Apua kotiin tuotiin haaste käräjäoikeudesta
miehelle. Hän on jättänyt luottokorttilaskun reilu 1000 euroa maksamatta. Voiko asian vielä sopia. Minulla olisi varaa maksaa lasku pois heti. Mies on pimittänyt asian täysin minulta ja olen todella järkyttynyt. Mies itse on vielä työmatkalla ja tuntuu, että kaikki kaatuu päälle.
Kommentit (38)
haastekirjeitä tulla useita eli onko mies voinut pimittää niitäkin minulta. Jotenkin olo on ihan epätodellinen ihmettelen onko mieheni seonnut täydellisesti.
Jos ostokset on tehty eri firmoissa, niistä tulee aina erilliset laskut/perinnät.
saati sitten elänyt yli varojeni. Mies on ensimmäisen lapse saatuamme 10 v. hoitanut pääsääntöisesti laskumme joko omalta tai minun tililtä eikä mitään ongelmia ole ollut. Mies ei ryyppää ja on omistautunut täysin perheellemme. murheitaan on aina pantannut ja siksi pelottaakin mitä vielä on tulossa.
Sitä ei kuiteta henk.koht. vaan se saapuu muun postin joukossa. Siinä lukee että haaste on odottamassa ja yhteystiedot.
Me muutimme vuosia sitten ensimmäiseen vuokra-asuntoon ja eteisessä oli odottamassa tällainen lappunen. Säikähdettiin ennen kun tajuttiin ettei tiedoksianto koskenut meitä.
Toi voi olla joku miehisyysjuttukin, mies menettää asemansa "perheen päänä" ja rahaongelma ehkä hävettää.
Ilman muuta kannattaa maksaa pois ja tosiaan käydä läpi koko sotku, ettei tule jälkikäteen yllätyksiä. Oletko ap varma, että tämä on ensimmäinen haaste tai maksuhäiriö? Ihminen voi puolison tietämättä saada itsensä aikamoiseen velkasotkuun, ja loppupeleissä sillä on aika suuri vaikutus koko perheen elämään ja elintasoon.
että se haaste kyllä annetaan henkilökohtaisesti sille, jolle se kuuluu. Haastemies ei ota kuittausta vaimolta, vaan vastaanottajan on oltava se itse haastettu.
Minäkin sanon että tässä jutussa ei ole kaikki ihan totta....
en huuda sanon vain isosti
No sen verta asiasta tiiän, et meiilä on käyny haastemies tuomassa sen nipun papereita..ja mies on ollu töissä silloin..ja minusta siinä ei oo ollu mitään epäselvää, et miksen minä voi ottaa sitä vastaan..on kirjannu ylös et puolisolle luovutettu haaste asianomaisen ollessa poissa tms.
Voit varmastikin sopia vielä maksusta, se riippuu ihan luottokorttiyhtöstä. Kaksi viikkoa on aikaa haasteen saannista hoitaa asia. Soita sinne luottokorttiyhtiöön ja sano, että haluat maksaa kyseisen laskun. He antavat sieltä tilinumeron ja viitenumeron ja peruvat sitten haasteen käräjäoikeudesta kun saavat rahasi. Joudut kyllä maksamaan erilaisia maksuja ja kuluja useamman satasen tuon luottokorttimaksun päälle ja ne pitää maksaa tuon kahden viikon aikana. Mitään maksuaikaa ei ole enää mahdollista neuvotella.
Luottotietojen meno on nyt kiinni luottokorttiyhtiön hyvästä tahdosta. Normaalisti luottotiedot menee vasta käräjäoikeuden tuomion jälkeen, mutta luottokorttilaskuissa ym. tililuotoissa riittää, kun lasku on 60 vuorokautta myöhässä. Tästä tuleva maksuhäiriömerkintä on 2 vuotta, kun tuomion jälkeen se on 4 vuotta. Mutta hyvä selitys saa kyllä olla, että maksuhäiriömerkinnän suostuvat poistamaan.
Sitten jos asia menee käräjäoikeuden tuomioon asti, on seuraava vaihe se että ulosotosta tulee maksulappu. Sinne voi sitten viimeistään maksaa velat tai sitten ulosmitataan palkasta.
Postissa voi tulla ihan normaali kirje, jossa kerrotaan että käräjäoikeudessa on haaste ja että sinne pitäisi mennä käymään tai kirjeen liitteenä oleva lappu että on saanut haasteen kirjeessä pitää palauttaa mukana olevassa kuoressa allekirjoitettuna. Jos hommaa ei hoida, tulee haastemies kotiin haasteen kanssa tai sitten haaste tulee kirjattuna kirjeenä kotiin.
Meillä haastemies ei koskaan anna haastetta jonkun toisen kuitattavaksi, koska tuosta kuittauksesta alkaa 14 vrkn valitusaika. Jos haastemies ei löydä asianomaista, menee hän uudestaan tai haaste lähetetään kirjattuna kirjeenä.
Sitä ei kuiteta henk.koht. vaan se saapuu muun postin joukossa. Siinä lukee että haaste on odottamassa ja yhteystiedot. Me muutimme vuosia sitten ensimmäiseen vuokra-asuntoon ja eteisessä oli odottamassa tällainen lappunen. Säikähdettiin ennen kun tajuttiin ettei tiedoksianto koskenut meitä.
