SK
Seuratut keskustelut
Kommentit
Voisitko selittää, mitä vasemmistolaisuus ja oikeistolaisuus sitten sinusta tarkoittavat?
Kysyn siksi, koska vaikka itse olen mielestäni hyvin kiinnostunut politiikasta ja etenkin poliittisista aatteista, niin minusta oikeiston ja vasemmiston määrittely on melko haastava aihe.
En lukenut artikkelia, joten en osaa arvioida sen kieltä ylipäätänsä, mutta tuo yksittäinen esimerkkilause voi minusta olla ihan järkevä, jos kyseessä on esimerkiksi performanssitaiteilija.
Eurooppalaisuudella voidaan viitata useisiin toisistaan riippumattomiin asioihin, kuten eurooppalaiseen etniseen taustaan tai eurooppalaiseen identiteettiin. Eli riippuu siitä, että mitä eurooppalaisuudesta puhuttaessa kyseisessä yhteydessä tarkoitetaan.
Esimerkiksi geneettisesti voit olla vaikka osittain eurooppalainen, identiteetiltäsi suurimmaksi osaksi eurooppalainen ja kansallisuudeltasi täysin eurooppalainen.
Tarkoitan kansallismielisellä kielipolitiikalla sitä, että jonkin kielen käyttöä edistetään tai vastustetaan siksi, että tämän ajatellaan tukevan kansallista identiteettiä. Tämä on yleinen peruste suomen kielen käytön vaatimiselle vaikka kouluissa tai virastoissa. Samalla se on myös yleinen peruste valtakielien, kuten erityisesti englannin, käytön vastustamiselle.
Vaikka esimerkiksi kuvailemasi uusliberaali talouspolitiikka onkin ehkä liitetty joihinkin oikeistolaisiin tahoihin, ei se varmaankaan ole kovinkaan olennainen osa oikeistolaisuutta sinänsä. Esimerkiksi maailman kuuluisimpia oikeistopoliitikkoja lienevät tällä hetkellä itänapurimme nykyinen johtohahmo ja eräs rapakontakainen palopuhuja.
Yhdysvaltojen edellistä presidenttiä pidetään selkeästi oikeistolaisena poliitikkona, mutta hänen talouspolitiikkansa taas on selkeästi uusliberalismin vastaista. Hän ei ole kuuluisa esimerkiksi hänen kehotuksistaan raskaan teollisuuden työntekijöille ottaa itseään niskasta kiinni ja uudelleenkouluttautua modernimmille aloille, tai ylipäätänsä parantaa kilpailukykyään, vaan juuri päinvastaisesta. Hän on selkeästi sitä mieltä, että valtion tulisi turvata näiden vanhenevien alojen työntekijöille sekä työpaikka että yhteiskunnallista statusta.
En kuvaile Iso-P:tä sen enempää, kuin että uusliberaali hän ei myöskään selvästi ole.
Samoin muut kuuluisat oikeistolaisina pidetyt tahot, kuten Unkarin Orban tai Ranskan Marine Le Pen, eivät myöskään ole uusliberaaleja, mutta etenkin jälkimmäisen kohdalla ovat kuitenkin kannoiltaan selkeästi oikeistolaisina pidettyjä.
Uusliberalistit siis ovat varmaankin usein oikeistolaisia, mutta oikeistolaisuus ei näytä mitenkään edellyttävän uusliberalismia, vaan oikeistolainen voi myös asettua selkeästi sitä vastaan.