Reipas ja tunnollinen lammas

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vaikka olisi hyvät välit lapsiin ja lapsenlapsiin, niin sitä voi silti olla yksinäinen. Niin kuin joku tuolla jo totesikin, ei omille lapsille, saati lapsenlapsille, keskustella sellaisista asioista joista voi puhua läheiselle ystävälle. En minäkään puhu äidilleni samoja asioita kuin ystävälleni, vaikka suhde äitiini onkin ihan hyvä. Siinä mielessä yksinäisyys on varmasti aika monen vanhan ihmisen kohtalona, vaikka tekisikin elämässään kaiken "oikein".

Sehän se onkin, että on vain muutamia ihmisiä, joilla voi jutella määrätyistä asioista. Ja sitten jos heistä aika jättää tai sairaus vaikuttaa kommunikointiin, niin vaikka olisikin ihmisiä ympärillä niin se ei ole sama asia. 

Itselläni yksi hyvä ystävä menehtyi vuosi sitten ja toinen sairastui niin, ettei kommunikointi ole enää samanlaista, niin tunnen välillä itseni yksinäiseksi. Koska juuri he olivat niitä ihmisiä joiden kanssa pystyi puhumaan syvemmistäkin ja henkilökohtaisista asioista. Minulla on ystäviä ja tuttavia, teemme yhdessä asioita, mutta jutut liikkuvat usein vain pintapuolisissa asioissa. He myös tuntuvat ajatuksiltaan ja mielipiteitään välillä kovin erilaisilta ja ehdottomilta. Tuntuu, että pitää miettiä mitä voi sanoa ja usein jään vain sivuun seurailemaan etten sanoisi jotain heille "sopimatonta" asiaa. Vanhana usein ihmiset laittavat itsensä vanhalle ihmiselle sopivaan muottiin. Itse en ole asettanut mitään muottia, ajatukseni ovat ikäänkuin iättömiä vaikka fyysisesti olenkin ikääntynyt. Tämä tuo jonkinlaista ristiriitaa ja tyhjyyden tunnetta "kunnollisten ja lestiinsä asettuneiden" ikääntyneiden seurassa. Olisi mielenkiintoista kuulla onko joillain muilla vastaavanlaista tunnetta. 

Mä jäin just eläkkeelle ja täytän syksyllä vasta 65 vuotta. Mutta tein 13 vuotta etätöitä ja kannoin lähes kaikki lounassetelini tohon lähiravintolaan. Menin yleensä vasta työpäivän jälkeen tilaamaan jotain sapuskaa kotiintuotavaksi ja jo muutaman vuoden ajan sinne ravintolan ruokapuolelle osui usein samaan aikaan päälle 70v pariskunta. En edes muista, mistä meidän juttelut alkoi. Taisi alkaa vaan ihan siitä, että alettiin moikkaamaan ja kyselemään kuulumisia. En edelleenkään tiedä näiden ihmisten nimiä, mutta ollaan juteltu todella paljon kaikenlaista. Myös syvällisempiäkin juttuja. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehkei kaikkien tavoite olekaan olla onnellinen.

Tätä pohdin myös, miksi ei ja mitä sen tilalla mahdollisesti voisi olla?

AP

Riippuu varmasti ihmisestä ja myös siitä, mitä kukin  tarkoittaa onnellisuudella. Onko se sellaista, että suorastaan hyppii ilosta ja rakastaa koko maailmaa vai sellaista, että mikään ei ole oikeastaan erityisen huonostikaan vaan on ihan tytyväinen sen hetkiseen elämäänsä? Mulle se on enemmän tuota jälkimäistä eikä niitä hetkellisiä onnen hypetyksiä, joita myös elämässäni on ollut, mutta ei edes joka vuosi. 

Vierailija kirjoitti:

Hallituksen pitäisi luoda yhteiskuntaan sellaiset olosuhteet, että työpaikkoja voisi syntyä. Sitä kutsutaan politiikaksi ja se on hallituksen työtä. Nyt hallitus on toimilaan  romahduttanut kuluttajien ostovoimaa ja luonut pelon ilmapiirin, jossa kukaan ei edes uskalla kuluttaa tai investoida. 

