Lapsiperhe: Mitä jos puolisosi rakastuu suhteen ulkopuolelle?

Vierailija kirjoitti:

Missä kohdassa luki tämän suhteen ulkopuoliseen rakastuneen olevan mies?

Ei missään, mutta osa vastaajista on vastannut omasta tilanteestaan käsin ja he lienee olleet heteronaisia.

Vapaa valinta, en omista häntä. 

En myöskään jatkaisi yhteiseloa. 

Sen kun rakastuu, mitäs sitä tunteilleen mahtaa. Mutta tähän perheeseen ja vanhemmuuteen on sitouduttu joten mitään käytännön merkitystä sillä ei ole. Se on ihmisen oma valinta, jos jokaisen ihastumisen perässä lähtee juoksemaan. Fiksummat ymmärtää, että avioliitossa ja perhe-elämässä on kyse ihan muusta kuin jatkuvasta alkuhuuman etsimisestä. 

Enpä minä sille mitään voi, jos niin käy. Enemmän ratkaisisi se, miten puoliso toimisi tilanteen sattuessa. Arvostaisin kyllä rehellistä puhetta ja toivoisin, että puoliso näkisi meillä olevan jotain niin arvokasta, että haluaisi tehdä töitä sen eteen. Mutta en haluaisi jäädä toiseksi tai että puolisoni olisi onneton kanssani. 

Vierailija kirjoitti:

Sen kun rakastuu, mitäs sitä tunteilleen mahtaa. Mutta tähän perheeseen ja vanhemmuuteen on sitouduttu joten mitään käytännön merkitystä sillä ei ole. Se on ihmisen oma valinta, jos jokaisen ihastumisen perässä lähtee juoksemaan. Fiksummat ymmärtää, että avioliitossa ja perhe-elämässä on kyse ihan muusta kuin jatkuvasta alkuhuuman etsimisestä. 

Jos hakee huumaa koko elämänsä omien lapsuutensa vaillejäämistensä paikkaamiseksi niin silloin on syytä olla hankkimatta lapsia tai ainakin antaa huoltajuus vakaalle ja turvalliselle ihmiselle. 

Ihan sama. Puolisoni on sanonut, ettei rakasta minua enäää. Siinähän vie lapset uuden rakkaansa riesksi.

Kyllä jo siinä rakastumisessa on ylitetty eräänlainen raja, kun tilanne on päästetty menemään niin pitkälle. 

Kyllä haluaisin tietää ja haluaisin hänen lähtevän. En todellakaan haluaisi omaa rakkauttani ja ainokaista elämääni tuhlata ihmiseen joka haikailee muualle (kyllä se välisinkin suhteeseen vaikuttaa vaikka tätä ei olisi edes ääneen kerrottu). Se on mielestäni sekä itsen että toisen arvostamista ja vastuun ottamista. 

Jatkoa vielä edelliseen.. Minun mielestä ihminen ei rakastu / rakasta jos ei sitä itse halua / sille on olemassa joku tilaus silloin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos puoliso siis todella rakastuisi ja pitäisi sivusuhdetta niin tietenkin haluaisin tietää. Kyllähän se suhde todennäköisesti siihen päättyisi. Yksittäisen hairahduksen voisin vielä antaa anteeksi, mutta sivusuhteen ylläpito vaatii jo sen verran vakaata harkintaa, että vaikea nähdä miten siitä jatkaisi. 

 

Tuo on varmaan aika selkeä homma, mutta alkuperäisessä harjoituksessa mitään sivusihdetta ja pettämistä ei vielä ole olemassa. Mutta on kuitenkin olemassa kahden ihmisen rakkaus, joka tilaisuuden saadessaan heti etenisi suhteeksi kaikkine tykötarpeineen.

Miten suhtautuisit kysymyksiin tässä tapauksessa?

 

Olen eri, jota lainaat, mutta en haluaisi tietää puolison ihastumisista/rakastumisista. Minusta on luonnollista, että jompikumpi ihastuu tai rakastuu pitkän suhteen aikana, mutta en näe mitään syytä, miksi se pitäisi jakaa puolison kanssa. Se, lähteekö puoliso tämän rakkauden perään, on oikeastaan hänen asiansa. Jos näin kävisi, toivoisin, että hän malttaisi lopettaa vanhan suhteen ensin eikä pyörittäisi kahta samaan aikaan. Noin muuten en usko mihinkään tosi rakkauteen, jota kadutaan vielä kuolinvuoteellakin. Jos näin olisi, olisi oikeastaan pelkuruutta jäädä vanhaan suhteeseen, mutta toki siinä pitää kantaa myös seuraukset. Onko se uusi rakkaus oikeasti sen kaiken murheen arvoinen?

