SK
Seuratut keskustelut
Kommentit
Kai suomalaisetkin leipomot ja ruokatalot voittoa tavoittelevina yrityksinä tekisivät tuotteensa eri tavalla, jos he yksinkertaisesti ainesosia vaihtamalla saisivat aikaan kuluttajien mielestä merkittävästi laadukkaampia tuotteita.
En ihan ymmärrä, mitä mielipidekirjoittaja tässä ajaa takaa; uskooko hän jonkinlaisen säätelyn estävän ainesosien vaihtamisen? Näyttäisi yksinkertaisesti siltä, että kuluttajat eivät vain ole hänen kanssaan samaa mieltä siitä, että noin tehdyt tuotteet ovat merkittävästi laadukkaampia.
Hän on päättänyt erota, myöntäen olevansa epäpätevä tehtäväänsä. Hän pahoittelee asiaa ja kertoo, että hän ajautui mukaan hurmokseen hänen puheidensa aiheuttaman somekommentoinnin ja vaalitapahtumiensa tiiviin tunnelman vuoksi. Hän kuitenkin myöntää, ettei hän tullut miettineeksi sitä, miten hänen vaalilupauksensa voitaisiin käytännössä toteuttaa, ja mitä niistä tosiasiassa seuraisi.
Tai näin hän on päättänyt tehdä. Seuraavan päivään mennessä hän on kuitenkin ehtinyt kuunnella niin paljpn Foxia ja One Americaa X:ää selaillessaan, että hän ei h-hetkellä muista kuin irrallisia heittoja DEI-woketuksesta, meksikolaisista rikollisista ja Putinin historiallisesta oikeutuksesta ottaa Ukraina haltuunsa.
Vaikka julkisen sektorin työntekijöiden tehokkuutta lienee syytä arvioida jollain tapaa, ylimääräisten kyselyjen täyttely Muskin uudelle Department of Government Efficiencylle (DOGE) voinee ironisesti johtaa tehokkuuden laskuun. On aika riski veto lähteä ratkaisemaan tehokkuushuolia vaatimalla työntekijöitä täyttämään lisää arviointeja.
Suomen koululaitoksen tai valtion ei varmaankaan pitäisi ottaa globaalia uskonsotaa yhdeksi päätavoitteistaan.