Hallitus on  tehnyt paljon toimia, joiden pitäisi suorastaan innostaa firmoja palkkaamaan työntekijöitä. Irtisanomissuojan heikentäminen, määräaikaisuuksien ketjuttaminen loputtomiin, ansiosidonnaisen keston lyhentäminen ja porrastus sekä paikallinen sopiminen esimerkiksi. Kääntöpuolena tässä sitten on ollut, että kuluttajat ovat muuttuneet varovaisemmiksi. Kokoomus on aina ajatellut, että kansalaisen pitää itse varautua tulevaan kuten työttömyyteen, sairastumisiin ja vanhuuteen eikä aina olettaa, että yhteiskunta tulee heti apuun. Ja sinänsähän tämä ajattelutapa on ihan järkeväkin, jos kuuluu niihin, joilla on mahdollisuus varautua. Mutta nyt, kun ollaan alettu varautumaan eli tekemän juuri näin, niin sitten onkin olemassa jokin "mystinen jarru", kun kulutus ei lähtenytkään räjähdysmäiseen kasvuun. No miksiköhän ei lähtenyt? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No itse olen tänä kesänä kuluttanut hulluna, koska vanhassa työpaikassa tuli yt:t ja minut irtisanottiin ja löysin uuden työpaikan heti käytännössä samalla palkalla. Eli kahden kuukauden irtisanomisajan palkka, kuukauden palkkaa vastaava irtisanomiskorvaus sekä 14kk ajalta kerääntyneet lomarahat tulivat periaatteessa ylimääräisenä rahana. Ostin kalliin tietokoneen ja keittiöremontti on menossa, ja vielä on kolmannes rahoista käyttämättä.

Raha polttelee taskussa, eroon on päästävä....

No ei välttämättä, jos keittiö on remontin tarpeessa. Mä remontoin keittiöni 3 vuotta sitten, mutta se olikin alkuperäinen keittiö ja nämä talot on rakennettu 1985. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Piti ihan tarkistaa mikä ihmeen liputuspäivä tänään onkaan ja sehän on Suomen luonnon päivä, virallinen uusi liputuspäivä alkaen v2023  Erittäin hyvä aihe vetää lippu salkoon.

Ja kehoitetaan juhlistamaan liikkumalla luonnossa ja syömällä mustikkapiirakkaa, taidankin toimia ihan ohjeen mukaisesti.

Kiva, kun luontoa muistetaan tapahtumalla. Luonnossa kannattaa tosiaan liikkua ja marjoja popsia, niin kauan kuin luontoa vielä on. 

Luonto eli ympäristö on globaali. Saasteet ja ongelmat ei pysähdy valtioitten rajoille. Ei auta vaikka hölkkäisimme metsässä joka päivä ja lajittelisimme jokaisen kahvinsuodatuspussin, kun rajan takana on 150 miljoonaa ihmistä ja maa, joka antaa piutpaut ympäristöasioille. Lisäksi voi miettiä jenkkien ympäristöpolitiikkaa ja monia muita maita katastrofeineen. Välimerestä ei kannata sanoa mitään.

Tässä pitää tehdä niin kuin Anna-Leena Härkönen siinä löytämässäni kolumnissa totesi: katsoa muualle ja suunnitella jotain turhaa. Vaikka tuota mustikkapiirakan leipomista. Se tuo  pienelle ihmiselle mielenrauhaa hallitsemattomien ympäristöongelmien keskellä, joista Nepalin tulvatkin on esimerkki. Sama tarkoitus on ehkä tällä merkkipäivällä. Luontoa emme auta tällä mitenkään, mutta voimme uskoa olevamme tiedostavia ja tekevämme hyvää. Monille se riittääkin.

Nuorena tuli nk kannettua maailmantuskaa harteillaan. Mutta sitten tajusi, että aika vähän voi millekään tehdä mitään ja lisäksi, kun jäi vielä 156  cm:n pituiseksi kanantaluttajaksi, niin eipä noi mun hartianikaan kovin leveät ole. Sitten tuli lapset ja työt ja ihan vaan arjenpyöritys riitti pitämään kiireisenä. Ei ollut aikaa eikä voimia murehtia maailmanmenoa. Pitkään arvostin Vihreitä, kun koittivat pitää huolta Suomen luonnosta, mutta sitten niitäkin alkoi kiinnostaa enemmän kaikki muu paitsi tämä meidän kotimaa. Mä kyllä lajittelen roskat, mutta vain siksi, että väärin lajitelluista sitten jäteyhtiöt veloittaa taloyhtiöltä enemmän ja vaikka muutkin osakkaat sitten vastikkeissaan niistä maksaa, niin silti lajittelen. Ja luonto on tosiaan globaali ja vaikka Suomesta katoaisi joka ainoa ihminen ja täällä asuisi enää vain luonnonvaraisia eläimiä, niin eipä se saasteita ja ongelmia poistaisi. 

Mä nautin täysillä tästä elämänvaiheessta, jota aloin hiljattain kutsua leppoistamiseksi. Leipominen ei ole koskaan ollut muin juttunii, mulla on jauhopeukalo keskellä kämmentä, ja yhdelle hengelle on vaikea leipoakaan mitään. Tai no onhan niitä sellaisia pieniä kakku- ja piirakkavuokiakin. Tykkään elää rauhallisesti....etanana kilpikonnan selässä :D