Pohdin tätä samaa juuri nyt. Mitä tehdä. Rakastunut toiseen naiseen jo monta vuotta. Tunne on muuttunut rakastamiseksi kun on molemminpuolista. En tämmöistä kokenut edes silloin alussa tai naimisiin mennessä vaimon kanssa. Mitään muuta ongelmaa ei ole ja arki sujuu. En tiedä mitä tehdä ja on hirveä olo. Samalla tuntuu kuin eläisin vain puolikasta elämää ilman tuota toista naista. Pettämiseen ei sentään olla edetty. Tulen miettimään häntä varmaan lopun elämääni. Miettimään sitä mahdollisuutta että entä jos rakkaus kestäisi hänen kanssaan ja olisin yksi niistä onnekkaista. Tuntuu hulluudelta jättää katsomatta meitä. Sitten on se toinen puoli...se paskamyrsky, kaikki yhteinen romukoppaan ja kuinka pahoitan niin monen mielen jos eroan.

Vierailija kirjoitti:

Pohdin tätä samaa juuri nyt. Mitä tehdä. Rakastunut toiseen naiseen jo monta vuotta. Tunne on muuttunut rakastamiseksi kun on molemminpuolista. En tämmöistä kokenut edes silloin alussa tai naimisiin mennessä vaimon kanssa. Mitään muuta ongelmaa ei ole ja arki sujuu. En tiedä mitä tehdä ja on hirveä olo. Samalla tuntuu kuin eläisin vain puolikasta elämää ilman tuota toista naista. Pettämiseen ei sentään olla edetty. Tulen miettimään häntä varmaan lopun elämääni. Miettimään sitä mahdollisuutta että entä jos rakkaus kestäisi hänen kanssaan ja olisin yksi niistä onnekkaista. Tuntuu hulluudelta jättää katsomatta meitä. Sitten on se toinen puoli...se paskamyrsky, kaikki yhteinen romukoppaan ja kuinka pahoitan niin monen mielen jos eroan.

Sama tilanne, mutta olen nainen. Olisi mukava lukea, mitä sinulle kuuluu, jos vain satut noston huomaamaan. 

Up

Vierailija kirjoitti:

Ei kukaan rakastu ulkopuoliseen ellei parisuhteessa ole jotain ongelmaa. Jos omaan puolisoon on hyvä henkinen ja fyysinen yhteys, niin miten ihmeessä joku muu voisi ns. yrittää viedä sitä paikkaa? 

Näin minäkin asian näen.  

Ihastumisia voi tulla ja varmasti monesti tuleekin, mutta on oma päätös mitä niiden kanssa tekee. Antaako hetken pilvilinnan tuhota parisuhteen vai ei.

Mitä rakastumiseen tulee, siinä täytyy olla jo tahtotila olemassa;  olla jonkinasteinen syvempi kontakti siihen toiseen ihmiseen, ja antaa ihastumisen syvetä rakastumiseksi. Ja huom. rakastuminen on ihan eri asia kuin rakastaminen.

Ja jos selllaiseen tilaan on virtitynyt, pitää suhteessa olla jotain sellaista säröä joka mahdollistaa  sitten vaikka pettämisenskin.

Jos taas kyse on pelkästä niin silmät sokeuttavasta ihastumisesta että sitä rakastumiseksi kutsuu mutta mitään muuta ei ole tapahtunut, nin onhan siinä vielä hyvä sauma tulla järkiinsä ja ajatella  asiat uudelleen.  Sellaisesta voi selvitä pelkällä "säikahdyksellä"  ja siitä voi jopa oppia jotain jos  siihen on edellytykset. 

Itsellä on ollut joskus nuorempana  parikin kertaa sellainen järjen sumentava  houre että lähtisin suin päin jonkun matkaan, mutta järki on aina tullut väliin ja olen tajunnut  miten järjetöntä koko ajatus.  En ole koskaan toiselle kertonut tästä koska en ole halunnut loukata ja mitään fyysistä ei ole tapahtunut.  Kynnys siihen on kohdallani melkoisen korkea kuitenkin.

 Miehelläni oli tällainen vaihe kun tyttäremme oli kolmevuotias, naapurin eronnut nainen houkutti mutta lopulta oma koti ja perhe vei voiton.  Tästä puhuttiin ja asia sovittiin koska mitään sen kummempaa ei ehtinyt tapahtua.  En  nyt sentään kotia alkanut tuon takia rikkomaan, mies on pyydellyt anteeksi useammankin kerran jaollut  hyvin nolo tapahtuneesta.  Omalta osaltani se on mennyttä, tulevasta ei tiedä mutta  kun näin monta vuotta sen jälkeen on yhdessä harmonisesti eletty niin enpä stressaa  mitä ei vielä ole edes tapahtunut.

