Lapsiperhe: Mitä jos puolisosi rakastuu suhteen ulkopuolelle?
Jos teillä on hyvä perhe ja parisuhde, rakkautta riittää eikä ole mitään muuta syytä erota.
Hypoteettisesti: Puolisosi rakastuu suhteenne ulkopuolelle siten, että hän rakastaa tätä suhteen ulkopuolista henkilöä vielä enemmän kuin sinua. Eli ei siis mikään ihastuminen, joita tulee varmaan lähes kaikissa pitkissä suhteissa. Samalla pidetään harjoitus yksinkertaisena ja kuvitellaan, etteivät puolisosi ja uusi rakkaudenkohde ole keskenään edenneet mihinkään petosteluun.
1. Haluaisitko edes tietää tästä rakastumisesta, vai olisiko se asia jonka puolisosi saisi kärsiä keskenään ja viedä mukanaan hautaan?
2. Haluaisitko, että puolisosi lähtisi uuden rakkauden mukaan, vai jäisi luoksesi?
Kommentit (54)
Vapaa valinta, en omista häntä.
En myöskään jatkaisi yhteiseloa.
Sen kun rakastuu, mitäs sitä tunteilleen mahtaa. Mutta tähän perheeseen ja vanhemmuuteen on sitouduttu joten mitään käytännön merkitystä sillä ei ole. Se on ihmisen oma valinta, jos jokaisen ihastumisen perässä lähtee juoksemaan. Fiksummat ymmärtää, että avioliitossa ja perhe-elämässä on kyse ihan muusta kuin jatkuvasta alkuhuuman etsimisestä.
Enpä minä sille mitään voi, jos niin käy. Enemmän ratkaisisi se, miten puoliso toimisi tilanteen sattuessa. Arvostaisin kyllä rehellistä puhetta ja toivoisin, että puoliso näkisi meillä olevan jotain niin arvokasta, että haluaisi tehdä töitä sen eteen. Mutta en haluaisi jäädä toiseksi tai että puolisoni olisi onneton kanssani.
Vierailija kirjoitti:
Sen kun rakastuu, mitäs sitä tunteilleen mahtaa. Mutta tähän perheeseen ja vanhemmuuteen on sitouduttu joten mitään käytännön merkitystä sillä ei ole. Se on ihmisen oma valinta, jos jokaisen ihastumisen perässä lähtee juoksemaan. Fiksummat ymmärtää, että avioliitossa ja perhe-elämässä on kyse ihan muusta kuin jatkuvasta alkuhuuman etsimisestä.
Jos hakee huumaa koko elämänsä omien lapsuutensa vaillejäämistensä paikkaamiseksi niin silloin on syytä olla hankkimatta lapsia tai ainakin antaa huoltajuus vakaalle ja turvalliselle ihmiselle.
Ihan sama. Puolisoni on sanonut, ettei rakasta minua enäää. Siinähän vie lapset uuden rakkaansa riesksi.
Kyllä jo siinä rakastumisessa on ylitetty eräänlainen raja, kun tilanne on päästetty menemään niin pitkälle.
Kyllä haluaisin tietää ja haluaisin hänen lähtevän. En todellakaan haluaisi omaa rakkauttani ja ainokaista elämääni tuhlata ihmiseen joka haikailee muualle (kyllä se välisinkin suhteeseen vaikuttaa vaikka tätä ei olisi edes ääneen kerrottu). Se on mielestäni sekä itsen että toisen arvostamista ja vastuun ottamista.
Jatkoa vielä edelliseen.. Minun mielestä ihminen ei rakastu / rakasta jos ei sitä itse halua / sille on olemassa joku tilaus silloin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos puoliso siis todella rakastuisi ja pitäisi sivusuhdetta niin tietenkin haluaisin tietää. Kyllähän se suhde todennäköisesti siihen päättyisi. Yksittäisen hairahduksen voisin vielä antaa anteeksi, mutta sivusuhteen ylläpito vaatii jo sen verran vakaata harkintaa, että vaikea nähdä miten siitä jatkaisi.
Tuo on varmaan aika selkeä homma, mutta alkuperäisessä harjoituksessa mitään sivusihdetta ja pettämistä ei vielä ole olemassa. Mutta on kuitenkin olemassa kahden ihmisen rakkaus, joka tilaisuuden saadessaan heti etenisi suhteeksi kaikkine tykötarpeineen.
Miten suhtautuisit kysymyksiin tässä tapauksessa?
Olen eri, jota lainaat, mutta en haluaisi tietää puolison ihastumisista/rakastumisista. Minusta on luonnollista, että jompikumpi ihastuu tai rakastuu pitkän suhteen aikana, mutta en näe mitään syytä, miksi se pitäisi jakaa puolison kanssa. Se, lähteekö puoliso tämän rakkauden perään, on oikeastaan hänen asiansa. Jos näin kävisi, toivoisin, että hän malttaisi lopettaa vanhan suhteen ensin eikä pyörittäisi kahta samaan aikaan. Noin muuten en usko mihinkään tosi rakkauteen, jota kadutaan vielä kuolinvuoteellakin. Jos näin olisi, olisi oikeastaan pelkuruutta jäädä vanhaan suhteeseen, mutta toki siinä pitää kantaa myös seuraukset. Onko se uusi rakkaus oikeasti sen kaiken murheen arvoinen?
