Miksi kouluista puuttuu niin paljon koulupsykologeja?
Osaako joku sanoa syyn siihen, että miksi niin monesta koulusta puuttuu koulupsykologi, vaikka lain mukaan sellainen pitäisi koulussa olla? Luin uutisista, että monessa pikkukunnassa ei avoimeen virkaan ole vuosiin yhtään hakijaa mutta ilmeisesti jopa jossain Espoossa on niin, että paikkoja on auki, mutta hakijoita niihin pakkoihin ei ole. Mikä juttu tässä pikein on? Lapsilla on oikeus saada tukea. Miksi tätä asiaa ei laiteta kuntoon?
Kommentit (598)
Vierailija kirjoitti:
Ainakin pk seudulla koulupsykologit eivät juurikaan tee enää testejä oppilaille. Kunnon testipatteristo tehdään ehkä neljälle oppilaalle vuodessa. Onneksi, sillä testiautonaattina toimiminen oli inhokkityötä koulupsykologi työssä. Mutta eivät koulupsykologit myöskään yhteisöllisestä työstä yleisesti pidä. Työnkuva on yksinkertaisesti väärä, työympäristö väärä, palkka huono. Muualla saa tehdä mielenkiintoisempia töitä rauhallisemmassa työympäristössä.
Eli testit eivät ole syy, miksei kasvatuspsykologit vois olla koululla töissä. Mielummin heitä kouluun, kun että koulut täysin ilman psykologia.
Jännästi vaihtelee selvästi alueittain. Ilmeisesti siellä sitten lääkärit suostuvat tekemään adhd- ja autismikirjodiagnistiikkaa ilman psykologin arviota? Ja lastenneuro ottaa vastaan ilman tasoarviota?
Itsellä on noin 30 tutkimusta per vuosi.
Kuulostaa vähän erikoiselta, että ei tutkittaisi. Monesti kun esimerkiksi tunne-elämän ja käytöshäiriöiden taustalta voi löytyä myös oppimisen vaikeutta ja/tai neuropsykiatrista pulmaa, joten jos näitä ei ole tutkimusten toimesta poissuljettu, niin mitenkähän näitä oppilaita sitten lähdetään hoitamaan/onko se hoito välttämättä kovin vaikuttavaa. Ja kuinka suunnittelemme oppimisen tuen, jos emme tiedä mistä oppiminen kiikastaa ja onko myös ihan erikoissairaanhoidon tarvetta (foniatria, lastenneuro jne). Jos tutkimuksista säästetään, maksetaan sitten todella kyllä toisessa kohtaa. Inhimillisestä kärsimyksestä puhumattakaan.
t. koulupsykologi
Kuulostaa sellaiselta työltä, että en kyllä haluaisi tehdä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ainakin pk seudulla koulupsykologit eivät juurikaan tee enää testejä oppilaille. Kunnon testipatteristo tehdään ehkä neljälle oppilaalle vuodessa. Onneksi, sillä testiautonaattina toimiminen oli inhokkityötä koulupsykologi työssä. Mutta eivät koulupsykologit myöskään yhteisöllisestä työstä yleisesti pidä. Työnkuva on yksinkertaisesti väärä, työympäristö väärä, palkka huono. Muualla saa tehdä mielenkiintoisempia töitä rauhallisemmassa työympäristössä.
Eli testit eivät ole syy, miksei kasvatuspsykologit vois olla koululla töissä. Mielummin heitä kouluun, kun että koulut täysin ilman psykologia.Eli siis onko tutkimuksista luovuttu lähes kokonaan? Jos kerran koulupsykologit ei niitä enää te kuin pari vuodessa? Tekeekö joku muu taho ne nyt?
Kyllähän tutkimuksia tehdään945, mutta jonot on pitkät eikä ole resurssia niin paljon kuin aiemmin. Kouluilta, joilta puuttuu psykologi, toteutetaan tutkimukset usein ostopalveluna yksityiseltä.
