SK
Seuratut keskustelut
Kommentit
En käytä kriteerijärjestelmää, vaan kiinnostun romanttisesti henkilöistä heidän kokonaisvaltaisen viehättävyytensä perusteella. En ole itselleni viehättävä, mutta naispuolinen versio minusta varmaankin olisi.
Jostain syystä kirjoittamani viesti 75 lähti nimettömänä, mutta selventäisin tuota loppua siten, että tieteessä havaintoja (eli dataa) yleensä kutsutaan faktoiksi, vaikka ne eivät välttämättä ole faktaa siinä mielessä kuin missä viimeisessä virkkeessäni termiä, eli objektiivisesti tosia asioita. Ylipäätänsäkin aihe on hankala ja varsinainen miinakenttä.
Kiintoisa näkemys. Itse ehkä haluaisin enemmänkin lapsen kuin perheen.
Luulisi, että perhettä toivovalle hankalat luonteet olisivat ongelmallisempia, jos ne haittaavat perheenä toimimista, kun taas petomaisinkin pershedelmä on kuitenkin oma lapsi.
Vierailija wrote:
Joukkuelajeissa tavallisesti kaksi oppilasta sai valita oman joukkueensa jäsenet vuorotellen. Yleensä samat henkilöt jäi aina viimeiseksi tai toiseksi viimeiseksi. Eikö opettajalla tullut mieleen ettei se ole kauhean kiva tunne kenellekään?
Itse kuuluin niihin oppilaisiin, jotka säännöllisesti tulivat valituksi viimeiseksi. Itse en ainakaan kokenut sitä silloin, tai nytkään, mitenkään erityisen epämiellyttäväksi.
Valitsijoiden valinnat vaikuttivat siinä mielessä kohtuullisilta, että valinnat tehtiin lähinnä urheilullisuuden perusteella, eikä tämä sinänsä mitenkään järkyttänyt "sosiaalisia hierarkioita" yms., sillä oppilaiden urheilullisuuden taso kävi yleensä ilmi muistakin yhteyksistä. Mutta ymmärrän kyllä, miten joku voisi kokea tuon menettelyn nöyräättävänä.
Sitä vastoin ikävämpänä koin itse sellaiset urheilulajit, jotka vaikuttivat loukkaantumisen tai kaatumisen kannalta vaarallisemmilta (luistelu ja kiipeilyhommat).
Vapaiden markkinoiden käsitteeseen ei kyllä kuulu mitkään "suunnitellut rajat", enkä pitäisi mitään kotimaisuusastevaatimuksia, lupapuljaukset, työvoiman liikkumisen rajoitteita yms. mitenkään markkinatalouden mukaisina.
Ihmisten sulkeminen pois työmarkkinoilta heidän kansallisuutensa puolesta ei ole markkinataloutta, meritokraattista, oikeudenmukaista tai hirveästi mitään muutakaan fantsua.