Ap:lle, en tietenkään välitä tietää asioista, jotka eivät vaikuta minuun tai minä en voi vaikuttaa niihin. Eli käytännössä, jos puolisoni tulisi kertomaan minulle jostain parisuhteen ulkopuolisesta ihastumisesta, ensijaisesti kiinnostaisi, miksi asiasta ylipäätään puhutaan. Puuttuuko parisuhteestamme tai puolisoni elämästä jotain, mikä aiheuttaa noita tunteita? Vaikuttavatko nämä tunteet siihen, mitä puolisoni kokee minua kohtaan?

Meillä meni avioliitto rikki tommosesta. Itsekäs teko. Nyt tuo rakastumisen tunteen hakeminen johtaa siihen, että minusta tulee vuoroviikkoisä ja kaikkien elintaso laskee. Vaimo huomasi kyllä lopussa, että olenkin hyvä mies kaikin puolin kun oli keskustellut omien kavereiden kanssa. Heidän miehet ei osallistu lasten kasvatukseen ja kotitöihin niin kuin minä. Lisäksi vaimo on huomannut että olen sängyssäkin hyvä. Ei vaan antanut minulle mitään mahdollisuuksia vaan lähti etsimään sitä onneaan muualta. Meillä oli kaikki hyvin. Nyt järvenrantatalo muuttuu kerrostalo kaksioiksi ja rahaa jää vielä vähemmän käteen. Omakotitalossa asuminen oli halpaa. 

Kyllä sitä rakkautta voi ja pitääkin ylläpitää ja vaalia sen oman puolison kanssa. 

Jos parisuhde on kunnossa, ei voi ihastua tai rakastua suhteen ulkopuoliseen ihmiseen. Parisuhteessa on sillä hetkellä "tilaus ja tilaisuus" tulla siihen kolmanneksi. Näin olen ajatellut, vaikkakaan kokemusta ei ole tullut 50 yhteisen vuoden aikana. Periaatteemme oli, että ensin erotaan ja sitten katsellaan muita. Ei ole erottu.

Kun kumppani rakastuu toiseen, näkee hän kohteessaan jotain, joka puuttuu nykyisestä. Jos hän katsoo, että uusi ihastus täydentää hänen elämäänsä, huomaamatta lainkaan, mitä on menettämässä, kertoo nykyisen kumppanin aliarvostuksesta. Parasta antaa kumppanin poistua elämästään. Jos on hyvä parisuhde, ja haikailee siihen lisää jotain, on kysymys ahneudesta, joka ei koskaan saa täyttymystä. Aina on jotain haikailtavaa.

Minä olin se rakastunut osapuoli, mutta vajaassa vuodessa pystyin kääntämään pääni. Ensimmäiset puolivuotta tuntui järjevältä jättää kaikki, mies ja lapsetkin (tai olin valmis ottamaan riskin että en saa lapsia niin paljon kun haluasin). Mutta sitten aloin tietoisesti miettimään sitä että uudenkin kanssa + 10 vuoden päästä- sama tilanne. Samoin tutkailin sitä miksi en osaa rakastaa nykyistä niinkuin kuuluisi, arvoastaen pitkää suhdetta, kaikkea mitä hän on tehnyt eteemme ja sitä että mikä(kin) olen vanhentunut ei vaan hän. 

Kaivoin esiin hääkuvia ja mieten, että mies on antanut minulle sellaisen elämän ja lapset mistä aina haaveilin. Pystyin rakastamaan pikkuhiljaa erilailla ja erityylillä kuin alkuhuumaisesti. Päätin että elämänikulku on sellainen että uusia suhteita en aloita enää ja perheitä ei revitä rikki. Lasten isän kanssa ei koskaan ollut suurta alkuhuumaa, mutta ei myöskään mitään epäselvyyttä tai draamaan suhteen alussa. 

Mies ei tiedä tunteistani toista miestä kohtaa mutta muutama kk puhutiin erosta ja siitä että koen haluavani erota. En koe että oman pääni sisäiset ajatukset (mitkä on osaltaa kemiallisia reaktioita) olisi nostattava pöydälle. 

Itse en toivoisi saavani tietää enenkuin viimeinen päätös on tehnyt, että lähtee tai jää. Tällä elämänkokemuksella, se että mies kertoisi vuosia sitten eläneensä jonkun sivuromanssin, en lähtisi myöskään.