjä on saanut implementoitua länsimaihin. Jopa armeija tuhoutuu sisältäpäin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Boris-demoni ollut asialla jälleen kerran.
Ihme ettei pv:n asiallinen henkilöstö ärähdä näistä valapettureista.
Niinpä taas! Syytetään venäläisiä suomalaisten armeijapoitsujen toiminnasta. Siirretään taas vastuu itärajan taakse.
etpä säkää paljoa sotilasarvoista ymmärrä. Tuo kapteeniluutnantti on joku 45v poitsu lol.
Poitsu se on keski-ikänenkin lol.
No ei kyllä lol
Parasta olisi ollut, jos esimieheltä olisi kysytty, yltääkö tässä jalat pohjaan? Niin olisi vastannut, että jo vain yltää, mutta en tiedä yltääkö pää pinnalle.
No kapteeniluutnanttihan on sotilasarvostaan päätellen ns. pesunkestävä silakka. Eipä siis mikään suuri ihme jos hän luuli että jääkäri on ahvena ja pystyy rynnäköimään 30 kilon täyspakkauksen kanssa veden alla kuin ei mitään.
Onneksi kuitenkaan BTR ei uponnut päälle eikä Hornet pudonnut niskaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Normaali harjoitus, naisten ei kuulu tuollaisessa tilanteessa olla. Itsellä jo ikää ja kokemusta erikoiskoulutuksesta ei tuossa mitään ihmeellistä ollut ja edelleen hoituisi helposti. Vaikken ikäni puolesta enää työnantajille kelpaa ja työikää jäljellä kymmeniä vuosia.
Tuo ei ole normaali tilanne. Jutusta selviää että vesi oli liian syvää.
Luuletko että sotatilanteessa aletaan veden syvyyksiä mittailla kun kranaatit lentää.
Luuletko, että sotatilanteessa aletaan omia sotilaita tahallaan hukuttaa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Boris-demoni ollut asialla jälleen kerran.
Ihme ettei pv:n asiallinen henkilöstö ärähdä näistä valapettureista.
Niinpä taas! Syytetään venäläisiä suomalaisten armeijapoitsujen toiminnasta. Siirretään taas vastuu itärajan taakse.
etpä säkää paljoa sotilasarvoista ymmärrä. Tuo kapteeniluutnantti on joku 45v poitsu lol.
Luulisi tuohon ikään mennessä jo osaavan ko. harjoituksen säännöt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Normaali harjoitus, naisten ei kuulu tuollaisessa tilanteessa olla. Itsellä jo ikää ja kokemusta erikoiskoulutuksesta ei tuossa mitään ihmeellistä ollut ja edelleen hoituisi helposti. Vaikken ikäni puolesta enää työnantajille kelpaa ja työikää jäljellä kymmeniä vuosia.
Aika tyypillistä juuri naisten kyykyttäminen. Vanha uskomus naisista itkupilleinä elää ja voi hyvin. Sama homma vartijakursseilla. Tähän ilmiöön törmää jopa työelämän paremmissa piireissä. Aina löytyy joku narsistinen mies, jota isänsä on pannut takapuoleen. Sitten kostetaan naisille kun mieli jo kieroutunut isän teoista.
Tuossa oli kyllä muitakin varusmiehiä kun se nainen, eli ei kyykytys ollut pelkästään naisiin kohdistuvaa. Tuo nainen oli vain ainut joka meinasi hukkua
Vierailija kirjoitti:
Yllättäen miehet aina kieltämässä syyllisyytensä. Tuollaisesta voi seurata jopa aivovamma jos ei veri kierrä. Että hävettää puhua edes samaa kieltä miesten kanssa välillä.
Tuossa ei kyllä missään mainittu sukupuolia, mutta tietysti näin voidaan olettaa
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yllättäen miehet aina kieltämässä syyllisyytensä. Tuollaisesta voi seurata jopa aivovamma jos ei veri kierrä. Että hävettää puhua edes samaa kieltä miesten kanssa välillä.
Miehet tykkäävät alistaa naisia. Nainen on myös fyysisesti usein helpompi kohde kuin toinen mies.
Entäs nuo muut varusmiehet? Se on aina huvittava huomata miten tartutte juuri tuohon yhteen tapaukseen joka on samaa sukupuolta teidän kanssa. Teillä on tuo uhriutuminen veressä, kaikki ovat naisia vastaan, varsinkin miehet.
Vierailija kirjoitti:
Normaali harjoitus, naisten ei kuulu tuollaisessa tilanteessa olla. Itsellä jo ikää ja kokemusta erikoiskoulutuksesta ei tuossa mitään ihmeellistä ollut ja edelleen hoituisi helposti. Vaikken ikäni puolesta enää työnantajille kelpaa ja työikää jäljellä kymmeniä vuosia.
Paskat kykenisin ja paikat on normaali harjoitus. Meneppä setämies vaikka seuraaviin Erikoisjoukkouhin, niin nähdään miten pelle siellä pärjää. Paskat on housuissa ekassa harjoituksessa sulla. Buahahahahahahahahahahahahhahahahahahahahahahhahah.
Sentään joku järjen ääni tässä ketjussa.