Ensinnäkin kun lasku on mennyt käräjäoikeuteen, on siihen tullut jo satoja euroja lisäkuluja, jotka velallisen tulee maksaa.
Ja vaikka maksaisit kulut ja pääoman, ei haaste ole aiheeton. Velka on ollut olemassa silloin kun haaste on annettu. Se, että se on maksettu pois, voi saada aikaan sen että velkoja vetää haasteen pois käräjäoikeudesta, mutta mitään aiheettomusperustetta se ei luo. Eikä siis maksaminen velvoita velkojaa vetämään asiaa pois käräjäoikeudesta.
Hei Maksat laskun ja marssit kuitin kanssa käräjänoikeuteen. Esitä vastine (kysy sieltä) että haaste on aiheeton. Voit tietysti maksaa ja vedota maksun perijään, että vetää haasteen pois. Ei ole kuitenkaan takeita, että tekee niin... Tai tee molemmat. Itse sain yksipuolisen tuomion haastamalleni tyypille... oli sekin kamalaa. Mutta kun ei muuten maksua kuulunut.
Hei
Maksat laskun ja marssit kuitin kanssa käräjänoikeuteen. Esitä vastine (kysy sieltä) että haaste on aiheeton. Voit tietysti maksaa ja vedota maksun perijään, että vetää haasteen pois. Ei ole kuitenkaan takeita, että tekee niin... Tai tee molemmat.
Mutta haastehan ei ole mitenkään aiheeton, jos laskut on ollut rästissä siihen mennessä KUN VAATIMUS YKSIPUOLISESTA TUOMIOSTA lähti käräjäoikeuteen.
Se on totta, että kantaja voi kyllä peruuttaa kanteensa. Mutta kyllähän sittenkin ihan aiheellisia perintäkuluja on tullut. Lisäksi oikeudenkäynnistä (siis kun haaste on annettu tiedoksi) aiheutuu kuluja. Jos olisin kantaja, en vetäisi hakemustani pois käräjäoikeudesta ennen kuin kaikki kulut on maksettu.
Edelliselle: kiitos tarkennuksesta :-) En vastaajan puolta tarkasti tiedäkään. Perintäkulut ja korot tietysti pitää maksaa. Siksi sanoinkin, että pitää käräjänoikeuden kansliasta kysyä.
Pieniä maksuja ei kannata jättää maksamata.
Mies nyt omien sanojensa mukaan itse maksanut tänään perintälaskun ym. kulut ihan omalta tililtään. Lupasivat perintätoimistossa vetää haasteen pois. Mutta tuleeko silti maksuhäiriömerkintä? Voinko tarkistaa käräjäoikeudesta, että mies oikeasti on ollut yhteydessä sinne ja että asia on hoidossa. Luotto mieheen on täysin nollassa. Tämä on vieläkin kuin pahaa unta, kukaan läheisemme ei ikinä uskoisi tätä miehestäni, on niin luotettavan oloinen ja perheelleen omistautunut.
Voithan kokeilla ja soittaa käräjäoikeuteen että onko siellä miehesi nimellä kanteita voimassa.
Miehen sanoihin en kyllä enää luottaisi missään asiassa.
Ei tule maksuhäiriömerkintää jos perintätoimisto vetää haasteen pois.
Maksuhäiriömerkintä on erittäin todennäköinen, jos kyseessä on luottokorttilasku. Silloin velkoja voi ilmoittaa häiriön suoraan Asiakastietoon, vaikka velka ei ikinä menisi käräjäoikeuteen asti. Merkintä kestää 2 vuotta, jos tulee tuon kahden vuoden aikana uusi merkintä, pitenee uuden merkinnän aika 3 vuoteen.
Miehesi pitäisi nyt soittaa luottokorttiyhtiöön ja kysyä tuosta maksuhäiriöstä. Täytyy olla tosi hyvä selitys, jos peruvat ko. toimenpiteen.
Luottokorttiveloista tulee maksuhäiriö 60 vrk myöhässäolon jälkeen ilman käräjäoikeuteen viemistä, muihin velkoihin (paitsi niihin, jotka on suoraan ulosottokelpoisia) täytyy hakea tuomio.
Voithan kokeilla ja soittaa käräjäoikeuteen että onko siellä miehesi nimellä kanteita voimassa. Miehen sanoihin en kyllä enää luottaisi missään asiassa. Ei tule maksuhäiriömerkintää jos perintätoimisto vetää haasteen pois.
Kuinka sinä jaksat noin pienestä summasta riehaantua! Mieti niitä, joille tulee/on tullut pahaa aavistamatta haaste kymmenien ja jopa satojen tuhansien vuoksi esim. takaajana! Eikä se takaaja ole aina edes tiennyt, että mitä takaus merkitsee.
siinä haasteessa lienee yhteystiedot velkojalle, ota heti yhteyttä ja maksa.
Ap on ite saanut sen haastekirjeen ja yrittää nyt kusetella täällä, muokata omaa mokaansa muka miehen syyksi.
Eli ap on saanut sen haastekirjeen mutta täällä laittaa sen miehen syyksi ja sepittää tarinan täällä.