Yhdessä psykologien fb-ryhmässä mainostettiin väjän aikaa sitten koulupsykologin työtä ostopalveluna syrjäseudulla. Siinä sanottiin, että laskennallinen korvaus olisi työsuhteessa noin 8500€/kk (kun itsellä kunnan työntekijänä 3600€). Varmasti löytyy työvoimaa, kun iskee rahaa tiskiin. Ja toisaalta kunnille (tai no hva:lle nykyään) tulee selvästi hemmetin kalliiksi teettää ostopalveluna, kun tekijää ei omasta takaa ole. Silti palkkaa ei haluta maksaa yli 3600€ ja valitetaan kun kukaan ei hae.

Tuossa tosiaan palkka alkaa vastata työn vaativuutta.
Vierailija kirjoitti:
Yhdessä psykologien fb-ryhmässä mainostettiin väjän aikaa sitten koulupsykologin työtä ostopalveluna syrjäseudulla. Siinä sanottiin, että laskennallinen korvaus olisi työsuhteessa noin 8500€/kk (kun itsellä kunnan työntekijänä 3600€). Varmasti löytyy työvoimaa, kun iskee rahaa tiskiin. Ja toisaalta kunnille (tai no hva:lle nykyään) tulee selvästi hemmetin kalliiksi teettää ostopalveluna, kun tekijää ei omasta takaa ole. Silti palkkaa ei haluta maksaa yli 3600€ ja valitetaan kun kukaan ei hae.
Tämä! Miksi kunnat on valmiita maksamaan ostopalvelu psyk 8500 euroa mutta toimessa olevalle 5000 euroa vähemmän. Miksei kokeiltaisi, saadaanko väkeä toimiin vaikka 5500-6000 euron palkalla, aika säästö ostopalveluun verrattuna.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ainakin pk seudulla koulupsykologit eivät juurikaan tee enää testejä oppilaille. Kunnon testipatteristo tehdään ehkä neljälle oppilaalle vuodessa. Onneksi, sillä testiautonaattina toimiminen oli inhokkityötä koulupsykologi työssä. Mutta eivät koulupsykologit myöskään yhteisöllisestä työstä yleisesti pidä. Työnkuva on yksinkertaisesti väärä, työympäristö väärä, palkka huono. Muualla saa tehdä mielenkiintoisempia töitä rauhallisemmassa työympäristössä.
Eli testit eivät ole syy, miksei kasvatuspsykologit vois olla koululla töissä. Mielummin heitä kouluun, kun että koulut täysin ilman psykologia.Jännästi vaihtelee selvästi alueittain. Ilmeisesti siellä sitten lääkärit suostuvat tekemään adhd- ja autismikirjodiagnistiikkaa ilman psykologin arviota? Ja lastenneuro ottaa vastaan ilman tasoarviota?
Itsellä on noin 30 tutkimusta per vuosi.
Hirvittävä määrä, en jaksaisi enää. Itselläkin työuran alussa koulups työ koostui pelkistä tutkimuksista, joita vuodessa varmaan 60. Kaikkeen vaadittiin tutkimus, integraatiopäätöksiin, koululykkäyksiin ym. Nyt helpottanut paljon, kun enää ei vaadita.
Vierailija kirjoitti:
Ainakin pk seudulla koulupsykologit eivät juurikaan tee enää testejä oppilaille. Kunnon testipatteristo tehdään ehkä neljälle oppilaalle vuodessa. Onneksi, sillä testiautonaattina toimiminen oli inhokkityötä koulupsykologi työssä. Mutta eivät koulupsykologit myöskään yhteisöllisestä työstä yleisesti pidä. Työnkuva on yksinkertaisesti väärä, työympäristö väärä, palkka huono. Muualla saa tehdä mielenkiintoisempia töitä rauhallisemmassa työympäristössä.
Eli testit eivät ole syy, miksei kasvatuspsykologit vois olla koululla töissä. Mielummin heitä kouluun, kun että koulut täysin ilman psykologia.
