IL : Kersantti ja kapteeniluutnantti yrittivät tappaa varushenkilöt hukuttamalla
"Armeijan tasokoe päättyi karmeaan turmaan: 19-vuotias nainen taisteli hengestään yli 35 minuuttia
Harjoitusta johtaneille kersantille ja kapteeniluutnantille vaaditaan ehdollisia vankeusrangaistuksia.
19-vuotias jääkärinainen joutui hengenvaaraan kesken rannikkojääkäritutkinnon tasokokeen Dragsvikin varuskunnassa lokakuussa 2023.
Kyse oli tehtävästä, jossa varusmiesten tuli poistua veneestä ja edetä rantaan. Vettä olisi jättökohdassa saanut olla vain noin vyötäröön saakka.
Sen sijaan kersantti käskytti yhdeksää varusmiestä riisumaan pelastusliivinsä ja poistumaan veneestä kohdassa, jossa veden syvyys oli reilusti yli kaksi metriä.
Vedenpohja oli mutainen ja aivan liian syvä varusmiesten pituuteen nähden.
Vedenpohja ei ollut kantava eikä tasainen. Jääkäreillä oli yli 30-kiloiset kantamukset. Varusteisiin kuului muun muassa taisteluliivit, reppu, sirpaleliivi, kypärä ja yöpymistarvikkeet. Kukaan varusmiehistä ei yltänyt pohjaan.
19-vuotias nainen menetti tajuntansa ja vajosi merenpohjaan. Kesti useita minuutteja ennen kuin hänet löydettiin ja saatiin nostettua pintaan.
Naisen sydän pysähtyi ja hän kylmettyi vakavasti. Hänen verenkiertonsa saatiin palautettua yli 35 minuuttia myöhemmin.
Syyttäjän mukaan kaikki jääkärit olivat vaarassa hukkua."
-Sekä kapteeniluutnantti että kersantti kiistävät syyllistyneensä mihinkään.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/2803b64e-c00f-471b-973c-ac8bb80d0b5a
Kommentit (136)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On tämä paska palsta kertakaikkiaan. Mikä siinä on että tämä sarjatrollaus alkaa samantien oli aihe mikä tahansa? Sensuurista nyt puhumattakaan.
Uikutiuikuti miten sä tuut pärjää sodassa
Ammun ainakin sinua päähän niin loppuu tuo trollaus. Hermo kestää paremmin ja maanpuolustustahto kasvaa kun Suomi on parempi paikka ilman sinua jäin sitten itse henkiin tai en.
Eli hermot menee heti? Kannattaisko mennä lääkäriin hakemaan se pilleripurkki?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Normaali harjoitus, naisten ei kuulu tuollaisessa tilanteessa olla. Itsellä jo ikää ja kokemusta erikoiskoulutuksesta ei tuossa mitään ihmeellistä ollut ja edelleen hoituisi helposti. Vaikken ikäni puolesta enää työnantajille kelpaa ja työikää jäljellä kymmeniä vuosia.
Aika tyypillistä juuri naisten kyykyttäminen. Vanha uskomus naisista itkupilleinä elää ja voi hyvin. Sama homma vartijakursseilla. Tähän ilmiöön törmää jopa työelämän paremmissa piireissä. Aina löytyy joku narsistinen mies, jota isänsä on pannut takapuoleen. Sitten kostetaan naisille kun mieli jo kieroutunut isän teoista.
Väkisellä yritetään kyykyttää ja nöyrryttää. Mitä kovempi vastus, sitä kovemmin lyödään. Vaikket edes haastaisi. Jotkut miehet on täysin sairaita tässä suhteessa. Kuvittelevat naisen aina kilpakumppaniksi, mikä pitää jotenkin "lyödä". Ihan sama ollaanko töissä vai parisuhteessa ja intissä näkyy varmasti sama ilmiö. Nuorille naisille on vielä aivopesty wokea niin, että raukat olettaa olevansa tasa-arvoisia. Että miehiin voi muka luottaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On tämä paska palsta kertakaikkiaan. Mikä siinä on että tämä sarjatrollaus alkaa samantien oli aihe mikä tahansa? Sensuurista nyt puhumattakaan.
Uikutiuikuti miten sä tuut pärjää sodassa
Ammun ainakin sinua päähän niin loppuu tuo trollaus. Hermo kestää paremmin ja maanpuolustustahto kasvaa kun Suomi on parempi paikka ilman sinua jäin sitten itse henkiin tai en.
Eli hermot menee heti? Kannattaisko mennä lääkäriin hakemaan se pilleripurkki?
Puhu vaan omasta puolestasi. Tuo trollauksen tarve on selvä merkki mt-ongelmista.
Selvä virhe ja tämmöistä ei saisi tapahtua. Voi olla että upseerit laittavat alokkaat liian koville.
Kannattais varmaan yrittää olla tappamatta niitä omia sotilaita...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On tämä paska palsta kertakaikkiaan. Mikä siinä on että tämä sarjatrollaus alkaa samantien oli aihe mikä tahansa? Sensuurista nyt puhumattakaan.
Uikutiuikuti miten sä tuut pärjää sodassa
Ammun ainakin sinua päähän niin loppuu tuo trollaus. Hermo kestää paremmin ja maanpuolustustahto kasvaa kun Suomi on parempi paikka ilman sinua jäin sitten itse henkiin tai en.
Eli hermot menee heti? Kannattaisko mennä lääkäriin hakemaan se pilleripurkki?