Pohdin tätä samaa juuri nyt. Mitä tehdä. Rakastunut toiseen naiseen jo monta vuotta. Tunne on muuttunut rakastamiseksi kun on molemminpuolista. En tämmöistä kokenut edes silloin alussa tai naimisiin mennessä vaimon kanssa. Mitään muuta ongelmaa ei ole ja arki sujuu. En tiedä mitä tehdä ja on hirveä olo. Samalla tuntuu kuin eläisin vain puolikasta elämää ilman tuota toista naista. Pettämiseen ei sentään olla edetty. Tulen miettimään häntä varmaan lopun elämääni. Miettimään sitä mahdollisuutta että entä jos rakkaus kestäisi hänen kanssaan ja olisin yksi niistä onnekkaista. Tuntuu hulluudelta jättää katsomatta meitä. Sitten on se toinen puoli...se paskamyrsky, kaikki yhteinen romukoppaan ja kuinka pahoitan niin monen mielen jos eroan.
Vierailija kirjoitti:
Pohdin tätä samaa juuri nyt. Mitä tehdä. Rakastunut toiseen naiseen jo monta vuotta. Tunne on muuttunut rakastamiseksi kun on molemminpuolista. En tämmöistä kokenut edes silloin alussa tai naimisiin mennessä vaimon kanssa. Mitään muuta ongelmaa ei ole ja arki sujuu. En tiedä mitä tehdä ja on hirveä olo. Samalla tuntuu kuin eläisin vain puolikasta elämää ilman tuota toista naista. Pettämiseen ei sentään olla edetty. Tulen miettimään häntä varmaan lopun elämääni. Miettimään sitä mahdollisuutta että entä jos rakkaus kestäisi hänen kanssaan ja olisin yksi niistä onnekkaista. Tuntuu hulluudelta jättää katsomatta meitä. Sitten on se toinen puoli...se paskamyrsky, kaikki yhteinen romukoppaan ja kuinka pahoitan niin monen mielen jos eroan.
Sama tilanne, mutta olen nainen. Olisi mukava lukea, mitä sinulle kuuluu, jos vain satut noston huomaamaan.
Vierailija kirjoitti:
Ei kukaan rakastu ulkopuoliseen ellei parisuhteessa ole jotain ongelmaa. Jos omaan puolisoon on hyvä henkinen ja fyysinen yhteys, niin miten ihmeessä joku muu voisi ns. yrittää viedä sitä paikkaa?
Näin minäkin asian näen.
Ihastumisia voi tulla ja varmasti monesti tuleekin, mutta on oma päätös mitä niiden kanssa tekee. Antaako hetken pilvilinnan tuhota parisuhteen vai ei.
Mitä rakastumiseen tulee, siinä täytyy olla jo tahtotila olemassa; olla jonkinasteinen syvempi kontakti siihen toiseen ihmiseen, ja antaa ihastumisen syvetä rakastumiseksi. Ja huom. rakastuminen on ihan eri asia kuin rakastaminen.
Ja jos selllaiseen tilaan on virtitynyt, pitää suhteessa olla jotain sellaista säröä joka mahdollistaa sitten vaikka pettämisenskin.
Jos taas kyse on pelkästä niin silmät sokeuttavasta ihastumisesta että sitä rakastumiseksi kutsuu mutta mitään muuta ei ole tapahtunut, nin onhan siinä vielä hyvä sauma tulla järkiinsä ja ajatella asiat uudelleen. Sellaisesta voi selvitä pelkällä "säikahdyksellä" ja siitä voi jopa oppia jotain jos siihen on edellytykset.
Itsellä on ollut joskus nuorempana parikin kertaa sellainen järjen sumentava houre että lähtisin suin päin jonkun matkaan, mutta järki on aina tullut väliin ja olen tajunnut miten järjetöntä koko ajatus. En ole koskaan toiselle kertonut tästä koska en ole halunnut loukata ja mitään fyysistä ei ole tapahtunut. Kynnys siihen on kohdallani melkoisen korkea kuitenkin.
Miehelläni oli tällainen vaihe kun tyttäremme oli kolmevuotias, naapurin eronnut nainen houkutti mutta lopulta oma koti ja perhe vei voiton. Tästä puhuttiin ja asia sovittiin koska mitään sen kummempaa ei ehtinyt tapahtua. En nyt sentään kotia alkanut tuon takia rikkomaan, mies on pyydellyt anteeksi useammankin kerran jaollut hyvin nolo tapahtuneesta. Omalta osaltani se on mennyttä, tulevasta ei tiedä mutta kun näin monta vuotta sen jälkeen on yhdessä harmonisesti eletty niin enpä stressaa mitä ei vielä ole edes tapahtunut.
Ei missään, mutta osa vastaajista on vastannut omasta tilanteestaan käsin ja he lienee olleet heteronaisia.