Olen töissä helsinkiläisessä peruskoulussa, eikä meillä koulupsykologi paljon muuta ehdikään, kuin tehdä noita testejä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
8
Vierailija kirjoitti:
Ainakin pk seudulla koulupsykologit eivät juurikaan tee enää testejä oppilaille. Kunnon testipatteristo tehdään ehkä neljälle oppilaalle vuodessa. Onneksi, sillä testiautonaattina toimiminen oli inhokkityötä koulupsykologi työssä. Mutta eivät koulupsykologit myöskään yhteisöllisestä työstä yleisesti pidä. Työnkuva on yksinkertaisesti väärä, työympäristö väärä, palkka huono. Muualla saa tehdä mielenkiintoisempia töitä rauhallisemmassa työympäristössä.
Eli testit eivät ole syy, miksei kasvatuspsykologit vois olla koululla töissä. Mielummin heitä kouluun, kun että koulut täysin ilman psykologia.Jännästi vaihtelee selvästi alueittain. Ilmeisesti siellä sitten lääkärit suostuvat tekemään adhd- ja autismikirjodiagnistiikkaa ilman psykologin arviota? Ja lastenneuro ottaa vastaan ilman tasoarviota?
Itsellä on noin 30 tutkimusta per vuosi.Hirvittävä määrä, en jaksaisi enää. Itselläkin työuran alussa koulups työ koostui pelkistä tutkimuksista, joita vuodessa varmaan 60. Kaikkeen vaadittiin tutkimus, integraatiopäätöksiin, koululykkäyksiin ym. Nyt helpottanut paljon, kun enää ei vaadita.
Nyt ihan oikeasti kiinnostaa miten se pääkaupunkiseutu on saanut tutkimuksia pois. Meillä jatkuvasti väännetään mm. ESH: n ja penen kanssa meidän mielestä turhista tutkimuksista ja jatkuvista uusintatutkimuksista.
Meilläkin sääntönä se n. 30 tutkimusta vuodessa per koulupsykologi.
Vierailija kirjoitti:
Pieni apu olisi, jos kasvatuspsykologit olisivat päteviä koulupsykologeiksi. Itsellänikin psykologian (pitkälti samat kurssit, joita psykologiksi opiskelevatki käyvät) opintojen lisäksi kasvatustiedettä ja erityispedagogiikkaa, mutta en ole pätevä erityisopettajaksi enkä koulupsykologiksi. Meitä on melko paljon, ja omasta tuttavapiiristä olisi moni valmis tekemään koulupsykologin hommia. Osaisimme ihan hyvin tehdä esimerkiksi autismi- ja adhd-testejä lapsille ja nuorille ja purkaa näin sumaa.
Jo pelkästään viimeinen lauseesi paljastaa, ettei sinulla olisi ammattitaitoa psykologiksi.
Kiinnostaa kyllä, mitä olisivat nämä adhd- ja autismitestit, jotka kasvatustieteen maisteri osaisi tehdä tuosta vain.
Vierailija kirjoitti:
Kiinnostaa kyllä, mitä olisivat nämä adhd- ja autismitestit, jotka kasvatustieteen maisteri osaisi tehdä tuosta vain.
ADHD-rs kyselyt, jotka pyytää opettajan ja vanhempien täyttämään ja sitten laskee pisteet. Mitä tällä tiedolla kukaan tekisi on sitten toinen asia.
Tuo olisi kyllä todella väärä suunta, jos diagnooseja alettaisiin tehdä pelkkien lomakepisteitten perusteella. Todella on syynsä miksi näihin tehtäviin tarvitaan nimenomaan psykologin kokonaisvaltainen arvio lapsen kehityksestä ja kasvusta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
8
Vierailija kirjoitti:
Ainakin pk seudulla koulupsykologit eivät juurikaan tee enää testejä oppilaille. Kunnon testipatteristo tehdään ehkä neljälle oppilaalle vuodessa. Onneksi, sillä testiautonaattina toimiminen oli inhokkityötä koulupsykologi työssä. Mutta eivät koulupsykologit myöskään yhteisöllisestä työstä yleisesti pidä. Työnkuva on yksinkertaisesti väärä, työympäristö väärä, palkka huono. Muualla saa tehdä mielenkiintoisempia töitä rauhallisemmassa työympäristössä.