Puhu vaan omasta puolestasi. Tuo trollauksen tarve on selvä merkki mt-ongelmista.
Jees, mulla on persoonallisuushäiriödiagnoosi. Itse olen toista mieltä. Tähän ei lääkkeet kuulemma auta. Sinulla voi vielä olla toivoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yhyy varusteet vettä kastuu
Aaaaaahhhhhh pistä lisää videoita ooohhhh 🍆🍆
Vierailija kirjoitti:
Selvä virhe ja tämmöistä ei saisi tapahtua. Voi olla että upseerit laittavat alokkaat liian koville.
Selvä Igor
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Boris-demoni ollut asialla jälleen kerran.
Ihme ettei pv:n asiallinen henkilöstö ärähdä näistä valapettureista.
Niinpä taas! Syytetään venäläisiä suomalaisten armeijapoitsujen toiminnasta. Siirretään taas vastuu itärajan taakse.
etpä säkää paljoa sotilasarvoista ymmärrä. Tuo kapteeniluutnantti on joku 45v poitsu lol.

Äh ei oo yhtä hyvä ku edelliset. Eka oli hyvä. Siinä oli se armeijavo su ylävartalo paljaana 😛
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Normaali harjoitus, naisten ei kuulu tuollaisessa tilanteessa olla. Itsellä jo ikää ja kokemusta erikoiskoulutuksesta ei tuossa mitään ihmeellistä ollut ja edelleen hoituisi helposti. Vaikken ikäni puolesta enää työnantajille kelpaa ja työikää jäljellä kymmeniä vuosia.
Aika tyypillistä juuri naisten kyykyttäminen. Vanha uskomus naisista itkupilleinä elää ja voi hyvin. Sama homma vartijakursseilla. Tähän ilmiöön törmää jopa työelämän paremmissa piireissä. Aina löytyy joku narsistinen mies, jota isänsä on pannut takapuoleen. Sitten kostetaan naisille kun mieli jo kieroutunut isän teoista.
Väkisellä yritetään kyykyttää ja nöyrryttää. Mitä kovempi vastus, sitä kovemmin lyödään. Vaikket edes haastaisi. Jotkut miehet on täysin sairaita tässä suhteessa. Kuvittelevat naisen aina ki
Unohdit sukunimet.
Vierailija kirjoitti:
Yllättäen miehet aina kieltämässä syyllisyytensä. Tuollaisesta voi seurata jopa aivovamma jos ei veri kierrä. Että hävettää puhua edes samaa kieltä miesten kanssa välillä.
Tuo nainen vammautui vakavasti. Toivottavasti syylliset joutuvat maksamaan. Summa on pikkuruinen, valitettavasti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Boris-demoni ollut asialla jälleen kerran.
Ihme ettei pv:n asiallinen henkilöstö ärähdä näistä valapettureista.
Niinpä taas! Syytetään venäläisiä suomalaisten armeijapoitsujen toiminnasta. Siirretään taas vastuu itärajan taakse.
etpä säkää paljoa sotilasarvoista ymmärrä. Tuo kapteeniluutnantti on joku 45v poitsu lol.
Poitsu se on keski-ikänenkin lol.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Selvä virhe ja tämmöistä ei saisi tapahtua. Voi olla että upseerit laittavat alokkaat liian koville.
Selvä Igor
Puutini itse suoraan Moskovasta googlekääntäjän avulla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Normaali harjoitus, naisten ei kuulu tuollaisessa tilanteessa olla. Itsellä jo ikää ja kokemusta erikoiskoulutuksesta ei tuossa mitään ihmeellistä ollut ja edelleen hoituisi helposti. Vaikken ikäni puolesta enää työnantajille kelpaa ja työikää jäljellä kymmeniä vuosia.
Tuo ei ole normaali tilanne. Jutusta selviää että vesi oli liian syvää.
Luuletko että sotatilanteessa aletaan veden syvyyksiä mittailla kun kranaatit lentää.
Luuletko ettei sotaa varten ole toisia määräyksiä?
Sotatilanteessa ois jääny elvyttämättä, tuskin olis edes löydetty.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yllättäen miehet aina kieltämässä syyllisyytensä. Tuollaisesta voi seurata jopa aivovamma jos ei veri kierrä. Että hävettää puhua edes samaa kieltä miesten kanssa välillä.
Tuo nainen vammautui vakavasti. Toivottavasti syylliset joutuvat maksamaan. Summa on pikkuruinen, valitettavasti.
Juurikin näin!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Normaali harjoitus, naisten ei kuulu tuollaisessa tilanteessa olla. Itsellä jo ikää ja kokemusta erikoiskoulutuksesta ei tuossa mitään ihmeellistä ollut ja edelleen hoituisi helposti. Vaikken ikäni puolesta enää työnantajille kelpaa ja työikää jäljellä kymmeniä vuosia.
Tuo ei ole normaali tilanne. Jutusta selviää että vesi oli liian syvää.
Luuletko että sotatilanteessa aletaan veden syvyyksiä mittailla kun kranaatit lentää.
Oliko siellä sota käynnissä? Ootko vähän toope. Sodassa kuolee ihmisiä. Harjoituksissa niin ei saa käydä.
Eivät yrittäneet! Heille tuli arviontivirhe veden syvyydestä.
Ilmeisesti vähän eri harjoituksen kulku. Tuo paketti kelluu... Ja sitä lienee tarkoitus hyödyntää.