SK
Seuratut keskustelut
Kommentit
Vierailija kirjoitti:
Sanoisin, että esim. vaikka paskat housussa olisi nolompi juttu.
Eihän tuo nyt haittaa mitään. Useimmissa paikoissa ei edes ole läpinäkyviä tiskejä.
Vierailija kirjoitti:
Väitätkö sinä, että peruna ei ole kasvis? Ei se kuulu eläinkuntaan, ei kivikuntaan, ei ole sieni - mikä se sitten on?
Kasvit ja kasvikset eivät taida olla ihan sama asia. Kasvit ovat eliöiden luokittelun kategoria, kun taas kasvikset ovat ruoanlaitossa tai ravitsemuksessa käytetty kategoria.
Pelasin itsekin jonkin verran The Sims 2:sta. Muistan, että pelistä tuli hieman tylsä, kun pystyit ostamaan niillä saavutuspisteillä Tujakan Tehokkaita Tarmonaattoreita, vai mitä olivatkaan, eikä hahmon tarvinnut enää juuri nukkua tai syödä. Myös elämäntavoitteen saavuttamisesta seuraava loputon platinamieliala johti yleensä kiinnostuksen hiipumiseen.
Pelasin myös jonkin verran The Sims 3:sta, mutta ne latausajat olivat ihan infernaalisia sen ajan kuppaisella myllylläni.
Olen aikuisiällä pelannut useimpia lapsuudestani muistamiani pelejä. Pelit ovat yleensä olleet hyvin saatavina emulaattoreille, abandonwarena tai ostettavana esimerkiksi GOG-verkkokaupasta. Olen jopa jostain löytänyt verrattain marginaalisia suomipelejä (tai pohjoismaisia pelejä), kuten Rakenna autoja Masa Mainion kanssa tai Uppo-Nallen runoreissu.
Jotkut pelit ovat olleet yllättävän hyviä, kun taas jotkut ovat olleet aikuisen näkökulmasta bugisia ja karseita. Ongelmallisimpia ovat tietty moninpelit, sillä kavereita ei valitettavasti voi niin helposti emuloida.
Etenkin verkkomoninpelit, kuten vaikka Puzzle Pirates, ovat kokemuksena varsin erilaisia ilman aktiivista pelaajayhteisöä. Joissain, kuten Phantasy Star Onlinessa, on sentään privaattiservereitä, mutta varmaankin moni peli on kadonnut tai tulee katoamaan kokonaan palvelun virallisesti loputtua.
Voi sopia hyvinkin.
Yleensäkään kosmeettiset vaihtoehdot eivät pääsääntöisesti ole monotonisesti ja yksiselitteisesti joko huonoja tai hyviä. Eli ei voida sanoa, että kaikki (naiset) näyttäisivät paremmalta, jos he kasvattaisivat tukkansa pitkäksi tai leikkaisivat sen lyhyeksi.
San Andreas kyllä peli, joka on ainakin omalla kohdallani osoittautunut kiinnostavaksi myös uudelleen pelattuna. Pelimaailmaa, tarinaa ja dialogia ymmärtää ihan eri tavoin kuin kloppina, mutta ne säilyttävät silti charminsa.
Jotkin asiat pelistä jäivät kyllä hieman ketuttamaan, kuten Ryderin outo sulkeminen tarinan ulkopuolelle ja Sweetin toiminta viimeisen tehtävän aikana. Sweet siis jää ulos odottamaan, kun CJ hyökkää yksin huumetehtaaseen, mutta ei varoita tai ilmeisesti tee mitään muutakaan, kun Tenpenny hiipii CJ:n perään.
Ymmärrän, ettei Sweetin ole tarkoitus olla mikään erityisen fiksu tai kykenevä hahmo, mutta jotenkin tuo tilanne on ärsyttävä, sillä juuri tuossa kohden CJ ja Sweet ovat uudelleen roihahtaneen veljellisen hurmoksensa aallonharjalla. Ja kai on mahdollista, että Tenpenny piilotteli sisällä jo etukäteen, mutta Tenpennyn dialogi ulkona odottavista keltanokista antaa ymmärtää, että hän tuli juuri ulkokautta.