Eli testit eivät ole syy, miksei kasvatuspsykologit vois olla koululla töissä. Mielummin heitä kouluun, kun että koulut täysin ilman psykologia.Jännästi vaihtelee selvästi alueittain. Ilmeisesti siellä sitten lääkärit suostuvat tekemään adhd- ja autismikirjodiagnistiikkaa ilman psykologin arviota? Ja lastenneuro ottaa vastaan ilman tasoarviota?
Itsellä on noin 30 tutkimusta per vuosi.Hirvittävä määrä, en jaksaisi enää. Itselläkin työuran alussa koulups työ koostui pelkistä tutkimuksista, joita vuodessa varmaan 60. Kaikkeen vaadittiin tutkimus, integraatiopäätöksiin, koululykkäyksiin ym. Nyt helpottanut paljon, kun enää ei vaadita.
Nyt ihan oikeasti kiinnostaa miten se pääkaupunkiseutu on saanut tutkimuksia pois. Meillä jatkuvasti väännetään mm. ESH: n ja penen kanssa meidän mielestä turhista tutkimuksista ja jatkuvista uusintatutkimuksista.
Meilläkin sääntönä se n. 30 tutkimusta vuodessa per koulupsykologi.
Näihin turhiin tutkimuksiin ei täällä enää suostuta. Ja kun puolet kouluja ilman psykologia, niin ei näitä tutkimuksia voi vaatiakaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiinnostaa kyllä, mitä olisivat nämä adhd- ja autismitestit, jotka kasvatustieteen maisteri osaisi tehdä tuosta vain.
ADHD-rs kyselyt, jotka pyytää opettajan ja vanhempien täyttämään ja sitten laskee pisteet. Mitä tällä tiedolla kukaan tekisi on sitten toinen asia.
Käypähoitosuosituksen mukaan terkkarit voivat tehdä tuon. Ei kai hommaa annettaisi varmaan kovempipalkkaiselle maisterille?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
8
Vierailija kirjoitti:
Ainakin pk seudulla koulupsykologit eivät juurikaan tee enää testejä oppilaille. Kunnon testipatteristo tehdään ehkä neljälle oppilaalle vuodessa. Onneksi, sillä testiautonaattina toimiminen oli inhokkityötä koulupsykologi työssä. Mutta eivät koulupsykologit myöskään yhteisöllisestä työstä yleisesti pidä. Työnkuva on yksinkertaisesti väärä, työympäristö väärä, palkka huono. Muualla saa tehdä mielenkiintoisempia töitä rauhallisemmassa työympäristössä.
Eli testit eivät ole syy, miksei kasvatuspsykologit vois olla koululla töissä. Mielummin heitä kouluun, kun että koulut täysin ilman psykologia.Jännästi vaihtelee selvästi alueittain. Ilmeisesti siellä sitten lääkärit suostuvat tekemään adhd- ja autismikirjodiagnistiikkaa ilman psykologin arviota? Ja lastenneuro ottaa vastaan ilman tasoarviota?
Itsellä on noin 30 tutkimusta per vuosi.Hirvittävä määrä, en jaksaisi enää. Itselläkin työuran alussa koulups työ koostui pelkistä tutkimuksista, joita vuodessa varmaan 60. Kaikkeen vaadittiin tutkimus, integraatiopäätöksiin, koululykkäyksiin ym. Nyt helpottanut paljon, kun enää ei vaadita.
Nyt ihan oikeasti kiinnostaa miten se pääkaupunkiseutu on saanut tutkimuksia pois. Meillä jatkuvasti väännetään mm. ESH: n ja penen kanssa meidän mielestä turhista tutkimuksista ja jatkuvista uusintatutkimuksista.
Meilläkin sääntönä se n. 30 tutkimusta vuodessa per koulupsykologi.
Näihin turhiin tutkimuksiin ei täällä enää suostuta. Ja kun puolet kouluja ilman psykologia, niin ei näitä tutkimuksia voi vaatiakaan.
Täällä kyllä vaaditaan, vaikka psykologitilanne sama. Itsellenikin ylilääkäri on ihan vähän aika sitten huutanut naama punaisena, että kyllä pitää koulupsykologin perustutkimuksella todistaa, että ysejä lukiossa vetelevä opiskelija on varmasti älykkyydeltään normaalin rajoissa ja näin kelvollinen terapiaan. Minun syyni, että nuori ei pääse terapiaan, jos en ko. tutkimusta tee. Vanhemmille sanottu, että voin tehdä valituksen toiminnastani. (Ihan arkipäivää täällä päin nuo vaatimukset).
Nyt kuulemma hyvinvointialueella pidetään entistä tarkemmin hoidon porrastuksesta kiinni, eli KAIKKI perustutkimukset koulupsykologeille.
Vierailija kirjoitti:
Tämä keskustelu kyllä keeps on giving. Lähdettiin ihmettelemään, miksi koulupsykologeja on vaikea saada. Siihen tulikin vastaus: palkka on kehno vaativuuteen nähden, ja työnkuva tällä hetkellä aivan liian raskas yhdelle henkilölle kantaa. Sitten päästiin toteamaan, että kyllä sek koulupsykologin pitäisi pystyä tekemään vielä enemmän ja olla koululla kuormittunutta opettajaa varten viemässä kuormitus pois. Ja nyt uutena käänteenä ihan eri ammattiryhmä tekisikin koko työn paremmin, vaikka eivät esim tutkimuksia osaa tehdä yhtään! Jännään jo seuraavaa polkua!
Minä en ymmärrä, että miten se palkka on kehno?
Ja vaativuus? Pakottaako joku aseella tekemään jotain ylitöitä vai mistä se vaativuus tulee? Eikö kyseessä ole päivätyö säännöllisillä työajoilla?
Koulunkäynninohjaajan palkka: rapeat 2000 euroa
Koulupsykologin palkka: alle 4000 euroa
Koulunkäynninohjaaja- ja opettaja ottavat vastaan kaiken väkivallan, hoitavat liikunnan, pakkasessa oleskelun, äänen korottamisen, raskaiden esineiden kantamisen yms.
Lähtisin ilomielin valepsykologiksi tuolla palkalla vaikka tänään, kun olen tehnyt samantyyppistä hommaa lasten kanssa ilmaiseksi jo pitkään ja tunnen koulun arjen. Moni varmasti Suomessakin tekee koulunkäynninohjaajan hommia ILMAISEKSI jonkun kuntouttavan työtoiminnan nimellä.
Toki raskaus yms. on subjektiivista ja tässä ehkä tulee vähän vastaan se, että psykologiksi opiskeleminen ei takaa sitä, että ihminen hallitsisi oman mielensä, vaikka olisikin hyvä analysoimaan toisia. Hauska esimerkki tästä on se psykologi, joka vaati satojen eurojen korvauksia siitä, että uimahallissa vettä roiskahti päälle tai jotain muuta älytöntä, jota ei voi edes parodioida. Neuroottiset, itsestään huolehtimattomat ja väärällä tavalla hemmotellut ihmiset rasittuvat ja palavat loppuun vaikka sohvalla.
Ihmiset, jotka tarkastelevat maailmaa pelon ja uhkakuvien kautta eivät välttämättä ole uskottavia henkilöitä kohtaamaan näennäisesti heikompiaan. Sitten taas henkisesti ja fyysisesti vahvat ihmiset, jotka inspiroivat toisia läsnäolollaan voivat nostaa ihmisiä suosta ilman tutkintoakin, kuten Andrew Tate, joka on ehkäissyt miesten itsemurhia.

Siis mitä koulupsykologityön kanssa samantyyppistä hommaa olet tehnyt ilmaiseksi jo pitkään? Kuulostaa aika erikoiselta 🤔 .
Eli siis onko tutkimuksista luovuttu lähes kokonaan? Jos kerran koulupsykologit ei niitä enää te kuin pari vuodessa? Tekeekö joku muu taho ne nyt?